Mukavuuslippulaivan saarto ja solmitun työehtosopimuksen pätevyys (TT 2023:37)
Työehtosopimuslaissa (TEhtoL, 436/1946) säädetään työehtosopimuksen määritelmästä, sopimuksen solmimisen muotoedellytyksistä, sopimuksen määräysten vaikutuksista sekä työrauhavelvollisuudesta. Työehtosopimuksen pätevyyttä, sopimuksen soveltamista, tulkintaa ja rikkomista sekä laissa säädettyä työrauhavelvollisuutta koskevien erimielisyyksien ratkaisijana on viime kädessä työtuomioistuin.
Tapauksessa TT 2023:37 oli kyse tilanteesta, jossa suomalaisen varustamoyrityksen Portugalin lipun alla kulkevista aluksista yksi oli ollut käymässä Helsingin Vuosaaren satamassa ja tämän käynnin yhteydessä suomalainen ammattiyhdistys oli vaatinut alusta solmimaan kanssaan niin sanotun ITF-hyväksytyn työehtosopimuksen. Samalla ammattiyhdistys oli vaatinut samanlaisen työehtosopimuksen solmimista myös varustamon neljän muun Portugalin lipun alla kulkevan aluksen kanssa.
Osapuolten välinen sovintosopimus ja sen perusteella solmitut aluskohtaiset työehtosopimukset oli allekirjoitettu 3.3.2022 ammattiyhdistyksen toimeenpanemien saartotoimenpiteiden jälkeen. Aluksen lähdettyä satamasta varustamo oli kuitenkin ilmoittanut, ettei se pitänyt työehtosopimuksia pätevinä eikä yhtiötä velvoittavina. Kiistaa työehtosopimusten pätevyydestä selvitettiin työtuomioistuimessa.
Mistä oli kysymys?
Suomalaisen varustamon alukset olivat niin sanottuja mukavuuslippulaivoja. Ne oli rekisteröity Portugaliin kuuluvan Madeiran saaren alusrekisteriin ja kulkivat Portugalin lipun alla. Varustamon laivat eivät yleensä liikennöineet lainkaan Itämerellä eivätkä käyneet Suomessa. Helmi-maaliskuun 2022 vaihteessa yksi varustamon aluksista oli kuitenkin sijaistanut erään toisen varustamon alusta ja tämän sijaistamisen yhteydessä joutunut käymään Helsingissä.
Tapauksessa kantajana olleen ammattiyhdistyksen mukaan yhdistys oli toiminut sääntömääräisen tarkoituksensa mukaisesti. Yhdistyksen tavoitteena oli ollut saada aluksille työntekijöiden asianmukaisia työehtoja turvaava työehtosopimus. Kyseessä oli ollut ammatillisen järjestäytymisvapauden käyttäminen ja ammattiyhdistystoiminta, jota turvattiin Suomen perustuslaissa. Yhdistyksen mukaan näiden oikeuksien olennainen osa ja ilmentymä oli oikeus solmia työehtosopimuksia. Myös tilanteessa toimeenpannut saarrot (eli laivan lastioperaatioiden lopettamiset) olivat olleet sallittuja toimia ja osa ammattiyhdistystoimintaa. Työtaistelutoimi tai sen päämäärä ei ollut ollut Suomen oikeusjärjestyksen vastainen. Saarrolla oli tavoiteltu ja saatu aikaan Suomen oikeusjärjestyksessä pätevä työehtosopimus. Yhdistyksen mukaan oli myös tavanomaista, että työehtosopimukset solmitaan samalla kertaa koskemaan varustamon kaikkia aluksia.
Tapauksessa vastaajana olleen varustamon mukaan kyseessä oli ollut poikkeustilanne, jota ammattiyhdistys oli käyttänyt hyväkseen. Painostettuna ja saarron lopettamiseksi varustamo oli allekirjoittanut sovintosopimuksen. Sopimuksella varustamo oli sitoutunut allekirjoittamaan kutakin viittä alusta koskevan erityissopimuksen, jonka liitteenä oli kokonaismiehistökustannuksia koskeva työehtosopimus (FSU TCC CBA). Yhtiö oli samalla sitoutunut maksamaan ammattiyhdistykselle niin sanottuja ”ITF-maksuja”. Jos saartoa ei olisi järjestetty, yhtiö ei olisi allekirjoittanut mitään sopimusta. Ammattiyhdistyksellä ei ollut ollut valtuutta vaatia työehtosopimusta sellaisille aluksille, jotka eivät olleet koskaan edes käyneet Suomessa. Saarto oli ollut hyvän tavan vastainen, koska sen tarkoituksena oli ollut kerätä rahaa ammattiyhdistykselle ja sen taustaorganisaatiolle, merenkulun ammattiliittojen kattojärjestölle ITF:lle. Yhtiön mukaan työtaisteluoikeus perusoikeutena ei suojannut sitä, että ammattiliitot kiristävät itselleen rahaa. Tässä tapauksessa saarrolla oli pyritty saamaan yli 20 000 euron perusteeton etu. Varustamo katsoi, että rahan vaatiminen teki työehtosopimuksista pätemättömiä.
