CTA Paikka

Johdon laskentatoimi eri laskentatilanteissa – osa 4

20.8.2013 Marja-Liisa Tenhunen KTT, KLT-kirjanpitäjä

Investointilaskelmat ja tunnusluvut ovat tärkeä osa johdon raportointijärjestelmää.

Investoinnit ovat rahamääriltään suuria ja pitkävaikutteisia hankintoja, jotka tarvitaan yrityksen toiminnan kehittämiseen. Investointi voi olla luonteeltaan reaali-investointi tai rahoitusinvestointi.

Reaali-investoinneissa rahaa käytetään tuotannon­tekijöiden hankkimiseen tuottojen saamiseksi. Rahoitus­investointi on esimerkiksi sijoitus osakkeisiin. Investoinnin tulee olla osa strategian toteuttamista. Päätös edellyttää tarkkaa harkintaa, huolellista valmistelua ja yksityiskohtaisia laskelmia. Monet yritykset ovat kaatuneet virheellisiin investointipäätöksiin.

Investointiin sisältyy selvitysvaihe, esisuunnittelu, investointipäätös, toteutus, käyttöön ottaminen ja lopuksi seuranta. Investointipäätöksen keskeisimmät ongelmat ovat epävarmuuden huomioon ottaminen, mittausongelma sekä eriaikaisten suoritusten saattaminen vertailukelpoisiksi. Mitä pitempi suunnittelukausi on, sitä suuremmaksi kasvaa riski ja epävarmuus. Kaikissa päätöksissä on syytä huomioida myös harkinnanvaraiset tekijät.

Investointilaskelmien lähtöarvoja ovat perushankinta­kustannus, vuotuinen kassavirta (nettotuotto), pitoaika, jäännösarvo ja laskentakorkokanta. Perushankintakustannus sijoittuu yleensä alkuvaiheeseen. Siihen sisältyy investointikohteen hankintahinta ja muut käyttöön ottamiseen liittyvät kustannukset mukaan lukien käyttöpääoman tarve.

Nettotuotot ovat investoinnin seurauksena syntyvien tuottojen tai kustannussäästöjen ja kustannusten välinen erotus. Nettotuottojen laskemisessa otetaan huomioon maksuperusteisesti vain eri vaihtoehtojen tuotot ja kustannukset, jotka erottavat eri vaihtoehdot toisistaan.

Jäännösarvo tarkoittaa pitoajan lopussa investointi­kohteen myynnistä saatavaa tuloa. Jäännösarvo voi olla negatiivinen, jos kohteen hävittäminen aiheuttaa kustannuksia.

Laskentakorkokannan avulla saatetaan eri vuosina saatavat nettotuotot vertailukelpoisiksi.

Esimerkki 1: Vaihtoehtojen vertailukelpoiseksi saattaminen

Päätöksentekijällä on kaksi vaihtoehtoa: 1 000 euroa käteisenä välittömästi tai 1 500 euroa viiden vuoden kuluttua. Kumman vaihtoehdon hän valitsee, jos laskentakorko­kantana käytetään
10 prosenttia?

1 500 : (1 + 0,1) 5 = 1 500 : 1,61 = 931,38 euroa.

Päätöksentekijän kannattaa valita 1 000 euroa käteisenä välittömästi. Laskelmassa käytetty diskonttaaminen on käänteinen koron laskemiselle. Jos päätöksentekijä sijoittaa 931,38 euroa 10 prosentin korolla, saa hän viiden vuoden kuluttua 1 500 euroa.

Käytettyjä investointilaskentamenetelmiä ovat nettonykykäyttöarvo, sisäisen korkokannan menetelmä, annuiteettimenetelmä, takaisinmaksuajan menetelmä ja pääoman (investoinnin) tuottoastemenetelmä (ROI, Return on Investment).

Nettonykyarvoa sovellettaessa nettotuotot ja jäännösarvo diskontataan laskentahetkeen sovitulla korkokannalla ja verrataan näiden summaa hankintahintaan. Investointi on kannattava, mikäli nettonykyarvo on positiivinen. Nettonykyarvoa pidetään eri vaihtoehtojen kannattavuuden arvioinnissa tarkoituksenmukaisena menetelmänä, mutta tämäkin edellyttää muiden laskelmien soveltamista ennen lopullista päätöksentekoa.

