CTA Paikka

Osinkovelan vanhentuminen veronalaista tuloa (KHO 2021:150)

12.1.2022 Seppo Penttilä Kuva iStock

Taustaa

Osinkotulon saajan verotusta koskevat säännökset jakautuvat eri verolakeihin ja muodostavat vaikeasti hallittavan kokonaisuuden. Verotukseen vaikuttaa muun muassa se, onko osingonsaaja luonnollinen henkilö, elinkeinoyhtymä vai yhteisö. Luonnollisen henkilön listaamattomasta yhtiöstä saaman osinko­tulon verotuksen kannalta olennaista on myös se, millainen on osinkoa jakavan yhtiön nettovarallisuus.

EVL:ssa osinkotulojen verotuksesta säädetään 6a §:ssä, joka sisältää 10 momenttia ja täyttää lakikirjassa kokonaisen sivun. Osinkotulojen verotusta voidaan pitää esimerkkinä siitä, kuinka yksinkertaisesta asiasta saadaan syntymään ”monimutkaisen sääntelyn kukkanen”.

Osinkoa jakavan osakeyhtiön näkökulmasta ­osinkoverotus on sen sijaan varsin yksinkertaista. Osinko ei ole yhtiön tulo­verotuksessa vähennyskelpoista. Osinkoa jakavalla osakeyhtiöllä tulee olla jakokelpoisia varoja. Yleensä se merkitsee sitä, että yhtiön on tullut näyttää voittoa, josta se on myös joutunut maksamaan tuloveroa. Osingonjako sinänsä ei kuitenkaan nykyisin synnytä osakeyhtiölle veronmaksuvelvollisuutta. Tämän vuoksi yhtiö ei joudu maksamaan tuloveroa, vaikka se jakaisi osingon sellaisista voittovaroista tai ­sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon (SVOP-rahasto) kirjatuista eristä, jotka eivät ole olleet verotuksen kohteena. OYL 3:2.3:n mukaan osake, joka kuuluu yhtiölle itselleen, ei tuota oikeuksia yhtiössä. Yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei siis voida jakaa osinkoa, joten tältäkään osin veroseuraamuksia ei voi syntyä.

Osingonjako sinänsä ei nykyisin synnytä osakeyhtiölle veronmaksuvelvollisuutta.

Osinkoa jakavalla yhtiöllä on kuitenkin monia osingonjakoon liittyviä verotussidonnaisia velvoitteita: sen tulee toimittaa ennakonpidätys osingoista, antaa veroilmoitus maksamistaan osingoista, maksaa ennakonpidätykset ja antaa vuosi-ilmoitus maksamistaan osingoista.

Kun osakeyhtiön yhtiökokouksessa tai hallituksessa tehdään osingonjakopäätös, voidaan siis hyvin lähteä siitä, että se on yhtiön verotukseen vaikuttamaton päätös. Aina tilanne ei kuitenkaan ole tällainen. Osakeyhtiöllä saattaa olla syystä tai toisesta tuntemattomia osakkeenomistajia, joille se ei käytännössä voi maksaa yhtiökokouksessa päätettyä osinkoa. Osingon maksaminen voi myös edellyttää osakkeenomistajan aktiivisuutta, ja tämän vuoksi osinko jää nostamatta.

Joskus voi olla mahdollista sekin, että jotkut osakkeenomistajat tekevät tietoisen päätöksen jättää osinko nostamatta. Jos yhtiön osakkeet on liitetty arvo-osuusjärjestelmään, voi yhtiöllä olla osakkeenomistajia, jotka ovat jättäneet osakkeidensa kirjaamisen arvo-osuusjärjestelmään tekemättä. Kun osakkeenomistajan oikeuksia ei ole kirjattu arvo-osuusjärjestelmään, jää osinko nostamatta, koska arvo-osuusjärjestelmässä olevissa yhtiöissä osinko maksetaan sille, jolle osake kuuluu arvo-osuustilikirjaukseen perustuvan ajantasaisen osakeluettelon mukaan varojenjakopäätöksessä yksilöitynä täsmäytyspäivänä. Listatuissa yhtiöissä ei ole aivan harvinaista se, että jonkin verran yhtiön osakkeita on jäänyt siirtämättä arvo-osuusjärjestelmään.

