Sairauspoissaolot

• Tämä sarja on julkaistu Tilisanomissa vuosina 2009-2010. Katso myös vuonna 2018 käynnistynyt Palkkahallinnon koulu.

Sairausajan palkan laskemistekniikka vaihtelee jonkin verran työnantajan toimialan mukaan ja perustuu usein ainakin osittain työehtosopimukseen. Tämän johdosta sairausajan palkan laskemista käsitellään ainoastaan pääpiirteittäin. Artikkelissa tarkastellaan myös lääkärintarkastuksia ja työnantajan palkanmaksuvelvollisuutta. Lopuksi selvitetään työnantajan palkanmaksuvelvollisuutta työntekijän lapsen sairastuessa.

1. Tilastotietoa työntekijöiden sairastumisesta

Suomalainen työntekijä on poissa sairauden perusteella keskimäärin vuodessa 8–9 päivää. Tämä määrä on kuitenkin huomattavasti riippuvainen työntekijän iästä ja ammatista. Esimerkiksi kuntasektorilla tehdyssä selvityksessä yli 54-vuotiaat olivat olleet poissa oman sairauden perusteella noin 11 päivää vuodessa ja vastaavasti 18–24-vuotiaat noin neljä päivää (Kunta-alan työolobarometri 2004). Ammattikohtaisesti eniten poissaoloja oli kuntasektorilla kodinhoitajilla ja laitosapulaisilla (noin 31 päivää/vuosi) ja vähiten lääkäreillä (8 päivää/vuosi) ja opettajilla (10 päivää/vuosi). Yksityisellä sektorilla teollisuudessa sairaus- ja tapaturmapoissaolot ovat vaihdelleet viimeisen 20 vuoden aikana keskimäärin vuodessa noin 6 prosenttia laskettuna teoreettisesta säännöllisestä työajasta. Vastaavasti palveluelinkeinoissa tämä luku on ollut keskimäärin noin 3,5 prosenttia (EK:n työaikatiedustelu 2007).

Sairauspoissaolot muodostavat myös huomattavan kansantaloudellisen rasituksen. Esimerkiksi vuonna 2007 kertyi sairauden vuoksi poissaolopäiviä työstä noin 22 miljoonaa päivää ja sairausvakuutuksesta korvattiin sairauspäivärahapäiviä noin 17 miljoonaa (Tilastokeskuksen ja Kelan tilastot). Erilaisia sairauspoissaoloja luettaessa on kuitenkin huomattava, ettei ole olemassa eri toimialoille yhtenäistä sairauspoissaolojen tilastointiohjetta. Toimialakohtaiset tilastot poikkeavat toisistaan muun muassa laskentayksikön (esimerkiksi työtunti, työpäivä, arki- tai kalenteripäivä), kalenterilaskennan ja poissaolotiedon sisällön (esimerkiksi sisältääkö yksi luku sairaus-, kuntoutus-, työtapaturmapoissaolot) suhteen. (Pirjo Juvonen-Posti, Tutkittua tietoa sairauslomakäytännöstä, Lääkäripäivät 5.–8.1.2009.)

Kuten tunnettua, valtiovallan tavoitteena on pidentää työntekijöiden työuraa siten, että keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä, joka nykyisin on noin 59,5 vuotta, voisi pidentyä ainakin kahdella vuodella. Työkyvyn heikentyminen eläkeiän kynnyksellä rajoittaa kuitenkin tämän tavoitteen saavuttamista. Erään tutkimuksen mukaan 55–64-vuotiaasta väestöstä runsaat puolet arvioi itsensä täysin työkykyiseksi. Tutkimusten mukaan työuran lopulla naisten työkyky on huonompi kuin miesten. Esimerkiksi työssäkäyvistä 60–64-vuotiaista naisista 27 prosenttia arvioi työkykynsä rajoittuneeksi, kun taas saman ikäryhmän miehistä arvioi työkykynsä rajoittuneeksi vain 10 prosenttia (tiedot perustuvat Raija Goldin artikkeliin ”Työkyky eläkeiän kynnyksellä”, Kansanterveys 9/2008).

