Vahingonkorvauksen määrän myöntämiseen voi liittyä riskejä

Korkein oikeus on antanut vahingonkorvauksen määrään liittyvän mielenkiintoisen ennakkoratkaisun KKO 2013:71. Siinä A:ta syytettiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Syytteen mukaan A oli yhdessä erään toisen henkilön kanssa ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut tai muuten luovuttanut yhtiön omaisuutta yhteensä 45 521,69 euron arvosta ja menettelyllään aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen tai oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä.

Yhtiön velkojat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Lähivakuutus Keskinäinen Yhtiö ja Verohallinto vaativat A:n velvoittamista suorittamaan rikokseen perustuvana vahingonkorvauksena saamatta jääneitä vakuutusmaksuja sekä veroja ja työnantajamaksuja. Korvausvaatimusten yhteismäärä oli 49 944,61 euroa.

Käräjäoikeudessa A kiisti vaatimukset perusteeltaan, mutta myönsi ne määriltään oikeiksi. A kiisti lahjoittaneensa tai muuten luovuttaneensa yhtiön rahavaroja tai omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi yhtiöstä ilman hyväksyttävää syytä lahjoitetun tai muuten luovutetun omaisuuden arvoksi yhteensä 42 941,99 euroa ja hylkäsi syytteen enemmälti. Käräjäoikeus kuitenkin velvoitti A:n korvaamaan asianomistajille niiden vaatimat määrät kokonaisuudessaan, koska A oli myöntänyt korvausvaatimukset määriltään oikeiksi.

Hovioikeus katsoi yhtiöstä ilman hyväksyttävää syytä luovutetun omaisuuden arvoksi yhteensä 36 889,94 euroa. Koska A oli käräjäoikeudessa kiistänyt asianomistajien korvausvaatimukset perusteeltaan, mutta myöntänyt ne määriltään oikeiksi eikä hän HO:ssa ollut esittänyt hyväksyttäväksi katsottavaa perustetta myöntämisensä peruuttamiselle, HO ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua korvausten osalta.

A kertoi HO:n pääkäsittelyssä, että hän ei ollut käräjäoikeudessa esittämällään lausumalla tarkoittanut myöntää oikeiksi väitetyllä rikoksella asianomistajille aiheuttamiensa vahinkojen määriä vaan ainoastaan todeta, ettei hänellä ollut huomauttamista asianomistajien yhtiöltä velkomikseen ilmoittamiin määriin. HO piti tätä A:n kannanottoa korvausvaatimusten määrällisen myöntämisen peruuttamisena. KKO totesi kuitenkin, että A:n ei ole selvitetty tarkoittaneen myöntää asianomistajien korvausvaatimuksia täysimääräisinä tilanteessa, että syyte joltakin osin hylätään. Näin ollen A:n HO:ssa esittämää kannanottoa korvausvaatimuksiin ei ollut tarvetta arvioida myöntämisen peruuttamisena.

A vaati KKO:ssa korvausvastuunsa alentamista niin, ettei hänen korvausvastuunsa ylitä yhtiöstä ilman hyväksyttävää syytä lahjoitetuksi tai muuten luovutetuksi katsotun omaisuuden määrää eli 36 889,94 euroa. KKO katsoi, ettei asiassa ollut näytetty perusteita A:n myöntämää määrää suuremmalle korvausvastuulle. Asianomistajien kesken A:n maksettavaksi tuomittava vahingonkorvaus on jaettava niiden saamisten suuruuden mukaisessa suhteessa.

Tapaus osoittaa havainnollisesti, miten asianosaisten lausumia voidaan objektiivisesti arvioida eri tavoin. Siviilioikeudellisissa asioissa, joissa sovinto on sallittu, kuten vahingonkorvaus­ten­ kohdalla, lähtökohta on, että myönnetty määrä on otettava korvauksen perusteeksi. Tässä tapauksessa KKO tulkitsi asiaa kuitenkin oikealla tavalla toisin, koska esimerkiksi rikos­juttujen yhteydessä esitettävien vahingonkorvausten yhteydessä tuomioistuimet aina kysyvät kannanottoa vaatimusten määriin, mutta vain siinä mielessä, sisältyykö niihin asianosaisen mielestä jotain sellaista, joka ei kuulu vaatimuksen perusteen piiriin tai muuhun sellaiseen. Kannanotto määrästä liittyy siis vain tilanteeseen, jossa kiistetty peruste havaitaan juridisesti oikeaksi. Tällöin vaaditun määrän myöntäminen onkin sidoksissa siihen, miltä osin vaatimuksen peruste, tässä tapauksessa rikossyyte, menestyy, eikä se tarkoita vaaditun määrän niin sanottua absoluuttista myöntämistä.

 

Harri Vento
OTT, asianajaja