Listatuissa yhtiöissä ei ole aivan harvinaista se, että jonkin verran yhtiön osakkeita on jäänyt siirtämättä arvo-osuusjärjestelmään.

Kun yhtiökokous tekee osingonjakoa koskevan päätöksen, yhtiölle syntyy päätöksen mukainen osingonmaksuvelka ja osakkeenomistajalle osinkosaaminen. Kirjanpidossa osingonjakopäätös johtaa osingonjakopäätöksen mukaisen määrän kirjaamiseen omasta pääomasta vieraaseen pääomaan. Jos osakkeenomistaja ei nosta yhtiökokouksen päätöksen mukaista osinkoaan, osingonmaksuvelka vanhenee osingonjakopäätöksen sisällöstä riippuen joko kolmessa vuodessa tai kymmenessä vuodessa. Tällöin yhtiön kolme tai kymmenen vuotta aikaisemmin tekemä osingonjakopäätös osoittautuukin yhtiölle veronalaista tuloa synnyttäneeksi päätökseksi. Tämä ilmenee ratkaisusta KHO 2021:150.

Ratkaisu KHO 2021:150

A Oyj on kirjannut vuosina 2013–2017 suoraan omaan pääomaansa kyseisenä vuonna vanhentuneiden osingonmaksu- ja pääomanpalautusvelkojen määrät. Velat olivat vanhentuneet, koska osa yhtiön osakkeenomistajista ei ollut siirtänyt osakkeitaan arvo-osuusjärjestelmään ja koska vuosina 2010–2014 pidettyjen yhtiökokousten päättämiä osinkoja ja pääoman­palautuksia ei siten ollut voitu maksaa heille.

Yhtiö oli ilmoittanut verovuosien 2013–2017 veroilmoituksillaan kunakin vuonna vanhentuneiden osingonmaksu- ja pääomanpalautusvelkojen yhteismäärän veronalaisena elinkeinotoiminnan tulonaan. Verotusta toimitettaessa vanhentuneita osingonmaksu- ja pääomanpalautusvelkoja pidettiin yhtiön veroilmoituksen mukaisesti veronalaisina tuloina. Veronalaisiksi tuloiksi luetut määrät vaihtelivat vuosittain noin 400 000–600 000 euron välillä.

A Oyj vaati oikaisuvaatimuksessaan, että kyseisiä määriä ei tule katsoa veronalaisiksi tuloiksi. Yhtiön mukaan kysymyksessä on lähinnä oikaisuerä tai pääomansijoitus. Kun yhtiö on kirjannut vanhentuneen osingonmaksuvelan omaan pääomaansa, yhtiö on oikaissut aiempaa ­osingonjakopäätöksen johdosta omasta pääomasta vieraaseen pääomaan tehtyä ­kirjausta. Yhtiön mukaan kyse oli oikaisuerästä. Oikaisuerän verotuksellinen käsittely seuraa sitä tulo- tai menoerää, jota sillä oikaistaan.

Vanhentuminen merkitsee nimenomaan sitä, että alun perin osingonmaksuvelaksi on kirjattu liian suuri määrä olettaen, että kaikkien osakkeiden omistajat nostavat kaikki osinkonsa. Koska osinko ei ole vähennyskelpoista, osingonmaksuvelan vanhentuminen ja siitä aiheutunut oikaisukirjaus ei ollut yhtiön mukaan veronalaista tuloa. Yhtiö vetosi myös siihen, että osingonmaksuvelan vanhentumisessa ei ole kysymys EVL:n tulokäsitteen mukaisesta tulosta.

Vanhentuminen merkitsee nimenomaan sitä, että alun perin osingonmaksuvelaksi on kirjattu liian suuri määrä olettaen, että kaikkien osakkeiden omistajat nostavat kaikki osinkonsa.

Oikaisulautakunta hylkäsi yhtiön oikaisuvaatimuksen ja hallinto-oikeus niin ikään hylkäsi vaatimuksen. KHO myönsi yhtiölle valitusluvan, mutta hylkäsi valituksen. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä miltään osin. Näin ollen ratkaisu jäi myös perustelujen osalta hallinto-oikeuden päätöksen varaan.

