Konkurssi, takaisinsaanti konkurssipesään ja sen vaikutukset (KKO 2021:48)

Sovellettavat säännökset ja arvioinnin lähtökohdat

Takaisinsaantilain (jäljempänä TakSL) 15.1 §:n mukaan oikeustoimen peräytyessä on velalliselta saatu omaisuus palautettava konkurssipesään. TakSL 15.3 §:n mukaan, jos TakSL 15.1 §:n mukaan palautettava omaisuus ei ole tallella tai muuten palautettavissa, sen arvo on korvattava. Jos tietyn omaisuuden palauttaminen tuottaisi siihen velvolliselle haittaa, tuomio­istuin voi oikeuttaa hänet maksamaan omaisuuden palauttamisen sijasta omaisuuden arvon mukaisen korvauksen.

Hallituksen esityksen (HE 102/1990 vp s. 22 ja 63) mukaan keskeisenä periaatteena on, että tilanne on palautettava sellaiseksi kuin se oli ennen peräytyvää oikeustoimea. Oikeustoimen peräytymisestä aiheutuva palautusvelvollisuus on ­aiempaa käytäntöä vastaavasti edelleenkin aina ensisijaisesti esinekohtainen. Hallituksen esityksessä todetaan, että palautettavan esineen arvon korvaaminen sen palauttamisen sijasta on usein konkurssipesän edun mukaista, sillä se joutuu joka tapauksessa muuttamaan omaisuuden rahaksi. Esinekohtaisen palautus­velvollisuuden merkityksen katsotaan olevan ennen muuta siinä, että se suojaa konkurssipesää takaisinsaantivastaajan konkurssin varalta.

Aikaisemman lain mukaisesti palautettavan omaisuuden arvo tulee korvattavaksi, jollei omaisuus ole tallella tai palautettavissa. Esinekohtaisesta palautusvelvollisuudesta voidaan lisäksi eräissä muissakin tilanteissa poiketa. Tuomioistuin voi palautusvelvollisen pyynnöstä oikeuttaa tämän omaisuuden palauttamisen sijasta korvaamaan omaisuuden arvon, jos tietyn omaisuuden palauttaminen aiheuttaa esimerkiksi tuotantohäiriöitä palautusvelvollisen elinkeinotoiminnassa (HE 102/1990 vp s. 65).

KKO 2021:48 tausta

A Oy oli harjoittanut kioskimyyntiä valtakunnallisen kioski­ketjun B Oy:n kanssa tekemänsä franchising-sopimuksen perusteella. B Oy oli irtisanonut A Oy:n kanssa tekemänsä franchising-sopimuksen ja 8.9.2016 hyvittänyt hallinnoimalleen A Oy:n clearing-tilille kioskin inventoidun tavaravaraston arvon 39 016,96 euroa. Tämän jälkeen hyvityksestä oli maksettu B Oy:n myyntisaatavia. A Oy oli asetettu konkurssiin 20.10.2016.

A Oy:n konkurssipesä vaati kanteessaan, että käräjäoikeus määrää peräytymään A Oy:n clearing-tililtä B Oy:lle tehdyt 35 951,45 euron määräiset velan maksut ja velvoittaa B Oy:n palauttamaan konkurssipesälle 35 951,45 euroa korkoineen. B Oy vaati kanteen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden arviointi

Palautettava omaisuus

Asiassa oli riidatonta, että A Oy:n velan maksuna luovuttamat esineet (kioskin tavaravarasto) eivät olleet tallella eikä B Oy ole voinut palauttaa niitä konkurssipesälle.

TakSL 15.1 §:n sanamuodon mukaan vastaajan on palautettava konkurssipesälle velalliselta saatu omaisuus. TakSL 15.3 §:ssa on säädetty nimenomaisesti omaisuuden arvon korvaamisesta niiden tilanteiden varalta, että omaisuus ei ole enää tallella tai muusta syystä palautettavissa. Korkein oikeus katsoi, että TakSL 15 §:n sanamuoto tukee tulkintaa, jonka mukaan palautuksen kohteena on vain nimenomaisesti velalliselta saatu omaisuus ja, että hallituksen esityksen (HE 102/1990 vp s. 22 ja 63) perusteluissa on erityisesti korostettu palautusvelvollisuuden esinekohtaisuutta.

