Tekstiviesti ei toistaiseksi kotirauhan rikkomista
Viime aikoina olemme lukeneet lehdistä, että oikeusministeriössä on vireillä lainuudistushanke, johon sisältyy muun ohessa kotirauhan rikkomista tarkoittavien rikostunnusmerkistöjen muuttaminen tekstiviestien lähettämisen osalta. Lainvalmistelijat ovat noteeranneet, että oikeuskäytännössä tekstiviestin lähettämistä ei ole pidetty kotirauhan rikkomisena.
Ainakin yksi olennainen tausta lainmuutoshankkeelle on korkeimman oikeuden ennakkopäätös 2008:86. Siinä oli kysymys tilanteesta, jossa A oli tuomittu kotirauhan rikkomisesta ensinnäkin sillä perusteella, että hän oli soittanut B:lle tämän matkapuhelimeen lähes päivittäin lukuisia häiritseviä puheluita. Sen lisäksi A oli lähettänyt B:n samaiseen kännykkään lukuisia asiattomia tekstiviestejä, niin ikään lähes päivittäin.
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan (RL 24:1,2) kotirauhan rikkomisesta tuomitaan se, joka oikeudettomasti rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittämällä esineitä, soittamalla puheluita tai muulla vastaavalla tavalla. Korkein oikeus lähti siitä, että tekstiviestin lähettäminen matkapuhelimesta toiseen tapahtuu samalla tavalla kuin puhelimella soittaminenkin. KKO katsoi kuitenkin, että tekstiviestistä aiheutuva äänimerkki ei kuitenkaan yleensä ole soittoäänen tapaan toistuva, eikä yksittäisestä äänimerkistä voida olettaa aiheutuvan sellaista meteliä tai vastaavaa häiriötä, jonka estämiseksi kotirauhan rikkominen säännöksen sanamuodon, ainakin siis tätä kirjoitettaessa, on säädetty rangaistavaksi. KKO painotti, että tekstiviestin häiritsevyys liittyykin usein sen vastenmieliseksi koettuun sisältöön.
KKO kävi läpi vielä lainvalmistelutöitä asiaan liittyen. Hallituksen esityksen perusteluissa oli esimerkkeinä kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöön kuuluvista ”muista vastaavista tekotavoista” mainittu pitkäaikaisen tai toistuvan tärinän aiheuttaminen, häiriön tuottaminen voimakkaalla valolla tai jonkin vastenmielisen esineen työntäminen asunnon postiluukusta sisään (HE 184/199 vp. s. 20). Asiaa eduskunnan lakivaliokunnassa käsiteltäessä (LaVM 6:2000 vp. s. 4) todettiin, että kotirauhan rikkomista koskevien pykälien tarkoituksena ei ole suojata häiriösoitoilta tai muulta kiusalliselta tai ei-toivotulta viestinnältä, kuten tekstiviesteiltä, sähköpostilta tai telekopioilta. Jo vuosituhannen alussa kuitenkin todettiin, että on perusteltua selvittää tämänkaltaisen häirinnän merkittävyys myöhemmin sopivassa asiayhteydessä ja arvioida tuolloin, onko lainsäädännöllistä suojaa tältä osin tarpeen laajentaa. Tätä hanketta nyt toteutaan ja viedään eteenpäin oikeusministeriön lainvalmisteluosaston johdolla.
Lopputuloksena KKO katsoi, ettei tekstiviestien häiritsevä lähettäminen rinnastu HE:n perusteluissa mainittuihin esimerkkeihin, vaan sellaisen menettelyn on tarkoitettu ainakin tuossa vaiheessa jäävän säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. KKO painotti, että laillisuusperiaatteen mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Rangaistussäännöksen sanamuotoa on epäselvissä tapauksissa tulkittava suppeasti ja syytetyn eduksi. Johtopäätöksenä KKO tuli lopputulokseen, ettei tekstiviestien lähettämistä voida pitää kotirauhan rikkomista koskevassa rikoslain säännöksessä nimenomaisesti mainittuja metelöimistä, esineiden heittämistä tai puheluiden soittamista vastaavina tekotapana. Tältä osin KKO siis hylkäsi syytteen.
Koska tiedossa on, että esimerkiksi lähestymiskieltotilanteissa ja muissakin yhteyksissä sopimattomien tekstiviestien lähettämistä pidetään moitittavana, on varmasti useitakin viime aikaisten lehtiuutisten valossa mietityttänyt, miksi sen saattaminen kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistön piiriin edellyttää omaa nimenomaista lakihankettaan. Tämä asia selviää edellä lausutusta, niin oikeuskäytännön kuin lainvalmistelutöidenkin valossa.