Ulosotossa samastettu varallisuus voidaan peräyttää omistajansa konkurssipesään
Korkein oikeus antoi kuluvan vuoden toukokuussa mielenkiintoisen ratkaisun, joka liittyi ulosotossa noudatettavien ns. samastusperusteiden ja takaisinsaantitilanteiden väliseen ristiriitaan. Kuten huomataan, kerran tyydytetyksi tulleet ulosottovelkojat voivat myöhemmin ”yllättäen” joutua takaisinsaantivaatimusten kohteeksi.
Tapauksessa KKO 2006:41 oli kyse siitä, että A Oy:n omistama vene joutui rikoksen kohteeksi, ja vakuutusyhtiö suoritti sen perusteella korvauksen. Tässä vaiheessa ulosottoviranomaiset samastivat A Oy:n ja sen taustahenkilön B:n, jolla oli henkilökohtaisesti velkojia ulosotossa. Osa vakuutuskorvauksesta käytettiin näin ollen B:n henkilökohtaisten vastuiden suorittamiseen ulosottoviranomaisten johdolla. A Oy ajautui sittemmin konkurssiin ja nosti takaisinsaantikanteen niitä velkojia kohtaan, jota olivat saaneet suorituksia niitä B:n henkilökohtaisia velkojia kohtaan, jotka olivat saaneet suorituksia em. vakuutuskorvauksesta.
Korkein oikeus sinänsä hyväksyi lähtökohdan siitä, että A Oy oli ulosottolain tarkoittamassa mielessä ns. keinotekoinen varallisuusjärjestely, jonka B oli toteuttanut. Asiassa oli näin ollen ratkaistava, voidaanko takaisinsaantilakia soveltaa myös silloin, kun kyse on muun velkojan kuin (tässä tapauksessa A Oy:n) varsinaisen konkurssivelkojan saatavasta toimitettuun ulosmittaukseen perustuvan maksun peräyttämisestä.
Korkein oikeus lähti siitä, että ns. keinotekoisen varallisuusjärjestelyn perusteella on mahdollista ulottaa ulosotto määrätilanteissa sivullisen omaisuuteen, mutta ei kuitenkaan muuttaa varsinaisesti omistussuhteita. Toisin sanoen, korkein oikeus linjasi asian niin, että samastus ulosotossa tarkoittaa sivullisen oikeutta saada käyttää muun kuin ”oman velallisensa” nimissä olevaa omaisuutta perittävänä olevan saatavansa kattamiseen, jos samastusedellytykset täyttyvät, mutta tämän johdosta samastetun omaisuuden omistussuhteet eivät kuitenkaan muutu. Samastus on siis eräänlainen ulosottoa varten säännelty varallisuuden ”hyväksikäyttömahdollisuus” mutta ei omistusjärjestely. Tämä oli tärkeä linjaus, koska tästä kysymyksestä oli ennen korkeimman oikeuden ratkaisua erimielisyyttä esimerkiksi täytäntöönpanoviranomaisten kesken.
Korkein oikeus totesi sitten, että silloin kun velallisen omaisuutta (tässä tapauksessa A Oy:n) ulosmitataan keinotekoisen varallisuusjärjestelyn perusteella myös muiden velkojien kuin velallisen omien velkojien saatavista, merkitsee se velallisen ulosmittausvelkojien piirin laajenemista. Velallisen jouduttua myöhemmin konkurssiin (tässä tapauksessa A Oy) konkurssivelkojien suojan tarve viitattuja muita velkojia vastaan on samanlainen kuin toisia konkurssivelkojia vastaan.
Korkein oikeus linjasi asian niin, että takaisinsaantilain tarkoittama konkurssivelkojien yhdenvertaisuuden suoja jää puutteelliseksi, jos sitä annetaan ainoastaan niitä velkojia vastaan, joilla on saatava konkurssivelalliselta. Korkein oikeus päätyi siis siihen, että on perusteltua antaa konkurssivelkojille takaisinsaantilain mukaista suojaa yhtä laajasti kuin velallisen varoja voidaan käyttää ulosottoon.
Korkeimman oikeuden ratkaisu tarkoitti siis sitä, että alkuvaiheessa eräällä tavalla parempaan asemaan päässeet B:n henkilökohtaiset velkojat joutuivat luopumaan jo kertaalleen ulosottoviranomaisten myötävaikutuksella saamistaan suorituksista, jotka perustuivat samastettuun omaisuuteen, joka varsinaisesti oli A Oy:n varallisuutta.
Asia voi olla vaikea hahmotettava, ja varsinkin saatavansa jo kertaalleen maksetuiksi saaneiden B:n velkojien kannalta jopa yllättävä ja epäoikeudenmukaiselta tuntuvakin, suoritettiinhan täytäntöönpanotapauksessa viranomaisten johdolla. Kyse on kuitenkin tyypillisestä kahden lain välisestä tulkinta- ja eräänlaisesta ”eturistiriitatilanteesta”, jollaisiin on vaikea varautua ennen ennakkopäätöksiä. Korkeimman oikeuden puheena olevassa tapauksessa antamat oikeusohjeet on kuitenkin hyvä tuntea, koska on hyvä tiedostaa jopa viranomaisten avulla ulosoton kautta saatuihin suorituksiin liittyvät mahdolliset palautusriskit. Ne intressien ollessa yhtään huomattavammat saattavat jopa aiheuttaa taloudellisia ongelmatilanteita peräytyksen kohteeksi joutuneelle taholle.
