Rikoksella saadun rahan käyttö voi olla erikseen rangaistavaa

7.12.2011
harri
Harri Vento

Korkein oikeus on antanut ennakkopäätöksen KKO 2011:52, jossa otetaan kantaa siihen, voidaanko henkilöä rangaista todistetusti rikoksella saadun rahan käytöstä. Ns. yleisenä periaatteenahan on, että rikoksella saatu raha ei olisi verotettavaa tuloa, eikä sen käyttö tarkoituksesta riippumatta erikseen rangaistavaa.

Tapauksessa A oli, tietoisena siitä, että teko voi hänen jo olemassa olevien ja odotettavissa olevien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella vahingoittaa hänen velkojiensa taloudellisia etuja, hävittänyt omaisuuttaan yhteensä 323 000 eurolla käyttämällä X Oy:stä ja Y Oy:stä osakeyhtiölain vastaisesti itselleen siirtämiään varoja kohtuukäytön ylittävästi ja käyttämättä niitä jo 1990–luvun alkupuolelta lähtien olleiden, maksamatta jääneiden ja jatkuvasti lisääntyneiden velkojensa maksamiseen. Asiassa oli kysymys siitä, oliko A syyllistynyt törkeään velallisen epärehellisyyteen.

Hovioikeus oli lähtenyt siitä, että kysymys oli ns. rankaisemattomasta jälkiteosta, jolla tarkoitetaan aikaisemmin tehdyllä rikoksella saavutetun tilanteen sellaista tosiasiallista hyväksikäyttöä, jota ei voida katsoa eri vääryydeksi ja joka sisältyy aikaisemman rikoksen tunnusmerkistöön. Korkein oikeus totesi kuitenkin, että jälkitekoa ei ole yleensä pidetty rankaisemattomana, jos sen yhteydessä on tehty oikeudenloukkaus, joka ei ole tullut otetuksi huomioon ensimmäisen rikoksen oikeudellisessa arvioinnissa, ja jos jälkiteko on kohdistunut johonkin toiseen oikeushyvään kuin ensimmäinen rikos.

Korkein oikeus lähti siitä lähtökohdasta, että A on saanut X Oy:stä ja Y Oy:stä varoja, jotka pääosin on luovutettu hänelle vastoin osakeyhtiölain säännöksiä, mikä on luettu hänen syykseen rikoksena. Menettely on täyttänyt osittain osakeyhtiörikoksen ja osittain velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistön, ja sillä on loukattu X Oy:n ja Y Oy:n sekä niiden mahdollisten velkojien oikeuksia.

Siltä osin kuin syyte koskee sitä, miten A on varat saatuaan niiden suhteen menetellyt, on kysymys erillisestä toiminnasta, joka ei ole tullut aiemmassa yhteydessä tyhjentävästi oikeudellisesti arvioiduksi. Syyte onkin tältä osin perustunut eri seikkoihin, koska A:n on väitetty toiminnallaan loukanneen omien velkojiensa taloudellisia etuja. Varojen käyttöä arvioitaessa on otettava huomioon myös se, onko A henkilökohtaisesti ajautunut velallisen epärehellisyyssäännöksessä tarkoitettuun taloudelliseen kriisitilaan. Varojen käytössä ei tällöin voida katsoa olleen kysymys rankaisemattomasta jälkiteosta, vaan sitä, onko varojen käyttö täyttänyt velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön.

A vetosi siihen, että hänen yhtiöistä ottamansa varat olivat olleet osakaslainaa, joka hänen oli maksettava yhtiöille takaisin. Hän ei voinut olla velvollinen lainarahalla maksamaan muita, kuten ulosotossa olevia velkojaan. A oli myös maksanut takaisin osakaslainasta 100 000 euroa. A kiisti syyllistyneensä velallisen epärehellisyyteen.

Korkein oikeus lähti siitä, että ottamalla lainaa velallinen aina lisää velvoitteitaan. Periaatteellista eroa ei ole sillä, otetaanko laina yhtiöstä vai esimerkiksi pankista. Sama vaikutus on menettelyllä, jossa yhtiöstä otettu ja nimellisesti lainaksi kirjattu raha todellisuudessa on laitonta varojen jakoa ja siis edellytysten täyttyessä suoraan palautusvelvollisuudenalaista. Mikäli velallinen maksaa näillä varoilla muita velkojaan, hänen kokonaisvelkamääränsä ei kasva eikä menettelyllä ole vaikutusta hänen maksukyvyttömäksi tulemiseensa tai sen pahenemiseen. Jos velallinen sen sijaan käyttää saamansa varat muuhun tarkoitukseen eli omien velkojiensa kannalta katsoen hävittää kyseisen omaisuuden, hänen varallisuusasemansa huononee ja hän voi tulla maksukyvyttömäksi tai hänen maksukyvyttömyytensä voi oleellisesti pahentua.

Esillä olevassa tapauksessa A oli hävittänyt yhtiöistä nostamansa huomattavan suuret varat käyttämällä ne muuhun tarkoitukseen kuin omien velkojensa maksuun. Sillä seikalla, että A oli eräässä vaiheessa maksanut osan lainastaan takaisin yhtiöille, ei ole merkitystä muutoin kuin kokonaisvelan lopulliseen määrään. Hävittäessään yhtiöistä itselleen siirtämänsä varat kohtuukäytön ylittäen muuhun tarkoitukseen kuin velkojensa maksamiseen A oli syyllistynyt törkeään velallisen epärehellisyyteen.

Edellä viitattu tapaus antaa selkeän oikeusohjeen siitä, että laittomin keinoin ansaittu varallisuus ei ole ns. turvassa sen suhteen, miten sitä käytetään, jos käyttäjälläkin on taloudellisia ongelmia. Viitattu ratkaisu KKO 2011:35 osoittaa myös, että periaate siitä, että ”rikoksella ansaittu varallisuus ei voi olla verotettavaa” on nykyään väärä lähtökohta.

KäräjiltäUusimmat Artikkelit
Katso kaikki