Viivästyskorkoa ei voi vaatia takautuvasti yrityssaneerausmenettelyn ajalta

Korkein oikeus on hiljattain antanut mielenkiintoisen ennakkoratkaisun KKO 2015:63. Siinä lähtökohtatilanne oli, että A Oy:n kohdalla oli aloitettu yrityssaneerausmenettely, joka oli lakannut ilman, että yhtiölle olisi vahvistettu maksu­ohjelmaa. Yhtiö asetettiin sittemmin omasta hakemuksestaan konkurssiin. Eläkevakuutusyhtiö valvoi A Oy:n konkurssissa lakisääteisiä työeläkevakuutusmaksuja viivästyskorkoineen. Ratkaistavana KKO:ssa oli kysymys siitä, oliko eläkevakuutusyhtiöllä oikeus saada ennen A Oy:n yrityssaneeraushakemuksen vireille tuloa syntyneille saatavilleen viivästyskorkoa yhtiön saneerausmenettelyn ajalta, kun menettely lakkasi ilman saneerausohjelman vahvistamista. 

KKO lähti liikkeelle siitä, että saneerausmenettelyn alkamiseen liittyy yrityssaneerauslain nojalla eräitä oikeusvaikutuksia, joiden tarkoituksena on turvata saneeraus­ohjelman laatimiseen tarvittava välttämätön aika eli niin sanottu rauhoitusaika. Yksi tällainen asia on, että menettelyn alkaminen keskeyttää viivästyskoron kertymisen saneerausvelalle ja muunlaisille maksuviivästysseuraamuksille, jotka riippuvat viivästyksen kestosta. Nämä oikeus­vaikutukset jatkuvat siihen asti, kunnes saneerausohjelma vahvistetaan, minkä jälkeen velallisen maksuvelvollisuus määräytyy ohjelman mukaisesti.

Saneerausmenettelyn oikeusvaikutukset kuitenkin lakkaavat myös silloin, kun saneerausmenettely lakkaa ilman ohjelman vahvistamista, jolloin myös viivästyskoron kertymisen keskeytyminen lakkaa, korkein oikeus totesi. Saneerausmenettelyn lakatessa viivästys­korko alkaa kertyä uudelleen. 

KKO totesi, että yrityssaneerauslain sanamuoto ei miltään osin viittaa siihen, että velkojalla olisi saneeraus­menettelyn lakatessa takautuvasti oikeutta viivästys­korkoon, jota ei ole menettelyn aikana lainkaan kertynyt. KKO:n tulkinnan mukaan lain sanamuoto viittaa pikemminkin sellaiseen tulkintaan, että saneeraus­menettelyn kestoaika jää viivästysseuraamuksen määrää laskettaessa kokonaan huomioon ottamatta niiden saneerausvelkojen osalta, joiden kohdalla viivästysseuraamus perustuu viivästyksen kestoon.

KKO lähti siitä, että edellä mainittua tulkintaa tukevat myös lain säännökset maksukiellosta. Sen mukaan saneerausmenettelyn aikana velallisella ei ole mahdollisuutta tehdä suoritusta, jonka oikea-aikaisuuden varmistamiseksi viivästyskorosta olisi sovittu.

KKO:n lähtökohdan mukaan viivästysseuraamuksen kertyminen takautuvasti olisi velallisen kannalta kohtuutonta tilanteessa, jossa hän ei voi vapautua velasta ja viivästys­koron uhasta suorittamalla velkaa. KKO korosti, että mitkään muutkaan säännökset eivät tue tulkintaa, jonka mukaan velkojalla olisi oikeus saneerausmenettelyn aikana kertymättä jääneeseen viivästyskorkoon takautuvasti menettelyn päättyessä ilman maksu­ohjelman vapautumista. Korkein oikeus kävi ratkaisunsa perusteluissa läpi useita eri lainkohtia, jotka sen mielestä tukivat edellä mainittua tulkintaa. 

Korkeimman oikeuden selvä enemmistö oli asiassa edellä kerrotulla kannalla. Yksi korkeimman kikeuden jäsen äänesti sitä vastaan. Edellä kerrottu lähtökohta on nyt kuitenkin korkeimman oikeuden selvä kannanotto käsiteltävänä olleeseen kysymykseen. 

 

Harri Vento 

OTT, asianajaja