Realisaatiosaneeraus

Ensi katsomalta vaikuttaa ristiriitaiselta ajatukselta, että yrityksen toiminta tervehdytetään myymällä sen ­liiketoiminta pois. Tämähän on realisaatiosaneerauksen tarkoitus: liiketoiminta tai sen osa luovutetaan pois yrityksestä, saadulla kauppahinnalla maksetaan osa veloista ja loppuvelkaan kohdistuu arkordi.

Käytännössä varsin pieni osa yrityssaneerauksista on puhtaasti niin sanottuja realisaatiosaneerauksia. Sinänsä on varsin tavanomaista, että saneerausmenettelyssä realisoidaan osa yrityksen omaisuudesta ”rönsyjen” karsimiseksi ja kassan kasvattamiseksi.

Aika ajoin on herännyt epäilyjä siitä, onko realisaatiosaneeraus edes yrityssaneerauslain (YrSanL) mukaan mahdollista. Osaltaan tämä varmaankin johtuu siitä, että realisaatiosaneerauksesta ei ole systemaattisesti säädetty YrSanL:ssa, vaan sääntely on hajanaista eikä erityisen selkeää. Ongelma saattaa tulla saneerausprosessissa esiin jo siinä vaiheessa, kun hakemusta ollaan jättämässä käräjäoikeudelle. Jos hakemuksessa tuodaan esiin realisaatiosaneeraukseen tähtäävä suunnitelma, voi tuomioistuin suhtautua hakemukseen torjuvasti ja hylätä sen pitäen menettelytapaa YrSanL:n vastaisena. Näin on tapahtunut varsinkin alkuaikoina lain tultua voimaan (8.2.1993), mutta aika ajoin vielä myöhemminkin.

Keskeisin säädös realisaatiosaneerauksen osalta on YrSanL:n 42.4 §:n määräys, jonka mukaan ohjelmasta tulee ilmetä luovutustapa, luovutusehdot ja luovutuksensaaja, mikäli tämä on tiedossa, jos ohjelman mukaan velallisyritys, sen liiketoiminta tai varallisuus taikka osa näistä luovutetaan toiminnallisena kokonaisuutena. 

Konkurssi vai yrityssaneeraus

Liiketoiminta voidaan luovuttaa eri tavoin yritykseltä toiselle. Sulautuminen tai liiketoimintakauppa on mahdollista yrityksen ”normaalin” toiminnan aikana. Tarkoituksena voi tällöin olla ostajan näkökulmasta esimerkiksi kilpailijan ostaminen pois markkinoilta, oman liiketoiminnan laajentaminen tai myyjän näkökulmasta esimerkiksi ydinliiketoimintaan kuulumattomien rönsyjen karsiminen tai yritystoiminnan lopettaminen. 

Silloin, kun yrityksen taloudellinen tilanne heikkenee, saattaa eteen tulla konkurssi- tai yrityssaneerausvaihtoehdoista valitseminen. Insolvenssioikeudessa periaatteellisena lähtökohtana on, että konkurssi on likvidaatiomenettelyä, jossa yrityksen liiketoiminta päättyy ja sen omaisuus myydään ulkopuolisille. Saadut varat käytetään velkojien saatavien maksuun velkamäärien mukaisissa suhteissa. Yritys lakkaa olemasta konkurssimenettelyn päätyttyä. Saneeraus­menettely puolestaan on rehabilitaatiomenettelyä, jossa velallisyrityksen maksukyky palautetaan saneeraustoimilla ja yhtiön toiminta jatkuu. Periaatteellinen ero valintaan menettelyiden välillä on siten se, voidaanko velallisen maksukyvyttömyys korjata vai ei.

Yrityssaneerauksen ja konkurssin välillä ei kuitenkaan lopulta vallitse näin suurta eroa. Konkurssissa pesänhoitaja joutuu useasti arvioimaan myös konkurssivelallisen liiketoiminnan tulevaisuutta arvioidessaan sitä, onko liiketoiminta realisoitavissa kokonaisuutena vai joudutaanko se myymään osissa yksi esine kerrallaan. Konkurssin yhteydessä liiketoimintakauppa tuottaa yleensä paremman realisaatiotuloksen pesälle ja sitä myöten jako-osuuden velkojille kuin myynti esine kerrallaan.

Konkurssissa liiketoimintakauppa voi olla haastavaa. Konkurssin alkaminen on todennäköisesti romahduttanut liiketoiminnan arvon, ja kauppa tapahtuu yleensä varsin pitkälle ostajan määrittelemin ehdoin. Realisaatiosaneerauk­sessa kauppahinta muodostuu todennäköisesti merkittävästi paremmaksi kuin konkurssissa.

Liiketoimintakauppa konkurssissa ja realisaatiosaneeraus ovat lopputuloksen kannalta varsin lähellä toisiaan. Käytännön ongelmat ja menettelytavat ratkeavat sen perusteella, kumpaan menettelyyn on hakeuduttu. 

