Työterveyshuollon korvaus jo ennen työn aloittamista

4.12.2025 Kuva Getty Images

Kela korvaa vuoden 2026 alusta alkaen työnantajalle kustannuksia työterveystarkastuksesta, joka on tehty jo ennen työn aloittamista työsopimuksen tekemisen jälkeen. Aiemmin on edellytetty, että työntekijä on aloittanut työnteon työpaikassa, jotta korvauksen on saanut.

Erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä on Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti pyrittävä tekemään alkutarkastus ennen tällaisen työn alkamista, viimeistään se on kuitenkin tehtävä kuukauden kuluessa työn aloittamisesta. Työn jatkuessa on määräaikaistarkastus toistettava yleensä 1–3 vuoden välein. Myös pois työstä siirryttäessä on erityisestä työhön liittyvästä altistuksesta johtuen järjestettävä terveystarkastus.

CTA Paikka
Finago