2. Sairausajan palkan maksamisen yleiset edellytykset

Työsopimuslain 2:11 §:n mukaan työntekijällä on oikeus saada sairausajan palkkaa työsuhteen jatkuttua kuukauden, jos hän on estynyt tekemästä työtään sairauden tai tapaturman vuoksi. Sairausvakuutuslaissa työkyvyttömyydellä tarkoitetaan sellaista sairaudesta johtuvaa tilaa, jonka kestäessä vakuutettu on kykenemätön tekemään tavallista työtään tai siihen verrattavaa työtä. Tosin vuoden 2007 alusta lukien henkilö saattaa olla töissä myös sairauspoissaolon aikana ja saada osasairauspäivärahaa. Tämä edellyttää kuitenkin sopimusta osa-aikatyöstä työnantajan kanssa (osasairauspäivärahaa selostetaan jäljempänä).

Työsopimuslaissa ei ole määritelty sairauden käsitettä, vaan sen perusteena käytetään kansainvälistä tautiluokittelua (ICD, International Classification of Diseases). Tämä kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n tekemä järjestelmä määrittelee sairauden lääkärinlausuntoon perustuvaksi, objektiivisesti todetuksi epänormaaliksi ruumiilliseksi tai henkiseksi tilaksi, joka ei ole johtanut aivan vähäiseen ruumiilliseen tai henkiseen toimintahäiriöön. Maksaessaan sairausvakuutuslain mukaisia päivärahoja Kela edellyttää käytettäväksi sen vahvistamaa työkyvyttömyystodistusta (A- tai B-todistus), josta käy ilmi kyseisen tautiluokituksen mukainen koodi. Suomessa ei kuitenkaan ole käytössä näistä kuin osa. Kansainvälisessä tautiluokittelussa on kaiken kaikkiaan lähes 30 000 erilaista diagnoosia.

Periaatteena on, että työntekijällä on todistustaakka siitä, että hän on sairauden tai tapaturman perusteella työkyvytön. Työsopimuslain perustelujen mukaan työntekijän tulee osoittaa työkyvyttömyytensä luotettavalla selvityksellä, joksi käy lääkärintodistus tai lyhyemmissä sairaustapauksissa myös terveydenhoitajan todistus.

Monet työehtosopimukset sisältävät määräyksiä sairauden varmentamisesta. Esimerkiksi kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan alle viisi päivää kestävästä sairaudesta riittää terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan antama todistus. Joidenkin työehtosopimusten mukaan työnantaja voi aina tarvittaessa vaatia työntekijältä lääkärintodistuksen selvitykseksi työkyvyttömyydestä.

Joskus lääkärintodistukset saattavat olla keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi toinen lääkäri saattaa saman diagnoosin kyseessä ollen arvioida työntekijän työkyvyttömyysajaksi viikon ja toinen kaksi viikkoa. Mikäli työnantaja tällaisessa tilanteessa maksaa työntekijälle sairausajan palkkaa ainoastaan viikon ajalta, voi työntekijä vaatia lääkärintodistuksista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) lausunnon. Mikäli lausunnossa todetaan, että myös kahden viikon työkyvyttömyystodistus oli lääketieteellisesti perusteltu, joutuu työnantaja maksamaan työntekijälle sairausajan palkkaa myös toiselta viikolta. Vastaavan lausunnon voi Valviralta pyytää myös työnantaja.

H1N1-virusinfektion arvioidaan laajemmin leviävän syksyn 2009 aikana myös Suomeen. Tämän johdosta muun muassa valtion virkamiesten osalta on annettu asetus, jonka mukaan virkamies voi hakiessaan 1.10.–31.12.2009 virkavapaata epäillyn influenssan perusteella, todistaa sairautensa enintään seitsemän vuorokauden mittaisen ajan osalta lääkärin, terveyskeskuksen terveydenhoitajan, viraston osoittaman terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan kirjallisen lausunnon nojalla. Tämä todistus voidaan antaa myös virkamiehen kanssa käydyn puhelinkeskustelun tai muun vastaavan yhteyden perusteella silloin, kun asianomainen terveydenhoitoalan ammattilainen on vakuuttunut kyseisestä sairaudesta tai työkyvyttömyydestä. Elinkeinoelämän keskusliitto ja Kunnallinen työmarkkinalaitos ovat antaneet asiasta pääkohdittain samansisältöisen suosituksen.