Sisäinen korkokanta on se korkokanta, jolla investoinnista kertyvien nettotuottojen nykyarvo on vähintään perushankintakustannuksen suuruinen. Investointipäätöstä varten määritellään yrityksessä sovellettava pääoman tuottoprosentti. Laskentatilanteessa nettotuotot ja investoinnin jäännösarvo diskontataan nykyhetkeen ja haetaan korkotauluista pitoaikaa soveltaen investoinnin sisäinen korkokanta. Mikäli sisäinen korkokanta on vähintään yrityksen asettaman tuottoprosentin suuruinen, on investointi kannattava. Useista investointivaihtoehdosta kannattavin on se, jonka sisäinen korkokanta on suurin.

Esimerkki 2:

Perushankintakustannus on 500 000 euroa, vuotuinen netto­tuotto
70 000 euroa ja jäännösarvo 0 euroa. Pitoaika on 10 vuotta. Yrityksen tuottovaatimuksena pidetään 10 prosenttia. Hankintakustannus jaetaan vuotuisilla nettotuotoilla: 500 000 euroa : 70 000 euroa = 7,143. Haetaan jälkeenpäin suoritettujen jaksollisten maksujen diskonttaustekijää koskevasta korkotaulusta 10 vuoden kohdalta korkoprosentti, jota saatu laskentatulos 7,143 vastaa. Sisäinen korkokanta on välillä 6–7 prosenttia. Investointi on kannattamaton.

Annuiteettimenetelmä on vastakkainen nettonykyarvomenetelmälle. Hankintahinta jaetaan pitoaikaa vastaaville vuosille yhtä suuriksi pääomakustannuksiksi, vuosieriksi eli annuiteeteiksi. Ne muodostuvat poistoista ja käytettävän laskentakorkokannan mukaisista korkokustannuksista. Jos nettotuotot ovat vähintään yhtä suuret kuin vuotuiset annuiteetit, on investointi kannattava. Mikäli investointiin sisältyy jäännösarvo, diskontataan se hankintahetkeen ja vähennetään hankintamenosta.

Takaisinmaksuajan menetelmässä haetaan vastausta kysymyksiin: Missä ajassa investointi maksaa itsensä takaisin? Minkä ajanjakson kuluessa investoinnin yhteenlasketut nettotuotot ylittävät perushankintakustannuksen? Laskentamenetelmä on laajasti käytössä. Ongelmana on laskentakorkokannan puuttuminen. Takaisinmaksuajan menetelmä korostaa investoinnin rahoitusvaikutuksia.

Esimerkki 3:

Perushankintakustannus on 500 000 euroa, vuotuinen netto­tuotto
70 000 euroa ja jäännösarvo 0 euroa. Pitoaika 10 vuotta. Takaisinmaksuaika on 500 000 euroa : 70 000 euroa = 7,14 vuotta. Investointi on kannattava.

Pääoman tuottoastemenetelmä (ROI) on sisäisen korko­kannan yksinkertaistettu muoto. Menetelmää puoltaa se, että usein investoinnin rajoittavana tekijänä on pääoma. Tällöin pääoman tuottoaste on se väline, jonka avulla voidaan arvioida ja vertailla eri vaihtoehtojen kannattavuutta. Pääoman tuottoaste lasketaan joko alkuperäiselle hankinta­menolle tai sitoutuneelle pääomalle.

Esimerkki 4:

Perushankintakustannus on 500 000 euroa, vuotuinen nettotuotto
70 000 euroa ja jäännösarvo 0 euroa. Pitoaika on 10 vuotta. Poistomenetelmänä käytetään tasapoistoa. Sitoutuneen pääoman oletetaan muuttuvan lineaarisesti. Investoinnin keskimäärin sitoma pääoma on (500 000 euroa + 0 euroa) : 2 = 250 000 euroa. Vuotuinen tasapoisto on 50 000 euroa. Nettotuotto poistojen jälkeen on 70 000 euroa – 50 000 euroa = 20 000 euroa. Pääoman keskimääräinen tuottoaste on 100 x (20 000 : 250 000)  = 8 %. Jos yrityksen tuottovaatimuksena pidetään 10 prosenttia, on investointi kannattamaton.

