EU:n yhteinen maatalous­politiikka ohjaa maataloutta

Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka (YMP), eli CAP (Common Agricultural Policy) ohjaa maa­taloutta ja maaseudun kehittämistä. Sen tavoitteena on varmistaa ruokaturva, tukea maanviljelijöitä, suojella ympäristöä ja edistää maaseudun elinvoimaisuutta. YMP on ollut keskeinen osa EU:ta sen perustamisesta lähtien ja on yksi sen merkittävimmistä budjettikohteista.

Maatalouspolitiikan pääperiaatteet

Tänä päivänä EU:n maatalouspolitiikalla on kolme päätavoitetta.

1. Tulotuki viljelijöille – Maanviljelijät saavat suoraa tukea varmistaakseen kohtuulliset tulot ja vakaan ruoan­tuotannon.
2. Markkinoiden ohjaus – EU tukee maataloustuotteiden markkinoita esimerkiksi hintavakauden ja hätätoimien avulla.
3. Maaseudun kehittäminen – Rahoitusta suunnataan maaseudun elinvoimaisuuden parantamiseen, kuten ympäristöystävällisiin hankkeisiin ja infrastruktuuriin.

Euroopan unionin juuret ovat vuonna 1950 perustetussa hiili- ja teräsyhteisössä, johon kuuluivat Ranska, Länsi-Saksa, Italia, Alankomaat, Belgia ja Luxemburg. Vuonna 1957 samat maat allekirjoittivat Rooman sopimuksen, jonka myötä perustettiin Euroopan talousyhteisö EEC.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan perusta on rakennettu vuonna 1962. Eurooppa oli ryhtynyt integroitumiskehityksen myötä määrätietoisiin toimiin rauhanomaisen yhtenäisen tulevaisuuden rakentamiseksi. Yhteiskunta- ja talousrakenteen ennallistamiseksi silloisten Euroopan talousyhteisön kuusi perustajamaata alkoivat neuvotella yhteisestä tavasta lähestyä maataloutta. Maatalousalalla oli merkittävä rooli Euroopan sodanjälkeisessä taloudessa, mutta sille oli ominaista

• alhainen elintarviketuotanto osittain sodan vuoksi
• viljelijöiden huomattavasti alhaisempi tulotaso muihin aloihin verrattuna
• tarve helpottaa elintarvikkeiden tarjontaa ja lisätä tuottavuutta ja
• erilaiset kansalliset maatalouspolitiikat, jotka myös vaikuttivat eri tavoin eri maiden kilpailuolosuhteisiin.

Tavoitteet vuonna 1962 olivat hyvin samansuuntaisia kuin nyt. Haluttiin lisätä maatalouden tuottavuutta, turvata viljelijöille kohtuullinen elintaso ja varmistaa tarvikkeiden saatavuus. Haluttiin vakauttaa markkinoita ja yhdenmukaistaa kilpailusääntöjä kaikissa maissa. Tavoitteena oli myös turvallisen ja kohtuuhintaisen toimitusketjun luominen.

Suomi on ollut EU:n jäsen vuodesta 1995, ja siitä lähtien unionin yhteinen maatalouspolitiikka on vaikuttanut keskeisesti ruuantuotantoon. EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa on meillä täydennetty kansallisin toimin. Vuodesta 1995 politiikkatoimia on linjattu ohjelmakausittain, joiden pituus on ollut noin kuusi vuotta. Joskus uuden ohjelmakauden aloitusta on siirretty siten, että vanhaa kautta on päätetty jatkaa ennen kuin uudet muutokset on saatu otettua käytäntöön.

Vaikka useiden tukityyppien perusta on säilynyt merkittäviltä osin samana ohjelmakaudesta toiseen, erilaiset toimenpiteet niiden sisällä saattavat vaihdella merkittävästi. Päälinja on ollut se, että viljelijöiden erilaisten velvoitteiden määrä on kasvanut.

