—

Velkojista oli saneerausohjelman vahvistamismenettelyssä muodostettavissa vain yksi velkojaryhmä. Velkoja, jolla oli enemmistö saatavista, vastusti menettelyn aloittamista. Kun velkojan vastustukselleen esittämät perusteet antoivat perustellun syyn olettaa, ettei saneerausohjelman vahvistamiselle ollut edellytyksiä, saneerausmenettelyn aloittamiselle katsottiin olevan yrityksen saneerauksesta annetun lain 7 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen este.

Korkein oikeus ei ole liiemmin tähän mennessä antanut yrityssaneerausmenettelyn aloittamisedellytyksiin liittyviä ratkaisuja. Tämä onkin jossain määrin koettu ongelmaksi, koska alioikeuksien oikeuskäytäntö on valtakunnallisesti jonkin verran poikennut toisistaan. Nyt korkein oikeus antoi kahdessakin tapauksessa ennakkoratkaisun, ja kuten huomataan, tietty tapauskohtainen avoimuus ns. jää käteen edelleenkin.

Korkein oikeus perustelee ko. kummankin tapauksen kohdalla erilaisilla olosuhdetekijöillä molempia ratkaisujaan. Perustelujen pituuden johdosta niitä ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä tässä yhteydessä. Yleisenä lähtökohtana voidaan pitää sitä, että ainoastaan, jos yli 80 %:a saneerausvelallisen kokonaisvelkamäärästä edustava joukko velkojia vastustaa menettelyn aloittamista, niin tällöin on varmasti kyse tilanteesta, jossa ns. vähimmäisluottamuksen menettelyn onnistumiseen voidaan katsoa puuttuvan. Tätä pienemmällä marginaalilla vastustavien velkojien tulee yleensä osoittaa lisäksi jonkun muun yrityssaneerauslain tarkoittaman esteperusteen olevan voimassa. Tämän lähtökohdan vahvistaa ratkaisu 2003:109, jossa yli puolet veloista yksin omannut velkoja ei vastustuksesta huolimatta kyennyt estämään menettelyn aloittamista. Ratkaisussa 2003:110 päädyttiin päinvastaiseen lopputulokseen. Tosiasiallisesti korkeimman oikeuden perusteluista käy tältä osin ilmi se, että yhtiön ylivelkaantumisen katsottiin ainakin olennaisilta osin tapahtuneen suuren yksityiskäytön johdosta, jota pidettiin moitittavana. Tällä perusteella, ja kun korkeimman oikeuden mukaan saneeraushakemuksen hyväksyminen merkitsisi tosiasiallisesti sitä, että yrityssaneerauksella voitaisiin liiketoiminnan velkojien kustannuksella kattaa yhtiömiesten yksityisen kulutuksen aiheuttama yhtiön velkaantuminen, aloittamisedellytyksiä arvioitiin toisin kuin aiemmassa ratkaisussa. Tausta-ajatus oli siis se, että velallisen edustajien konkreettinen, velkojien etujen vastainen toiminta on moitittavaa, eikä yrityssaneeraus lähtökohtaisesti ole keino ns. pyrkiä nollaamaan sen taloudellisia vaikutuksia.