Velan viivästyskorkoa on mahdollista sovitella

Korkein oikeus on loppukesästä 2006 antanut ennakkopäätöksen KKO 2006:66. Se liittyy tärkeään juridiseen kysymykseen korkolaissa olevaan mahdollisuuteen viivästyskoron sovittelusta. Tämä on asia, joka ei välttämättä ole ns. yleisesti tiedossa, vaikka sillä varsinkin vanhemmissa velkasuhteissa saattaa olla taloudelliselta kannalta tärkeäkin merkitys.

Tapauksessa A oli vuonna 1986 annetulla maksamismääräyksellä tuomittu suorittamaan perintätoimistolle velan pääoma ja sille 21 %:a korkoa tammikuun lopusta 1985 alkaen. Korko oli lain nojalla alentunut heinäkuun alusta 2002 lukien nykyisen korkolain mukaiseksi.

Korkolain mukaan viivästyskorkoa voidaan sovitella, jos velallisena on luonnollinen henkilö eikä velka liity velallisen harjoittamaan elinkeinotoimintaan, ja sovitteluun on painavat perusteet ottaen huomioon viivästyskoron määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan eikä maksun viivästyminen johdu velallisen ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun. Sovittelu on mahdollista tällöin myös sellaisen velan kohdalla, joka on aikaisemmin vahvistettu lainvoimaisella tuomiolla.

Korkein oikeus totesi, että tapauksessa velan peruste oli jäänyt tarkemmin selvittämättä. A:n lausumista päätellen velka liittyi kuitenkin hänen aikaisempaan elinkeinotoimintaansa. KKO totesi, että koska ennen 1.7.2002 syntyneeseen velkaan perustuvia viivästyskorkoja voidaan lain mukaan sovitella velan perusteesta riippumatta, se ei ole este viivästyskoron sovittelulle.

Korkein oikeus painotti, että viivästyskoron sovittelu tulee lain esitöiden mukaan kyseeseen ennen muuta silloin, kun viivästys on ollut pitkäaikaista ja viivästyskorkojen määrä on ehtinyt kasvaa niin suureksi, ettei velallinen enää kykene kohtuudella suoriutumaan vastuistaan. Sovittelun edellytykset ratkaistaan kertyneen viivästyskoron määrää velallisen sovitteluhetken taloudelliseen asemaan vertaamalla. Sovittelu estyy, jos velallisen toiminta on velkaa otettaessa tai sitä maksettaessa ollut kokonaisuutena arvioiden sopimatonta, kuten jos velallinen on sopimattomasti pyrkinyt välttämään velkojen maksun saattamalla omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin.

Tapauksessa Korkein oikeus totesi, että A:n maksamatta ollut velka ei ollut määrältään erityisen suuri. A:lla ei ollut tuloja. Velan suorittamiseksi oli käytettävissä osuuksia ulosmitatuista kiinteistöistä. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoi, ettei vaaditun viivästyskoron määrä ollut kohtuuttoman suuri verrattuna A:n taloudelliseen asemaan eikä sovitteluun siten ollut painavia perusteita. Pelkästään se, että A:n muut velkojat olivat luopuneet saataviensa viivästyskoroista, ei antanut aihetta sovitteluun. A:n todettiin lisäksi sopimattomasti pyrkineen välttämään varojensa ulosoton siirtämällä omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin tilanteessa, jossa muun muassa kysymyksessä oleva saatava oli jo pitkään ollut maksamatta. Korkein oikeus katsoi, ettei korkolain tarkoittamia edellytyksiä viivästyskoron sovitteluun tapauksessa ollut.

Vaikka ratkaisu siis oli viivästyskoron sovittelun kannalta negatiivinen, käy siitä hyvin esille ne periaatteet ja lähtökohdat, jotka sovittelumahdollisuutta harkittaessa voidaan ja toisaalta pitää ottaa huomioon. Tämän johdosta ratkaisun keskeinen sisältö on hyödyllistä myös asiakkaiden intresseissä tuntea.