Liiketoiminnan tervehdyttäminen

Realisaatiosaneeraukseen kriittisesti suhtautuvat lähtevät ajatuksesta, että saneerauksen kannalta kaiken liikeomaisuuden myyminen tuhoaa saneerauksen perusidean: yrityksen toiminnan tervehdyttämisen. Realisaatiosaneerauksessa menettelyyn jäävät vain saneerausvelat ja liiketoiminnasta saatava kauppahinta, jolla velkoja maksetaan. Koska liiketoiminta on myyty, velallisen maksukyky on lopullisesti menetetty ja sen palauttaminen on mahdotonta. 

Näin ajateltuna lähtökohta on, että jos jo hakemuksessa on selvästi tuotu esiin, että tarkoituksena on kaiken omaisuuden myynti, saneerausta ei saisi aloittaa. Suunnitelluilla saneeraustoimilla ei voida poistaa maksukyvyttömyyttä, vaan sitä pahennetaan entisestään myymällä varallisuus. 

Realisaatiosaneerauksen osalta keskeistä on kuitenkin huomata, että menettelyn todellinen kohde on nimenomaan liiketoiminta itsessään, ei se yritysmuoto, jossa liiketoimintaa harjoitetaan. Realisaatiosaneerauksessa turvataan liiketoiminnan edellytykset eli liiketoiminnan jatkuminen siitä riippumatta harjoitetaanko liiketoimintaa vanhassa vai uudessa yhtiössä.

Realisaatiosaneeraus merkitseekin liiketoiminnan saneerausta, muunlainen saneeraus puolestaan liiketoiminnan harjoittajan eli yrityksen saneerausta. Voidaan pyrkiä joko yritystoiminnan arvioimiseen tai omistamisen uudelleenjärjestelyyn. Toiminnan tervehdyttäminen tarkoittaa siis tosiasiallisesti yritystoiminnan harjoittajan saneerausta, velkojien edun korostaminen johtaa puolestaan liiketoiminnan saneeraukseen.

Jos saneerausmenettelyn kestäessä havaitaan, että velallisen maksukyvyttömyyttä ei voida saneeraustoimenpitein korjata, menettely on pääsääntöisesti keskeytettävä. Poikkeuksen tähän muodostaa se, että yrityksen varallisuus tai olennainen osa voidaan kuitenkin todennäköisesti luovuttaa YrSanL:n mukaisessa järjestyksessä yhtenä kokonaisuutena. YrSanL ei sisällä säädöksiä erityisistä myyntijärjestelyistä, joten edellä mainittu luovuttaminen tapahtuu määräämällä saneerausohjelmassa myynnistä ja kauppahinnan käyttämisestä velkojen maksuun. Saneerausmenettelystä ei siten ole pakko siirtyä konkurssimenettelyyn pelkästään omaisuuden realisoimiseksi. Tämä onkin järkevää prosessiekonomian kannalta. 

Omistajan suostumus

Yrityssaneerauksen aikana velallisella säilyy oikeus määrätä varallisuudestaan. Velkojat tai selvittäjät eivät voi määrätä omaisuudesta. Velallisen liiketoiminnan myyjänä toimii saneerausmenettelyn tai ohjelman toteutuksen aikana aina velallinen itse, ei velkoja tai selvittäjä/valvoja. Siten liiketoiminnan luovutus edellyttää omistajan eli velallisen omaa suostumusta. Keskeistä on myös huomata, että konkurssin yhteydessä tapahtuvaan liiketoimintakauppaan ei tarvita velallisen suostumusta.

Jotta velallinen antaisi suostumuksen omaisuuden luovutukseen, siitä pitää koitua jotain hyötyä myös hänelle itselleen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koko kauppahintaa ei tule käyttää velkojen maksuun, vaan osa siitä jää myös yhtiön itsensä käyttöön. Realisaatiosaneerauksessa yritys ei lakkaa ja se voi ryhtyä harjoittamaan uutta liiketoimintaa, sulautua tai muuta sellaista tai myös purkautua.  Yrityksen liiketoiminnan luovutus voi toisinaan olla ainoa tai paras tapa turvata paitsi liiketoiminnan jatkuminen myös yrityksen toiminnan jatkuminen. 

Useimmiten realisaatiosaneeraus pyritään toteuttamaa konsernirakenteessa. Realisaatiosaneeraus kohdistuu yleensä tytäryhtiöön. Emoyhtiö perustaa uuden yhtiön ”NewCo”:n, joka pyrkii hankkimaan saneerauksen kohteena olevan tytäryhtiön liiketoiminnan itselleen. Tällöin liiketoiminta pysyy konsernissa, ja konsernin toiminta voi jatkua. 

Millainen ohjelma?

Ohjelmaehdotuksen laatiminen on selvittäjän päätehtävä. YrSanL ei määrää, millainen ohjelmaehdotus selvittäjän on laadittava, vaan riittävää on, että ohjelma täyttää lain asettamat muotovaatimukset. Tuomioistuimen tehtäväksi jää ­asianosaisten oikeussuojasta varmistuminen. 

