Yrittäminen ilman aitan polkua kulkevaa emäntää

5.12.2006
pauli
Pauli Vahtera

Yksinyrittämisen suurin onni on vapaus. Vapaus pomoista, osakkaista, optioista, tuloksentekopakosta, budjettivalvonnasta.

Vapaus palvella asiakkaitaan niin hyvin kuin taitaa. Yksin voi pärjätä hyvin, mutta suuri menestys vaatii kumppanuutta – useamman ihmisen puhaltamista yhteiseen hiileen. Parisuhteessa ja yrittämisessä on paljon yhteistä. Avioliitto aloitetaan keskinäisellä luottamuksella ja sanattomin sopimuksin. Ainoa sitoumus on papin edessä annettu tahdonilmaisu rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä. Yrittäjien yhteistyö alkaa aivan liian usein innostuksella, jossa kirjalliset sitoumukset ovat vielä harvinaisempia kuin avioehtosopimukset hääparilla.

Yrityselämässä jonkinlaisen menestyksen saavuttaminen vie viisi vuotta – sitä nopeammin menestyvät yritykset ovat harvinaisuuksia. Yrittäjä voi alkuvuodet elää innostuksensa varassa ilman voita leivän päällä. Mutta pysyvää herran huonetta ei innostuksella rakenneta. Yrittämisen kriisit tulevat viiden vuoden välein, vaikka menisi kuinka hyvin tahansa. Oikeastaan sitä varmemmin, mitä paremmin menee.

Yrittäjäkumppanukset muuttuvat viidessä vuodessa paljon. Oikeastaan kyse ei ole kasvamisesta erilleen, vaan siitä että ihmisen tuntemiseen menee vuosia. Vaikka kuinka käytäisiin yhdessä yrittäjä- ja parisuhdekursseja, ei ihmisten erilaisuutta tunnisteta riittävästi muutamassa vuodessa kun kaikki aika ja tarmo menee arkiseen asioiden pyörittämiseen. Muutoksen siemen voi olla yhden osakkaan tekemässä kumppanin valinnassa. Jos parisuhteessa tarvitaan enemmän rahaa ja aikaa, voi yritykselle tulla vaikeuksia.

Erilaisuus on voimavara. Niin se onkin. Harvoin erilaisuudesta osataan tehdä vahvuus. Erilaisuus voi olla niin suurta, ettei siitä yhteistä säveltä saada aikaiseksi. Toinen haluaa riskinottoa ja nopeaa kasvua, toinen haluaa rakentaa yhtiön hitaasti ja suuria riskejä karttaen. Toinen haluaa uusia asiakkaita hintoja ja laatua polkemalla, toinen haluaa palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin. Toinen on puurtaja, toinen maailmaa muuttava idealisti. Toinen haluaa kaiken nyt ja heti, toiselle riittää vähempi. Toisen mielestä henkilökunta on vaihdettava resurssi kuten matkapuhelimet, toisen mielestä henkilökunta on yrityksen tärkein voimavara. Toinen huutaa tahtonsa perille, toinen haluaa kuunnella muittenkin mielipiteet.

Globaalitaloudessamme on syntynyt paljon vääriä mielikuvia yrittämisen ihanuudesta. Kun kaksi vuotta tappiollisena pyörineestä internet palvelusta saa 1,5 miljardia dollaria, voi tulla mielikuva, että näin helposti sitä yrittämisellä rikastuu. Ostetaan tietokone, vuokrataan autotalli ja laitetaan nettipalvelu pystyyn. Sitten vaan odottamaan miljardeja. Tällaisten odotusten katteettomuus nähtiin vuosituhannen vaihteen IT-kuplassa, mutta mitään siitä ei ole opittu. Päinvastoin. Nyt huomion saavat vain muutamat upporikastuneet henkilöt, mutta kukaan ei enää muista epäonnistumisia saatikka niitä tuhansia ihmisiä, joiden rahat tarvittiin muutaman ihmisen rikastumiseen.

Yrittämisen arki onkin ihan muuta. Tarvitaan vähintään viisi vuotta suurta ahkeruutta, kekseliäisyyttä, intohimoa, vapaa-ajasta ja perheen ajasta tinkimistä, kieltäytymistä ja pientä palkkaa ja senkin jälkeen suurin osa yrittäjistä ansaitsee vähemmän kuin keskimääräinen palkansaaja. Jotkut onnistuvat. He eivät ole rikkaita viiden vuoden jälkeen, mutta heillä on asiakaskunta, joka tuo toimeentulon ja mahdollistaa yrityksen jatkamisen ja toiminnan kehittämisen.