Euroopan unionin jäsenvaltioita koskevassa sosiaaliturvan koordinaatioasetuksen täytäntöönpanoasetuksessa (574/72) on säännös (18 artikla), jonka mukaan toimivaltaisen laitoksen tulee hyväksyä toisen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen hyväksymä lääkärintodistus. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin (EYT) on eräässä ratkaisussaan katsonut, että toimivaltaisena laitoksena voidaan sairausajan palkan osalta pitää myös työnantajaa (Paletta-tapaukset I ja II C-45/90 ja C-206/94). EYT:n mukaan työnantaja voi olla hyväksymättä toisen jäsenvaltion lääkärin kirjoittamaa todistusta vain silloin, kun
− kyseisessä lääkärintodistuksessa on virheellinen päivämäärä tai sitä ei ole lainkaan,
− työnantaja on määrännyt työntekijän oleskelu- tai asuinpaikkakunnallaan toisen lääkärin tutkittavaksi ja työntekijä on tästä kieltäytynyt tai
− työnantaja kykenee näyttämään toteen, että työntekijä on menetellyt petollisesti.
Oikeuskäytännössä on katsottu työnantajalla olevan sairausajan palkanmaksuvelvollisuus myös seuraavissa tilanteissa:
− työntekijä on ollut lapsettomuuden johdosta keinohedelmöityshoidossa ja lapsettomuuden syynä on ollut sairaus (TT 2004-111),
− työntekijälle on suoritettu steriloiminen lääketieteellisin perustein (TT 1989-44),
− työntekijä oli ollut kuntoutushoidossa sairauden vuoksi (TT 1982-146).

Työnantaja saattaa olla velvollinen maksamaan työntekijälle palkkaa myös silloin, kun joku toinen henkilö on rikollisella teolla aiheuttanut työntekijälle työkyvyttömyyden. Tämä velvollisuus ei perustu suoraan työsopimuslakiin, mutta se voi perustua työehtosopimusmääräykseen tai yrityksessä sovellettuun vakiintuneeseen käytäntöön. Mikäli työnantaja on maksanut tällaisessa tilanteessa rikoksen uhriksi joutuneelle työntekijälleen sairausajan palkkaa, on työnantajalla oikeus saada sairausajan palkanmaksuajalta korvausta rikoksen tekijältä, valtiokonttorista rikosvahinkolain perusteella ja myös Kansaneläkelaitokselta päivärahaa, mikäli työkyvyttömyys on kestänyt pidemmän aikaa kuin SVL:n karenssiaika (1 + 9 arkipäivää). Valtiokonttori ei kuitenkaan maksa työnantajalle työntekijän ansionmenetyksen korvauksena työnantajan maksamaa palkkaa, mikäli työntekijällä on oikeus saada korvausta muun lain (esimerkiksi työsopimuslain tai vahingonkorvauslain perusteella työnantajalta) perusteella tai vapaaehtoisen vakuutuksen perusteella. Tällaiset edut myös vähennetään valtiokonttorin korvausvelvollisuudesta. Lisäksi valtiokonttori suorittaa ansionmenetyskorvausta enintään 140 euroa/työpäivä.

