Omaisuuden luovutusvoitto – verotuksen ala
Taustaa
Tuloverolakiin (TVL) sisältyvät omaisuuden luovutusvoittojen verotusta koskevat säännökset ovat olleet pitkään muuttumattomia. Tästä huolimatta niiden soveltamisessa on viime vuosina noussut esille perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Näistä keskeisin on se, mikä on säännösten soveltamisala. Tämä on tärkeä kysymys sen vuoksi, että luovutusvoiton ja luovutustappion verotus poikkeaa muiden pääomatulojen verotuksesta. Viime vuosina ero on jossain määrin kuitenkin kaventunut sen vuoksi, että nykyisin luovutustappio saadaan vähentää myös muista pääomatuloista. Ennen vuotta 2016 syntyneet luovutustappiot saadaan kuitenkin vähentää vain luovutusvoitoista.
TVL 32 §:n mukaan pääomatuloa on omaisuuden tuotto, omaisuuden luovutuksesta saatu voitto ja muu sellainen tulo, jota varallisuuden katsotaan kerryttäneen. Pykälän esimerkkiluettelon mukaan pääomatuloa on muun ohessa korkotulo, osinkotulo, vuokratulo, voitto-osuus, henkivakuutuksen tuotto, metsätalouden pääomatulo, maa-aineksista saadut tulot ja luovutusvoitto. Pykälässä on selvästi nähtävissä pääomatulojen jaottelu juokseviin tuloihin (korkotulo, osinkotulo, vuokratulo, voitto-osuus, henkivakuutuksen tuotto, metsätalouden pääomatulo, maa-aineksista saadut tulot) ja kertaluonteiseen tuloon (luovutusvoitto). Juoksevat pääomatulot saadaan ilman, että omaisuus luovutetaan. Sen sijaan luovutusvoitossa on kysymys tilanteesta, jossa verovelvollinen luovuttaa luovutuksen kohteen omistusoikeuden.
TVL 45.1 §:n mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa siten kuin tässä luvussa säädetään. Säännöksen sanamuodossa ei ole mitään omaisuutta rajattu luovutusvoittoverotuksen ulkopuolelle. Tämän vuoksi voidaan todeta, että TVL 45.1 §:n sanamuodon mukaan luovutusvoittojen verotusta koskevia säännöksiä sovelletaan kaikenlaisen omaisuuden luovutukseen, mikäli luovutuksen kohteena olevaa omaisuutta ei ole muualla lainsäännöksissä rajattu luovutusvoittoverotuksen soveltamisalan ulkopuolelle.
Ennen vuotta 2016 syntyneet luovutustappiot saadaan vähentää vain luovutusvoitoista.
TVL 50.1 §:n mukaan omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta syntyneestä voitosta tai pääomatulosta. Kummassakin säännöksessä puhutaan omaisuudesta. Näin ollen on katsottava, että kummassakin säännöksessä omaisuuden ala on samanlainen ja myös luovutuksen käsite on samanlainen. Omaisuus, jonka luovutuksesta voi syntyä TVL 45.1 §:ssä tarkoitettu voitto, voi siis johtaa myös TVL 50.1 §:ssä tarkoitettuun tappioon, kun omaisuus luovutetaan.
TVL 50.3 §:n mukaan luovutustappioon rinnastetaan sellainen arvopaperin arvonmenetys, jota voidaan konkurssin tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi pitää lopullisena. Tästä säännöksestä on melko yleisesti tehty päätelmä, että TVL:n mukaisessa verotuksessa ylipäätään menetyksenä saataisiin vähentää vain TVL 50.3 §:ssä tarkoitetut luovutustappioon rinnastettavat arvopapereiden ja johdannaisten arvonmenetykset. Päätelmä on kuitenkin virheellinen. TVL:n mukaisessa verotuksessa menetyksen vähennyskelpoisuuden kannalta ratkaisevaa on sen sijaan se, kuinka läheinen liittymäkohta menetyksellä on tulon hankkimiseen. Tätä kuvaa hyvin ratkaisu KHO 2014:21. Siinä verovelvollinen A oli harjoittanut rahan lainaamista yksityisille henkilöille ja yrityksille. A:ta verotettiin toiminnasta TVL:n säännösten mukaan. A:lle oli aiheutunut erään yrityksen konkurssin johdosta lainasaamisen menetys. KHO katsoi, että mainittu saatavan menetys oli liittynyt A:n tulonhankkimistoimintaan ja että A:lla oli näissä oloissa oikeus vähentää kyseinen menetys pääomatuloistaan TVL 54.1 §:ssä tarkoitettuna tulon hankkimisesta johtuneena menona. Tämä tapaus osoittaa, että sellainen erä, joka EVL:a sovellettaessa olisi menetys, voi TVL:a sovellettaessa olla tulonhankkimismeno.
