Työaika

• Tämä sarja on julkaistu Tilisanomissa vuosina 2009-2010. Katso myös vuonna 2018 käynnistynyt Palkkahallinnon koulu.

Esityksessä ei ole pyritty käsittelemään erilaisia työaikaan liittyviä yksittäisiä palkanlaskentatilanteita, koska niitä on lähes rajattomasti. Tarkoitus on pyrkiä työaikalain pohjalta osoittamaan tilanteita, joissa tilitoimiston asiakkaan kannalta virheelliset ratkaisut ovat erityisen haitallisia.

Sovellettavat säännökset

Työaikaa koskevat säännökset ovat työaikalaissa sekä toimialakohtaisissa työehtosopimuksissa. Uuteen työaikalakiin, joka tuli voimaan 1996, on sisällytetty tuolloin voimassa olleiden, työaikaa koskevien lakien määräykset.

Työaikalaki on yleislaki ja se koskee kaikkea työ- tai virkasuhteen perusteella tehtävää työtä, ellei laki itsessään rajaa tiettyjä työn tekemisen muotoja tai henkilöstöryhmiä soveltamisalan ulkopuolelle. Työsuojeluviranomaisten valvonta kohdistuu nimenomaan työaikalain säännösten noudattamiseen työpaikoilla. Myös työehtosopimusten työaikamääräykset rakentuvat työaikalain määräysten pohjalle, sisältäen määräyksiä lyhyemmältä työajalta, erityisiltä työajoilta ja erityisistä olosuhteista maksettavista korvauksista.

Työaikalain soveltamisala

Työaikalaissa on lueteltu poikkeukset soveltamisalasta. Lähtökohtaisesti työsuhteessa sovelletaan työaikalakia, ellei työtehtävä sisälly lain sisältämään luetteloon ulkopuolelle jäävistä töistä ja toimialoista. Ehkä tärkein huomioon otettava tekijä on työntekijän asema yrityksessä. Työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle jää työ, jota siihen kuuluvien tehtävien ja muutoin työntekijän aseman perusteella on pidettävä yrityksen, yhteisön tai säätiön taikka sen itsenäisen osan johtamisena tai tällaiseen johtamistehtävään välittömästi rinnastettavana itsenäisenä tehtävänä. Koska näin väljä määritelmä on pakostakin epämääräinen ja kattaa suuren määrän erilaisia työtehtäviä, joudutaan jokainen tapaus käytännössä harkitsemaan erikseen. Tehtävänimike on suuntaa antava mutta ei ratkaiseva. Työneuvosto on ottanut useissa lausunnoissaan kantaa asiaan.

On erityisesti syytä ottaa huomioon, että pelkästään nimitys ylempi toimihenkilö ei johda työaikalain soveltamisen ulkopuolelle, vaan tehtävän todellinen sisältö ratkaisee. Ylempien toimihenkilöiden ja toimihenkilöiden työehtosopimusten soveltamisalamääräykset käsittelevät usein henkilöstöryhmien välisiä rajanvetokysymyksiä.

Myös työn suorituspaikalla ja -tavalla on vaikutuksensa soveltamisalakysymyksen tulkintaan. Soveltamisalan ulkopuolelle jää työ, jota työntekijä tekee kotonaan tai muutoin sellaisissa olosuhteissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä. Asiakkaiden luona tapahtuva myyntityö on yleensä tällaista.

Työajaksi luettava aika

Työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla, luetaan työajaksi. Työpaikalla tapahtuva päivystys on tyypillinen työajaksi luettava aika, joka ei välttämättä sisällä tavanomaista työntekoa.

Matkustamisaika ei ole työaikaa, ellei matkustamista ole samalla pidettävä työntekona. Pelkkä matkustaminen työkohteeseen esimerkiksi omalla tai työnantajan henkilö-

autolla ei olisi työntekoa. Rajanvedolla on merkitystä ylityön alkamisajankohdan määrittelyn suhteen. Matkustamisajan palkallisuus, joka perustuu työehtosopimusmääräyksiin, ei sinänsä tee matkustamisaikaa työajaksi. Työehtosopimuksilla voidaan sopia työaikakäsitteen soveltamisesta.

