Takaussitoumuksen lakkaaminen ja päävelan vanhentumisajan katkaisemisen
Käytännön oikeustapauksissa on usein törmätty tulkintaongelmiin sen suhteen, miten eri tilanteissa tulee arvioida takaajan asemaa suhteessa päävelalliseen, ja ennen kaikkea, velkojan suorittamiin vanhentumisajan konkreettisiin katkaisutoimenpiteisiin päävelalliseen nähden. Korkein oikeus on kuluvan kevään aikana antanut kaksi asiaa valaisevaa ennakkopäätöstä: KKO 2007:16 ja KKO 2007:14. Ne osoittavat, että tilanteen arviointi ei ole yksiselitteistä, ja erilaisissa tilanteissa em. tulkintakysymystä voidaan arvioida eri tavoin.
Päävelallisen konkurssin vaikutus takauksen lakkaamiseen
Ratkaisu KKO 2007:43 käsittelee tilannetta, jossa A oli antanut omavelkaisen takauksen sittemmin konkurssiin ajautuneen X Oy:n velasta. Päävelka oli vahvistettu maksettavaksi X Oy:n konkurssituomiossa. Konkurssi oli päättynyt loppukokoukseen. Näin ollen X Oy oli tuolloin lain nojalla purkautunut.
Asiassa oli riidatonta, ettei takaussaatava ollut vanhentunut takaajaan eli A:han nähden. A kuitenkin vastusti perintätoimenpiteitä katsoen, ettei takaussaatava ollut enää täytäntöönpanokelpoinen itse päävelan vanhentumisen takia. Oikeudellinen ongelma oli se, oliko takaussaatava A:ta kohtaan vanhentunut, koska velkoja ei ollut 10 vuoden kuluessa päävelallisen konkurssituomiosta katkaissut päävelan vanhentumista lain edellyttämin tavoin konkurssipesään nähden.
Korkein oikeus lähti siitä, että ratkaisussa oli lähtökohdaksi otettava takauksen tarkoitus. Päävelasta annetun omavelkaisen takauksen tarkoituksena on turvata se, että velkoja saa saatavalleen suorituksen riippumatta päävelallisen maksukyvystä. Takauksen antamalla takaaja ottaa siten kantaakseen riskin päävelallisen maksukyvyttömyydestä. Päävelallisen konkurssi on yksi niistä tilanteista, joissa takauksen tarkoituksesta johtuva takaajan vastuuriski toteutuu. Korkein oikeus lähti siitä, että toimenpiteellä, jolla konkurssituomiossa vahvistetun, tai nyttemmin voimassa olevan konkurssilain mukaiseen vahvistettuun jakoluetteloon sisältyvän saatavan vanhentuminen pyrittäisiin katkaisemaan purkautuneeseen osakeyhtiöön nähden, ei voi olla muuta tarkoitusta kuin varmistaa takaussaatavan täytäntöönpanokelpoisuus. Korkeimman oikeuden mukaan tällaisen toimenpiteen edellyttämiseen velkojalta ei ole kuitenkaan nähtävissä mitään järkevää tarvetta, ottaen huomioon takauksen tarkoitus. Tämän johdosta velkojalla ei ole ollut oikeudellista tarvetta katkaista konkurssituomiossa vahvistetun saatavansa vanhentumista X Oy:öön nähden enää sen jälkeen, kun mainittu yhtiö oli päättyneen konkurssimenettelyn myötä lopettanut toimintansa ja purkautunut. A:n takauksen voimassa olo ei siten lakannut sillä perusteella, että päävelka olisi vanhentunut.
Takaussitoumuksen lakkaaminen rekisteristä poistetun osakeyhtiön vastuusta
Ratkaisu KKO 2007:16 käsitteli tilannetta, jossa osakeyhtiön velasta oli annettu omavelkainen takaus. Osakeyhtiö oli sittemmin kaupparekisterilain nojalla poistettu kaupparekisteristä. Asiassa oli kysymys siitä, mikä merkitys velkasuhteeseen ja takaajien vastuuseen oli em. rekisteristä poistamisella ja sen nojalla tapahtuneesta osakeyhtiön purkautumisesta. Kysymys oli muun ohessa siitä, oliko velkojan säilyttääkseen puhevaltansa takaajiin nähden tullut katkaista päävelan vanhentuminen, vaikka velallisyhtiö oli mainituin tavoin kaupparekisteristä poistettu.
Korkein oikeus lähti siitä, että kaupparekisterilain 24 §:n nojalla passiivisuuden vuoksi kaupparekisteristä poistettu yhtiö voi pätevästi omistaa omaisuutta ja olla velkasuhteessa. Tällä perusteella rekisteristä poistetun yhtiön oikeudellinen asema on siten toinen kuin esimerkiksi konkurssimenettelyn kautta purkautuneella yhtiöllä sen jälkeen, kun konkurssipesän varat on jaettu velkojille ja konkurssihallinto antanut lopputilityksen. Varsinaisen päävelallisen eli osakeyhtiön velkavastuu ei siten lakannut sillä, että viranomaiset poistivat yhtiön kaupparekisteristä. Vanhentumissäännöksissä tai muuallakaan lainsäädännössä ei korkeimman oikeuden lähtökohdan mukaisesti velkoja ole tällaisissa tapauksissa vapautettu velvollisuudesta asianmukaisesti katkaista saamisen vanhentumista, eikä rekisteristä poistaminen myöskään päätä vanhentumisajan kulumista. Rekisterimerkinnän poistamisesta kuulutetaan kaupparekisterilain mukaisesti, jolloin asian katsotaan tulleen kolmannen eli ulkopuolisten tietoon. Kuulutusmenettely antaa velkojalle mahdollisuuden valvoa etujaan siinä vaiheessa, kun yhtiötä ollaan poistamassa rekisteristä. Velkojalla on tällaisessakin tilanteessa käytettävissään lakiin perustuvat keinot päävelan vanhentumisen katkaisemiseksi.
Ratkaistavana olleessa tapauksessa korkein oikeus totesi, ettei velkoja ollut esittänyt selvitystä siitä, että saamisoikeuden vanhentuminen olisi päävelalliseen nähden katkaistu. Tästä puolestaan johtui suoraan se, että päävelan vanhennuttua takaajat olivat vapautuneet takausvastuustaan.
Lopuksi
Edellä läpi käydyt korkeimman oikeuden ratkaisut osoittavat, kuten alussa todettiin, että takaussaatavan vanhentumisen arviointi ei ole yksiselitteistä. Konkurssiin ajautuneen päävelallisen kohdalla velkojan ei erikseen tarvitse katkaista konkurssipesään nähden päävelan vanhentumista, säilyttääkseen oikeutensa vaatia takaajalta suorituksia sen jälkeen, kun velka on asianmukaisesti valvottu ja otettu huomioon konkurssimenettelyssä. Sen sijaan kaupparekisterilain mukaan rekisteristä poistetun yhtiön kohdalla tilanne on päinvastainen, jolloin velkojalta siis nimenomaan edellytetään päävelan “voimassa pitämistä” eli vanhentumisen lain mukaista katkaisemista rekisteristä poistetun yhtiön kohdalla silloin, kun kysymys on ns. passiivisen yhtiön rekisteristä poistamisesta. Nämä ratkaisut osoittavat, että tulkintatilanteita takauksen vanhentumisen osalta syntyy varmasti jatkossakin. Joka tapauksessa em. tuoreiden korkeimman oikeuden ratkaisujen oikeusohjeet on kerrotuilta osin hyvä tuntea, yhtä hyvin velkojan kuin takaajankin intressissä.
