Vaihto-omaisuuden arvostaminen tilin­päätöksessä

Kun kyseessä on kirjanpitovelvollinen, joka harjoittaa valmistavaa toimintaa tai myy tavaroita, vaihto-omaisuus yleensä muodostuu yhdeksi isoimmista eristä taseen vastaavissa, ja on siten olennainen ja tilinpäätöksen lukijaa kiinnostava erä tilinpäätöksessä. Kirjanpitoasetus sekä asetus pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista (myöhemmin ”PMA”) säätävät, että tilinpäätöksen laatimisperiaatteena ei tarvitse esittää vaihto-omaisuuden arvostusperiaatteita ja -menetelmiä silloin kun vaihto-omaisuuteen kuuluvien hyödykkeiden käyttöjärjestys on niiden hankintajärjestyksen mukainen.

Tilintarkastuksissa olen havainnut, että vaihto-omaisuudesta tilinpäätöksessä esitetyt tai esittämättä jätetyt arvostusperiaatteet ja -menetelmät eivät ole kirjanpitovelvollisen tosiasiallisten periaatteiden ja -menetelmien mukaisia ja sen vuoksi tilinpäätöksessä esitetyt tiedot ovat puutteellisia.

Mitä arvostusperiaate voi kertoa lukijalle?

Tilinpäätöserää tarkastaessa arvioin, mitä tilinpäätöserä ja siitä esitetyt liitetiedot kertovat tilinpäätöksen lukijalle. Kun tilinpäätöksessä ei esitetä vaihto-omaisuuden arvostusperiaatetta ja -menetelmää kirjanpitoasetuksen tai PMA:n sallimalla tavalla tai annetaan tieto, että vaihto-omaisuus on arvostettu FIFO-periaatteen mukaisesti (First In, First Out), välitetään tilinpäätöksen lukijalle merkittävä määrä tietoa. Tilinpäätöksen lukija olettaa, että varaston arvo muodostuu viimeisimpänä ennen tilinpäätöshetkeä varastoon tulleiden nimikkeiden hankintahinnasta, jolloin varaston hankintahinta on lähellä tilinpäätöshetken markkinahintaa.

FIFO-periaatteen käyttäminen voi myös antaa kuvan tehokkaasta varastonhallinnasta. Lukija voi olettaa, että vaihto-omaisuus sisältää liiketoimintaan kuuluvia tavanomaisia nimikkeitä ja että varasto kiertää kirjanpitovelvollisen tavanomaisen liiketoimintatavan mukaisesti.

Arvostusmenetelmällä voi olla myös vaikutusta tilinpäätöksen antamaan kuvaan toiminnan kannattavuudesta. Jos nimikkeiden hankintahinta nousee tilikauden lopussa esimerkiksi markkinahinnan kasvun tai inflaation vuoksi, vaihto-omaisuuden arvostaminen FIFO-periaatteen mukaan voi johtaa parempaan kannattavuuteen kuin muita arvostusperiaatteita käytettäessä. Jos hintojen kehitys on tilinpäätöksen lukijan tiedossa, voi hän päätellä, että tilinpäätöksen mukainen kannattavuustaso ei jatkossa toteudu ilman hinnanmuutoksia. Toisin sanoen vaihto-omaisuuden arvostusperiaatteen ja -menetelmän esittämättä jättäminen sisältää paljon tietoa tilinpäätöksen lukijalle.

Alimman arvon periaatteen toteutumisen varmistamiseksi nimikkeen arvoa tulee verrata sen todennäköiseen hankintamenoon tai luovutushintaan tilikauden päättyessä.

Arvostamisen periaatteet

Kirjanpitolain 4 luvun 5 §:n mukaan vaihto-omaisuuden hankintameno voidaan määritellä FIFO-periaatteen, LIFO-periaatteen (Last In, First Out) tai keskihintamenetelmän mukaisesti. Vaihto-omaisuuden arvon voi määrittää myös muulla tapaa, mutta se edellyttää perustelua, että kirjanpitovelvollisen soveltama muu tapa tuottaa oikean ja paremman lopputuloksen kuin kirjanpitolaissa mainitut kolme periaatetta.

FIFO-periaatteessa oletetaan, että hyödykkeet luovutetaan siinä järjestyksessä kun ne on hankittu. Tilinpäätöshetkellä varastossa ovat jäljellä ne nimikkeet, jotka sinne ovat viimeiseksi saapuneet. LIFO-periaatteessa järjestys on päinvastainen, eli varastosta luovutetaan ensiksi nimikkeet, jotka ovat saapuneet viimeisenä, jolloin varaston arvo muodostuu pisimpään varastossa olleiden nimikkeiden hankintahinnan perusteella. Keskihintamenetelmässä nimikkeiden arvo lasketaan painotettujen hankintahintojen keskiarvon mukaan.

