STM:n valtionavustuksia saavan on hankittava tilintarkastajalta standardin mukainen raportti

13.5.2022 Kuva iStock

Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää valtionavustuksia muun muassa julkisille organisaatioille ja yleishyödyllisille yhteisöille. Aiemmin STM ei ole edellyttänyt tilintarkastajien raportoinnilta minkään tietyn tilintarkastusalan standardin soveltamista. STM:n 21.2.2022 julkaiseman uutisen mukaan se tulee edellyttämään pääsääntöisesti kaikissa uusissa avustuspäätöksissä, että avustuksen saaja hankkii tilintarkastajalta ISRS 4400 -standardin mukaisen raportin. Standardiin on otettu ”Erikseen sovittuja toimenpiteitä koskevat toimeksiannot” perustuvat ohjeet ja malliraportti.