Käytännön laskentatilanteessa sovelletaan samanaikaisesti useita menetelmiä, minkä jälkeen päätös tehdään eri laskenta­tulosten yhteisvaikutuksen perusteella. Päätöksen­tekoon liittyy myös omaa harkintaa sekä ei-taloudellisia kriteerejä. Investointilaskelmista käytetyimmät menetelmät ovat sisäinen korkokanta, takaisinmaksuaika ja pääoman tuotto­astemenetelmä (ROI). Eri laskentamenetelmien soveltamista varten on olemassa atk-ohjelmia. Excel-taulukkolaskennan avulla voidaan eri menetelmiä soveltaa vaivattomasti. Investoinnin kannattavuutta on syytä tarkastella erikseen ennen veroja ja verojen jälkeen. Inflaatio otetaan laskelmissa huomioon joko nimellisesti tai reaalisesti. Investoinnin jälkiseurannassa haetaan vastauksia kysymyksiin: Tuliko yllättäviä kustannuksia? Oliko investointi kannattava? Missä kohdin laskelmien perusolettamukset pettivät? Muuttuivatko ulkoiset olosuhteet? Mitkä syyt selittävät virheitä? Seurannan tulokset vaikuttavat laatujärjestelmän toimivuuden seurauksena uusien investointien suunnitteluun ja toteutukseen.

Tunnusluvut osana johdon raportointijärjestelmää

Yrityksen talousjohtamisen systematiikka sisältää yrityksen taloustavoitteet, niiden mittaritunnusluvut, tunnus­lukujen tavoitearvot, tunnuslukujen jakamisen osiin yrityksen sisällä yritystasolta tulosyksiköille ja lopuksi arvojen jakamisen tuotettaville suoritteille. Tunnuslukuja voidaan laskea sekä yleisen laskentatoimen että johdon laskentatoimen tietojärjestelmistä. Tunnusluvut muodostavat kokonaisuuden ja ne liittyvät talousjohtamisen keskeisiin tavoitealueisiin, joita ovat kannattavuus, tuottavuus, likviditeetti ja pääomarakenne.

Kannattavuutta tarkastellaan sekä lyhyellä aikavälillä (vuosi tai sitä lyhyempi ajanjakso) että pitkällä aikavälillä. Kannattavuus voidaan määritellä siten, että yrityksen on selviydyttävä pitkällä ajanjaksolla myyntituloillaan kaikkien sidosryhmien yritystoimintaan kohdistamien sopimusperäisten velvoitteiden hoitamisesta. Sen lisäksi yrityksen on kyettävä tuottamaan omistajilleen riittävä korvaus heidän yritykseen sijoittamalleen riskipääomalle.

Lyhyen ajanjakson kannattavuuden tunnusluja ovat myyntikate ja myyntikateprosentti, käyttökate ja käyttö­kateprosentti, liikevoitto ja liikevoittoprosentti sekä tilikauden voitto ja tilikauden voiton osuus liikevaihdosta. Johdon laskentatoimen tärkeitä tunnusluja edellisten lisäksi ovat liike­voitto (poistojen jälkeinen tulos) ja liikevoitto prosentteina liikevaihdosta.

Pitkän aikavälin kannattavuuden keskeinen tunnusluku on (sijoitetun) pääoman tuottoaste (ROI). Se on kannattavuuden suhteellinen tunnusluku, jossa liikevoitto (poistojen jälkeinen tulos) suhteutetaan yritykseen sijoitettuun pääomaan. Taseen loppusumma kuvaa yritykseen sijoitetun pääoman määrää. Pääoman tuottoaste lasketaan (100 x liikevoitto) : taseen loppusumma. Pääoman tuottoaste voidaan laskea myös (100 x liikevoitto) : liikevaihto x (liikevaihto : taseen loppusumma). Liikevaihto per taseen loppusumma ilmentää pääoman kiertonopeutta. Jos pääoman kiertonopeus on yli yksi, tuottaa yritys liikevaihtoa enemmän kuin siihen on sijoitettu pääomaa.

Tuottavuus muodostaa kannattavuuden ohella tärkeän mittaamisen osa-alueen. Tuottavuus voidaan määritellä yrityksessä aikaansaadun tuotannon määrän ja tuotannontekijöiden väliseksi tuotos–panos -suhteeksi. Yrityksen tuottavuuden paraneminen merkitsee välittömästi tai välillisesti sitä, että kustannusten nousukehitys hidastuu, hintakilpailukyky paranee, palkanmaksukyky paranee, työpaikat voidaan turvata, työn luonne paranee ja yrityksessä toteutuu myös rakenteellisia muutoksia. Tuottavuuden keskeinen tunnusluku on, kun kokonaistuotos (= tuotannon tulosten summa) jaetaan kokonaispanoksella (= tuotantopanosten summa). Koska tällaisen tunnusluvun laskeminen käytännössä on hankalaa, eritellään tuotantopanokset usein henkilöpanokseen, pääomapanokseen, materiaalipanokseen ja muihin panoksiin. Tuottavuuden parantaminen on tällä hetkellä Suomen keskeinen haaste kaikissa yrityksissä kansantalouden näkökulmasta tarkasteltuna.