Suuret puheet TE- ja EU-yritystuista, Tekes-rahoista ja Finnveran lainoista ovat tässä jatkumossa vain puheita, jotka takaavat tuhansien virkamiesten turvallisen työpaikan. Yhteiskunnan tukirahoja saavat eniten ne, jotka eivät rahoja tarvitse. Ja niitä anovat eniten ne, jotka pärjäisivät ilman tukirahojakin.

Yhteiskunnassamme on syntynyt laaja yhteisymmärrys siitä, että yritysvarallisuuden perintövero pitää poistaa. Yhteiskunnan arvot lähtevät siis siitä, että pörssiyhtiön miljardiomaisuuden perivällä neljännen sukupolven muussa ammatissa toimivalla jälkeläisellä ei ole veronmaksukykyä edes silloin kuin osakepotti ja muu varallisuus on kasvanut verovapaasti, mutta asunnon perineellä vammaisella ja työkyvyttömällä lapsella tai leskellä sellaista on. Ok, hyväksytään ajattelutapa, jos kansalaisten enemmistö on samaa mieltä.

Mutta myöntäkäämme samaan hengenvetoon, että kaikkein suurimmat yritysten omistuksen vaihto-ongelmat liittyvät yhtiöiden kapulanvaihtoihin – ei siis sukupolvenvaihdoksiin, eikä perintö- tai myyntivoittoverotukseen.

Kapulanvaihdot ovat välttämätön ja terve osa talouselämää. Yrittäjien elämäntilanne muuttuu takuuvarmasti ja usein niin paljon, että osakkuuserot ovat vain hyväksi yrityksen tulevaisuudelle. Perhesuhteet muuttuvat, halutaan nähdä maailmaa, huomataan että muu työnteko tai yrittäminen onkin mielenkiintoisempaa, yrityksen tulos ei riitä osakkaan yksityismenojen rahoittamiseen, halutaan vaihtaa kokonaan alaa. Kaikki hyväksyttäviä syitä, joiden lisäksi tulevat nämä yrittäjien eroon kasvamiset.

Kyse on toisaalta yrityksen tulevaisuudesta, toisaalta verotuksesta. Kun yrityksen avainhenkilö, on hän sitten osakas tai työntekijä, lähtee, menetetään samalla asiakassuhteita ja työpanos. Osakkaan poislähdössä menetetään myös rahaa. Pahin virhe olisi ostaa poislähtevän osakkeet, koska osto pitää rahoittaa verotetulla rahalla. Ostohinnan todelliset kulut ovat siten 2,5-kertaiset kun eläkemaksutkin huomioidaan. Kun osakas lunastetaan yhtiön varoilla, on nekin jo kertaalleen verotettu.

Mutta tässä vaiheessa kuvaan astuu verottaja. Verottaja voi katsoa lunastuksen peitellyksi osingonjaoksi, jos sen hinta on merkittävästi yli tasearvon. Verotuksessa vahvistetut tappiot saatetaan menettää tässä yhteydessä tai ainakin seuraavan lunastuksen jälkeen. Verottaja ei hyväksy, että yhtiö lainaa osakkaalleen rahaa osakkeiden hankkimiseen. Jos yrittäjän vanhemmat laittavat yritykseen sijoituksen yrityksen toiminnan turvaamiseksi, verottaja voi katsoa panoksen lahjaveron alaiseksi.

Mutta miten saadaan tilalle uusi osakas. Osakkeita ei kannata ostaa hinnalla, jolla luopuja haluaisi ne myydä, koska ostohinta on maksettava verotetulla rahalla. Suunnatussa annissa tasearvokin voi olla enemmän kuin nuorella asuntovelallisella yrittäjänalulla on varaa. Osakkuus tulisi saada pienellä rahalla siten, että vanha tasevarallisuus jää vanhoille omistajille. Kaupparekisteri on tällaiset yhtiöjärjestykset hyväksynyt – toivottavasti myös verottaja.