KHO:n ratkaisun vuosikirjaotsikkotiivistelmässä todetaan, että A Oyj:lle vanhentumisten vuoksi palautuvia varoja ei ollut pidettävä osingonjakoja ja pääomanpalautuksia koskevina oikaisuerinä eikä osakkeenomistajien yhtiöön tekeminä pääomasijoituksina. Koska osingonmaksuvelan vanhentuessa osinkoa jakaneelle yhtiölle palautuvia varoja taikka pääomanpalautusvelan vanhentumisen johdosta yhtiölle palautuvia varoja ei ollut säädetty laissa muutoinkaan erikseen vero­vapaaksi, yhtiölle palautuneissa maksuerissä oli kysymys sellaisista yhtiön saamista rahanarvoisista eduista, jotka olivat EVL 4 §:n 1 momentin nojalla yhtiön veronalaista tuloa.

Vaihtoehtoisia lähestymistapoja

Ratkaisun lopputulos merkitsee sitä, että osakeyhtiön tekemän osingonjakopäätöksen vuoksi yhtiölle syntyy veronalaista tuloa, jos jotkut osakkeenomistajat eivät syystä tai toisesta nosta osinkoaan ja yhtiön osinkovelka vanhenee Vanhentumislaissa olevien säännösten mukaisesti. Kun osinko pääsääntöisesti maksetaan voittovaroista, jotka ovat olleet verotuksen kohteena, osingonmaksuvelan vanhentumisen vuoksi samat voittovarat luetaan toiseen kertaan yhtiön veronalaisiksi tuloiksi. Kun niitä taas sitten jaetaan osinkoina, seuraa tästä jälleen uusi verotuskierros.

Jos osingonmaksuvelkojen vanhentuminen on, kuten KHO:n ratkaisussa olleella A Oyj:llä, vuosittain toistuva ilmiö, on yhtiön tosiasiallinen verokanta korkeampi kuin legaalinen 20 prosentin yhteisöverokanta.

Periaatteessa osingonmaksuvelan vanhentumisen arviointia osinkoa jakaneen yhtiön verotuksessa voidaan lähestyä neljästä erilaisesta näkökulmasta:

1) osingonmaksuvelan vanhentumista käsitellään samalla tavalla kuin velallisen verotuksessa käsitellään velan anteeksi­antoa ja vanhentumista

2) osingonmaksuvelan vanhentumista käsitellään samalla tavalla kuin käsitellään oikaisueriä

3) osingonmaksuvelan vanhentumista käsitellään samalla tavalla kuin käsitellään pääomansijoituksia ja

4) osingonmaksuvelan vanhentumista arvioidaan EVL:n tulokäsitteen pohjalta.

Kaikki nämä näkökulmat ainakin vilahtavat ratkaisussa KHO 2021:150. Ratkaisun lopputulos perustuu siihen, että osingonmaksuvelan vanhentumista käsitellään samalla tavalla kuin velallisen verotuksessa käsitellään velan anteeksiantoa ja vanhentumista. Tämän ratkaisuvaihtoehdon valinta puolestaan perustuu ratkaisuun KHO 1999 T 2219.

Osingonmaksuvelan luonteesta

Suhteellisen selvää on se, että jos velkoja luopuu kokonaan tai osaksi saamisestaan, syntyy tästä velalliselle velan pienentymisen muodossa veronalainen, EVL 4 §:ssä tarkoitettu tulo. Tätä etua ei kuitenkaan pidetä veronalaisena tulona siltä osin kuin saamista voidaan luopumisen yhteydessä pitää arvottomana velkojalle. Tällainen käytäntö on muodostunut ratkaisun KHO 1972 I 41 seurauksena, ja sitä on noudatettu oikeuskäytännössä sen jälkeenkin.

Esteenä velkojan näkökulmasta arvottoman saatavan anteeksiannossa syntyneen edun vero­vapaudelle velallisen verotuksessa ei ole ollut se, että anteeksi­annettu velka osin tai kokonaan on muodostunut hankintamenoista tai muista menoista tai koroista, jotka on vähennetty aikaisempina vuosina velallisen verotuksessa. Tämä ilmenee muun muassa ratkaisusta KHO 2010 T 20. Velan vanhentumisen vaikutusta velallisen verotukseen on arvioitu samalla tavoin kuin velan anteeksiantoa, vaikka velan vanhentuminen perustuukin lähinnä velkojan passiivisuuteen.