3. Työkyvyttömyydestä ilmoittaminen

Työsopimuslaissa ei ole säännöstä siitä, miten nopeasti työntekijän tulee ilmoittaa sairastumisestaan tai sattuneesta tapaturmasta. Useimpien työehtosopimusten mukaan ilmoitus pitää tehdä viipymättä. Lisäksi työehtosopimuksissa on usein määräys siitä, että ilmoitus tulee tehdä lähimmälle esimiehelle tai työnantajan ilmoittamalle muulle henkilölle. Tarkkaa määritelmää siitä, mitä tarkoitetaan sanalla viipymättä, ei yleensä työehtosopimuksiin sisälly. Kuitenkin esimerkiksi teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaan työntekijän tulee ilmoittaa sairastumisestaan jo ennen työvuoron alkua, milloin se olosuhteet huomioiden suinkin on mahdollista.

Jos työntekijä laiminlyö ilmoituksen tekemisen viipymättä, alkaa kyseisen työehtosopimuksen mukaan sairausajan palkanmaksuvelvollisuus aikaisintaan sinä päivänä, jona ilmoitus on tehty.

4. Tiedot taudin määrityksestä

Yksityisyyden suojaa työelämässä koskevan lain mukaan työnantajalla on oikeus käsitellä työntekijän terveydentilaa koskevia tietoja, jos tiedot on kerätty työntekijältä itseltään tai hänen kirjallisella suostumuksellaan muualta. Silloin kun työntekijä itse toimittaa lääkärintodistuksen vapaaehtoisesti työnantajalle, voidaan terveydentilatietojen käsittelyn katsoa perustuvan työntekijän suostumukseen. Käytännössä noin 90 prosenttia työntekijöistä menettelee tällä tavalla.

Työntekijän terveydentilaa koskevia tietoja saavat käsitellä vain ne henkilöt, jotka näiden tietojen perusteella valmistelevat tai tekevät työsuhdetta koskevia päätöksiä tai panevat niitä toimeen. Työnantajan on nimettävä nämä henkilöt ja määriteltävä ne tehtävät, joihin sisältyy terveydentilaa koskevien tietojen käsittelyä. Tietoa käsittelevät henkilöt eivät saa ilmaista näitä tietoja sivulliselle työsuhteen aikana eikä sen päättymisen jälkeen. Lisäksi työnantajan on säilytettävä hallussaan olevat työntekijän terveydentilaa koskevat tiedot erillään muista työnantajan keräämistä henkilötiedoista (laki yksityisyyden suojasta työelämässä 5 §).

Lähtökohtana on se, ettei työntekijä ole velvollinen luovuttamaan työnantajalle taudinmääritystä (diagnoosi) koskevia tietoja saadakseen sairausajan palkkaa. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että tietyissä tapauksissa työntekijällä on normaalia laajempi selvitysvelvollisuus työkyvyttömyyden perusteista. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi epäilyt sairausloman väärinkäytöksestä kuten:
− työntekijän sairaudet ajoittuvat ennen vapaapäiviä tai vapaapäivän jälkeen,
− työntekijän sairaudet ajoittuvat ennen vuosilomaa tai vuosiloman jälkeen,
− lääkäri on kirjoittanut taannehtivan lääkärintodistuksen,
− työntekijä on sairauslomansa aikana osallistunut esimerkiksi urheilukilpailuihin tai oman yrityksensä toimintaan tai rakentaa vaikkapa omakotitaloa,
− työntekijä on kieltäytynyt kontrollitutkimuksista työpaikkalääkärin vastaanotolla,
− työntekijä on saanut pahoinpitelyssä vammoja ja työnantaja haluaa selvittää syyllisyyskysymyksen,
− työntekijälle on sattunut tapaturma ja työnantaja haluaa selvittää olosuhteet, joissa tapaturma on sattunut (työntekijän tahallisuus tai tuottamus -selvitys),
− työntekijä kirjoittautuu sairaaksi, kun hänet määrätään hänelle epämiellyttävään työhön,
− työntekijä kirjoittautuu sairaaksi, kun hän ei saa haluamaansa työvapaata tai vuosilomaa,
− työpaikkalääkäri on työntekijän terveydentilasta selvästi eri mieltä kuin lääkärintodistuksen kirjoittanut lääkäri.

