Maksusopimukset kriisiyhtiöiden kanssa takaisinsaantiuhan alaisia
Korkein oikeus on antanut keväällä 2011 mielenkiintoisen ennakkopäätöksen, jossa tarkasteltiin, millaisia maksusopimuksia talouskriisissä olevan velallisen kanssa voi tehdä ilman takaisinsaantiriskiä. Kirjankustantaja X Oy ja 30.6.2006 konkurssiin asetettu Y Oy olivat maaliskuussa 2006 Y Oy:n ollessa jo maksukyvytön siirtyneet noudattamaan ehtoa, jonka mukaan X Oy toimitti uusia kirjoja Y Oy:lle vain, jos Y Oy lyhensi X Oy:n erääntynyttä saatavaa uuden tilauksen yhdenkertaista ja 25.4.2006 lukien kahdenkertaista arvoa vastaavalla määrällä. Maksut, joita ei voitu pitää tavanomaisina, vahingoittivat velkojien etua. Osuus maksuista määrättiin palautettavaksi takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain nojalla.
KKO lähti siitä, että maksun tavanomaisuuden määrittelyn perusteeksi ei ole esitettävissä yhtä selkeää sääntöä. Tämä on todettu myös takaisinsaantilakia koskevassa hallituksen esityksessä. Maksuja, joiden ei voida olettaa olevan yhteydessä velallisen maksukyvyttömyyteen ja tulevaan konkurssiin, voidaan pitää tavanomaisina. Merkitystä voi olla myös sillä, onko menettely alalla tyypillinen tai onko sitä noudatettu aiemmin asianomaisten kesken.
Asiassa ei väitetty, että X Oy olisi osapuolten vuonna 2004 alkaneessa liikesuhteessa asettanut ehdoksi uuden tavaran toimittamiselle, että Y Oy:n oli lyhennettävä aiemmin erääntynyttä velkaa edes tavaroiden yhdenkertaista arvoa vastaavalla määrällä. Siirtyminen uuteen maksu- ja toimituskäytäntöön maaliskuussa 2006 on siten merkinnyt olennaista muutosta osapuolten aiempaan käytäntöön.
X Oy:n mukaan sen saamissa maksuissa on ollut kysymys juoksevista kuluista, koska ne ovat olleet tarpeen Y Oy:n toiminnalle. Jos X Oy olisi lopettanut kirjojen toimittamisen Y Oy:lle, se olisi merkinnyt Y Oy:n toiminnan päättymistä. Toiminnallaan X Oy katsoi osallistuneensa Y Oy:n liiketoiminnan vapaaehtoiseen tervehdyttämiseen. KKO totesi, että juoksevia kuluja, joita takaisinsaantilain järjestelmässä on voitu pitää tavanomaisina, ovat tyypillisesti olleet vuokrat, palkat ja verot. Maksuja, jotka X Oy on perinyt Y Oy:ltä sille edelleen myytäviksi toimittamistaan kirjoista, ei voida rinnastaa tällaisiin kuluihin.
X Oy vetosi myös siihen, että siirtyminen käteiskauppaan perustui kirjakauppa-alalla pitkän ajan kuluessa syntyneeseen vakiintuneeseen käytäntöön. Käytäntö ei ole ollut X Oy:n eikä muidenkaan kustantajien sanelemaa. Takaisinsaantilain esitöissä on katsottu, että maksujen tavanomaisuusarvioinnissa on merkitystä silläkin, onko menettely alalle tyypillistä tai onko osapuolten kesken aiemmin menetelty ko. tavoin. Oikeus totesi, että maksun perustuminen tietyn alan käytäntöön voi viitata maksun tavanomaisuuteen, jos osapuolet ovat etukäteen sitoutuneet noudattamaan liikesuhteessaan alan käytäntöä. Näin ei nyt ollut.
KKO korosti, ettei voida pitää hyväksyttävänä, että jollakin toimialalla vallitsevat käytännöt oikeuttaisivat samalla alalla toimivan velkojan saamaan suorituksen saatavastaan takaisinsaantisäännösten estämättä. Hyväksyttävää ei myöskään ole, että eri toimialoille kehittyisivät omat maksu- ja toimituskäytäntönsä.
KKO katsoi, että X Oy:n 31.3. ja 24.4.2006 välisenä aikana Y Oy:ltä vaatimia maksuja ei voida pitää tavanomaisina. Y Oy on saanut myyntituloa, joka on mahdollistanut Y Oy:n toiminnan jatkumisen. Y Oy on käyttänyt X Oy:n tavaratoimituksiin perustuvaa myyntituloa myös muiden velkojiensa saatavien maksamiseen. Selvitys Y Oy:n vieraan pääoman ja eri velkojien saamisten kehittymisestä ei osoita, että ko. tavaratoimitusten maksumenettely olisi johtanut muiden velkojien jako-osuuden pienentymiseen konkurssissa. KKO katsoi, ettei takaisinsaannin vahinkoedellytys täyty siltä osin kuin X Oy:n toimitusten yhdenkertaista arvoa vastaavalla määrällä on lyhennetty X Oy:n muita saamisia.
Tapaus osoittaa, että velallisen taloudellisessa kriisitilassa tulee maksusopimuksia tarkastella velallistahon velkojien tasa-arvon näkökulmasta. Lähtökohta, jonka mukaan parhaimmat sopimukset omalta kannaltaan neuvottelemaan kykenevä velkoja pystyisi käyttämään hyväksi velallisen tilannetta omaksi edukseen ns. muiden velkojien kustannuksella, ei tule kysymykseen. Vaatimukset siitä, että kokonaisvelkasaldoa tulisi aiemmasta käytännöstä poikkeavalla tavalla pyrkiä lyhentämään, tuo takaisinsaantiriskin. Tällaisten varsin tyypillisten sopimusten juridinen tilanne on hyvä tiedostaa.