Likviditeetti eli maksukykyisyys liittyy yrityksen rahaprosessin tavoitteisiin. Likviditeetti määritellään yrityksen kyvyksi selviytyä joka hetki likvideillä maksuvälineillä sen hetkisistä maksuvelvoitteistaan.  Yrityksen tulee olla maksukyinen joka hetki. Keskeinen tunnusluku on quick ratio (acid test), joka lasketaan jakamalla rahoitusomaisuus lyhytaikaisilla veloilla. Usein riittävänä arvona pidetään tulosta 0,7. Likviditeettiä kuvataan myös käyttöpääoman ja nettokäyttöpääoman määrillä. Nettokäyttöpääoma on käytetty tunnusluku. Se lasketaan seuraavasti: vaihto-omaisuus  + rahoitusomaisuus – lyhytaikaiset velat.

Esimerkki 5:

Yrityksen budjetoitu rahoitusomaisuus ensi vuodelle on 2,5 miljoonaa euroa, vaihto-omaisuus 1,7 miljoonaa euroa ja lyhytaikaiset velat
1,1 miljoonaa euroa. Yrityksen nettokäyttöpääoma ensi vuodelle on
2,5 + 1,7 – 1,1 = 3,1. Yritys rahoittaa toimintaansa 3,1 miljoonan euron pääomarahoituksella.

Likviditeetin arviointiin sisältyvät myös kiertoaikoja ja kiertonopeutta kuvaavat tunnusluvut, joita ovat myynti­saamisten kiertoaika, ostovelkojen kiertoaika ja vaihto-omaisuuden kiertoaika. Myyntisaamisten kiertoaika ilmaisee, kuinka nopeasti myyntisaamiset saadaan kassaan laskun lähettämispäivästä lukien. Ostovelkojen kiertoaika taas ilmaisee, kuinka nopeasti ostovelat maksetaan laskun saapumisesta laskettuna. Samalla voidaan analysoida, kuinka hyvin käteisalennukset kyetään hyödyntämään. Varaston kiertoaika -tunnusluvun avulla määritellään, kuinka nopeasti vaihto-omaisuuden halutaan vaihtuvan. Kiertoaikojen laskemiseen sisältyvät myös kiertonopeutta kuvaavat tunnusluvut.

Pääomarakennetta koskevat tavoitteet sisältyvät rahaprosessin tavoitteisiin. Keskeisin tunnusluku on oma­varaisuusaste, joka kuvaa oman pääoman osuutta taseen loppusummasta. Vahva omarahoitus on yritykselle puskuri ja turva eliminoimaan kannattavuusvaihteluista aiheutuvia rahoitusongelmia.  Samalla se kertoo sijoittajille yrityksestä sijoituskohteena.

Omavaraisuusasteen ohella käytetään myös gearing-prosenttia, joka on 100 x (nettovelat : oma pääoma). Mikäli tunnusluku on alle 100 %, voidaan yritystä pitää pääomarakenteeltaan vakavaraisena.

Viime vuosina rahoittajat ovat lisänneet taloustavoitteiden joukkoon kovenantteja eli rahoituksen erityisehtoja. Näitä ovat esimerkiksi liiketulosta, pääoman tuottoastetta ja omavaraisuusastetta koskevat tavoitearvot. Lisäksi rahoittajat voivat edellyttää kvalitatiivisia, sanoin kuvattuja ehtoja, jotka voivat koskea esimerkiksi omistusjärjestelyjen muutoksia.

Seuravassa numerossa

Johdon laskentatoimen koulun viidennessä ja viimeisessä osassa tarkastellaan, miten johdon laskentatoimen avulla edistetään organisaation strategista suunnittelua ja strategian toteuttamista. Keskeinen väline tämän tavoitteen saavuttamiseksi on tarkoituksenmukainen raportointi, johon sisältyy suoritusten mittaus. Esimerkkinä on tuloskortti. Vuoden 2014 Tilisanomien ensimmäisessä numerossa on Johdon laskentatoimen koulun lopputentti.

Johdon laskentatoimen kouluUusimmat Artikkelit
Katso kaikki