Velan vanhentumisen vaikutusta velallisen verotukseen on arvioitu samalla tavoin kuin velan anteeksiantoa, vaikka velan vanhentuminen perustuukin lähinnä velkojan passiivisuuteen.

Osingonjakopäätöksen johdosta syntynyt velka on luonteeltaan toisenlainen kuin esimerkiksi pankilta tai muulta lainanantajalta saatu velka. Viimeksi mainituissa veloissa yhtiö saa lainanantajalta velkapääoman osoittaman rahamäärän. Velka­pääomaa vastaa siis yhtiön näin saama rahamäärä ja tavallaan vastike. Kun osakeyhtiölle muodostuu tuotannontekijöiden hankinnoista – esimerkiksi käyttöomaisuushankinnoista – velkaa, on tällöinkin kysymys siitä, että yhtiö on saanut velkojalta velan määrää koskevan vastasuorituksen. Näissä tilanteissa voidaan sanoa, että velallinen saa rahanarvoisen edun, jos hän saa velan anteeksi. Osingonmaksuvelan osalta tilanne ei ole yhtä selvä.

Osingonmaksuvelka syntyy yhtiön yksipuolisen päätöksen, osingonjakopäätöksen, johdosta. Vaikka osinko onkin ­korvausta saadusta omasta pääomasta, osingonjakopäätöksestä aiheutuva velka on kuitenkin vastikkeettomuutensa vuoksi luonteeltaan muista veloista poikkeava. Kirjanpidossa se näkyy siinä, että kyse on vain taseen passiivoissa tapahtuvasta siirrosta. Osingonmaksuvelan syntyminen ei edellytä ”osinkovelkojien” hyväksymistä, eikä yhtiö edes välttämättä tiedä kaikkia tällaisia velkojiaan ja vielä vähemmän sitä, tulevatko he nostamaan yhtiön yhtiökokouksessa edustettuina olleiden ”osinkovelkojien” yksipuolisesti päättämän osingon määrän.

Kun osingonmaksuvelan peruste on tällainen, voidaan pitää kyseenalaisena, onko sen vanhentumisen yhteydessä katsottava syntyvän veronalaista tuloa. EVL:ssa tarkoitetun tulon käsitteen tunnusmerkkeihin kuuluu se, että se on vastiketta jostain yhtiön suoritteesta. Osingonjaossa yhtiö jakaa varojaan vastikkeettomasti osakkeenomistajilleen. Jos osingonmaksuvelka vanhenee, saa yhtiö vain pitää ne sillä jo ennestäänkin olleet varat, jotka osingonjakopäätöksellä on varattu osingonjakoon. Kun yhtiö saa pitää sillä jo ennestäänkin olleet varat, osingonmaksu­velan vanhentuminen ei tältä kannalta katsoen ole EVL 4 §:ssä tarkoitettu rahanarvoinen etu. Sen vanhentumista ei siis sen luonne huomioon ottaen tulisi käsitellä samalla tavalla kuin muiden velkojen vanhentumista tai anteeksiantoa.

Toisaalta osingonmaksuvelka rinnastuu kuitenkin osake­yhtiön muihin velkoihin. Osakkeenomistajalle oleva osingonmaksuvelka ei esimerkiksi ole takasijainen yhtiön muihin velkoihin verrattuna, ja velkaa voidaan periä samanlaisin täytäntöönpanokeinoin kuin muitakin velkoja. Ratkaisussa KKO 2020:5 osakkeenomistajan konkurssipesä haki yhtiötä konkurssiin osakkeenomistajalla olleen 54 360 euron suuruisen osinkosaatavan perusteella. KKO kuitenkin hylkäsi hakemuksen sen vuoksi, että saatava ei ollut konkurssilaissa tarkoitetulla tavalla selvä. Vaatimusta ei hylätty sillä perusteella, että osingonmaksu­velka ei olisi sinänsä perintäkelpoista velkaa.