Saamisen menetyksestä on erotettava saamisen luovutuksesta syntyvä luovutustappio. Luovutustappio poikkeaa menetyksestä siten, että luovutustappio on luovutustoimella realisoitu erä, mutta menetys ei ole.
TVL:n mukaan verotettavien verovelvollisten saamisten luovutuksia ja saamisten menetyksiä koskevia tilanteita on viime vuosina ollut usein esillä oikeuskäytännössä. Ratkaisussa KHO 2018:11 vertaislainasaamisiin tehtyjä sijoituksia pidettiin sellaisena omaisuutena, jonka luovutuksesta voi muodostua TVL 50.1 §:ssa tarkoitettu luovutustappio. Kyseisiä saamisia pidettiin velkakirjalaissa tarkoitettuina juoksevina velkakirjoina ja siten myös sellaisina arvopapereina, joiden arvonmenetykset voidaan TVL 50.3 §:n 2 kohdan mukaan rinnastaa luovutustappioon.
Edellä mainitun ratkaisun jälkeen avoimeksi vielä jäi se, miten käsitellään tavallisen saamisen luovutuksesta syntyvää tappiota. Nyt tähänkin on saatu ratkaisu.
Saamisen menetyksestä on erotettava saamisen luovutuksesta syntyvä luovutustappio.
Pääomalainasaamisen luovutuksesta aiheutunut tappio – KHO 2018:170
Ratkaisu KHO 2018:170 koskee tilannetta, jossa pääomalainasaamisen vastiketta vastaan luovuttanut verovelvollinen ei ollut velallisyhtiön osakkeenomistaja. KHO:n päätöslyhennelmä on seuraava: A, joka ei ollut B Oy:n osakkeenomistaja, oli antanut B Oy:lle lainaa. Osa lainasta oli sittemmin muutettu osakeyhtiölain 12 luvun mukaiseksi pääomalainaksi. Kun A myi pääomalainasaatavansa C Oy:lle pääomalainan nimellisarvoa alemmasta käyvästä arvosta, A:lle kertyi tuloverotuksessa vähennyskelpoinen luovutustappio.
KHO:n ratkaisun lähtökohdat ja lopputulos
B Oy oli sijoitusyhtiö, jonka osakkeista C Oy omisti noin 49 prosenttia. Loput B Oy:n osakkeista oli D-suvun omistuksessa. Yhtiöllä oli yhteensä 56 osakkeenomistajaa. Myös C Oy oli D-suvun sukuyhtiö. Konsernin omistusrakennetta oli tarkoitus yksinkertaistaa niin, että C Oy tulisi omis-tamaan kaikki B Oy:n osakkeet. Tämän vuoksi B Oy:n osakkeenomistajat luovuttivat omistamansa B Oy:n osakkeet C Oy:lle. Lisäksi he luovuttivat B Oy:ltä olleet pääomalainasaamisensa C Oy:lle. A kuului D-sukuun, mutta hän ei omistanut B Oy:n osakkeita, mutta hänellä oli pääomalainasaaminen B Oy:ltä. B Oy:n osakkeenomistajien tavoin hän luovutti pääomalainasaamisensa sen luovutusajankohdan mukaisesta käyvästä arvosta C Oy:lle. B Oy:n heikon taloudellisen tilanteen vuoksi saamisen käypä arvo oli selvästi sen nimellisarvoa pienempi. Näin ollen A:lle realisoitui luovutuksen yhteydessä tappio. Alun perin saaminen oli ollut tavallinen velkakirjasaaminen, mutta se oli myöhemmin muutettu ehdoiltaan pääomalainasaamiseksi. Kyseessä ei ollut juoksevaan velkakirjaan perustuva saaminen.
A oli hakenut ennakkoratkaisua siitä, katsotaanko hänelle syntyvän pääomalainasaamisen luovutuksen yhtey-dessä TVL 50.1 §:ssä tarkoitettu vähennyskelpoinen luovutustappio tai vaihtoehtoisesti, saako hän vähentää syntyvän tappion tulonhankkimismenona pääomatuloistaan. Verohallinto katsoi, että saamisen luovutuksessa ei synny vähennyskelpoista luovutustappiota eikä tappio ole myöskään tulonhankkimismenona vähennyskelpoinen.