Edellä kuvattujen periaatteiden lisäksi tilinpäätöstä laadittaessa kirjanpitovelvollisen tulee varmistaa, että kirjanpitolain 5 luvun 6 §:n mukainen alimman arvon periaate toteutuu vaihto-omaisuuden arvostuksessa. Alimman arvon periaate edellyttää, että vaihto-omaisuus kirjataan tilinpäätöksessä taseeseen joko hankintamenoon, todennäköiseen hankintamenoon tilinpäätöshetkellä tai todennäköiseen luovutushintaan tilinpäätöshetkellä sen mukaan, mikä näistä kolmesta on alhaisin.

Tilinpäätöksessä esitettyjen tai esittämättä jätettyjen arvostusperiaatteiden ja -menetelmien perusteella voisi päätellä, että valtaosa kirjanpitovelvollisista soveltaa FIFO-periaatetta eikä vaihto-omaisuuden arvostukseen liity muita seikkoja. Muiden arvostusperiaatteiden soveltaminen on kuitenkin oman kokemukseni mukaan yleisempää, kuten myös vaihto-omaisuuteen tehtävät alaskirjaukset epäkuranttiuden tai matalamman jälleenhankintahinnan takia.

Myyntihintojen muutokset voivat olla yhtä lailla isoja, nopeita ja vaikeasti ennustettavissa kuin jälleenhankinta-hintojen muutokset.

Alimman arvon periaate on lähtökohta

Oman kokemukseni mukaan yksi yleisin tilintarkastuksen yhteydessä vaihto-omaisuuteen tehtävä korjaus johtuu siitä, että tilinpäätöstä laadittaessa ei ole tarkistettu, onko vaihto-omaisuus arvostettu alimman arvon periaatteen mukaan. Tilintarkastaja lähtökohtaisesti aina testaa vaihto-omaisuuden arvostusta, kun vaihto-omaisuus on olennainen tilinpäätöserä. Testaamistapa vaihtelee vaihto-omaisuuden luonteen ja laadun mukaan. Vaikka tilintarkastaja tekee tarkastustoimenpiteitä arvostukseen liittyen, on alimman arvon periaatteen noudattamisesta varmistuminen tilinpäätöksen laatijan vastuulla.

Silloin kun vaihto-omaisuusnimikkeiden hankintahinnat vaihtelevat, tilinpäätöshetken jälleenhankintahinta voi muodostua alhaisemmaksi kuin todellinen hankintahinta on ollut. Tämä on tyypillistä esimerkiksi nimikkeissä, joiden valmistamiseen käytetään metalleja tai öljypohjaisia raaka-aineita, kuten muovia. Hankintahinnan muutokset ovat myös tyypillisiä nimikkeissä, joiden saatavuus vaihtelee. Jos varastoon on hankittu nimikettä ajankohtana, jolloin nimikkeen saatavuus on ollut rajoitettua, hankintahinta on todennäköisesti ollut korkealla. Jos saatavuus on parantunut tilinpäätöshetkeen mennessä, nimikkeen hankintahinta on voinut laskea normaalille tasolle.

Alimman arvon periaatteen toteutumisen varmistamiseksi nimikkeen arvoa tulee verrata myös sen todennäköiseen luovutushintaan tilinpäätöshetkellä. Todennäköinen luovutushinta voi laskea alle hankintamenon muun muassa ikääntymisen, varastoinnissa tapahtuneen rikkoontumisen tai kysynnän pienentymisen takia.

Yksi esimerkki vaihto-omaisuusnimikkeestä, joiden myyntihinta voi laskea nopeastikin kysynnän vaihtelun seurauksena alle hankintahinnan, ovat eri käyttövoimalla toimivat käytetyt vaihtoautot. Muutama vuosi sitten käytettyjen dieselautojen kysyntä pysähtyi lähes täysin, kun kuluttajien asenteissa tapahtui muutos, ja samalla muilla käyttövoimilla toimivien autojen käyttökustannukset alkoivat olla edullisempia dieselautoihin verrattuna. Kysynnän laskun myötä dieselautojen myyntiajat pitenivät, mikä tarkoitti myös, että samalla auto vanheni ja auton todennäköinen myyntihinta laski entisestään.

Samaan aikaan kun dieselautojen kysyntä laski, kuluttajien kysyntä siirtyi sähköautoihin, mikä puolestaan nosti käytettyjen sähköautojen hankintahintaa. Kun markkina tämän jälkeen hieman tasaantui, sähköautojen myyntihinnat laskivat samalla tavalla kuin edellisessä vaiheessa dieselautojen myyntihinnat. Myyntihinnat laskevat yleensä myös sesonkeihin perustuvissa tuotteissa, sekä tuotteissa, jotka vanhenevat teknologian kehityksen takia.