Varallaoloaika

Myöskään varallaoloaikaa ei lueta työajaksi, vaikka siitä on maksettava korvaus. Asunnossa tapahtuvasta varallaolosta on korvattava vähintään puolet, mikä käytännössä on useimmiten puolet palkasta varallaolon ajalta. Puhelimella tavoitettavissa olosta ja siitä maksettavasta korvauksesta on sovittava erikseen.

Työehtosopimuksissa on usein asiasta maininta, vaikkakaan täsmällisiä korvauksia ei yleensä ole määritelty.

Säännöllinen työaika

Säännöllinen työaika on edelleen enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa tai keskimäärin 40 tuntia viikossa enintään 52 viikon ajanjakson aikana. Keskimääräinen säännöllinen työaika voidaan järjestää päivittäistä työaikaa pidentämättä käyttäen esimerkiksi kuusipäiväisiä työviikkoja ja antaen vastaava määrä työpäiviä vapaaksi. Työehtosopimuksissa on eräissä tapauksissa työajan lyhennys eli Pekkas-vapaat otettu huomioon jo alakohtaisessa säännöllisen työajan enimmäismäärässä lopputuloksen ollessa yleensä 37,5 tuntia viikossa.

Käytännön malliksi on eräillä teollisuuden aloilla laskettu valmiiksi keskimääräinen viikoittainen säännöllinen työaika, jossa on otettu huomioon sekä työajan lyhennysvapaat että vuoden työpäiville sattuvat arkipyhät. Todellinen keskimääräinen viikkotyöaika on noin 36,6 tuntia viikossa vaihdellen vuosittain. Tällöin käytännössä työpäivän pituus on kuitenkin tavanomainen kahdeksan tuntia ja työehtosopimukseen perustuva työajan lyhennys annetaan kokonaisina työvuoroina.

Jaksotyöaika

Jaksotyössä säännöllinen työaika voidaan järjestää enintään kolmen viikon jaksona enintään 120 tunniksi ja kahden viikon jaksona enintään 80 tunniksi. Jaksotyön käyttö on rajoitettu julkisen hallinnon eri toimialoille kuten poliisitehtäviin ja terveydenhoitoon. Yksityisellä sektorilla jaksotyötä käytetään esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla sekä kuljetustehtävissä ja vartioinnissa.

Työehtosopimukseen perustuva säännöllinen työaika

Valtakunnallisissa työehtosopimuksissa voi olla määräyksiä työajan järjestelystä keskimäärin 40 tunniksi enintään 52 viikon ajanjakson aikana. Sekä päivittäistä että viikoittaista työaikaa voidaan pidentää työehtosopimuksen sallimissa rajoissa ja antaa vastaava vapaa tunti tunnista. Tällainen järjestely edellyttää työehtosopimuksien mukaan paikallista sopimusta joko kirjallisena tai mahdollisesti suullisena. Yleisin tässä kohdassa tarkoitettu työaikajärjestely on päivittäisen työajan osalta enintään 10 tuntia ja viikoittaisen työajan osalta 50 tuntia tasoittumisjakson ollessa kuusi kuukautta.

Eräillä toimialoilla ei päivittäisen ja viikoittaisen säännöllisen työajan pituutta ole lainkaan rajoitettu, kun käytetään paikallista sopimista.

Yleissitovan työehtosopimuksen säännöllinen työaika

Työehtosopimukseen perustuvaa säännöllisen työajan järjestelyä voidaan käyttää myös yleissitovuuden perusteella niissä yrityksissä, jotka eivät kuulu työnantajaliittoon, mutta toimivat työehtosopimuksen soveltamisalalla. Paikallinen sopimus tehdään lähtökohtaisesti työehtosopimuksen muotomääräyksiä noudattaen.

Myös työaikalaissa on paikallista sopimista koskevia muotomääräyksiä. Paikallisen sopimuksen yksityiskohtaisesta soveltamisesta työnantaja ja työntekijä voivat sopia keskenään, ellei paikallinen sopimus itsessään sitä rajoita.