TakSL 15.1 §:n sanamuodon mukaan vastaajan on palautettava konkurssipesälle velalliselta saatu omaisuus.

Takaisinsaannilla voidaan peräyttää monenlaisia oikeus­toimia ja järjestelyjä. Lainsäädännössä ennallistamisen ensi­sijaiseksi keinoksi on valittu luontoissuoritus, jolla voidaan kattaa erityyppisten varallisuusoikeuksien molemminpuolinen palauttaminen. TakSL 15 §:ssä mainitaan vain kaksi palauttamisvelvollisuuden toteuttamistapaa – saadun omaisuuden palauttaminen ja sen arvon korvaaminen – ja lainkohdassa säädetään niiden soveltamisedellytykset ja keskinäinen järjestys. Takaisinsaantivastaajan ja konkurssipesän palautusvelvollisuudet määräytyvät samoin periaattein. Palautusvelvollisuuden täyttämisen tapa ei siten ole kummankaan osapuolen yksipuolisesti valittavissa.

B Oy oli vedonnut siihen, että luovutetussa tavaravarastossa oli kyse lajiesineistä, joiden osalta palautusvelvollisuus voitaisiin täyttää velalliselta saadun omaisuuden sijasta muulla, laadultaan ja määrältään samankaltaisella omaisuudella. Kantansa tueksi B Oy oli vedonnut muun muassa Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisuun NJA 2010 s. 709. Ruotsissa takaisinsaannista on säädetty olennaisilta osin samoin kuin Suomessa TakSL 15 §:ssä (ks. konkurslagen 4 kap. 14 §). Ruotsin korkein oikeus oli mainitussa alihintaisen osakekaupan peräyttämistä koskevassa ratkaisussaan katsonut, että takaisinsaantivastaajalla oli lähtökohtaisesti oikeus ja myös velvollisuus täyttää palautusvelvollisuutensa luovuttamalla konkurssipesään sama määrä alkuperäisiä osakkeita vastaavia osakkeita. Perustelujen mukaan konkurssipesälle oli usein samantekevää, saako se takaisin juuri velallisen luovuttamat ”kappaleet” esimerkiksi valuutasta, osakkeista tai öljystä vai saman määrän muuta samanlaista omaisuutta (kohta 6). Osakkeiden osalta kannalle löytyy Ruotsissa nimenomaista tukea myös lain esitöistä (SOU 1970:75 s. 165).

Korkein oikeus totesi, että Suomen TakSL:n esitöistä ei löydy tukea lajiesineiden erilaiselle asemalle palautusvelvollisuuden osalta. Lain perusteluissa on todettu, että milloin omaisuus on tallella vain osittain, esimerkiksi jos peräytetyksi julistetulla oikeustoimella luovutetuista osakkeista osa on siirretty edelleen, tallella oleva osa olisi palautettava sellaisenaan ja loppuosan arvo olisi korvattava (HE 102/1990 vp s. 64).

Palautusvelvollisuuden esinekohtaisuutta on perusteltu sillä, että näin konkurssipesä voi saada palautusvaatimukselleen suojaa takaisinsaantivastaajan konkurssissa. Esineoikeudellinen suoja menetetään muun muassa silloin, kun kyseinen omaisuus luovutetaan eteenpäin. Muu takaisinsaantivastaajalla oleva tai hänen hankittavaksi tarjoamansa omaisuus ei eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta tule tällaisen suojan piiriin. Tämä näkökohta tukee lain sanamuodossa pitäytyvää tulkintaa, jonka mukaan velvollisuus ja oikeus omaisuuden palauttamiseen koskee vain niitä esineitä, jotka on saatu velalliselta.

Esineoikeudellinen suoja menetetään muun muassa silloin, kun kyseinen omaisuus luovutetaan eteenpäin.