Työntekijän sairauden perusteesta lisätietoja voidaan tarvita myös silloin, kun työntekijä on hakeutumassa osatyökyvyttömyyseläkkeelle ja hänelle pyritään löytämään osa-aikatyötä, josta hän kykenee jäljellä olevalla työkyvyllä selviytymään. Vastaava tilanne on kysymyksessä silloin, kun työntekijä haluaa terveydellisten tekijöiden perusteella osa-aikatyöhön ja on oikeutettu saamaan osasairauspäivärahaa. Samoin silloin, kun työntekijällä oletetaan olevan alkoholiongelmia ja hänet on tarkoitus ohjata hoitoon, työnantaja voi vaatia selvitystä alkoholiongelmasta myös lääkäriltä. Tavallisesti työpaikan terveydenhuoltohenkilöstön tulee kuitenkin käsitellä tällaiset todistukset.

Mikäli työntekijä haluaa erityisäitiysvapaalle, myös tällöin tulee selvittää ne terveydelliset seikat, jotka estävät työntekijän työskentelyn raskauden aikana.

Lisäselvitystä voidaan tarvita lisäksi vielä seuraavissa tilanteissa:
− kyseessä on sairauden uusiutumistapaus ja työnantaja haluaa varmistaa saman sairauden olemassaolon 30 päivän kuluessa siitä, kun edellinen on päättynyt,
− kyseessä on lapsen sairaus ja työnantaja haluaa selvittää paitsi lapsen sairauden olemassaolon myös sen, onko lapsen toisella vanhemmalla ollut mahdollisuus hoitaa lasta vai ei.

On huomattava, että esimerkiksi saman sairauden uusiutumistapauksesta voi olla kysymys myös silloin, kun työntekijän eri sairauksien diagnoosit ovat erilaisia. Esimerkiksi eräässä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan ratkaisussa katsottiin, että kun vakuutetun ensimmäinen työkyvyttömyys oli aiheutunut selkäsairaudesta ja myöhemmät nivelrikosta ja psyykkisistä vaivoista, kyseessä oli sama sairaus, koska henkilöllä oli ollut masentuneisuutta ja psyykkisiä oireita jo selkäsairauden aikana (sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan ratkaisu 688/7/11, 23.7.2008). Siten yleensä vain lääkäri voi arvioida, onko kyseessä sama sairaus vai ei.

5. Aikaprioriteettiperiaate ja sairausajan palkka

Oikeuskäytännössä sovelletaan niin sanottua aikaprioriteettisääntöä tilanteissa, joissa työntekijän sairausaika ja jokin muu poissaoloon oikeuttava aika menevät päällekkäin. Tämän säännön mukaan aikaisemmin sattuneelle olosuhteelle tai seikalle annetaan määräävä merkitys jouduttaessa ratkaisemaan, mitä samanaikaisesti vaikuttavista määräyksistä on ensisijaisesti sovellettava (TT 1991-51). Esimerkiksi jos työntekijä on perhevapaalla ja sairastuu sen aikana, työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa sairausajan palkkaa ennen, kuin perhevapaa on päättynyt.

Aikaprioriteettiperiaatteesta on kuitenkin poikkeuksia, jotka perustuvat lähinnä työehtosopimusmääräyksiin ja/tai työtuomioistuimen ennakkoratkaisuihin. Esimerkiksi jos työntekijä sairastuu lomautusilmoituksen antamisen jälkeen, hänellä ei ole oikeutta saada lomautuksen aikana sairausajan palkkaa, vaikka sairaus alkaisikin ennen, kuin lomautus alkaa. Vastaavaa periaatetta sovelletaan silloin, kun on kysymys pekkasvapaista tai lomarahavapaista eli silloin, kun viimeksi mainituista vapaista on sovittu ja työntekijä sairastuu ennen vapaiden alkua, sairausajan palkkaa ei tarvitse maksaa ennen kuin kyseiset vapaat ovat päättyneet. Työtuomioistuin on myös eräässä tuomiossaan (TT 1991-51) katsonut, että sairausajan palkanmaksujakso alkaa kulua vasta perhevapaan (kyseisessä tapauksessa hoitovapaa) päätyttyä.