Saneeraustoimien valinta on tarkoituksenmukaisuuskysymys. Saneerauksen pääpainon on oltava tervehdyttämistoimenpiteissä eli liiketoiminnan uudelleenjärjestelyssä. 

Liiketoiminnan elvytys erilaisilla toimilla on ensisijainen tavoite saneerausohjelmassa. Velkajärjestely ja velkojen leikkaamiset ovat ainoastaan keino, jolla tähdätään liiketoiminnan ja yrityksen elvytykseen. Usein ensisijainen tavoite vaikuttaa unohtuneen, ja velkojen leikkaamisesta tulee pääasia. Näissä ohjelmissa on yhtäläistä se, että niissä keskitytään enemmän yrityksen kuin varsinaisen liiketoiminnan pelastamiseen. Selvittäjän toiseksi tehtäväksi esitetään usein elinkelpoisen yritystoiminnan pelastaminen. 

Saneerausta ei voi kohdentaa yrityksen osaan tai liiketoiminnalliseen kokonaisuuteen, vaan saneeraus kohdistuu aina koko yritykseen. Toisaalta konserni ei kokonaisuutena kelpaa saneerauksen kohteeksi, vaan konsernin saneeraus on tehtävä yhtiökohtaisesti. YrSanL:n kannalta on merkityksetöntä, millaista liiketoimintaa yritys harjoittaa tai on harjoittanut.

Saneerausmenettely on periaatteeltaan itseohjautuvaa: velallisen ja velkojien sekä selvittäjän on löydettävä ne yrityksen liiketoiminnan tervehdyttämisen keinot, jotka enemmistö voi hyväksyä. Sinänsä velkoja saa omasta puolestaan hyväksyä halutessaan myös puutteelliset saneeraustoimet. 

Saneerausmenettelyn yhteydessä tapahtuvien luovutusten osalta velkojansuoja toteutuu saneerausohjelman sisällölle, käsittelylle ja vahvistamiselle asetettujen vaatimusten kautta tuomioistuinkontrollilla. Ohjelman sisällöstä päättävät velkojat. Kaikki velkojat saavat osallistua ohjelmaehdotuksen käsittelyyn ja sen vahvistamista koskevaan päätöksentekoon. Ohjelman vahvistaminen edellyttää pääsääntöisesti velkojaryhmien enemmistön kannatusta ja vastustavien velkojien suojaksi on olemassa tietyt ohjelman sisältöä koskevat vähimmäisvaatimukset. 

Koska yrityksen tai sen osan luovutuksen yhteydessä kysymys luovutushinnan määrittämisestä on ratkaisevan tärkeä ja samalla usein vaikea, on katsottu velkojien suojan kannalta aiheelliseksi sisällyttää saneerausohjelman vahvistamisedellytyksiin näitä tilanteita varten erityissäännös, jonka mukaan ohjelmaehdotusta ei voitaisi vahvistaa, jos joku ohjelmaehdotusta vastaan äänestäneistä velkojista saattaa todennäköiseksi, että toisenlainen menettelytapa johtaisi velkojien kannalta taloudellisesti edullisempaan tulokseen. Kysymys on YrSanL 53 §:n mukaisesta ohjelman vahvistamisen esteestä.

Velkoja-autonomian ja velkojien päätöksenteon kannalta on oikein, että velkojat päättävät ohjelmasta äänestäessään, onko yrityssaneerauksen jatkaminen vahvistamalla ohjelma tarkoituksenmukaisempaa kuin siirtyminen konkurssimenettelyyn.

Saneerausohjelmassa tulee yksilöidä velallisen toiminnan tervehdyttämiseksi tarkoitetut toimenpiteet ja järjestelyt sekä näiden perustelut. Saneeraustoimenpiteinä käytetään esimerkiksi yrityksen tai sen osien myymistä, yhtiöjärjestelyjä ja suunnattuja osakeanteja uuden oman pääoman saamiseksi. YrSanL:n mukaan jos ohjelmassa velallisyritys, sen liiketoiminta tai varallisuus taikka osa näistä luovutetaan toiminnallisena kokonaisuutena, ohjelmasta tulee ilmetä luovutustapa, luovutusehdot ja luovutuksensaaja, mikäli tämä on tiedossa.

Käytännössä velkajärjestely on kuitenkin saanut useimmissa saneerausohjelmissa pääosan. Velkajärjestelyllä velallisyrityksen velkoja leikataan, toisin sanoen saneerausvelallinen saa velkoja kokonaan tai osaksi anteeksi. Saneerausvelat ja niitä koskevat velkajärjestelyt merkitään maksuohjelmaan. 

Velkojien suojaa silmällä pitäen on myös tärkeää, ettei yrityksen tai sen osan luovutuksen oikeudellisissa edellytyksissä ole saneerausmenettelyn ja konkurssin välillä sellaisia olennaisia eroja, jotka voisivat olla omiaan vaikuttamaan menettelyvaihtoehtojen valintaan velkojien kannalta vahingollisella tai kyseenalaisella tavalla tai hänen lähipiirinsä hyväksi.