Myös oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että velallisen alun perin luovuttaman esineen palauttaminen konkurssipesälle on oikeustoimen peräyttämisen ensisijainen seuraus (ks. esimerkiksi Erkki Havansi, Suomen konkurssi­oikeus, 1992, s. 312 ja 326, Tuomas Hupli, Konkurssitakaisinsaanti oikeudenkäyntinä, 2006, s. 168, Janne Kaisto ja Tapani Lohi, Arvonkorvauksesta konkurssitakaisinsaannissa, Lakimies 2006, s. 919 ja s. 937 sekä Tuula Linna ja Tatu Leppänen, Ulosotto-oikeus I, Ulosottomenettely, 2014, s. 678; vrt. Risto Koulu, Palautus- ja korvausvastuu konkurssitakaisinsaannissa, 1999, s. 94–96).

Korkein oikeus totesi lisäksi, että tämä asia poikkesi olennaisesti muun muassa osakkeiden palauttamisvelvollisuutta koskevasta tilanteesta. Palautuksen kohteena oli kioskin tavara­varasto, jota ei voitu rinnastaa Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisussa mainittuihin lajiesineisiin. Muunlaisten tavaroiden osalta syntyisi merkittäviä ongelmia arvioitaessa velalliselta saadun ja palautukseksi tarjottavan omaisuuden vastaavuutta.

Lisäksi Korkeimman oikeuden mukaan olisi myös epätarkoituksenmukaista tulkinnalla laajentaa palautukseksi kelpaavaa omaisuutta niin, että se lisäisi konkurssipesältä vaadittavia realisointitoimia ja, että kysymys ei myöskään ole B Oy:n väittämällä tavalla alkuperäisen omaisuuden sijaan tulleesta niin sanotusta surrogaattiomaisuudesta vaan pelkästään samankaltaisten tavaroiden tarjoamisesta konkurssipesälle.

Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoi johtopäätöksenään, että asiassa ei ollut ilmennyt perusteita poiketa siitä vahvasta pääsäännöstä, että TakSL 15.1 §:n mukainen palautusvelvollisuus kohdistuu niihin samoihin esineisiin tai muihin omaisuuseriin, jotka peräytettävällä oikeustoimella on luovutettu, eikä sitä voi täyttää luovuttamalla konkurssipesälle muita samankaltaisia esineitä tai omaisuuseriä.

Omaisuuden arvon korvaaminen

TakSL 15.3 §:n sanamuoto tukee tulkintaa, jonka mukaan korvaus tulee suorittaa rahassa. Säännöksen perusteluissa ei ole otettu nimenomaisesti kantaa arvon korvauksen suorittamisen tapaan.

Konkurssioikeuden kehittämiskomitean mietinnössä on sen sijaan yksiselitteisesti todettu, että arvon korvaus suoritettaisiin rahassa (komiteamietintö 1978:37 s. 520). Myös oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että TakSL 15.3 §:n mukainen arvon korvaaminen toteutettaisiin rahasuorituksella (ks. esimerkiksi Havansi, em. teos s. 326–327, Kaisto ja Lohi, em. artikkeli s. 937 sekä Linna ja Leppänen, em. teos s. 678; vrt. kuitenkin Koulu, em. teos s. 96–98).

Myös oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että TakSL 15.3 §:n mukainen arvon korvaaminen toteutettaisiin rahasuorituksella.

Myös muilla oikeudenaloilla arvon korvaamisella tarkoitetaan vakiintuneesti rahalla korvaamista. Kun velallisella ei velvoiteoikeuden yleisten oppienkaan mukaan ole oikeutta täyttää velvoitettaan sijaissuorituksella, Korkein oikeus katsoi, että takaisinsaantiasian vastaajalla ei ole ilman kantajan suostumusta oikeutta suorittaa TakSL 15.3 §:n mukaista arvon korvausta muulla tavoin kuin rahassa.

Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus totesi, että B Oy:llä ei ole oikeutta täyttää TakSL 15 §:n mukaista velvoitettaan konkurssipesälle muulla kuin rahasuorituksella.