Verottajaakin pahemman jäljen voi saada aikaan poislähtevän käyttämä juristi. Juristi kokee, että asiakkaan etu ylittää kaiken, myös kohtuuden. Hyvänkin osakassopimuksen voi riitauttaa siihen luottaen, että yritys menee konkurssiin oikeuskäsittelyn aikana, minkä vuoksi jäljelle jäävät osakkaat joka tapauksessa ottavat järjen käteen ja maksavat kohtuuttomat lunastushinnat. Ne ovat kohtuuttomia kuin lyhyen avioliiton jälkeen maksettavat miljoonien kipu- ja ositusrahat eroavalle.

Globaalitaloudessa on kolme tuotannontekijää, joita on yli tarpeen: rahaa, työvoimaa ja jätteitä. Pitäisikö kapulanvaihto tehdä rahalla, ottaa pääomasijoittaja mukaan. Pitäisikö yhteiskunnan tukea verohelpotuksin tällaista hyväntekijää kuten AIM-listaa puuhaavat esittävät? Moni yrittäminen tarvitsee rahaa, vaikka paljon tärkeämpää on itse yrittäminen. On kohtuutonta, että rahalla saa mitään tekemättä niin suuren osan ihmisten työstä, osaamisesta ja ahkeruudesta. Mieluummin köyhä ja onnellinen kuin rahan renki. Sijoittajien verohelpotuksien sijasta tulisi tukea pieniä pääomalainoja antavia henkilöitä parantamalla tappioiden verotuskohtelua tuloja vastaan kuittausaikaa pidentämällä ja kuittausoikeutta laajentamalla.

Pahinta on, jos kapulanvaihtoa ei saada tehdyksi lainkaan sinänsä hyvin menestyvässä osakeyhtiössä. Paheksumme yritysjohtajien kultaisia kädenpuristuksia, mutta ne kuitenkin loppuvat joskus. Pienessä osakeyhtiössä voi syntyä ikuisen kultaisen kädenpuristuksen loukku tilanteessa, jossa yhtiön osakas lähtee kilpailijalle, perustaa uuden yhtiön, lyö elämänsä ranttaliksi, lopettaa työnteon, sairastuu vakavasti tai kokee avioeron tai muun elämäntilanteen muutoksen. Jos osakkailla ei ole kunnollista osakassopimusta turvanaan, ei Suomessa voida pakottaa ketään myymään osakkeitaan pois. Tästä loukusta pääsee pois vain maksamalla palkkaa niin paljon, että yhtiön tulos on nolla. On turha odottaa verottomia osinkoja, kasvun omarahoitusta, eikä mitään muutakaan. Toki ratkaisuna on perustaa uusi yhtiö, mutta ikävä osakas laittaa sinne juristinsa perään.

Jotkut neuvonantajat puhuvat henkilöyhtiöiden puolesta ja osakeyhtiöitä vastaan. Heille kommandiittiyhtiö on kuin kihlaus, jonka yhtiömuodon muutos eli onnistunut rakkausavioliitto osakeyhtiössä kruunaa. Tilanne on kuitenkin päinvastoin. Osakeyhtiö on kihlaus, mutta henkilöyhtiön osakkuus voi olla katolinen naimakauppa, josta eroa ei helposti saa. Henkilöyhtiötä perustettiin kun kihlasormukset (osakeyhtiön perustaminen) olivat niin kalliit.

Uuden osakeyhtiölain myötä häät voi pitää 2500 eurolla, mikä on jo kaikkien yrittämisestä kiinnostuneiden ulottuvissa. Kunhan tehdään avioehto- eli osakassopimus selkein sakkopykälin ennen liiton vahvistamista kaupparekisterissä. Ja huomataan, että kaupparekisterin osakeyhtiön perustamispaketti on hyvä yksinelävälle, mutta useamman osakkaan yhtiölle se on turmiollisempi kuin maailman paheet kristitylle. Ja vielä: kommandiitti- ja avoimet yhtiöt voitaisiin muuttaa osakeyhtiöiksi. Se antaisi enemmän turvallisuutta kansalaisille kuin kännykän käyttökielto autoa ajaessa.

Yrittämisessä parisuhdetta parempi vaihtoehto voi olla moniavioisuus. Moniavioisuus eli nanokorporaatioiden verkosto mahdollistaa ihmisten parhaitten ominaisuuksien ja erilaisuuden muodostumisen yhteiseksi hyväksi ja asiakkaiden parhaaksi.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki