CTA Paikka

Inflaatio palasi, alkoiko 1970-luku uudelleen?

Mitä horroksesta herännyt inflaatio tarkoittaa yrityksillemme ja meille niiden työntekijöinä tai kuluttajina? Tulevatko Euroopassa kohta vuosikymmenen ajan nollassa tai peräti negatiivisina olleet korot nousemaan? Historian ja nykyisten taustatekijöiden analysointi voi antaa osviittaa siitä, mitä tuleman pitää.
18.5.2022 Stefan Törnqvist Kuva iStock

Inflaatio ja korkotaso ovat olleet jo 40 vuotta trendinomaisessa laskussa. Keskuspankit onnistuivat inflaation torjunnassa globalisaation synnyttämän kilpailutilanteen avustamana. Ennen sitä koimme 1970–1980-luvuilla yli kymmenen prosentin inflaatiolukuja. Nyt sekä inflaation että globalisaation trendi on kääntynyt, ylitarjonta on muuttunut niukkuudeksi ja alihankintaketjut yskivät. Jo ennen Ukrainan sodan vaikutusta Suomen kuluttajahintaindeksi oli helmikuussa 2022 noussut 4,5 prosenttia vuoden takaisesta.

Mikä on inflaatio?

Maailmanmarkkinoilla hyödykkeiden hinnat syntyvät kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Jos jonkin tuotteen kysyntä ylittää tarjonnan, tuotteen hinta nousee, kunnes kysyntä pienenee. Jos jonkin tuotteen kysyntä putoaa alle tarjonnan, tuotteen hinta putoaa ja kapasiteettia suljetaan, kunnes tarjonta vastaa kysyntää. Investoinnit uuteen kapasiteettiin ja vanhan kapasiteetin sulkemiset tasapainottavat tarjontaa vastaamaan kysyntää.

Inflaatio tarkoittaa hintatason nousua, deflaatio tarkoittaa hintatason laskua. Inflaatio, eli hintatason nousu, mitataan yleensä kuluttajahintaindeksillä, joka kuvastaa miten keskivertokansalainen käyttää rahansa. Kaikki eivät kuluta samalla tavalla, joten eri yksilöiden tai yritysten kokema inflaatio voi poiketa huomattavasti keskiarvosta. Inflaatiomittareiden ympärillä käydään jatkuvaa debattia, sillä esimerkiksi tuotteiden laadun muutokset ovat vaikeita huomioida. Onko deflaatiota, jos tietokoneiden hinta pysyy samana, vaikka laskentakapasiteetti lisääntyy? Entä jos uudet ja raskaammat sovellukset syövät tämän lisätyn laskentatehon? Vaikeita kysymyksiä, eikä näihin ole tarkkaa oikeaa vastausta.

Inflaatio mitataan yleensä kuluttajahintaindeksillä, joka kuvastaa miten keskivertokansalainen käyttää rahansa.

Tärkeämpää on ymmärtää haitallisen, itseään ruokkivan hintojen nousukierteen syntymekanismi, joka aiheuttaa inflaatio-odotusten kasvamisen. Kun maailmanmarkkinahinnat heiluvat edestakaisin, ei synny inflaatiotrendiä. Jos vain yhdellä toimialalla esiintyy niukkuutta, ei myöskään synny inflaatio­trendiä, kun alalle hakeutuu lisää työntekijöitä muualta. Jos taloudessa on niukkuutta monesta hyödykkeestä ja monen alan ammattitaitoisesta työvoimasta, saattaa syntyä tilanne, jossa monen toimialan yritykset nostavat samanaikaisesti hintojaan ja yrittävät houkutella lisää osaajia palkankorotuksilla. Kun palkankorotukset lisäävät työntekijöiden ostovoimaa, heillä on varaa kallistuneisiin tuotteisiin. Kysyntä ei vähene, vaikka hinnat kohoavat. Tässä tilanteessa inflaatio-odotukset voivat nousta, koska tuotteiden säännöllinen hintojen nosto koetaan yhtä luonnollisena kuin että työntekijäpuoli ulosmittaa sen palkankorotuksina. Ja niin piiri pyörii. Nyt 40 vuoden tauon jälkeen pidetään tätä taas mahdollisena.

Inflaatio nousee yleensä noususuhdanteiden aikana kysynnän lisääntyessä, tuottajien lisätessä tuotantoa ja pohdittaessa hinnankorotuksia. Laskusuhdanteessa inflaatio yleensä laskee kysynnän heiketessä. Markka-aikana ennen 1990-luvun lamaa Suomen inflaatio oli tyypillisesti laskusuhdanteessa kaksi prosenttia ja 8–10 prosenttia noususuhdanteessa, mikä selittää säännöllisten markan ulkoisen arvon devalvaatioiden tarvetta. Markan 1990-luvun alun kellutuksen jälkeen ja euroaikana Suomen inflaatio on liikkunut 0–4 prosentin haarukassa.

Inflaatiotavoitteita seuratessa kiinnitetään eniten huomiota trendinomaiseen hintojen nousuun suhdannesyklin yli. Kuinka paljon korkeammalle hinnat siis jäivät edelliseen suhdannekiertoon verrattuna? Inflaatiosta ei itseisarvoisesti ole haittaa, mutta alhainen ja tasainen vuosittainen inflaatiovauhti tuo vakautta. Liian alhainen inflaatio passivoi talouden toimijoita. Liian korkea inflaatio, kuten liki 20 prosentin inflaationumerot 1970- ja 1980-lukujen öljykriisien aikana, syö elintasoa ja aiheut­taa epävakautta. Yksi inflaation suurimmista ongelmista on juuri sen vaihteluiden yllätyksellisyys. Esimerkiksi pankkitalletus menettää arvoaan inflaation kiihtyessä, mikä on epäoikeudenmukaista pankkitalletuksen tehnyttä kansalaista kohtaan. Vastaavasti lainanottajilla vaikutus on päinvastainen; inflaatio puree otettuun lainarahaan laskien sen arvoa edellyttäen, että myös työn hinta nousee, jolloin lainanhoitoon on enemmän varoja.

Inflaatio ja korkotaso

Suursijoittaja Warren Buffet on sanonut osuvasti, että korko­taso on talouden ja finanssimarkkinoiden painovoima. Jos korko­taso on korkea, investoinnit tuntuvat raskailta ja niiden täytyy synnyttää nopeaa kassavirtaa ollakseen houkuttelevia. Muuten kannattaa pitää rahat korkosijoituksissa. Alhainen korko­taso taas tarkoittaa, että kaikki tuntuu kevyeltä, eikä kassavirtojen synnyttämisellä ole kovin suurta kiirettä. Keskuspankkien tavoitteena on löytää kuhunkin taloustilanteeseen sopiva korkotaso, joka pitää talouden pyörät pyörimässä ilman ylikuumenemista. Laskusuhdanteessa aleneva korkotaso lisää toimeliaisuutta ja investointeja taloudessa. Noususuhdanteessa keskuspankki jarruttaa taloutta nostamalla korkoja ja kiristämällä pankkien lainanantomahdollisuuksia. Oikein mitoitettuna keskuspankkipolitiikka ei synnytä ylikuumenemista eikä taantumaa. Helpommin sanottu kuin tehty.

Oikein mitoitettuna keskuspankkipolitiikka ei synnytä ylikuumenemista eikä taantumaa.

Ennen vuotta 2013, jolloin nollakorkojen kausi alkoi, Saksan yli yön -korko vaihteli yleensä 2–10 prosentin haarukassa vuodesta 1960 alkaen. Korko oli yleensä alimmillaan laskusuhdanteessa, kun keskuspankki halusi elvyttää taloutta. Korko oli ylimmillään noususuhdanteiden loppupuolella, kun keskuspankki halusi hillitä taloutta. 1970- ja 1980-lukujen öljykriiseissä saavutettiin jopa 12–15 prosentin yli yön -korkoja. Vuoden 2013 jälkeen yliyön-korkomarkkina ei ole toiminut negatiivisten korkojen takia. Saksan korkotaso toimii tänä päivänä euroalueen korkojen ankkurina.

Korkea inflaatio nostaa korkotasoa, kuten huomataan 1970- ja 1980-lukujen öljykriiseistä. Sijoituksen tekemiseksi rahan omistaja haluaa korvauksen laina-aikana menettämästään rahan ostovoimasta. Deflaatio on myös haitallinen, sillä se kannustaa lykkäämään investointeja, ostamaan viime tingassa ja istumaan käteisen päällä. Länsimaiset taloudet ovat olleet deflaatiopaineessa vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen huolimatta siitä, että keskuspankit ovat yrittäneet luoda inflaatiota negatiivisilla koroilla ja rahamäärän lisäämisellä.

Keskuspankin tehtävä on luoda vakaa talousympäristö, jossa maltillinen hintojen nousu kannustaa lainanottoon ja investointeihin. Keskuspankit ovat kiinnostuneita nimenomaan talouden inflaatio- tai deflaatiokierteestä, eikä niinkään edes­takaisin heiluvista markkinahinnoista. Keskuspankit seuraavat yleensä pohjainflaatiota, eli ­kuluttajahintaindeksiä ilman poltto­aineita ja ruokaa. Talouden käytännön toimivuuden näkökulmasta on huomattu, että kaksi prosenttia on aika sopiva vuosittainen inflaatio. Se pakottaa pääomat liikkeelle ja ylläpitää taloudellista toimeliaisuutta, mutta ei nosta korko­tasoa liikaa. Keskuspankeilla on yleensä inflaatiotavoitteena juuri kaksi prosenttia yli suhdannesyklin.

Inflaation ajurit tällä hetkellä

Tämän päivän inflaatiolukemat muistuttavat 50 vuoden takaisia. Maapallomme väkimäärä on sen jälkeen kaksinkertaistunut 7,7 miljardiin, ja kasvua on tapahtunut valtaosin kehitysmaissa. Yhteydenpidon ja kuljetusten helpottuminen poisti inflaatiopaineet, kun länsimaiset yritykset ja työntekijät joutuivat kilpailemaan halvemman työvoiman kanssa. Tavara liikkui vaivattomasti ympäri maapallon ja synnytettiin laajoja globaaleja alihankintaverkostoja. Vuonna 2020 iski korona, ja globaali tuotantokoneisto pysäytettiin paniikissa. Samaan aikaan oltiin juuri raaka-ainemarkkinoilla saavuttamassa tasapaino vuosikymmenen ylitarjontatilanteen jälkeen, mutta metallien ja energian suunnitellut investoinnit laitettiin myös koipussiin. Energiamarkkinoilla poliitikot sulkivat ydinvoimaloita ja fossiilisia voimaloita ilman riittävää korvaavaa energiatuotantoa. Aivan kuin elämä olisi loppumassa.

Ihmiset eivät kuitenkaan lopettaneet kulutustaan, se vain muutti muotoaan. Etätyö lisäsi panostusta koteihin ja kodin elektroniikkaan. Ulkomaanmatkailun vaikeudet johtivat asunto­auto-, vene- ja mökkibuumiin. Siirryttiin julkisista kulku­välineistä käyttämään pyöriä ja yksityisautoja. Ulkoliikunta ja puutarhanhoito olivat suuressa suosiossa. Paniikissa pysäytetty globaali alihankintaketju ei vastannut muuttunutta maailmaa, vaan raaka-aineet, tuotantokapasiteetti, kontit, kuorma-autot, kuljettajat, satamat, varastotila ja niin edelleen puuttuivat tai olivat väärissä paikoissa. Huomattiin myös, että esimerkiksi autoa ei voi myydä ilman kaikkia tarvittavia osia. Pahin pula oli mikrosiruista, jotka pääosin valmistetaan Taiwanissa ja Etelä-Koreassa. Yhdysvalloissa syntyi pulaa työn­tekijöistä, sillä sairauspoissaolot, karanteenit ja työelämän ulkopuolelle jättäytymisen muoti vähensi tarjolla olevien työntekijöiden määrää. Kaiken kukkuraksi jättimäinen konttialus tukki Suezin kanavaan. Huomattiin, että globaaleissa alihankintaketjuissa on myös haittapuolensa ja riskinsä.