Lakiin perustuva sopimus säännöllisestä työajasta

Päivittäisen säännöllisen työajan pidentäminen pelkästään työaikalain säännöksien perusteella on hyvin rajoitettua. Työntekijän kanssa sopimalla päivittäistä työaikaa voidaan pidentää yhdellä tunnilla eli yhdeksään tuntiin siten, että vastaava vapaa annetaan enintään neljän viikon ajanjakson aikana. Viikoittainen säännöllinen työaika voi tässä yhteydessä olla enintään 45 tuntia.

Liukuva työaika

Liukuvan työajan käytöstä on sovittava työnantajan ja työntekijän välillä siten, että työntekijä voi sovituissa rajoissa itse määrätä päivittäisen työaikansa alkamis- ja päättymisajankohdan. Sovittavia asioita ovat kiinteä työaika, lepoaikojen sijoittuminen ja säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enimmäismäärät. Liukuma-aika voi olla enintään kolme tuntia ja enimmäiskertymä 40 tuntia.

Usein liukuvaan työaikaan liittyy etukäteen määritelty ajanjakso, jonka sisällä säännöllisen työajan tunnit tulee tasoitetuiksi keskimääräiseen viikoittaiseen säännölliseen työaikaan. Liukuvan työajan soveltamisalue on lähinnä toimistotyössä. Tuotannossa sen käyttö on yleensä epätarkoituksenmukaista.

Vuorokauden ja viikon vaihtuminen

Työaikalain mukaan vuorokautena tai viikkona noudatetaan kalenterivuorokautta tai -viikkoa, jollei toisin sovita. Teollisuuden työehtosopimuksissa työviikon ja työvuorokauden vaihtuminen on usein sidottu viikon ensimmäisen työvuoron alkamiseen eli maanantaiaamuun kello seitsemään.

Vuorotyössä vastaavasti käytetään usein viikon ensimmäisen vuoron alkamista, joka kolmivuorotyössä voi alkaa jo sunnuntai-iltana.

Lisä- ja ylityö

Ylityötä on työaikalain mukaisen säännöllisen työajan eli kahdeksan tuntia vuorokaudessa tai 40 tuntia viikossa lisäksi tehty työ. On olemassa käsite tes-ylityö, joka tulee esille silloin, kun työaikalain mukainen säännöllinen enimmäisviikkotyöaika 40 tuntia ei ole täyttynyt, mutta työehtosopimus velvoittaa työssäolon ajalta maksamaan korvausta kuten viikoittaisesta ylityöstä. Tällainen tilanne esiintyy silloin, kun työviikolla on työehtosopimuksen mukaisia poissaoloja ja työntekijä on työssä vapaapäivänä.

Työntekijän suostumus

Ylityötä tehdään työnantajan aloitteesta mutta työntekijän suostumuksella. Myös lisätyön teettäminen edellyttää työntekijän suostumusta. Ylityön osalta suostumus tulee antaa kutakin kertaa varten annettavalla erillisellä suostumuksella. Suostumus voidaan antaa lyhyehköksi määräajaksi kerrallaan töiden järjestelyjen sitä edellyttäessä. Työsopimukseen ei voi ottaa pysyvää suostumusta ylityön tekemisestä. Lisätyön osalta suostumus voi olla kirjattuna työsopimukseen pysyvänä.

Ylityön enimmäismäärät

Neljän kuukauden ajanjakson aikana ylityötä voidaan teettää enintään 138 tuntia. Kalenterivuoden aikana ylityön enimmäismäärä on 250 tuntia.

Lisäylityötä voidaan sopia työntekijöiden edustajien tai henkilöstön kanssa tehtäväksi enintään 80 tuntia kalenterivuodessa. Neljän kuukauden ylityön enimmäismäärää ei voi ylittää sopimalla.

Korvaukset

Lisätyöstä maksetaan vähintään sovittua työaikaa vastaava palkka eli yksinkertainen palkka. Lisätyön siltä osalta, joka on 37,5 tunnin ja 40 tunnin viikoittaisen säännöllisen työajan enimmäismäärän välissä, maksetaan työehtosopimusten perusteella yleensä 50 prosenttia korotettua palkkaa.

Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosenttia korotettua palkkaa. Seuraavilta tunneilta korotus on sata prosenttia. Viikoittaisesta ylityöstä eli 40 tunnin säännöllisen vuorokautisen työajan jälkeen tehdystä työstä maksetaan 50 prosenttia korotettua palkkaa. Työehtosopimuksissa on yleistä, että viikoittainen ylityö korvataan 8 tunnin jälkeen sadan prosentin korotuksella.

Vaihtaminen vapaa-aikaan

Vaihdettaessa lisä- ja ylityö vastaavaan palkalliseen vapaa-aikaan ylityön osalta korotusosat on myös otettava huomioon vapaata lisäävänä.

Yö- ja vuorotyö

Yötyö eli kello 23–6 välisenä aikana tehtävä työ on sallittua vain rajoitetusti. Tällaisia ovat esimerkiksi jaksotyö, kolmivuorotyö sekä kaksivuorotyö kello 01:een saakka. Myös eräillä toimialoilla yötyö on sallittua.

Työajat voidaan järjestää myös vuoroihin, jotka vaihtuvat säännöllisesti ja muuttuvat sovituin ajanjaksoin. Tavanomaisia vuorotyön muotoja ovat keskeytymätön ja keskeytyvä kolmivuorotyö sekä kaksivuorotyö. Vuorojen pituudet ovat yleensä kahdeksan tuntia. Työajan lyhentäminen työehtosopimuksen mukaan tapahtuu yleensä täysinä työvuoroina. Yötyöstä sekä vuorotyöstä maksetaan erillisiä palkan lisiä, jotka määräytyvät alan työehtosopimuksen mukaan.

Lepoajat

Päivittäinen lepoaika on annettava, jos työaika on kuutta tuntia pitempi. Lepoaika on yksi tunti ellei sovita vähintään puolen tunnin lepoajasta. Lepoaikana työntekijällä on oltava mahdollisuus poistua esteettömästi työpaikalta, jolloin lepoaikaa ei katsota työajaksi.

Vuorokausilepo on annettava työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana pääsääntöisesti 11 tunnin mittaisena.

Viikoittainen vapaa-aika eli viikoittainen keskeytymätön vapaa on oltava kerran viikossa vähintään 35 tunnin mittaisena. Vapaa voidaan järjestää myös keskimäärin 35 tunniksi keskimäärin 14 vuorokauden ajanjaksona. Viikossa vapaa-ajan pitää olla vähintään 24 tuntia. Viikoittaisena vapaan aikana tehty työ korvataan lyhentämällä työaikaa vastaavasti tai työntekijän suostumuksella maksamalla ylityön perusosaa vastaava korvaus muiden mahdollisten korvausten lisäksi.

Sunnuntaityö

Sunnuntaityön tekemisestä on sovittava työntekijän kanssa. Tällainen suostumus voidaan sisällyttää jo työsopimukseen. Sunnuntaina ja kirkollisena juhlapäivänä tehdystä työstä maksetaan sata prosenttia korotettua palkkaa, jota ei voi vaihtaa vapaaseen. Vastaava korvaus maksetaan myös itsenäisyyspäivänä ja vapunpäivänä tehdystä työstä.

Työaika-asiakirjat

Työajan tasoittumisjärjestelmä on laadittava, jos työaika on järjestetty työaikalain mukaan keskimääräiseksi. Tasoittumisjärjestelmän voimassaoloaikana työajan on tasoituttava lain mukaiseen keskimäärään.

Työvuoroluettelo, josta käyvät ilmi säännöllisen työajan alkaminen ja päättyminen sekä lepoaikojen ajankohdat, on laadittava jokaiselle työpaikalle. Työvuoroluettelon laatimisesta työsuojeluviranomainen voi myöntää poikkeusluvan.

Työaikakirjanpito on pidettävä jokaisen työntekijän osalta tehdyistä työtunneista ja niistä suoritetuista korvauksista. Työaikakirjanpito on säilytettävä kanneajan päättymiseen saakka.

Kanneaika

Oikeus työaikalain mukaiseen korvaukseen raukeaa, ellei kannetta ole nostettu kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt.

Työehtosopimukseen perustuvat korvaukset, myös työaikaan liittyvät, vanhenevat yleistä erääntymispäivästä laskettavaa viiden vuoden vanhenemisaikaa noudattaen. Kanne on kuitenkin nostettava viimeistään kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.