CTA Paikka

Tehokas katuminen verotarkastuksessa ja verotuksessa

Tehokkaan katumisen mahdollisuuksia verotuksessa selvitetään myös Suomessa. Verotarkastuksessa keino jo tunnetaan.
22.10.2014

Jarkko Orjala, ylitarkastaja, Verohallinto

Verohallinnon toiminta perustuu veroriskien­hallintaan. Verohallinnon strategisia tavoitteita ovat muun muassa keventää verotuksen yrityksille ja yksityisille henkilöille aiheuttamaa työtaakkaa, etsiä innovatiivisia tapoja palkita verovelvollisia siitä, että he toimivat oikein ja vahvistaa verovelvollisen positiivisia mielikuvia ja veronmaksumyönteisyyttä. Verohallinnon tavoitteena on toimia vaikuttavasti ja reaaliaikaisesti.

Verohallinto on kohdistanut vuoden 2014 aikana enemmän resursseja ohjaavaan ja reaaliaikaiseen verotarkastukseen­ (ks. artikkeli Verovalvonta tulevaisuudessa, Tilisanomat 18.3.2014), joiden yhteydessä virheitä on korjattu yhteistyössä lievemmin sanktioin. Tässä yhteydessä voidaan puhua vero­velvollisen itseoikaisusta. Itseoikaisua voidaan pitää hyvin ­kustannustehokkaana veroriskienhallinnan muotona.

Verovelvollinen esittää tahdonvaltaisia vaatimuksia säännön­mukaisen verotuksen yhteydessä. Tunnetuin esimerkki on poistovaatimus. Tahdonvaltaisten vaatimusten esittämisajankohdasta on säädetty lailla. Lähtökohtaisesti ­tahdonvaltaisia vaatimuksia ei verotuksen päättymisen jälkeen voida muuttaa. Oikeuskäytännössä tahdonvaltaisia vaatimuksia on kuitenkin hyväksytty muutettaviksi verotuksen päättymisen jälkeen, jos esimerkiksi verovelvollisella ei ole ollut tietoa vaatimuksen perusteista ennen verotuksen päättymistä. Vero­tarkastusmenettely ei automaattisesti laajenna tahdonvaltaisten vaatimusten oikaisumahdollisuuksia. Menettelyn tulee olla yhtenäinen sekä verotuksessa että verotarkastuksessa. 

Suurin osa verotarkastushavainnoista koskee tilanteita, joissa verovelvolliselle esitetään verotuksen oikaisuja ­verovelvollisen vahingoksi (verotuksen päätyttyä). Näissä tilanteissa esille nousee kysymys siitä, voiko verovelvollinen itse korjata virheen verotuksessaan ilman varsinaista oikaisumenettelyä ja viivästysseuraamuksia. Edelleen voidaan kysyä, kuinka laajasti voidaan hyväksyä menettely, jossa Verohallinto havaitsee verovelvollisen verotuksessa virheen ja sallii verovelvollisen itseoikaisun sekä miten itseoikaisun ja tehokkaan katumisen rajanvetoa voidaan selventää. Haaste ilmenee muun muassa peitellyn osingonjaon tilanteissa. Itseoikaisun salliminen kaikissa tapauksissa (myös päättyneiden verovuosien osalta) johtaisi todennäköisesti erilaisten verotuksellisten kokeilujen kasvuun, jotka tarvittaessa peruttaisiin ilman veroseuraamuksia. Kuitenkin esimerkiksi poistojen osalta on useimmiten järkevintä korjata aiempien verovuosien virheellisten poistojen menojäännös oikeaksi avoinna olevaan ­verovuoteen, eikä vanhojen verovuosien jaksotuksiin puuttuminen ole tarkoituksenmukaista.  

Verovelvollisen tekemät oikaisut verotarkastuksen aikana voivat koskea useita eri verolajeja. Tämän johdosta myös oikaisun mahdolliset viivästysseuraamukset vaihtelevat. Jos verovelvollinen antaa verotarkastuksen aikana korjattuja kausiveroilmoituksia, määrätään myöhästyneen ilmoituksen perusteella myöhästymismaksu. Tuloverotuksessa osa virheistä voidaan korjata verotukseen vaikuttavasti vero­tarkastuksen aikana ilman uusia ilmoituksia. Virheen luonteen tulisi vaikuttaa oikaisumahdollisuuksiin. Tahattomat virheet, joiden verotuksellinen intressi on pieni, tulisi voida oikaista oma-aloitteisesti. Tahallisten, suuren veroriskin sisältävien virheiden osalta itseoikaisuun tulee suhtautua varauksella. On selvää, että verorikostapaukset jäävät itseoikaisumenettelyn ulkopuolelle. 

Itseoikaisumenettely edellyttää Verohallinnon ja vero­velvollisen välistä luottamusta. Luottamus perustuu verovelvollisen haluun ja osaamiseen oikaista verotuksessa havaittuja virheitä ja halua toimia tulevaisuudessa oikein. Itseoikaisu lievin sanktioin soveltuu verovelvollisille, joiden käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa ja joidenverotukselliset virheet ovat vähäisiä.   

