Kiinteistöverotuksen uudistus siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi

12.5.2022 Kuva iStock

Hallituksen on tarkoitus antaa kevätistuntokauden aikana eduskunnalle esitys kiinteistöverotuksen uudistamiseksi. Lakiesityksen toteutuessa kiinteistöjen verotusarvot päivittyvät lähemmäksi todellisia hintoja. Lakiesityksen mukaan koko maan tasolla verotusarvot keskimäärin kaksinkertaistuisivat.  Käytössä olevien veroprosenttien alarajoja on tarkoitus samalla madaltaa, mutta ylärajat säilyisivät lähes ennallaan. Esityksen mukaan kiinteistöverotuksen tasoa ei ole tarkoitus ­kiristää nykyisestä, mutta tämä on ­lopulta ­kiinni siitä, minkälaisia päätöksiä kunnissa tehdään.

Maaliskuussa 2022 lausunto­kierrokselle lähteneen lakiesitysluonnoksen mukaan lakiin otettaisiin siirtymäsäännös vuosille 2024–2026 siten, että ­kiinteistövero saisi nousta enintään 30 ­prosenttia ja voisi samalla olla enintään 200 euroa edellisvuotta korkeampi.