6. Sairausajan palkan laskeminen

Yleisperiaatteena on, että työntekijä saa sairausajalta saman palkan, kuin hän työssä ollessaan olisi saanut säännöllisenä työaikana, ellei olisi sairastunut. Siten työntekijällä on pääsääntöisesti oikeus saada sairausajan palkkaansa myös sellaiset lisät, jotka hänelle normaalisti maksetaan säännöllisenä työaikana tehdystä työstä. Tällaisia lisiä ovat esimerkiksi erilaiset vuorolisät ja olosuhdelisät.

Mikäli työntekijä on sopimuksen mukaan sitoutunut työskentelemään säännöllisen työajan ulkopuolella ylityössä ja tällainen työskentely estyy hänen sairastumisensa johdosta, hänellä ei ole oikeutta saada sairausajan palkkaa ylityön ajalta (TT 1987-18). Työtuomioistuin on eräässä ratkaisussaan katsonut, että silloin, kun työnantaja ja työntekijä ovat sopineet ylitöistä maksettavan palkan korvaamisesta palkallisena vapaana ja työntekijä sairastuu ennen ylityövapaan alkamista ja sairaus jatkuu yli sovitun ylityövapaan ajan, työnantajalla on velvollisuus suorittaa työntekijälle ylityökorvaus rahana (TT 1991-55 ja TT 2001-75). Sen sijaan mikäli kysymyksessä on tasoitusvapaasta ja työntekijä sairastuu ennen tasoitusvapaata, työnantajalla ei yleensä tällaisessa tilanteessa ole velvollisuutta maksaa sairausajan palkkaa tasoitusvapaapäivän palkan lisäksi (TT 1993-122).

Edellä mainitusta pääsäännöstä seuraa, että kuukausipalkkaiselle työntekijälle lasketaan sairausajan palkka normaalin kuukausipalkan mukaisesti. Palkkaan ei lisätä lakiin perustuvia lisiä (yli- ja sunnuntaityökorvauksia). Mikäli työntekijän sairaus sattuu sunnuntaipäiväksi, joka olisi työntekijän työpäivä, työntekijällä ei tällöin yleensä ole oikeutta saada sairausajan palkkaa kaksinkertaisena, toisin sanoen sairausajan palkkaan ei tule sunnuntaityökorotusta, ellei toisin ole sovittu.

Provisiopalkkaisen työntekijän sairausajan palkka sisältää sovitun kiinteän palkan ja osuuden provisiopalkasta. Provisio-osan laskentaperusteena voidaan käyttää esimerkiksi sairautta edeltävän puolen vuoden tai vuoden keskimääräistä provisiota työpäivää kohden.

Myös osa-aikaisella työntekijällä on oikeus saada sairausajan palkkaa. Yleensä työehtosopimusten mukaan osa-aikaiselle työntekijälle maksetaan sairausajan palkkaa niiltä päiviltä, jotka olisivat olleet hänen työpäiviään, ellei hän olisi sairastunut.

7. Sairausajan palkasta tehtävät vähennykset

Työnantajalla on useimpien työehtosopimusten mukaan oikeus vähentää sairausajan palkasta se, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa muuta korvausta lain tai sopimuksen mukaan. Työnantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vähentää kyseistä korvausta sairausajan palkasta siltä osin, kun korvausta maksetaan työntekijälle hänen kokonaan tai osaksi itse kustantamansa vapaaehtoisvakuutuksen perusteella, ellei työehtosopimuksessa ole näin sovittu.

Käytännössä tärkein vähennettävä korvaus on sairausvakuutuslain mukainen päiväraha, jota suoritetaan normaalitapauksissa sairauden kestettyä sairastumispäivän lisäksi yhdeksän arkipäivää. Uusiutumistapauksissa sv-päivärahaa maksetaan sairastumispäivän jälkeen.

