Sijoitusrahasto-osuudet rahoitusomaisuutta

Taustaa

Liikeomaisuus jaotellaan EVL:ssa rahoitus-, vaihto-, sijoitus- ja käyttöomaisuuteen. Näistä omaisuuslajeista sijoitusomaisuus on siinä mielessä muista poikkeavaa, että sitä voi olla vain raha-, vakuutus- ja eläkelaitoksilla. Muilla toimialoilla toimivien yritysten varojen sijoittamisesta koostuva omaisuus kuuluu EVL:n muihin omaisuuslajeihin tai omaisuus ei ole lainkaan elinkeinotoiminnan varoja vaan TVL:n mukaiseen henkilö­kohtaiseen tulolähteeseen kuuluvia varoja.

EVL 9 §:n mukaan rahoitusomaisuutta ovat rahat, pankki- ja tilisaamiset, saama­vekselit sekä muut sellaiset rahoitusvarat. Rahat, pankki- ja tilisaamiset muodostavat rahoitusomaisuuden perusosan. Rahoitusomaisuuteen kuuluu kuitenkin myös muuta omaisuutta, mikä ilmenee EVL 9 §:n sanamuodosta, kun siinä mainitaan myös ”muut rahoitusvarat”. Tällaisia rahoitusvaroja ovat muun muassa kassareservinä olevat arvopaperit ja muukin omaisuus, johon liiketoimintaa varten tarvittavat varat on tilapäisesti sijoitettu.

Rahoitusomaisuudella rahoitetaan yrityksen liiketoimintaa. Tämän vuoksi rahoitusomaisuuteen kuuluvalta omaisuudelta edellytetään, että se on helposti rahaksi muutettavaa.

Rahoitusomaisuudesta syntyneet voitot ovat veronalaista tuloa. Jos hyödyke kuuluu rahoitusomaisuuteen, sen luovutuksesta syntynyt tappio on vähennyskelpoinen. Rahoitusomaisuuden menetykset ja arvonalenemiset ovat vähennyskelpoisia, joskin muiden kuin myyntisaamisten arvonalentumisten vähentäminen edellyttää, että arvonalentuminen on todettu lopulliseksi.

Rahoitusomaisuuden ja henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluvan varallisuuden välinen rajanveto voi käytännössä synnyttää ongelmia etenkin silloin, kun verovelvollinen vaatii omaisuuden luovutuksesta syntyneen tappion vähentämistä rahoitusomaisuuden luovutuksesta aiheutuneena tappiona. Veroviranomaiset saattavat tällöin katsoa, että kyseessä on henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluvan omaisuuden luovutus, josta syntynyt tappio vähennetään henkilökohtaisessa tulolähteessä. Silloin se vähennetään TVL 50 §:n mukaan vain muista veronalaisista luovutusvoitoista verovuonna ja viitenä seuraavana vuotena. Seuraava KHO:n ratkaisu koskee tällaista rajanvetoa.

Tapaus KHO 2013:69

Maansiirtoalan liiketoimintaa harjoittava yhtiö oli sijoittanut elinkeinotoiminnassa syntyneitä varoja sijoitusrahastojen rahasto-osuuksiin. Yhtiön esittämän selvityksen mukaan sijoitusten oli tarkoitus toimia puskurina taloudellisesti huonompien aikojen varalle ja tulevia investointitarpeita varten, joihin tarkoituksiin rahasto-osuudet myymällä saadut varat oli sittemmin myös käytetty. Rahasto-osuuksien omistusaika oli vaihdellut noin 1,5 vuodesta kolmeen vuoteen.

Näissä oloissa ja koska sijoitusrahasto-osuuksiin sijoitetut varat eivät olleet suhteettoman suuria yhtiön liiketoimintaan nähden, rahasto-osuuksia oli pidettävä yhtiön liiketoiminnan rahoitusomaisuutena. Yhtiöllä oli oikeus vähentää rahasto-osuuksien myynnistä aiheutunut luovutustappio elinkeinotoiminnan tulolähteen menona.

