Vapaaehtoinen velkajärjestely ja takaussitoumuksen lakkaaminen

Korkein oikeus on viime vuosina antanut useita takausvastuuseen liittyviä ratkaisuja. Yksi mielenkiintoinen tapaus on KKO 2006:5, jossa käsitellään ns. vapaaehtoisen velkajärjestelyn vaikutusta takausvastuuseen.

Kyseessä oli tilanne, jossa pankki sekä päävelallinen A olivat vuonna 1998 sopineet vapaaehtoisesta velkajärjestelystä siten, että A:n velvollisuus maksaa velkansa pankille lakkaa sen jälkeen, kun hän on viiden vuoden aikana lyhentänyt sopimuksessa tarkoitettuja velkojaan erikseen sovitun määrän. A:n täytettyä tämän maksuvelvollisuutensa hänen velkansa pankille lakkasi vuonna 2003. Asiaan liittyen takaaja B oli lainvoimaisella yksipuolisella tuomiolla velvoitettu jo vuonna 1996 suorittamaan takaussitoumuksensa perusteella pankille edellä mainitussa sopimuksessa tarkoitettuja velkoja.

Korkein oikeus lähti siitä, että takaajan vastuu velkojaa kohtaan lakkaa muun ohella silloin, kun velkoja vapauttaa velallisen vastuusta ilman takaajan suostumusta. Tästä seuraa, että velan määrään vaikuttavat vapaaehtoiset velkojen järjestelyt edellyttävät takaajan myötävaikutusta ja että velkojan ja velallisen tekemillä kahden keskeisillä sopimuksilla ei voida heikentää takaajan asemaa, kuten korkein oikeus toteaa. Erikseen KKO huomautti, että yksityishenkilön velkajärjestelyn ja yrityssaneerauksen yhteydessä velkoja saa periä päävelan aikaisempien ehtojen mukaisesti takaajalta, vaikka päävelan ehtoja on velallisen osalta muutettu em. velkajärjestelyissä. Tämä perustuu nimenomaisesti asiasta erikseen säädettyihin lainkohtiin. Tällöin, näissä tilanteissa, joissa velkojen järjestelyt perustuvat laissa säänneltyyn menettelyyn ja ne voidaan toteuttaa velkojan ja takaajan tahdosta riippumatta, maksuvelvollisuuden alentaminen tai maksuehtojen muuttaminen eivät vaikuta takaajan vastuuseen.

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa pankki oli siis vapaaehtoisesti vapauttanut A:n vastuusta ilman B:n tai sittemmin hänen kuolinpesänsä suostumusta. Tämän vuoksi, korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan, myös B:n kyseisistä veloista antamat takaussitoumukset olivat lakanneet samanaikaisesti kuin A:n maksuvelvollisuus pankille oli lakannut vuonna 2003. Korkein oikeus totesi vielä, että tässä suhteessa merkitystä ei ole sillä, että takausvelasta oli annettu lainvoimainen suoritustuomio ennen päävelallisen vastuusta vapauttamista.

Selostetun ratkaisun perustelut ovat havainnolliset ja osoittavat selkeästi sen, missä suhteessa lakiin perustuvat ns. viralliset velkajärjestelyt ja ns. vapaaehtoiset velkajärjestelyt eroavat suhteessa takausvastuiden pysyvyyteen. Viimeksi mainitussa tilanteessa takaajan asema on jonkin verran parempi. Toisaalta vapaaehtoisjärjestelyissä velkojan ”aktiivisuusvelvoite” suhteessa takaajaan korostuu. Ratkaisu on tärkeä ja sillä voi joissakin tapauksissa olla taloudellisesti arvioituna huomattavakin merkitys eri asianosaisten kannalta. Asia ei ollut yksiselitteinen ja selvä, koska korkein oikeus kumosi tällä ratkaisullaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden antamat ratkaisut, joiden sisältö oli toisenlainen.