Työntekijällä saattaa olla oikeus saada myös osasairauspäivärahaa silloin, kun hän on saanut vähintään 60 sairausrahapäivää yhtäjaksoisesti kestäneen sairauden jälkeen ja hän palaa omaan työhönsä osa-aikaisesti. Tammikuun 1. päivästä 2010 muuttuu sairausvakuutuslaki siten, että vakuutetulla on mahdollisuus saada osasairauspäivärahaa jo työkyvyttömyyden alusta lukien yleisen sairausrahapäivän omavastuuajan jälkeen. Tarkoituksena on, että osasairauspäivärahalla tuetaan työssä pysymistä myös sairauden aikana.

Vuoden 2009 aikana osasairauspäivärahaa maksetaan aina työntekijälle itselleen, mutta tammikuun 1. päivästä 2010 lukien sitä voidaan maksaa myös työnantajalle, jos työnantaja on maksanut työsuhteen perusteella työntekijälle sairauden ajalta täyttä palkkaa ja jos työsuhteen ehdoissa on sovittu osasairauspäivärahan suorittamisesta työntekijän sijasta työnantajalle. Samanaikaisesti tulee voimaan työsopimuslain muutos, jonka mukaan sopimus osa-aikatyöstä tehdään työntekijän terveydentilaa koskevan selvityksen perusteella.

Työnantajalla saattaa olla oikeus vähentää sairausajan palkasta myös tapaturmavakuutuslain päiväraha, jota maksetaan tapaturmapäivää seuraavasta päivästä lukien silloin, kun tapaturmaan perustuva työkyvyttömyys on kestänyt kolme peräkkäistä arkipäivää. Vähennettäväksi saattaa tulla myös liikennevakuutuslain mukainen päiväraha silloin, kun työntekijän tapaturma on korvattu kyseisen lain mukaan.

Silloin, kun työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle vuosilomapalkkaa samalta ajalta kuin työntekijä on oikeutettu sairausajan päivärahaan, työnantajalla ei ole oikeutta saada päivärahaa vuosiloman ajalta, vaan se maksetaan työntekijälle itselleen.

8. Lääkärintarkastukset

Työntekijälle suoritettavat lääkärintarkastukset voivat perustua lainsäädäntöön (esimerkiksi työterveyshuolto, sairausvakuutuslaki, laki nuorista työntekijöistä, tartuntatautilaki sekä säteilysuojauslaki). Tällaisessa tilanteessa työnantaja on velvollinen kustantamaan tarkastuksiin liittyvät menot, joihin katsotaan kuuluvan myös työntekijän oikeus saada palkkaa tällaisiin tarkastuksiin käytetyltä ajalta. Samoin työntekijälle on maksettava korvaus välttämättömistä matkakustannuksista.
Muiden lääkärintarkastusten osalta pääsääntönä on, että työntekijän tulee käydä niissä ja niihin liittyvissä laboratorio- ja röntgentutkimuksissa vapaa-aikanaan. Useissa työehtosopimuksissa on kuitenkin sovittu, että poikkeustilanteissa työnantaja on velvollinen maksamaan palkkaa myös tällaisista muista kuin lakisääteisistä lääkärintarkastuksista. Poikkeukset liittyvät yleensä tilanteisiin, jolloin työntekijän on välttämätöntä työaikana päästä nopeasti lääkärintarkastukseen. Toinen poikkeus on se, että työntekijä ei ole saanut kohtuullisessa ajassa lääkärin vastaanottoa työajan ulkopuolella.

Edellytyksenä on myös, että työntekijä ilmoittaa lääkärille menostaan etukäteen työnantajalle. Lääkärintarkastus tulee järjestää työajan tarpeetonta menetystä välttäen.

Laboratorio- ja röntgentutkimukset korvataan, mikäli niihin on olemassa lääkärin määräys ja ne ovat osa lääkärintarkastusta. Erillisen laboratorio- tai röntgentutkimuksen ajalta aiheutuva ansionmenetys korvataan vain, jos työntekijällä ei ole mahdollisuutta päästä niihin työajan ulkopuolella tai jos sairaus edellyttää tutkimuksen suorittamista ainoastaan tiettynä vuorokauden ajankohtana.

