Ulosottoon muutoksia vuonna 2023
Velallisen suojaosuus korotetaan väliaikaisesti takuueläkkeen tasolle, kyseessä on kokeilu vuoden 2023 ajaksi. Tavoitteena on tukea ulosotossa olevien ostovoimaa nykyisessä poikkeuksellisessa taloudellisessa tilanteessa. Vuonna 2023 takuueläkkeen taso nousee 922 euroon kuukaudessa, mutta joulukuussa oikeusministeriö antaa asetuksen (jota ei ollut julkaistu lehden painoon mennessä), jolla suojaosuuden määrä tarkistetaan kansaneläkeindeksilain mukaisesti. (HE 216/2022)
Toukokuun alusta alkaen voimaan tulevan lakimuutoksen myötä vapaakuukausien määrä nousee pysyvästi pienituloisilla (tulot ovat yli suojaosuuden ja enintään kaksi kertaa suojaosuuden määrä), joille ilman eri hakemusta myönnetään kolme vapaakuukautta nykyisen kahden sijaan. Pyynnöstä pienituloiset voivat saada neljännen vapaakuukauden laissa olevilla perusteilla. Seuraavaan tuloluokkaan kuuluville velallisille (tulot ovat yli kaksi kertaa suojaosuuden ja enintään neljä kertaa suojaosuuden määrä) annetaan ilman pyyntöä yksi vapaakuukausi vuodessa. Maksukyvyn heikkeneminen tavanomaista suurempien tulonhankkimiskulujen (kuten työmatkakustannukset) vuoksi on lisätty laissa todetuksi ulosmittauksen määrän pienentämisen perusteeksi.(HE 142/2022)