Työtuomioistuimen oli ratkaistava kysymys siitä, oliko varustamon kanssa solmitut aluksia koskevat työehtosopimukset päteviä. Samassa yhteydessä keskeinen arvioitava seikka oli se, olivatko ammattiyhdistyksen toimeenpanemat saartotoimenpiteet olleet yhdistyksen tavoitteiden ajamiseksi Suomen oikeusjärjestyksen hyväksymiä.
Mikä oli lopputulos?
Tapauksessa esitetyn todistelun perusteella työtuomioistuin katsoi, että ammattiyhdistys oli toiminut sääntömääräisen tarkoituksensa mukaisesti. Työtuomioistuimen mukaan ammattiyhdistyksen tavoitteena oli ollut saada aluksille työntekijöiden asianmukaisia työehtoja turvaava, niin sanottu ITF-hyväksytty työehtosopimus. Saarto oli perus- ja ihmisoikeutena turvattu työtaistelutoimi. Sopimuksiin sisältyvät niin sanotut ITF-maksut olivat olleet kansainvälisesti vakiintuneen ja pitkäaikaisen käytännön mukaiset. Näin saarron päämäärät eivät olleet olleet oikeuden tai hyvän tavan vastaisia eivätkä kohtuuttomia. Saarto oli myös toimeenpantu alalla vakiintuneella tavalla. Saarto ei näin ollut myöskään toteuttamistapansa tai seuraustensa puolesta ollut oikeuden tai hyvän tavan vastainen tai kohtuuton. Asiassa ei ollut esitetty uskottavaa selvitystä siitä, että sopimuksia rasittaisi jokin oikeustoimilain 3 luvussa tai muussakaan laissa tarkoitettu pätemättömyysperuste. Kanne oli hyväksyttävä.
Mihin lopputulos perustuu?
Tapauksessa on kyse niin sanottua yleistä työrauhavelvollisuutta koskevan opin soveltamisesta saartotoimenpiteeseen. Oppia on kehitetty oikeuskäytännössä sellaisissa tilanteissa, joissa osapuolten välillä ei ole ollut voimassaolevaa työehtosopimusta. Tässä 1980-luvulta lähtien oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuuden kannanottojen myötä kehittyneessä opissa on alun alkaen ollut kyse erityisesti oikeusjärjestyksen ja hyvän tavan vastaisten toimenpiteiden kiellosta (KKO 1983-II-187, KKO 1985-II-118, KKO 1987:85 ja KKO 1987:86). Myöhemmässä oikeuskäytännössä arviointia on kehitetty siten, että mukaan on tullut lisäkriteerejä toimenpiteen päämäärien, toteuttamistavan sekä seurausten kohtuullisuuden arvioinnista (KKO 2000:94, KKO 2018:61, KKO 2020:50).
TEhtoL 1 §:n mukaisesti työehtosopimus on sopimus, jonka yksi tai useampi työnantaja taikka rekisteröity työnantajain yhdistys tekee yhden tahi useamman rekisteröidyn työntekijäin yhdistyksen kanssa ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava. TEhtoL 2 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimus on tehtävä kirjallisesti. Nyt käsillä olevassa tapauksessa aluskohtaisilla erityissopimuksilla yhtiö oli sitoutunut muun ohella noudattamaan alusten merimiesten työsuhteissa FSU TCC CBA -sopimuksen ehtoja. Sopimuksessa oli ollut määräyksiä muun ohella työsuhteen kestosta, työajasta, ylitöistä, palkoista, lomista ja lepoajoista. Sopimukset olivat olleet kirjallisia ja ne oli solmittu työnantajan ja rekisteröidyn työntekijäin yhdistyksen välillä. Työtuomioistuin katsoi, että kyseessä oli näillä perusteilla lähtökohtaisesti työehtosopimuslain perusteella pätevät työehtosopimukset.
Saartotoimenpiteen osalta työtuomioistuin piti lähtökohtana, että kyseessä on ollut Suomen oikeusjärjestyksen hyväksymä työtaistelutoimi, joka nauttii perusoikeustasoista suojaa osana perustuslain (731/1999) 13 §:ssä turvattua ammatillista yhdistymisvapautta. Oikeus työtaisteluun on tunnustettu myös useissa Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa. Tapauksessa työtuomioistuin otti huomioon aiemman yleistä työrauhavelvollisuutta koskevan käytännön ja varustamon väitteiden valossa tarkasteli sen kriteeristöä.