Yhteistä maatalouspolitiikkaa on uudistettu useaan otteeseen, jotta se vastaisi paremmin ympäristön, talouden ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Viimeisimmät uudistukset (käytössä vuodesta 2023) painottavat

• vihreää siirtymää ja ilmastotoimia
• joustavuutta jäsenmaille politiikan soveltamisessa ja
• digitaalisten ja innovatiivisten ratkaisujen hyödyntämistä maataloudessa.

Ilman tukia elintarvikkeiden hintavaihtelu voisi olla voimakkaampaa.

Maatalouspolitiikan kritiikki ja haasteet

Vaikka YMP on tukenut Euroopan maataloutta, siihen kohdistuu myös kritiikkiä. Kriitikot ovat arvostelleet muun muassa

• byrokratian kasvua maataloussektorilla
• suurten maatilojen suosimista pienviljelijöiden kustannuksella
• liiallista lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöä
• budjetin suurta osuutta EU:n menoista ja
• tukipolitiikan vaikutuksia markkinoiden normaaliin kehitykseen.

YMP kehittyy jatkuvasti, ja tulevaisuudessa sen odotetaan ottavan entistä enemmän huomioon kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen torjunta.

Maatalouteen kuuluva tukibyrokratia on herättänyt paljon kritiikkiä Suomessa, jossa kansalliset toimenpiteet tuovat lisähaastetta EU-politiikan soveltamiseen. Kun maataloutta ja eri tuotantosuuntia tarkastellaan kokonaisuutena, syntyneet ratkaisut perustuvat useimmiten kompromisseihin. Toisaalta aina, kun tukipolitiikkaa uudistetaan, toivotaan laajasti sen yksinkertaistamista. Vaikka tukijärjestelmissä on paljon monimutkaisia elementtejä, on tukihaku sähköisten välineiden kautta tehty viljelijöille helpoksi.

Maatalouden tukien merkitys Suomessa

Luonnonvarakeskus on laskenut, että maatalouden kokonaistuotoista 72 prosenttia tulee markkinoilta ja 28 prosenttia tuista. Kaiken kaikkiaan maatilojen riippuvuus maataloustuista on vähentynyt selvästi EU-ajan alkuvuosiin verrattuna. Tukien euromääräinen summa tilatasolla on hieman laskenut, mutta tukien reaalinen arvo on laskenut vielä enemmän. Kaikkinensa maatalouden tukien euromääräinen arvo on kuitenkin pysynyt vakiintuneella tasolla noin kahden miljardin tuntumassa.

Markkinoilta saatavat tuotot ovat kuitenkin samaan aikaan kasvaneet. Maatalouden yrittäjätulo on tästä huolimatta alentunut. Kun samaan aikaan maatilojen kokonaismäärä on laskenut, kokonaisyrittäjätulo jakautuu nyt pienemmälle joukolle maatalousyrittäjiä.

Maatalouden tukiriippuvaisuus vaihtelee merkittävästi tuotantosektoreittain. Eniten maatalouden tukia suhteessa kokonaistuottoon maksetaan emolehmätiloille, ja tukien merkitys korostuu, jos tuotanto on luomua. Tukien merkitys voi olla yli puolet kokonaistuotosta. Vähiten tukiriippuvaisia ovat siipikarja- ja sikatilat.

Myös viljatiloilla tukien merkitys kokonaistuotosta on suuri. Julkisessa keskustelussa rehuviljantuotannon tuki mielletään usein kotieläintuotannon tueksi, mutta kotieläintilalla on myös mahdollista myydä vilja markkinoille ja ostaa ostorehuna eläimille. Keskeisin tuotantosuunta Suomessa on edelleen euroissa mitaten maidontuotanto, jonka tukiriippuvuus peilaa melko tarkasti maatalouden yleistä tilannetta tukien suhteessa markkinatuottoihin.

Trendi osoittaa, että tukien merkitys on koko ajan pienentynyt. Ennuste on, että pieneneminen myös jatkuu. Vähemmälle huomiolle jää se, mitä tuilla saadaan aikaan. Ruokaketju tuottaa arvonlisäystä kansantalouteen noin 15 miljardia euroa. Lisäksi on huomioitava, että maa- ja elintarvikeala työllistää yhteensä 340 000 henkeä. Veroja ja muita veroluonteisia maksuja ruoka-alalla kertyy yli yhdeksän miljardia euroa vuosittain. Summassa on huomioitu palkka- ja yritysverot, arvonlisävero ja erilaiset valmisteverot.