Yksityisoikeudellisen luonteen painottuminen

Kun verotuksessa arvioidaan osingonmaksuvelan vanhentumisen veroseuraamuksia, voidaan arvioinnissa painottaa taloudellisia tosiseikkoja tai osingonmaksuvelan yksityisoikeudellista luonnetta. Taloudellisten seikkojen painottaminen puoltaa osingonmaksuvelan käsittelemistä oikaisueränä. Kun maksettu osinko ei ole verotuksessa vähennyskelpoista, ei sen oikaisu­eränkään tule olla veronalaista. Se, että osingonmaksuvelan katsottaisiin jäävän EVL:n tulokäsitteen ulkopuolelle, on niin ikään sopusoinnussa taloudellisten tosiseikkojen kanssa.

Verotus kuitenkin perustuu pääsääntöisesti yksityisoikeudellisiin tosiseikkoihin. Kun osingonmaksuvelkaa pidetään oikeudellisesti yhtiön muihin velkoihin rinnastuvana, johtaa tämä siihen, että sen vanhentumista arvioidaan verotuksessa samalla tavalla kuin muidenkin velkojen vanhentumista. Näin verotuksessa on tehty jo ennen nyt annettua ratkaisua KHO 2021:150.

Ratkaisussa KHO 1999 T 2219 oli kysymys verovuotta 1993 koskevasta tilanteesta, jossa yhtiö oli kirjannut ohi tuloslaskelman suoraan omaan pääomaan määrän, jota osinkoon oikeutetut eivät olleet nostaneet säädetyssä määräajassa osingon­jakopäätöksessä mainitusta nostoajankohdasta ja jonka määrän osalta osakkaiden saamisoikeus oli menetetty.

Verotus kuitenkin perustuu pääsääntöisesti yksityisoikeudellisiin tosiseikkoihin.

Asiassa oli kysymys osingoista, joiden saamisoikeus oli syntynyt vuonna 1988 tai aikaisemmin, jolloin yhtiön maksamat osingot olivat olleet silloisen osinkovähennysjärjestelmän mukaan osittain tai kokonaan verotuksessa vähennyskelpoisia. KHO totesi, ettei ­asiassa ollut kysymys osingon määrää koskevasta oikaisukirjauksesta, vaan kirjauksen perusteena oli se seikka, että eräät osakkaat olivat jättäneet osingot, joihin heille on syntynyt oikeus, nostamatta. Tästä menettelystä yhtiölle oli syntynyt vanhentuneiden osinkosaatavien suuruinen rahanarvoinen etu, joka oli EVL 4 §:n nojalla yhtiön veronalaista tuloa.

Nyt annetussa ratkaisussa KHO 2021:150 linja ei muuttunut, vaikka nyt vanhentuneet osingot eivät olleetkaan osingonjakohetkellä verotuksessa vähennyskelpoisia. Ratkaisu osoittaa selkeästi sen, kuinka vahvasti oikeuskäytäntö on nykyisin sidoksissa aikaisemmin annettuihin ratkaisuihin.

Ennustettavuuden näkökulmasta tällainen sidonnaisuus on hyvä, mutta jos vanhat ratkaisut ovat olleet kyseenalaisia, saman linjan jatkumiseen on syytä suhtautua kriittisesti. Nyt esillä olevassa asiassa vanhan ratkaisun mukaiselle linjalle on perusteensa ja se tulee osingonmaksuvelan yksityisoikeudellisesta luonteesta. Joskus verotuksen sidonnaisuus yksityisoikeudellisiin muotoihin johtaa verovelvolliselle edulliseen lopputulokseen ja joskus epäedulliseen lopputulokseen. Sen ennakoiminen, milloin yksityisoikeudellisesta muodosta poiketaan verotuksessa, on kuitenkin haastava tuloverotuksen ikuisuuskysymys.

Ratkaisu KHO 2021:150 koskee OYL 13 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua varojenjakoa eli osinkoa ja varojen jakoa vapaan oman pääoman rahastosta. Sillä ei voi olla merkitystä, jos varojenjako tapahtuu esimerkiksi omien osakkeiden hankkimisena tai lunastamisena (OYL 13:1.1 §:n 3 kohta). Ratkaisusta ei voida tehdä johtopäätöksiä myöskään tilanteeseen, jossa yhtiökokouksen OYL 13:8:n mukaisesti päättämä lahja yleishyödylliseen tarkoitukseen jää sittemmin jostain syystä antamatta.

Asiantuntijana
Seppo Penttilä professori (em.), Tampereen yliopisto
Ratkaisut: yritysverotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki