Ulkomaankomennus Suomesta – mitä kaikkea pitää ottaa huomioon?

Suomesta tuskin löytyy enää kovin montaa henkilöstö- tai taloushallinnon ammattilaista, jolle ei koskaan olisi tullut eteen kysymyksiä ulkomaantyöskentelyn eri velvoitteista. Ja näiden kysymysten määrä lisääntyy edelleen, sillä erityyppisten ulkomaankomennusten määrät ovat kasvamassa.

Ulkomaankomennus harvoin on enää perinteinen 2-3 vuotta kestävä expatriaatti-komennus, jossa insinööri perheineen muuttaa Kiinaan tai Yhdysvaltoihin. Ulkomaankomennus on yhä useammin paljon monimutkaisempi, ehkä komennus kohdistuu samanaikaisesti useampaan maahan, tai työntekijä työskentelee saman vuoden aikana useassa eri maassa työnantajan eri projekteilla ja tytäryhtiöissä.

Työlupaprosessi vie aikaa

Suomessakaan ei saa työskennellä ilman asiaankuuluvaa työlupaa, miksi siis muualla saisi? Työlupaprosessi vie helposti useita kuukausia ja se saattaa vaatia erilaisten dokumenttien (opiskelutodistukset, CV, työtodistukset jne.) kääntämistä ja laillistamista. Tällä hetkellä maailmalla on menossa selvä kotimaisen työvoiman suojeleminen, ja työlupia onkin huomattavasti vaikeampaa saada myös sellaisiin maihin kuin Yhdysvallat ja Australia. Varmista siis ennen kauppasopimusten allekirjoittamista, että suomalainen työntekijäsi pääsee kyseiseen maahan työskentelemään. Tai että maassa ei ole ulkomaiselle työvoimalle kiintiöitä, kuten esimerkiksi velvoite palkata 10 paikallista työntekijää jokaista ulkomaalaista työntekijää kohden.

Varmista ennen kauppasopimusten allekirjoittamista, että suomalainen työntekijäsi pääsee kyseiseen maahan työskentelemään.

EU-alueella työskentely on suomalaisille helppoa, vai onko enää?

EU-maat ovat veronkeräystarkoituksessa huomattavasti hankaloittaneet vapaata työvoiman liikkuvuutta. Kaunis ajatus taustalla on pyrkiä kohtelemaan ulkomailta tulevaa työvoimaa aina työskentelymaan työehtosopimusten, työaikalakien tai vähimmäispalkkasäännösten mukaisesti, mutta todellisuudessa eri ilmoitusvelvoitteet on luotu myös suojelemaan omia työmarkkinoita (EU-direktiivi työntekijöiden lähettämisestä tuli voimaan 7/2018, ja siinä on sovittu kahden vuoden täytäntöönpanoajasta).

Suomalaisen työnantajan, joka lähettää työntekijänsä työhön ulkomaille joko alihankintasopimuksen, työvoiman vuokrauksen tai yritysryhmän välisen sisäisen siirron perusteella, on etukäteen selvitettävä, millaisia työnteon vähimmäisehtoja työntekomaassa on. Mikäli nämä ovat kotimaan ehtoja paremmat, työskentelymaan ehdot soveltuvat.

Uusi direktiivi myös esimerkiksi määrää, että matka-, ruokailu- ja majoituskulut on korvattava työntekijälle erikseen, eikä niitä saa lukea osaksi palkkaa.

EU-alueella liikkuminen on nykyään vaativaa ja vähimmäisehtojen ja ilmoitusten laiminlyönnistä voidaan antaa jopa satojen tuhansien eurojen suuruiset sanktiot. Ilmoitus- ja selvitysvelvoite on lähettävällä yhtiöllä ja koskee myös Pohjoismaiden sisällä tapahtuvaa työmatkustusta. Ilmoitus työskentelymaan viranomaiselle tulee antaa lähes poikkeuksetta ennen työskentelyn aloittamista. Se voi koskea myös tavallisia työmatkoja, kuten esimerkiksi neuvottelut tai konferenssit. Joissain maissa ilmoitus voidaan antaa sähköisesti, mutta se voidaan joutua antamaan myös faksilla, vieläpä kohdemaan kielellä. Vastaava ilmoitus tulee jättää myös Suomeen saapuvista ulkomaalaisista työntekijöistä. Kuka teidän yrityksessänne vastaa ilmoitusten tekemisestä?

Yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen palkansaaja

Pääsääntönä verotuksessa on, että aina ja kaikki verotetaan. Joitain poikkeuksia tähänkin pääsääntöön onneksi on, ja tärkein niistä tämän artikkelin kohdalla on niin sanottu kuuden kuukauden sääntö, johon palaamme jäljempänä.

Suomen verolainsäädännössä yksityishenkilöllä voi olla vain kaksi erilaista verovelvollisuusasemaa. Henkilö on joko yleisesti tai rajoitetusti verovelvollinen. Yleisesti verovelvollinen henkilö on yleensä Suomessa asuva ja hänellä on maailmanlaajuinen verovelvollisuusasema Suomeen. Palkkatulot verotetaan progressiivisesti ja henkilön tulee antaa veroilmoitus. Rajoitetusti verovelvollinen henkilö on muualla kuin Suomessa asuva ja hän on velvollinen maksamaan veroa vain Suomesta saadusta tulosta. Verotus toimitetaan lähdeverona ja veroilmoitusvelvollisuutta ei ole, ellei henkilöllä ole muuta veronalaista tuloa, josta lähdeveroa ei ole maksettu.