Hallinto-oikeus katsoi, että saamisen luovutuksessa ei ollut kysymyksessä arvopaperin luovutus eikä sellainen TVL 50.1 §:ssä tarkoitettu omaisuuden luovutus, josta muodostuu verotuksessa vähennyskelpoinen luovutustappio. Voidaan sanoa, että hallinto-oikeuden ratkaisu oli sen mukainen kuin on ollut saamisten luovutuksissa sovellettu verotuskäytäntö ja jonka mukaista on ollut myös Verohallinnon ohjeistus asiasta. Tällainen tulkinta on kuitenkin ristiriidassa TVL 50.1 §:n sanamuodon kanssa. Lain sanamuodon mukaan omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio saadaan vähentää TVL 50.1 §:n mukaisesti. Tällöin voidaan kysyä, mistä löytyy peruste sellaiselle käytännölle, että jokin omaisuus ei olekaan sellaista omaisuutta, joka ei kuulu lain sanamuodon tarkoittaman omaisuuden alaan. Lainsäännöksessä ei tällaisia rajauksia ole eikä lainvalmisteluaineistossakaan ole sanottu, että jokin omaisuus on sellaista omaisuutta, joka ei ole TVL 45.1 §:ssä ja TVL 50.1 §:ssä tarkoitettua omaisuutta.
Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja Verohallinnon ennakkoratkaisun. KHO tarkasteli asiaa lainsäädäntöhistorian pohjalta. Ennen vuotta 1993 tuloverotus ja varallisuusverotus säänneltiin tulo- ja varallisuusverolaissa. Vuoden 1993 uudistuksessa säädettiin erilliset tuloverolaki ja varallisuusverolaki. Varallisuusverolaki kumottiin vuonna 2006. Tulo- ja varallisuusverolain aikana veronalaisiksi varoiksi katsottiin verovelvollisella verovuoden päättyessä oleva rahanarvoinen omaisuus tietyin laissa säädetyin poikkeuksin. Saamiset olivat tuolloisen lain ja sittemmin myös varallisuusverolain mukaan omaisuutta. Lisäksi saamiset ovat siiviilioikeudellisesti omaisuutta. Näillä perusteilla KHO päätyi siihen, että saamisia ei ole jätettävä TVL:ssa tarkoitetun omaisuuden alan ulkopuolelle. Pääomalainasaaminen oli siis omaisuutta, jonka luovutuksesta syntyi TVL 50.1 §:ssä tarkoitettu luovutustappio.
Lopputulos on lain sanamuodon mukainen ja perusteltu. Todettakoon sekin, että jo aikaisemmin luovutusvoittoverotuksen kohteena olevana omaisuutena on pidetty kor–vausta, jonka verovelvollinen on saanut luopuessaan hänellä olevasta hallintaoikeudesta kiinteistöön. Nyt annettu ratkaisu on hyvin sopusoinnussa tämän aikaisemman ratkaisun kanssa. Selvää on, että ratkaisu KHO 2018:170 muuttaa saamisten luovutustilanteissa sovellettua verotuskäytäntöä.
Riskitilanteita
Arvonsa osittain menettäneen saamisen käsitteleminen luovutustappiona voi joskus johtaa myös sellaisiin luovutuksiin, joissa vähennyskelpoisuus saatetaan kyseenalaistaa. Luovutuksen hinnoittelun tulee olla käyvän arvon mukaista ja kysymyksessä ei saa olla vain näennäinen saamisen luovutus.
Osakkeen luovutustappionkin vähennyskelpoisuus saatetaan joskus kyseenalaistaa. Tällaisesta tilanteesta esimerkkinä voidaan mainita Itä-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisu 29.1.2019 T 19/0071/1. A oli omistanut X Oyj:n osakkeita. X Oyj oli asetettu konkurssiin vuonna 2015, mutta osakkeiden arvonmenetystä ei voitu vielä vuonna 2015 pitää TVL 50.3 §:ssä tarkoitetulla tavalla lopullisena. Syynä tähän lienee ollut se, että ei ollut vielä selvitystä siitä, että osakkeenomistajille ei tule kertymään jako-osuutta konkurssipesästä. A oli myynyt osakkeet puolisolleen yhden euron hinnasta vuonna 2015. Hallinto-oikeus veron kiertämistä estävään VML 28 §:ään viitaten katsoi, että luovutustappio ei ollut vuonna 2015 vähennyskelpoinen. Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen. Vastaavanlaisissa olosuhteissa saamisen luovutuksesta syntyneen tappion vähennyskelpoisuus voidaan kyseenalaistaa.