Kommentit

Maansiirtoalan liiketoimintaa harjoittavan X Oy:n tilikausi oli 1.5.2008–30.4.2009. Yhtiölle oli syntynyt sijoitusrahasto-osuuksien myynneistä luovutustappiota 72 679,26 ja luovutusvoittoja
25 180,82 euroa. Voiton yhtiö on kirjannut rahoitustuottoihin ja tappion rahoituskuluihin. Yhtiö oli käsitellyt näitä elinkeinotoiminnasta syntyneinä voittona ja tappioina. Yhtiön verovuoden 2009 verotusta toimitettaessa henkilökohtaisen tulolähteen luovutustappioksi vahvistettiin 47 498,44 euroa. Myös oikaisulautakunta ja hallinto-oikeus olivat samalla kannalla.
KHO sen sijaan hyväksyi yhtiön vaatimuksen vähentää rahasto-osuuksien myynnistä aiheutunut tappio elinkeinotoiminnan tulolähteen menona.

X Oy:n luovuttamien sijoitusrahasto-osuuksien omistusaika vaihteli runsaan puolentoista vuoden ja runsaan kolmen vuoden välillä. Yhtiö ei harjoittanut arvo­paperikauppaa eikä sijoitusrahasto-osuuksia siten voitu pitää vaihto-omaisuutena, jolloin niiden luovutuksesta syntynyt tappio olisi ollut vähennyskelpoinen
EVL 28 §:n mukaan. Yhtiö oli itse käsitellyt sijoitusrahasto-osuuksia käyttöomaisuutena. Ne eivät kuitenkaan voineet olla käyttöomaisuutta, koska sijoituksilla ei ollut sellaista yhteyttä yhtiön harjoittamaan maansiirtoliiketoimintaan, jollaista käyttöomaisuudelta edellytetään.

Sijoitusrahasto-osuudet ovat likvidejä varoja. Jos yritys sijoittaa elinkeinotoiminnasta kertyneistä rahavarojaan sijoitusrahasto-osuuksiin, voivat rahasto-osuudet kuulua yrityksen rahoitusomaisuuteen. Tämä on todettu myös aikaisemmassa oikeuskäytännössä. Yksityisten elinkeinonharjoittajien osalta esillä on ollut muun muassa se, voidaanko sijoitusrahasto-osuudet katsoa elinkeinotoimintaan kuulumattomiksi varoiksi sen vuoksi, että elinkeinonharjoittajan rahoitusomaisuuden määrä suhteessa vieraaseen pääomaan ja investointitarpeisiin on ollut suuri. Tällainen kysymys on ollut esillä ratkaisussa KHO 2007 T 1670.

Verohallinnon yhtenäistämisohjeissa arvopapereiden kuulumista rahoitusomaisuuteen on rajattu arvopapereiden omistusajan perusteella. Ohjeissa todetaan, että pääsääntöisesti arvopaperi kuuluu rahoitus­omaisuuteen enintään yhden tilikauden ajan. KHO:ssa esillä olleessa tapauksessa tämä aikaraja, mikä missään nimessä ei voi olla ehdoton, ylitettiin selvästi. Kyseessä ei siis ollut rahavarojen lyhytaikainen sijoittaminen rahasto-osuuksiin.

X Oy:n pankkisaamiset olivat vuodesta 2006 alkaen olleet selvästi suuremmat kuin lyhytaikaiset velat. Yhtiö ei ollut useaan vuoteen tarvinnut liiketoiminnassaan arvopapereihin sijoittamiaan varoja. Näistä seikoista huolimatta sijoitusrahasto-osuuksia pidettiin perustellusti rahoitusomaisuuteen kuuluvina. Lopputulos perustuu kolmeen seikkaan: 1) varat oli kiistatta ansaittu liiketoiminnassa,
2) sijoitusrahasto-osuuksien arvo ei ollut suhteeton yhtiön liiketoimintaan verrattuna ja 3) yhtiö oli osoittanut, että se oli tarvinnut varoja seuraavan tilikauden tappioiden kattamiseen ja sitä seuraavalla tilikaudella tehtyihin investointeihin.

Vahvana lähtökohtana voidaan pitää sitä, että yrityksen elinkeinotoiminnassa kertyneet varat säilyvät elinkeinotoiminnan varoina, vaikka ne väliaikaisesti sijoitetaan hyvän tuoton saamiseksi arvopapereihin tai sijoitusrahasto-osuuksiin. Yhden vuoden aika ei muodosta tässä suhteessa ehdotonta aikarajaa. Jos sijoitus muodostuu pitempiaikaiseksi, on arvioinnissa kuitenkin otettava huomioon sijoitusten määrä verrattuna yrityksen liiketoiminnan laajuuteen ja myös tulevat investointitarpeet.