Henkilö on Suomessa asuva, kun hänellä on Suomessa varsinainen asunto tai koti, tai hän oleskelee Suomessa jatkuvasti yli kuuden kuukauden ajan. Suomessa oleskelun laskentaa ei ole sidottu kalenterivuoteen eikä tilapäinen, lyhyt poissaolo Suomesta katkaise oleskelun jatkuvuutta. Huomaathan, että Suomen kansalainen säilyy yleisesti verovelvollisena ulkomaille muuttovuoden sekä sitä seuraavat kolme kalenterivuotta, ellei osoiteta, että olennaiset siteet Suomeen katkeavat tätä ennen. Suomen kansalaisen verovelvollisuus Suomeen voi siis jatkua lähes neljän vuoden ajan ulkomaille muutosta.

Palkanmaksajan tulee tietää, kummasta verovelvollisuusasemasta on kyse, kun työntekijälle maksetaan palkkaa. Helpoiten tämä selviää vaatimalla verokorttia.

Suomen kansalaisen verovelvollisuus Suomeen voi jatkua lähes neljän vuoden ajan ulkomaille muutosta.

Kuuden kuukauden sääntö

Tuloverolaissa ulkomaantyöstä saatu palkka on vapautettu Suomen verotuksesta, mikäli niin sanottu kuuden kuukauden sääntö soveltuu. Jos sääntö soveltuu ulkomaan palkkaan, ei työntekijän verovelvollisuusasemalla ole asiaan merkitystä.

Ulkomaantyöstä saatu palkka ei ole veronalaista tuloa Suomessa, jos

• työskentely ulkomailla kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta
• ulkomaantyöskentelyn aikana Suomessa oleskelu ei ylitä keskimäärin kuutta päivää kutakin täyttä työskentelykuukautta kohti (ns. Suomi-päivät)
• työskentelyvaltiolla on verosopimuksen perusteella oikeus verottaa palkkatuloa

Tarkastellaan seuraavaksi lainkohdan vaatimuksia yksityiskohtaisemmin.

Työskentely ulkomailla kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta

Ulkomailla työskentelyn yhtäjaksoista kestoa laskettaessa määräaikaa ei ole sidottu kalenterivuoteen eikä täysiin kalenterikuukausiin. Vähintään kuuden kuukauden vaadittava oleskelu voi siis olla esimerkiksi 15.9.2018–22.3.2019 välinen ajanjakso. Vaadittavalla ajanjaksolla työskentelyvaltio voi vaihtua ilman, että sillä olisi vaikutusta verokohteluun. Myös työnantaja ja palkanmaksaja voivat ulkomailla työskentelyn aikana vaihtua. Tärkeää on kuitenkin pitää mielessä, että työskentelyvaltiolla tulee olla verotusoikeus palkkaan, jotta kuuden kuukauden sääntö voi soveltua (kolmas vaatimuskohta).

Suomi-päivät

Ulkomaantyöskentelyn aikaiset Suomi-päivät herättävät eniten keskustelua ja niihin työntekijä itse voi myös vaikuttaa. Kuuden kuukauden säännön mukaan yhtäjaksoisen ulkomailla oleskelun ei katsota keskeytyvän Suomessa käyntien takia, mikäli Suomessa oleskelu ei ylitä keskimäärin kuutta päivää kutakin täyttä työskentelykuukautta kohti koko komennuksen aikana. Suomi-päivien laskentaa ei siis ole sidottu kalenterikuukausiin tai -vuosiin.

Esimerkki:

Ulkomaankomennus 15.11.2018–10.7.2019

– täysiä työskentelykuukausia 7, näin ollen Suomi-päiviä saa kertyä enintään 42 päivää

Suomi-päiviä ei tarkastella yksittäisen kalenterivuoden tai kuukauden ajanjaksolla. Kuuden kuukauden sääntö voi siis soveltua, vaikka yhden kuukauden aikana Suomessa oltaisiinkin enemmän kuin kuuden päivän ajan. Tämä on hyvin tavallista esimerkiksi lomakausina. Vastaavasti esimerkiksi joulukuussa alkaneella ulkomaankomennuksella voi olla runsaasti Suomi-päiviä esimerkiksi joulun ajan vapaiden johdosta, mutta kuuden kuukauden sääntöä voidaan silti soveltaa, jos tiedetään, että seuraavalle vuodelle jatkuva komennus tulee kestämään yhteensä vähintään kuuden kuukauden ajan ja Suomi-päivien määrä tasoittuu seuraavan vuoden aikana.

Lähtö- ja tulopäivät katsotaan täysiksi Suomi-päiviksi

• esimerkiksi viikonloppu Suomessa, tulo perjantaina klo 23.45 ja lähtö maanantaina klo 5.30. Suomi-päiviä kertyy yhteensä 4.