Lainasaamisen ja osakkeiden yhteisluovutus
Samanaikaisesti ratkaisun KHO 2018:170 kanssa julkaistiin toinen samaa järjestelykokonaisuutta koskeva pääomalainasaamisen luovutusta koskeva ratkaisu. Erottavana piirteenä tässä ratkaisussa oli se, että luovuttaja oli myös osakkeenomistaja siinä yhtiössä (B Oy:ssä), jolta hänellä oli pää-omalainasaaminen. Hän luovutti B Oy:n osakkeet ja B Oy:ltä olevan pääomalainasaamisensa samanaikaisesti C Oy:lle. Ratkaisun KHO 14.12.2018 T 5890 tiivistelmä on seuraava:
B Oy:n osakkeenomistaja X oli vuonna 2009 antanut B Oy:lle lainan, josta osa oli vuonna 2015 muutettu osakeyhtiölain 12 luvussa tarkoitetuksi pääomalainaksi. X:n tarkoitus oli myydä omistamansa B Oy:n osakkeet ja B Oy:ltä oleva pääomalainasaatava niiden käyvistä arvoista samalla kauppakirjalla samalle ostajalle. Pääomalainasaatavan kauppahinnan oli arvioitu jäävän pääomalainan nimellisarvoa pienemmäksi. Kun otettiin huomioon pääomalainan ehdot, X:n pääomalainasaatavaa pidettiin hänen B Oy:öön tekemänä lisäsijoituksena. Pääomalainasaatavan nimellisarvo luettiin X:n verotuksessa hänelle kertyvän luovutustappion määrää laskettaessa luovutettujen osakkeiden hankintamenoon.
Korkein hallinto-oikeus on jo aikaisemmin ratkaisussaan KHO 2016:49 katsonut, että pääomalaina on osakkeenomistajan yhtiöön tekemä lisäsijoitus, jonka määrä on lisättävä osakkeenomistajan omistamien osakkeiden hankintamenoon, kun osakkeiden luovutustappion määrää vahvistettiin. Sillä seikalla, minkä vuoksi pääomalaina oli annettu, ei ollut merkitystä. Ennen tätä ratkaisua verotuskäytännössä katsottiin, että pääomalaina voitiin lukea osakkeiden hankintamenoon vain silloin, kun lain oli annettu yhtiön taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi.
Ratkaisu KHO 2018 T 5890 vahvistaa, että KHO:n linja on edelleen sama. Pääomalainan määrä luetaan osakkeiden hankintamenoon, jos osakkeet ja pääomalainasaaminen luovutetaan samanaikaisesti samalle ostajalle. Pääomalaina voidaan lukea osakkeiden hankintamenoon myös silloin, jos yhtiö asetetaan konkurssiin ja tämän johdosta osakkeenomistajalle realisoituu TVL 50.3 §:ssä tarkoitettu osakkeiden luovutustappioon rinnastettava arvonmenetys. Ratkaisu KHO 2018 T 5890 osoittaa kuitenkin sen, kuinka vaikeata Verohallinnossa on ollut hyväksyä ratkaisun KHO 2016:49 lopputulosta. Verohallinto katsoi ennakkoratkaisussaan, että pääomalainaa ei voida lukea osakkeiden hankintamenoon ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö valitti hallinto-oikeuden verovelvolliselle myönteisestä ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Mahdollista on luonnollisesti myös se, että verovelvollinen luovuttaa vain pääomalainan tai muun saamisen, joka hänellä on omistamaltaan yhtiöltä, mutta samassa yhtey-dessä ei luovuteta osakkeita. Tällöin sovelletaan ratkaisusta KHO 2018:170 ilmenevää oikeusohjetta. Luovutusvoitto tai luovutustappio realisoituu tällöin vain pääomalainan luovutuksesta. Jos osakkeet ja pääomalaina luovutetaan eri ostajille, tulee tällöin pääomalainan ja osakkeiden luovutusta käsitellä erillisinä luovutuksina.
Vaikka nyt on saatu saamisten luovutuksista ratkaisuja, jotka poistavat omaisuuden luovutusvoittoverotuksen alaan liittyneitä ongelmia, on TVL 45.1 §:n ja TVL 50.1 §:n soveltamiskysymyksiä kuitenkin edelleen esillä oikeuskäytännössä. Odotettavissa on vielä kannanotot siihen, sovelletaanko virtuaalivaluutan luovutuksiin omaisuuden luovutusvoittojen verotusta koskevia säännöksiä ja sovelletaanko näitä säännöksiä kapitalisaatiosopimuksen luovutukseen. Osakesäästötilin tuloverotusta ja eräiden vakuutustuotteiden verotusta koskevien lainmuutosten myötä lakiin on tulossa nimenomainen säännös, jonka mukaan kapitalisaatiosopimuksen luovutusta pidetään omaisuuden luovutuksesta saatuna voittona. Säännöstä sovelletaan kuitenkin vasta vuodesta 2020 alkaen.
