Korkein oikeus linjannut tilitoimiston rikosoikeudellista vastuuta

Tuoreessa ennakkoratkaisussa KKO 2008:37 korkein oikeus on linjannut taloushallintoa ja kirjanpitoa hoitavan tilitoimiston osallisuutta ja vastuuta asiakasyrityksen toimintaan rikosoikeudellisesti. Kuten havaitaan, kirjanpitäjän aktiivisuutta ja informointivelvollisuutta korostetaan jälleen.

Tapauksessa oli kysymys siitä, että A Oy oli vuokrannut ravintolakiinteistön B Oy:lle. Vuokrasopimuksen mukaan vuokriin lisättiin arvonlisävero. A Oy laskuttikin vuokrat verollisina, ja B Oy vähensi ne omassa arvonlisäverotuksessaan. A Oy ei kuitenkaan ollut hakeutunut tästä toiminnastaan arvonlisäverovelvolliseksi. B Oy oli jälkiverotuksin määrätty suorittamaan sen A Oy:lle maksamiin vuokriin sisältynyt arvonlisävero veronlisäyksineen.

Y oli vastannut yksin A Oy:n taloushallinnosta. Y:llä oli tilitoimisto, joka hoiti yhtiön kirjanpidon ja taloushallinnon kokonaisvaltaisesti, tähän liittyen myös vuokrien laskuttamisen B Oy:ltä. A Oy:llä ei ollut palkattuja työntekijöitä.

Y ja A Oy:n vastuuhenkilö X, joka oli A Oy:n hallituksen ainoa jäsen, olivat sopineet, että Y huolehtii A Oy:n rekisteröimisestä arvonlisäverovelvolliseksi. Rekisteröiminen oli jäänyt tekemättä, koska B Oy ei ollut toimittanut A Oy:lle todistusta maksamansa arvonlisäveron määrästä. A Oy:llä oli ollut tarkoitus rekisteröityä alv-velvolliseksi, koska siitä olisi aiheutunut sille huomattavaa etua. Tuomioistuimet korostivat sitä, että Y:n olisi tullut, kun rekisteröinti jäi suorittamatta, ilmoittaa B Oy:lle asiasta eli edellä mainitun todistuksen antamisesta. Y ei kuitenkaan näin ollut toiminut, vaan oli jatkanut arvonlisäveron perimistä ja siirtänyt sen myyntituloksi A Oy:n kirjanpidossa.

Tuomioistuimet katsoivat, että Y oli näin erehdyttänyt B Oy:n perusteettomasti suorittamaan ja vähentämään arvonlisäveroa, jotta A Oy saisi oikeudetonta taloudellista hyötyä, ja näin aiheuttanut B Oy:lle verotarkastuksessa ilmi tulleiden perusteettomasti vähennettyjen ”arvonlisäverojen” suuruisen vahingon.

Y tuomittiin petoksesta, jonka hän oli tehnyt A Oy:n toimintaan liittyen, B Oy:n vahingoksi. Asiassa oli kysymys myös siitä, toteutuuko Y:n sekä X:n osalta myös jonkin asteinen veropetos. Näin ei katsottu tapahtuneen, korkeimman oikeuden perustelujen mukaan sen vuoksi, että mahdollista verorikosta pidettiin sellaisena petosrikoksen tekemiseen tämän kaltaisessa teossa säännönmukaisesti liittyvänä jälkitekona, josta ei erikseen tuomita. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat myös hylänneet veropetossyytteet, joskin toisin perustein.

Tapauksessa oli siis kysymys siitä, että Y tilitoimiston edustajana hoiti A Oy:n taloushallintoa kaikilta osiltaan. Näin hänet ”samastettiin” yhtiön puolesta toimivaksi, ja sen johdosta myös rikososallisuus A Oy:n toimintaan liittyen tuli kysymykseen. On kuitenkin huomionarvoista, että raskauttavinta Y:n toiminnassa katsottiin olleen se, että hän ei ollut puuttunut aktiivisesti havaitsemaansa virheeseen A Oy:n laskutuksessa, eli siis aktiivisesti reagoinut vääräksi tietämänsä alv:n laskutukseen, vaan niin sanotusti oli antanut tilanteen jatkua.

Tuomioistuinten perusteluista on pääteltävissä, että Y:n rikosvastuun arviointi olisi todennäköisesti ollut toisenlainen, jos hän olisi pystynyt osoittamaan, että hän olisi informoinut havaitsemistaan virheellisyyksistä laskuissa sekä asiakastaan A Oy:tä että myös ”laskutettavaa” ulkopuolista eli B Oy:tä. Tällöin hän olisi osoittanut pyrkineensä toiminaan oikein. Olisiko hänen sitten pitänyt kieltäytyä nimenomaisesti jatkamasta vääräksi tietämäänsä laskutusta, välttääkseen rikososallisuuden, ei valitettavasti tässä tapauksessa ollut ratkaisun kohteena edellä mainittujen tosiasiatapahtumien johdosta. Joka tapauksessa, kirjanpitäjän (ja muunkin konsultoivan ammattilaisen) aktiivisuusvelvoite omaan erikoisalaansa kuuluvien kysymysten osalta korostuu tässäkin ratkaisussa selvästi. Oman vastuun välttämiseksi tätä asiaa ei voi niin sanotusti liikaa korostaa.