On tärkeää myös muistaa, että Suomessa oleskelun syyllä ei ole merkitystä Suomi-päivien laskentaan. Niin loma- kuin työpäivätkin lasketaan kuten myös esimerkiksi reservin kertauspäivät. Oman tai perheenjäsenen vakava sairaus, sota tai vakavat muut levottomuudet kohdemaassa voivat kuitenkin olla sellaisia pakottavia syitä, joista johtuvaa oleskelua Suomessa ei huomioida Suomi-päivien laskennassa. Kuuden kuukauden säännön kolmas vaatimus tulee kuitenkin täyttyä tässäkin tapauksessa, jotta verovapaussääntöä voitaisiin soveltaa.

Työskentelyvaltiolla on verosopimuksen perusteella oikeus verottaa palkkatuloa

Jos työskentelyvaltiolla ja Suomella on keskenään voimassa oleva verosopimus, kuuden kuukauden säännön soveltumisen edellytyksenä on, että verosopimus antaa työskentelyvaltiolle oikeuden verottaa palkkatuloa. Mikäli verosopimusta ei ole, tällä kolmannella vaatimuksella ei ole merkitystä.

Työskentelyvaltiolle ei synny verotusoikeutta, jos kotimaa säilyy verosopimuksen mukaisena asuinvaltiona ja

• työntekijä oleskelee työskentelyvaltiossa enintään 183 päivää 12 kuukauden tai kalenterivuoden tai verovuoden aikana, ja
• työnantaja ei ole työskentelyvaltiosta, ja
• työnantajan työskentelyvaltiossa olevaa kiinteää toimipaikkaa ei rasiteta palkkakustannuksilla

Tätä verosopimusartikkelia kutsutaan ns. mekaanikkosäännöksi, jonka ajatuksena on, että toisessa verosopimusvaltiossa voidaan työskennellä enintään noin kuuden kuukauden ajan ilman verovelvollisuutta, kunhan palkka maksetaan edelleen kotimaasta ja palkan maksavalla työnantajalla ei ole kiinteää toimipaikkaa työskentelyvaltiossa. Verosopimuksesta tulee tarkastaa, lasketaanko 12 kuukauden oleskelu kalenterivuosittain vai peräkkäisten 12 kuukauden ajalta.

Mikäli verosopimuksen mukaista verotusoikeutta työskentelyvaltiolle ei synny, ei kuuden kuukauden sääntöä voida soveltaa palkkatuloon, vaikka säännön kaksi muuta edellytystä täyttyisivätkin.

Pääsääntöisesti työntekijän sosiaaliturvamaksut maksetaan siihen valtioon, jossa työ tehdään.

Sosiaaliturva ulkomaankomennuksilla

Pääsäännön mukaan työntekijän sosiaaliturvamaksut maksetaan siihen valtioon, jossa työ tehdään. Poikkeuksia sääntöön on esimerkiksi merimiehillä ja lentohenkilökunnalla, mutta myös lähetetyillä työntekijöillä.

Lähetetty työntekijä voi säilyä kotimaan sosiaaliturvassa määräajan, jonka pituus riippuu siitä, työskenteleekö Suomesta lähetetty työntekijä EU-alueella, sosiaaliturvavaltiossa vai muussa maassa. EU-maissa voi työskennellä enintään kahden tai poikkeusluvalla kolmen-viiden vuoden ajan säilyen kotimaan sosiaaliturvassa. Sosiaaliturvasopimusmaissa aika on enintään joko kolmen tai viiden vuoden pituinen. Sosiaaliturvasopimusmaita ovat esimerkiksi Yhdysvallat, Chile, Australia, Intia, Korea ja Kiina.

Sopimuksettomaan maahan, kuten esimerkiksi Venäjälle tai Japaniin lähetettävä työntekijä on vakuutettava työeläkelain mukaan ilman aikarajaa. Myös työskentelymaassa voi tulla maksettavaksi työntekijän tai -antajan sosiaalivakuutusmaksuja.

Työnantajan tulee hakea EU-alueella työskentelyä varten A1-todistus Eläketurvakeskuksesta. Mikäli työskennellään lähetettynä työntekijänä sosiaaliturvasopimusmaassa, lähetetyn työntekijän todistusta haetaan myös Eläketurvakeskuksesta. Intian, Korean ja Kiinan osalta sosiaaliturvapäätöstä haetaan lisäksi Kelasta. Kolmansien maiden osalta Suomen sosiaaliturvaan kuulumista haetaan Kelalta.

Huhtikuun alusta 2019 voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen Suomesta tilapäisesti ulkomaille muuttavien henkilöiden asumisperusteisen sosiaaliturvan aikaraja lyhenee vuodesta kuuteen kuukauteen (ei koske lähetettyjä työntekijöitä). Uuden lain myötä ei enää ole mahdollista pysyä Suomen sosiaaliturvan piirissä viittä vuotta pidempää aikaa, aiemmin aikaraja oli jopa 10 vuotta.

• Lue elokuun Tilisanomista jatkojuttu aiheesta Suomeen tuleva ulkomaalainen työntekijä