Velkojansuosinnan toteutuminen tulkinnanvarainen kysymys
Korkein oikeus on antanut tänä syksynä ennakkoratkaisun KKO 2009:70. Tapauksessa osakeyhtiön toimitusjohtaja oli maksanut yhtiön velkoja valitsemilleen velkojille sen jälkeen, kun yhtiössä oli tehty päätös liiketoiminnan lopettamisesta ja loppuunmyynnistä. Osaan maksuista oli käytetty loppuunmyynnistä saatuja rahavaroja, osaan yhtiön käyttöomaisuutta. Kysymys oli siitä, täyttyykö velkojansuosinnan tunnusmerkistö vai ei.
Korkein oikeus lähti perusteluissaan siitä, että tavanomainen maksuväline velkasuhteissa on raha, jollei sopimuksesta tai muusta erityisestä perusteesta muuta johdu. Jos yhtiön velkoja maksetaan esimerkiksi myymällä tietyille yhtiön velkojille yhtiön käyttöomaisuutta ja kuittaamalla kauppahinnalla yhtiön ostovelkoja sen jälkeen, kun yhtiössä oli tehty nimenomainen päätös liiketoiminnan lopettamisesta, kysymys on epätavallisin maksuvälinein tehdystä maksusuorituksesta olosuhteissa, jotka huomioon ottaen muutoin kuin rahana tapahtuvia maksuja ei voitu pitää tavanomaisina. Tässä yhteydessä sillä seikalla, oliko yhtiöllä ja sen toimitusjohtajalla tarkoitus maksaa yhtiön kaikki velat ja onko tämän tavoitteen uskottu täyttyvän, ei korkeimman oikeuden mukaan ollut merkitystä.
Toisaalta osakeyhtiö oli maksanut yhtiön harjoittaman liiketoiminnan loppuunmyynnistä saaduilla rahavaroilla eräille tietyille velkojille niiden myyntisaatavia. Kysymys oli erääntyneistä veloista, joilla oli pätevä peruste. Juridisesti kysymys oli sen arvioinnista, oliko maksusuorituksilla ryhdytty sellaiseen velkojan asemaa parantavaan järjestelyyn eräiden velkojien osalta, että kyseessä voitaisiin katsoa olevan velkojansuosinta muiden velkojien kannalta.
Korkein oikeus lähti siitä, että rahasuorituksin tapahtuneen muun sellaisen järjestelyn osalta velkojansuosinnan tunnusmerkistön täyttymiseen ei riittänyt pelkästään se, että velallinen maksukyvyttömyytensä tietäen maksaa velkojaan valikoiden. Sen lisäksi tulee osoittaa, että järjestelyyn ryhdytään nimenomaisesti muiden velkojien kustannuksella, ja suorituksen tai järjestelyn pitää poiketa tavanomaisesta tai alun perin sovitusta. Kaikki sellaiset toimenpiteet, joihin velallisella ei ole ollut siviilioikeudellista velvoitetta, ovat tällaisia. Korkein oikeus viittasi hallituksen esitykseen ja totesi esimerkkitilanteina kaupan peruuttamistapaukset tai velan eräännyttäminen ennenaikaisesti velallisen suostumuksella.
Korkein oikeus päätyi siihen, että lain sanamuoto ja sen esityöt puoltavat tulkintaa, jonka mukaan yksinomaan velan maksu rahana ja alkuperäisten maksuehtojen mukaisesti ei ole velkojansuosintana rangaistavaa silloinkaan, kun sanottu maksu voisi tulla takaisinsaannilla palautettavaksi konkurssipesään. KKO:n mukaan ratkaisevana ei voida pitää esimerkiksi sitä, että erääntyneitä velkoja maksetaan rahamäärällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana, jos maksua voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena.
Rahana tapahtuneiden suoritusten osalta korkein oikeus päätyi siihen, että maksut oli siis tehty ennalta määrätyn eräpäivän jälkeen eikä velvoitteen täyttämisessä ole käytetty epätavallista maksuvälinettä. Korkein oikeus korosti sitä, että asiaan liittyneessä velkojansuosintasyytteessä ei oltu väitettykään, että tavaravaraston loppuunmyynnillä sellaisenaan olisi tavoiteltu tietyn velkojan suosimista, ja toimitusjohtajan ilmoitusta siitä, että pyrkimys oli saada yhtiön kaikki velat katetuiksi joko myymällä tai vuokraamalla yhtiön omistama halli, pidettiin uskottavana. Sen johdosta rahasuorituksin tehtyjen maksujen osalta kyse ei KKO:n mukaan ollut velkojansuosinnasta.
Viimeksi käsitellyltä osaltaan ratkaisu on mielenkiintoinen. Velkojansuosinnan tausta-ajatushan on se, että on kiellettyä valikoida velkojen maksu siten, että se vaikuttaisi muiden velkojien jako-osuuksiin esimerkiksi konkurssissa, niitä vähentävästi. Kun tietyt velkojat suoritetaan kokonaan tai osittain pois esim. juuri konkurssin alla, on tyypillisesti katsottu kyseen olevan velkojansuosinnasta. Sen johdosta mielestäni KKO:n ennakkopäätöksestä 2009:70 ei pidäkään vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ratkaisevaa asiassa näyttikin olevan tahallisuuden puuttuminen sen johdosta, että kaikki velat oli tarkoitus maksaa tapausselostuksessa kerrotuin keinoin ja tavoin. Mielestäni päätöksestä ei voida vetää sitä johtopäätöstä, joka saattaa niin sanotusti ensilukemalla tulla mieleen, että rahasuorituksin tapahtuneet erääntyneiden velkojen maksut eivät olisi ns. kriittisenä aikana velkojansuosintaa lainkaan.