Maataloutta on koko EU-ajan parjattu tukiriippuvaisuudesta, mutta tukien merkitys vähenee. Samaan aikaan maataloustuotanto on muuttunut hyvin paljon. Yhä pienempi osa tiloista tuottaa isomman määrän elintarvikkeita markkinoille.

EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa on meillä täydennetty kansallisin toimin.

Maatalouspolitiikan tulevaisuus

Vaikka uusi maatalouden ohjelmakausi on alkanut vasta pari vuotta sitten, uuden suunnittelu on jo kovassa käynnissä. Seuraava uusi kausi on näillä näkymin alkamassa vuonna 2028. Tällä hetkellä ehkäpä merkittävin keskustelunaihe on Ukrainan mahdollinen EU-jäsenyys. Jos tämä toteutuisi, EU:n yhteinen maatalouspolitiikka tulee vaatimaan merkittäviä muutoksia.

EU:ssa viljelyala on noin 98,1 miljoonaa hehtaaria. Ukrainan viljelyala on 32,9 miljoonaa hehtaaria. Koko EU:n maatalousbudjetti on 55 miljardia euroa. Ukrainan mukaantulo aiheuttaisi merkittävän haasteen yhteensovittaa maatalouden nykyisentasoinen rahoituskehys ja Ukrainan viljelyala suhteessa EU:n maatalousbudjettiin. Lisäksi on ollut pohdinnassa Balkanin maiden EU-jäsenyys, joka myös toisi lisähaastetta maatalousbudjetin kannalta. Käytännössä uusien jäsenmaiden mukaantulo tarkoittaisi, että nykyiset jäsenmaat menettäisivät tukia. Tukien merkitys tulee joka tapauksessa pienenemään, mutta uusien jäsenmaiden mukaantulo vauhdittaisi kehitystä.

Tällä hetkellä on selvä asia, että Ukrainan täysjäsenyys ei voi toteutua seuraavan ohjelmakauden alkuun mennessä, vaan realismia on pohtia mieluummin 2030-luvun puoliväliä. Jollakin tavalla Ukrainan mukaantulo saattaa kuitenkin näkyä.

Ruokaturva ja huoltovarmuus ovat jo pitkään olleet EU:ssa korkea prioriteetti, ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut niiden merkitystä. Samalla katsotaan maataloutta laajemmalle, miten turvataan energian ja lannoitteiden saanti. Tuontiriippuvuuksista halutaan myös EU:ssa eroon. Lisäksi kestävyys- ja vastuullisuusnäkökulma nousee esiin entistä enemmän, esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden käytön vähentäminen. Samalla pohditaan, että maatalouspolitiikan tehtävä olisi toimia myös viljelijöiden markkina-aseman parantamisessa.

Iso kysymys on Mercosur-vapaakauppasopimuksen myötä tuleva epäreilu kilpailutilanne, kun sallitaan EU:n markkinoille sellaisia tuotteita, joita täällä ei voi tuottaa. Toisaalta tämä korostuu myös EU-maiden sisällä ja erityisesti Suomessa, jossa mietitään, että EU:n oma lainsäädäntö ei ole tasapuolinen jäsenmaiden kannalta.

Yhteiskunta odottaa, että maataloustukieurojen vastineeksi saadaan ruoan lisäksi muun muassa maaseutuympäristöön liittyviä arvoja. Maataloustukien voidaan arvioida olevan tukea kuluttajille sekä ruoan hinnassa että hintavakauden muodossa. Ilman tukia elintarvikkeiden hintavaihtelu voisi olla voimakkaampaa. Viljelijät odottavat maatalouspolitiikalta yksinkertaisuutta ja käytännön viljelyn kannalta selkeästi toteutettavia tukiehtoja.