Työsopimuslain 4:8 §:n mukaan työnantajan on korvattava raskaana olevalle työntekijälle synnytystä edeltävistä lääketieteellisistä tutkimuksista aiheutuva ansionmenetys, jos tutkimusta ei voida suorittaa työajan ulkopuolella.

9. Tilapäinen hoitovapaa

Työsopimuslain 4:6 §:n mukaan työntekijällä on oikeus saada alle 10-vuotiaan lapsen äkillisesti sairastuessa tilapäistä hoitovapaata enintään neljä työpäivää lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi. Oikeuskäytännössä on katsottu, että lapsen sairastumista voidaan pitää äkillisenä siitä riippumatta, mihin tilapäisen hoitovapaan vaiheeseen työntekijän tilapäinen hoitovapaa ajoittuu (TT 1993-27).

Useimpien työehtosopimusten mukaan tilapäisen hoitovapaan ajalta lapsen äidillä tai isällä on oikeus saada korvausta sairausajan palkkaa koskevien määräysten mukaisesti. Korvauksen enimmäismäärä on yleensä teollisuuden työehtosopimusten mukaan neljän päivän palkka ja palvelualojen työehtosopimusten mukaan kolmen päivän palkka. Teollisuuden työehtosopimuksissa on yleensä määräystä tulkittu siten, että kyseinen neljän päivän jakso lasketaan työpäivinä. Sen sijaan palveluelinkeinoissa, esimerkiksi kaupan työehtosopimuksen mukaan, lapsen sairastuessa palkka maksetaan vain poissaolojaksoon sisältyviltä työpäiviltä.

Tilapäistä hoitovapaata voi pitää kerrallaan vain toinen vanhemmista. Myös etävanhemmalla eli vanhemmalla, joka ei asu lapsen kanssa samassa taloudessa, on oikeus saada tilapäistä hoitovapaata.

Yleensä työehtosopimusten mukaan lapsen vanhemman oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen on lapsi- ja sairauskohtainen. Siten toisen lapsen sairastuessa tai lapsen sairastuessa toiseen sairauteen kyseessä on uusi tilapäisen hoitovapaan jakso.

Saman jakson aikana vanhemmat voivat vuorotella lapsen hoitamista eli toinen vanhemmista pitää tilapäistä hoitovapaa esimerkiksi kaksi päivää, toinen kaksi päivää.

Työtuomioistuimen tuomiossa TT 2008–207 katsottiin, että kun lapsi oli ollut sairaana kahden eri diagnoosin perusteella yhteensä viikon ajan, lapsi ei ollut välillä tervehtynyt, vaan kysymyksessä oli ollut sama sairaus. Ensimmäinen diagnoosi oli ollut kuumetauti ja toinen tarttuva vatsatauti.

On huomattava, ettei työntekijällä ole oikeutta saada tilapäistä hoitovapaata, mikäli toinen lapsen vanhemmista kykenee tämän sairauden aikana hoitamaan lasta. Esimerkiksi eräässä tapauksessa katsottiin, ettei työntekijällä ollut oikeutta saada palkkaa lapsen sairaudesta aiheutuneen poissaolon ajalta silloin, kun työntekijän puoliso oli ollut ulkomaanmatkalla, joka ei ollut liittynyt hänen työhönsä (TT 1992-144).

Joidenkin työehtosopimusten mukaan työnantaja on velvollinen maksamaan sairausajan palkkaa myös silloin, kun kymmenen vuotta täyttänyt lapsi sairastuu. Myös muiden perheenjäsenten sairaustapauksissa saattaa joissakin tapauksissa työehtosopimuksissa olla määräys palkanmaksuvelvollisuudesta (esimerkiksi teollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimus ja tietoliikenne- ja informaatiotekniikan työehtosopimus). Viimeksi mainitussa tilanteessa palkanmaksuvelvollisuus rajoittuu kuitenkin enintään yhden päivän palkkaan.