Kun Venäjän sotaoperaatiot Ukrainassa käynnistyivät, maailmantalous oli jo ennestään veitsenterällä energian, mikrosirujen ja metallien saatavuudessa sekä alihankintaketjujen toimivuudessa. Venäjä ja Ukraina ovat merkittäviä tuottajia energiassa, tietyissä metalleissa ja viljassa. On arvioitu, että kymmenen prosenttia maailmassa syödyistä kaloreista on tuotettu Venäjällä tai Ukrainassa. Ukrainassa uhkaavat nyt kevään kylvöt jäädä tekemättä.

Kun Venäjän sotaoperaatiot Ukrainassa käynnistyivät, maailmantalous oli jo ennestään veitsenterällä energian, mikrosirujen ja metallien saatavuudessa sekä alihankintaketjujen toimivuudessa.

Lopputulemana energian, metallien ja viljan maailmanmarkkinahinnat ovat nyt historiallisen korkeilla tasoilla ja inflaatio muistuttaa 1970-luvun numeroita. Suomen tuottaja­hintaindeksi oli helmikuussa 2022 noussut 22,4 prosenttia vuoden takaisesta, erityisesti öljytuotteiden, perusmetallien ja paperin hintojen nousun seurauksena. Tuottajahintaindeksi on voimakkaasti heiluva luku, mutta se antaa osviittaa yritysten katemarginaalien laskupaineista tai lopputuotteiden hintojen nostopaineista. Sen nousua pidetäänkin yleensä ennusmerkkinä tulevasta kuluttajahintojen muutoksesta.

Sirupulaan ei ole nopeata ratkaisua, mutta yhden toimialan niukkuus harvemmin synnyttää laajempaa inflaatiokierrettä. Mutta kun on sirujen lisäksi niukkuutta näin monesta hyödykkeestä yhdistettynä työvoimapulaan, meillä on ainekset itseään ruokkivaan haitalliseen inflaatiokierteeseen. Uhka koskee ainakin Yhdysvaltoja. Toisaalta, jos työmarkkinat rauhoittuvat, kysyntä maailmalla putoaa nousseiden hintojen seurauksena, jolloin inflaatiokierre jää syntymättä. Tätä pohtivat keskuspankit ympäri maailmaa tällä hetkellä kuumeisesti, sillä heidän tehtävänsä on ylläpitää hintavakautta nostamalla korkoa, jos inflaatiokierre on syntymässä. Toisaalta liian aggressiivisilla koronnostoilla luodaan helposti uusi taantuma.

Entä me suomalaiset?

Kun Nokia eli huippuvuosiaan ja teollisuudellamme oli tilauskirjat täynnä vuosina 2007–2008, Suomen talous ylikuumeni ja kustannukset nousivat yli kilpailijamaiden tason. Kun Nokia ajoi karille ja maailmaan iski finanssikriisi, Suomen kustannustaso ei joustanutkaan alaspäin ja Suomen talous on vuodesta 2009 eteenpäin polkenut paikallaan. Suomen kilpailukyky on edelleen noin 20 prosenttia alle Saksan ja Ruotsin, eli tänne tulee tilauksia yleensä vasta sitten, kun kilpailijamaiden kapasiteetti on täysin käytössä. Suljettava tehdas on usein sijainnut Suomessa, ja suomalaisten yritysten uusinvestoinnit ovat usein kohdistuneet Suomen ulkopuolelle.

Jos kustannustaso ei laske, kilpailukyky voi palautua vain tehostamalla toimintoja tai jos kilpailijamaissa kustannustaso nousee Suomea enemmän. Orastava inflaatio antaa vihdoinkin Suomelle mahdollisuuden päästä kiinni markkinaehtoiseen kannattavuuteen ja talouskasvuun, kunhan onnistumme pitämään oman kustannusinflaatiomme kilpailijamaita alemmalla tasolla. Suomen inflaatiohistoria ei tosin ole kovin rohkaiseva.

Jos vuosittaiset hinnankorotukset ovat yli 10 prosentin luokkaa, kuten 1970–80-luvuilla, kääntyy maailma ylösalaisin. Investoinnit ja poistot kannattaa tehdä etupainotteisesti, sillä inflaatio nostaa lykättyjen investointien kustannuksia ja pienentää kauaskantoisten kirjanpidollisten poistojen reaalivaikutusta. Ei-vanhenevaa tai ei-pilaantuvaa tavaraa kannattaa pitää varastossa siinä määrin kuin yrityksen rahoitusasema kestää. Pitkiä maksuaikoja ei kannata myöntää. Tarjousten ja sopimusten inflaatiolausekkeet ovat elintärkeitä. Kun opiskelin kauppatieteitä 1980-luvulla, inflaatiolaskennan kurssi sisältyi laskennan opinto-ohjelmaan. Inflaatiolaskennassa eriytettiin inflaatio yrityksen varsinaisesta kannattavuudesta. Itse asiassa jokaiselle yritykselle voisi tänäänkin olla paikallaan tehdä inflaation laskuharjoitus ja samalla käydä läpi tarjous- ja sopimuskantansa inflaatiolausekkeet.

Jokaiselle yritykselle voisi tänäänkin olla paikallaan tehdä inflaation laskuharjoitus ja samalla käydä läpi tarjous- ja sopimuskantansa inflaatiolausekkeet.

Inflaatio vaikuttaa yritysten taloushallintoon, sillä inflaation mukana korot todennäköisesti nousevat nykytasoiltaan ehkä merkittävästikin. Kun korko nousee positiiviseksi, kassanhallinnassa palataan vanhaan aikaan, eli laskut maksetaan vasta eräpäivänä ja kassavarat tulee aina muistaa sijoittaa. Joka päivä pitää pankkeja kilpailuttaa lyhyistä sijoituksista ja yli yön -talletuksista. Pidemmän aikavälin rahoitusaseman turvaamisen suhteen voi todeta, että kuka tahansa luottokelpoinen taho voi kirjoitushetkellä 22. maaliskuuta 2022 lukita rahoituskorkonsa koronvaihtosopimuksella (=swap) kiinteälle tasolle 1 % p.a. seuraavaksi 10 vuodeksi. Jos pankki myy vastaavan korkokaton, se perii suuret kulut siitä, että se tekee koronvaihtosopimuksen yrityksen puolesta. Ennen koronvaihtosopimuksen solmimista on hyvä tehdä kirjanpitokäytännöt selväksi itselleen, ettei synny Finavian tyylistä johdannaishässäkkää.

Inflaation oloissa köyhin tai heikoimmin kannattava taho joutuu vähentämään kulutustaan hintojen noustessa. Kaikki eivät onnistu korottamaan hintoja tai saamaan palkankorotuksia. Aloilla, joilla on markkinaehtoista niukkuutta, tuotteiden hinnat nousevat ja työntekijät pärjäävät paremmin. Kehitysmaissa nousseet energian ja ruuan hinnat tarkoittavat valitettavasti jo nyt sitä, että köyhin väestönosa näkee nälkää.

Inflaatiosta huolimatta Suomessa ostovoima riittää edelleen peruselämään, mutta myös täällä joutuvat monet miettimään, mistä nipistää. Venäjän kaupan ja markkinoiden poistuminen on suomalaiselle elinkeinoelämälle suurempi asia kuin Euroopalle keskimäärin. Samalla Ruotsin kruunu on heikentynyt selvästi, mikä nostaa sikäläisten yritysten kilpailukykyä meihin verrattuna. Myös veroprogressio saattaa kiristyä, sillä verottaja on usein hidas tekemään inflaatiokorjauksia verotaulukkoihinsa.

Korkotaso on kauhun tasapaino säästöjen ja lainojen välillä. Inflaatio tarkoittaa, että säästöjen ostovoima pienenee ja laina­pääomat rupeavat tuntumaan pienemmiltä, mutta velalliset joutuvat maksamaan korkoa säästäjille. Historiassa keskuspankit ja poliitikot ovat päätöksillään vaikuttaneet paljonkin korkotasoon. On poliittinen päätös, suositaanko velallisia vai sijoittajia. 1970-luvun inflaatioaallon aikana Suomessa suosittiin velallisia, jos vain pystyi saamaan lainan, kun pankkien lainanantoa oli voimakkaasti rajoitettu. Jos lainan pystyi 1970-luvulla saamaan, oli mahdollista ostaa kaksio Helsingistä ja maksaa lainansa pois alle 10 vuodessa normaalin työn nettotuloilla. 1990-luvun alun lamassa nostettiin korot yli kymmenen prosentin ja samalla suosittiin voimakkaasti tallettajia. Silloin monen velallisen kassavirta ei riittänyt korkoihin ja vakuuden käypä arvo laski alle lainamäärän.

Alenevan ostovoiman ja korkeamman korkotason yhdistelmä saattaa nyt johtaa esimerkiksi asuntomarkkinoiden maltillistumiseen. Poliitikot tosin päättävät, tullaanko tällä kertaa suosimaan tallettajia korkeilla reaalikoroilla vai velallisia alle inflaation olevalla korkotasolla.

Katse tulevaisuuteen

Globaalien alihankintaketjujen yskiminen, raaka-ainemarkkinoiden kireä tilanne, sirupula ja työvoimapula puhuvat itseään ruokkivan inflaatiokierteen puolesta. Mikäli inflaatio-odotukset pääsevät laajemminkin juurtumaan, niiden kitkentä saattaa kestää vuosia, vaikka Yhdysvaltojen ja Englannin keskuspankit ovatkin jo aloittaneet koronnostojensa sarjat. Euroalueella esimerkiksi Italian talous on riippuvainen keskuspankin tukitoimista, joten EKP ei oikein voi lähteä kovalla kädellä inflaation vastaiseen sotaan vaarantamatta eurovaluutan vakautta. EKP onkin ollut muita varovaisempi koronnostopuheissaan, joten ehkä euroalueella inflaatio tämän seurauksena nouseekin kilpailijamaita korkeammalle tasolle?

Suuriin asioihin emme voi vaikuttaa, mutta varautuminen on aina viisasta. Mitä tulee Suomen inflaatioon, on syytä pohtia, mitä tapahtuisi, jos kuljetukset Baltian maiden läpi tai Itämeren yli vaikeutuisivat Ukrainan sodan leviämisen seurauksena. On myös aika varautua nollakoron loppumiseen sekä käydä läpi pitkäaikaisten sopimusten inflaatiopykälät ja miettiä, miltä paperit tuntuisivat ilman eurovaluuttaa. Mitä tahansa maailmalla tapahtuu, syntyy myös mahdollisuuksia. Mutta kuten Louis Pasteur sanoi aikanaan: ”Chance favours only the prepared mind”.

Asiantuntijana
Stefan Törnqvist yksityissijoittaja, talousvaikuttaja
TalousohjausUusimmat Artikkelit
Katso kaikki