Myyntihintojen muutokset voivat olla yhtä lailla isoja, nopeita ja vaikeasti ennustettavissa kuin jälleenhankintahintojen muutokset. Yhteistä jälleenhankintahinnalle ja luovutushinnalle on kuitenkin se, että ne ovat tilinpäätöstä laadittaessa selvitettävissä. Jälleenhankintahinta on saatavissa lähellä tilinpäätöshetkeä toteutuneista ostoista, tavarantoimittajan päivitetystä hinnastosta tai raaka-aineiden markkinahinnasta. Luovutushinta saadaan yleensä tilikauden jälkeen toteutuneista myyntitapahtumista. Jos vaihto-omaisuuden todennäköinen hankintameno tai luovutushinta todetaan hankintamenoa pienemmäksi, erotus kirjataan arvonalentumisena kuluksi. Jos jälleenhankintahinta tai myyntihinta on korkeampi kuin todellinen hankintahinta, tätä erotusta ei saa huomioida varaston arvossa.

Kun tilinpäätöksessä ei kerrota, että vaihto-omaisuuteen on kirjattu arvonalentumista, lukija muodostaa käsityksen, että taseessa olevan vaihto-omaisuuden arvo on alin seuraavasta kolmesta: hankintahinta, jälleenhankintahinta tai myyntihinta. Lukija voi siten olettaa, että mikäli vaihto-omaisuus hankittaisiin tilinpäätöshetkellä, sitä ei saataisi edullisemmin kuin taseen arvo tilinpäätöksessä on. Tilinpäätöksen lukija voi siten myös olettaa, että taseessa olevasta vaihto-omaisuudesta saadaan vähintään taseen arvoa vastaavaa tuloa.

Jos vaihto-omaisuuden arvo on esitetty tilinpäätöksessä korkeampana kuin miten siitä tullaan saamaan tuloa, tilikauden tulos on muodostunut erotuksen verran liian korkeaksi, ja tappiot realisoituvat tulevina tilikausina. Jos taas vaihto-omaisuuden arvo esitetään liian alhaisena, se vaikuttaa tilikauden tulokseen negatiivisesti. Tällöin tilinpäätös ei anna lukijalle oikeaa kuvaa varastoon sitoutuneesta pääomasta, ja tunnusluvut, joita tilinpäätöksen lukija saattaa käyttää kirjanpitovelvollisen toiminnan arvioimiseen, eivät ole vertailukelpoisia.

Varastojärjestelmän ja inventaarilaskennan merkitys

Vaihto-omaisuuden arvo perustuu pääsääntöisesti joko erillisen varastojärjestelmän tuottamaan varastoluetteloon tai tilinpäätöshetkellä laadittuun varaston fyysiseen inventaariluetteloon, johon nimikkeiden yksikköhinta syötetään manuaalisesti.

Kun käytössä on varastojärjestelmä, on hyvä perehtyä, miten varastonimikkeiden arvo järjestelmässä muodostuu. Ensiksi on syytä varmistaa, miten järjestelmä laskee nimikkeiden arvon, onko kyseessä FIFO, LIFO, keskihinta tai jonkun muu menetelmä. Toiseksi on syytä varmistaa, mikä on se lähde, jota järjestelmä käyttää nimikkeen arvon muodostamiseksi: hakeeko järjestelmä tiedon automaattisesti ostolaskuilta vai tuleeko yksikköhinnat päivittää manuaalisesti. Oli järjestelmän toimintatapa kumpi tahansa, on syytä varmistua, että käytetty tieto on ajantasaista ja tilinpäätöksessä esitetyn arvostusperiaatteen mukaista. Kun vaihto-omaisuus perustuu inventaarilaskennasta laadittavaan varastoluetteloon, tulee myös varmistua, että nimikkeen yksikköhintana käytetty arvo on ajantasaista ja tilinpäätöksessä esitetyn arvostusperiaatteen mukainen.

Oikeat ja riittävät tiedot

Verrattaessa vaihto-omaisuuden hankintamenoa eri periaatteiden välillä, ei FIFO-, LIFO- tai keskihintamenetelmien tuottamien arvojen välillä välttämättä synny olennaista eroa, varsinkaan silloin kun vaihto-omaisuus kiertää nopeasti. Tämä ei kuitenkaan ole seikka, jonka perusteella tilinpäätöksen laatimisessa vaihto-omaisuudesta esitettävien tietojen oikeellisuuteen ei tarvitse kiinnittää huomiota. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot, mikä koskee myös tilinpäätöksen laatimisperiaatteista esitettäviä tietoja. Laadintaperiaatteet voivat vaikuttaa tilinpäätöksen lukijan tekemiin päätelmiin.

Jotta voidaan varmistua, että tilinpäätöksessä esitetään oikeat ja riittävät tiedot, on muodostettava käsitys kirjanpitovelvollisen vaihto-omaisuuden luonteesta ja laadusta sekä miten ja millä tavalla vaihto-omaisuus arvostetaan.