CTA Paikka
CTA Paikka

Yrittäjäriskiä: ”Annetaan sellainen opetus, että varmasti tuntuu”

20.1.2003
pauli
Pauli Vahtera

Yhteensä 5,5 miljoonan markan liikevaihdosta neljältä vuodelta voi tulla 4,3 miljoonan markan jälkiverot, vaikka kirjanpidon mukaiset verot on maksettu pennilleen. Vaikka kirjanpito on pidetty tilitoimistossa ja tilintarkastaja on auktorisoitu. Uskomatonta, mutta totta. Kun keskustelin asian mahdottomuudesta verohallinnon asiamiehen kanssa, hän sanoi sen olevan ”sitä yrittäjäriskiä”. Yrittäjäriskiin kuuluu monia ulottuvuuksia, mutta tuskin siihen kuuluu verotarkastuksessa tapahtuva uho siitä, että annetaan ”sellainen opetus, että varmasti tuntuu”.

Vaikka olemmekin yksimielisiä siitä, että verotuksen ammattitaito ja palvelutaso on jatkuvasti kohonnut ja on useimmiten korkeatasoista, se ei yhtään lohduta niitä yrityksiä, jotka ovat joutuneet huonon kohtelun kohteeksi. Kyse ei ole vain yrityksestä, vaan työpaikoista (tässä tapauksessa neljä), yrittäjästä, perheistä, toimeentulosta ja elämästä. Vaikka yhteiskuntamme turvaverkko on kohtuullisen hyvä, ei yrittäjillä ole mitään turvaverkkoa. Ei, vaikka yrittäjien panos yhteiskunnassamme on juuri se, mistä kaikkien muiden hyvinvointi maksetaan. Päinvastoin, joskus he ovat täysin lainsuojattomia virkakoneiston rattaissa.

Yrittäjän tiedostamaton ongelma oli se, että hänen harjoittamansa liiketoiminnan verotus on yksi monimutkaisimmista, mitä yritystoiminnassa tulee vastaan. Siihen liittyvät EY:n tuomioistuimessa käsitellyt käytettyjen autojen verot, tullit, auton korin ja tarpeiston erillinen verotus, marginaaliverotus arvonlisäverotuksessa, oman museoautoharrastuksen verottaminen liiketoiminnan verotuksesta erikseen, vaikeus saada kunnollisia tositteita (varaosia haetaan kirpputoreilta, yksityishenkilöiltä, romuttamoilta), autonkorien ulkomaisiin hakumatkoihin liittyvät matkakulut jne. Yksikään suomalainen taloushallinnon ammattilainen ei olisi selvinnyt urakasta ilman neuvonta-apua. Verohallinto ei ollut osannut kysyttäessä antaa oikeita neuvoja, eivätkä tilitoimisto ja tilintarkastaja ymmärtäneet, millaisesta vyyhdestä onkaan kyse.

Jos kirjanpito olisi ollut hyvissä käsissä, olisi yritys maksanut arvonlisäveroja alkuperäistä vähemmän. Uskoni siitä, että hyvä tilitoimisto on yrittäjän paras turvaverkko vahvistui entisestään.

Kirjanpidossa oli muutama tilitoimiston tekemä virhe, mutta niiden merkitys rahallisesti oli vähäinen. Suurimman ongelman aiheutti se, että yrittäjä jatkoi 15 vuotiaana aloittamaansa museoautoharrastusta pitämättä siitä erillistä muistiinpanokirjaa, jonka olisi ilmoittanut henkilökohtaisessa verotuksessaan. Harrastetoiminnasta ei sinänsä tullut sen kummallisempaa tuloa. Verotarkastajat perustelivat virheellisesti, ettei yrittäjä voi harrastaa samoja asioita yksityistaloudessaan, mitä hän tekee liiketoimintanaan yrityksessä. Mieluummin kai päinvastoin, harrastetoiminnan menoja ei saa merkitä kirjanpitoon.