Työtuomioistuin katsoi arvioinnissaan, että yhdistyksen tavoitteena oli ollut saada sopimuksettomat, suomalaisen varustamon omistamat mukavuuslippulaivat ITF-hyväksytyn työehtosopimuksen piiriin. Myös riidanalaisiin sopimuksiin sisältyvät niin sanotut ITF-maksut olivat olleet kansainvälisesti vakiintuneen ja pitkäaikaisen käytännön mukaiset. Saartotoimenpiteen päämääriä ei siis voitu katsoa varustamon väittämin tavoin oikeuden tai hyvän tavan vastaiseksi tai kohtuuttomaksi. Saarto oli työtuomioistuimen mukaan myös toimeenpantu alalla vakiintuneella tavalla. Toimenpidettä ei voitu pitää toteuttamistapansa tai seuraustensa puolestakaan oikeuden tai hyvän tavan vastaisena taikka kohtuuttomana. Työtuomioistuin katsoi, että toimenpiteestä ei tehnyt oikeuden tai hyvän tavan vastaista taikka kohtuutonta sekään, että painostustoimenpiteet työehtosopimuksen solmimiseksi oli kohdistettu saarretun aluksen ohella myös muihin saman suomalaisen varustamon sopimuksettomiin aluksiin. Työehtosopimusten pätevyyden kannalta merkitystä työtuomioistuimen arviointiin ei ollut silläkään, etteivät alukset liikennöineet Itämerellä eikä sillä, että yhden aluksen käynti Suomessa oli ollut vain poikkeuksellinen tapahtuma.
Varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) 3 luvussa säädetyn perusteella pätemätön on muun muassa sellainen oikeustoimi, jonka tekemiseen joku on toisen oikeudenvastaisesti pakottanut (29 §). Työtuomioistuin katsoi, ettei asiassa ollut esitetty mitään uskottavaa selvitystä siitä, että sopimuksia rasittaisi jokin oikeustoimilain 3 luvussa tai muussakaan laissa tarkoitettu pätemättömyysperuste. Saarron ei voitu katsoa olleen toteuttamistapansa, päämääriensä tai seuraustensa johdosta oikeuden tai hyvän tavan vastainen taikka kohtuuton.
Mitä ratkaisusta voi oppia?
Nyt käsitellyssä tapauksessa kyseessä on tiettävästi ensimmäinen sellainen yleistä työrauhavelvollisuutta koskeva tapaus, jossa arviointia on tehty työtuomioistuimessa. Tyypillisesti yleistä työrauhavelvollisuutta koskevan opin mukaista arviointia on tehty vain yleisissä tuomioistuimissa esimerkiksi työtaistelun kieltämistä oikeudenkäymiskaaren (4/1734) mukaisena turvaamistoimena koskeneissa tapauksissa. Nyt käsillä olevassa tapauksessa arviointia on päädytty tekemään työtuomioistuimessa, koska tapauksessa oli kyse ensisijaisesti saartotoimenpiteiden seurauksena solmittujen työehtosopimusten pätevyyden arvioimisesta ja työehtosopimuksen pätevyyden arviointi kuuluu yleisten tuomioistuinten sijaan yksinomaan työtuomioistuimen toimivaltaan.
Yleistä työrauhavelvollisuutta koskevien työtaistelutoimenpiteiden päämäärien, toteuttamistapojen ja seurausten kohtuullisuuteen ja suhteellisuuteen liittyvien kriteerien soveltaminen on yleisesti ottaen Suomessa poikkeuksellista myös siltä osin, että lakisääteisen työrauhavelvollisuuden ulkopuolella lähtökohtaisesti työtaistelutoimenpiteet ovat aina sallittuja ja vain tiettyjen menettelyllisten edellytysten säätelemiä (kuten ennakkoilmoitusvelvollisuuden noudattaminen ja valtiolliseen sovitteluun osallistuminen). Kriteeristöä ei siis yleisesti sovelleta työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä toimeenpantujen työtaistelujen, kuten lakkojen, arviointiin. Toisin on esimerkiksi Saksassa, jossa työtaistelutoimenpiteen kohtuullisuuteen ja suhteellisuuteen liittyvät arvioinnit ovat laajamittaisesti käytössä ja vakiintunut osa työehtosopimusneuvotteluihin liittyvien työtaistelujen laillisuuden arviointia.
Suomessa uuden hallitusohjelman myötä työtaistelutoimenpiteiden kohtuullisuuden ja suhteellisuuden kaltaisten kriteerien käyttöalaa on suunniteltu lakisääteisesti lisättäväksi niin sanottujen tukityötaistelujen osalta. Tukityötaistelut ovat tilanteita, joissa jokin yhdistys puhtaasta solidaarisuudesta tukee jonkin toisen yhdistyksen tavoitteita tämän toisen yhdistyksen käydessä työehtosopimusneuvotteluja työnantajapuolen kanssa. Mikäli hallitusohjelmassa suunnitellut muutokset toteutuvat, tulisi tukityötaistelujen olla jatkossa kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin ja toimenpiteiden vaikutusten kohdistua vain työriidan osapuoliin.