Verohallinnon tavoitteena on, että asiakkaat hoitavat veroasioihin liittyvät velvoitteensa oma-aloitteisesti ja oikein. On tärkeää, että verovelvollisille annetaan tietyin varauksin verotarkastusten yhteydessä mahdollisuus korjata havaittuja virheitä, jotka voivat kohdistua myös jo päättyneisiin vero­vuosiin tai -kausiin. 

Tehokas katuminen verotuksessa

Tehokas katuminen verotuksessa tarkoittaa menettelyä, jossa verovelvollinen jälkikäteen eli verotuspäätöksen tekemisen jälkeen tekee itseoikaisun omaksi vahingokseen. Oma-aloitteisuudesta on kuitenkin se hyöty, että siten verovelvollinen välttää ainakin osan normaalisti viranomaisaloitteisessa verotuksen oikaisussa määrättävistä sanktioista. Lisäksi verotuksessa määrättävien lievempien sanktioiden ohella voi välttyä myös rikosoikeudellisilta seuraamuksilta. Useassa maassa on käytössä joko pysyvätai määräaikainen tehokkaan katumisen mahdollistava menettely. Jo pitkään on pysyvä järjestely ollut voimassa esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Eri maissa käytössä olevat järjestelmät poikkeavat merkittävästi toisistaan sekä edellytystensä että seuraamuksiensa osalta ja niihin vaikuttavat verolainsäädännön sisältö, maassa vallitseva veronmaksumoraali, verovalvonnan tehokkuus ja luottamus viranomaistoimintaa kohtaan (1). 

Erityisesti viime vuosina ohjelmat ovat saaneet varsin suuren suosion, kun eri valtiot ovat näyttävästi tarjonneet määrä­ajaksi tällaista mahdollisuutta edullisin ehdoin. Ohjelmiin ovat osallistuneet erityisesti sijoittajat, joiden varat ovat olleet matalan verorasituksen ja/tai tiukan pankkisalaisuuden maissa. Sijoittajien kotivaltiot ovat saaneet kustannustehokkaasti verotuloja. Ehkä vielä tärkeämpi seuraus varojen ilmoittamisesta on ollut se, että sijoitusvarallisuuden tuleva tuotto on asianomaisen valtion veroviranomaisten valvonnassa. Ohjelmien suosiota ovat nostaneet houkuttelevien ehtojen ohella kasvanut kiinnijäämisriski. Sitä ovat nostaneet uudet tietojenvaihto­sopimukset, tehostunut kansainvälinen valvontayhteistyö ja erityyppiset tietovuodot pankeista ja niin sanottuja veroparatiisipalveluja tarjoavien tahojen tietokannoista. 

Järjestelmä käyttöön myös Suomessa?

Suomessa ei ole voimassa tehokkaan katumisen menettelyä verotuksessa. Verotuskäytännössä on kuitenkin ilmeisesti sovellettu lievempiä sanktioita niissä tilanteissa, joissa vero­velvollinen on vaatinut oman verotuksensa oikaisua ilmoittamalla aiemmilta vuosilta verottamatta jääneitä tulojaan. Viimeisen vuoden aikana Verohallinto on saanut useita yhteydenottoja verovelvollisten asiamiehiltä, jotka ovat tiedustelleet ulkomailla muun muassa Sveitsissä ja Luxemburgissa olevien varojen ja niille kertyneiden tuottojen vero- ja muista seuraamuksista, mikäli ne nyt ilmoitettaisiin Verohallinnolle.

Tämän aktiivisuuden taustalla on todennäköisesti lisääntynyt kiinnijäämisriski (tietojenvaihdon tehostuminen) sekä ainakin suurimpien sveitsiläispankkien asiakkailleen lähettämä kirjelmä EU:n säästödirektiivin edellyttämän raportoinnin johdosta. Kirjelmässä pankit vaativat asiakkailtaan todisteellisen selvityksen, että sijoitusten tuotot on asian­mukaisesti ilmoitettu verotuksessa. Samalla asiakkaiden tulee allekirjoittaa suostumus sijoitustensa tuottojen raportoimiseksi sijoittajan kotivaltiolle. Pankit eivät halua jatkaa enää yhteistyötä lainmukaista verotusta välttelevien henkilöiden kanssa. Automaattisen tietojenvaihdon odotetaan laajentuvan merkittävästi lähivuosina.

Valtiovarainministeriössä on laadittu selvitys eri vaihtoehdoista toteuttaa tehokkaan katumisen mahdollistama menettely myös Suomessa. Tätä tekstiä kirjoitettaessa ei ollut vielä selvillä, miten ja missä aikataulussa asia etenee poliittisella tasolla. Kansainvälinen vertailu osoittaa, ettei tehokkaan katumisen mahdollisuus yksinään ratkaise niin sanottua veropako-ongelmaa, vaan sen rinnalla tarvitaan riittävän tehokas ja uskottava verovalvonta. Samanaikaisesti on tärkeää kannustaa kansalaisia muillakin tavoin veronmaksumyönteisyyttä edistävään suuntaan.

(1) Eri maissa käytössä olevista menettelyistä ja niiden tuloksista, ks. Kuortti Hannu: Tehokas katuminen verotuksessa – verotulojen lisääjä vai veromoraalin murentaja? Verotus 4/2013 s. 387–395.

TalousohjausUusimmat Artikkelit
Katso kaikki