Tilitoimisto oli kirjannut myynnin ja siitä aiheutuvan arvonlisäveron maksuperiaatteella, mikä sinänsä on laillista. Verottaja väitti, että kirjanpito on epäluotettavaa, koska myyntilaskuja ei ole säilytetty kirjanpitoaineistossa. Harva pienyrittäjä osaa selittää kirjanpitolain sanoilla, missä tositteet ovat. Vaikka koko yrityksen aineisto oli takavarikoitu, verotarkastajat eivät olleet nähneet, että myyntilaskut oli arkistoitu asiakkaittain, mikä oli yrittäjän kannalta toimiva säilytysjärjestys ja samalla täysin laillinen.

Koko hommassa oli välinpitämättömyyden leima. Yrittäjän vastineita kuitattiin perustelematta toteamalla, ettei vastine aiheuta muutoksia verotukseen. Konkurssiinasetusoikeudenkäynnissä verohallinnon asiamies väitti, että yrityksen kirjanpito oli epäluotettavaa, koska yrittäjä on pitänyt sen itse. Yrityksen kirjanpito oli alusta alkaen pidetty tilitoimistossa. Verotarkastuksessa ei annettu mitään ohjeistusta siitä, miten asiat pitäisi hoitaa.

Toki yrittäjä selostaa asiaa omasta näkökulmastaan. Ulkopuolisella on vaikeaa ja jopa mahdotonta selvittää, mikä on koko totuus. Itse otin avuksi kassavirtalaskennan. Muutin yrityksen tilinpäätökset kassavirroiksi. Ne osoittivat toimivasti investointien tulorahoituksen ja likviditeetin hoitoa varten otettujen lainojen ajoitukset. Verottajan selvityksissä mitään pimeitä varallisuuksia ei löytynyt. Yrittäjä asui vaatimattomasti vanhassa osuuskaupassa, eikä elämäntapa tukenut verotarkastuksessa tehtyjä havaintoja. Jos verotarkastajan esitykset olisivat totta, olisi yrittäjällä ollut neljän vuoden aikana joka kuukausi 15.000 euroa ylimääräisiä varoja käytössään. Sellaista määrää ei kukaan pysty kuluttamaan. Jos olisi näin paljon rahaa, miksi lainaisi vanhalta isältään rahaa yrityksen likviditeettiongelmissa. Tällaisia yleisen elämänkokemuksen mukaisia havaintoja verotuksessa ei huomioitu lainkaan.

Kun menot olivat muuttuneet tuloiksi, yrittäjän rahasiirrot pankkitililtä toiselle pimeäksi myynniksi ja niiden perusteella laskettiin 40 %:n myyntikatteita, saatiin 5,5 miljoonan markan liikevaihdosta 2,5 miljoonan markan jälkiverot. Uskomattomia ovat niiden päälle tulevat 80 %:n veronkorotukset. Kaiken päälle tulee vielä erilaisia viivekorkoja ja viivästysseuraamuksia. Rangaistusten määrä oli 1,8 miljoonaa markkaa. Ne kasvavat koko ajan. Valitusmenettelyssä veroille saatiin toimenpidekielto, mutta ehtona oli vakuuksien antaminen veroille. Mistä kuvitteellisille veroille voi kuvitteellisista tuloista antaa vakuudet? Kun vakuuksia ei ole, alkaa systeemi jyrätä. Huvittavaa on, että Suomessa aika ajoin kirjoitetaan sivutolkulla optiomiljonäärien liikennesakkojen suuruudesta, mutta paljon suuremmista ja kohtuuttomimmista pienyrittäjien verosanktioista ei kirjoituksia tehdä.

Yrittäjien vero-ongelmat työllistävät suuren määrän virkamiehiä. Varmimmat rahat saa konkurssipesänhoitaja. Yrittäjän omaisuus realisoidaan, pankkitilit menevät pesänhoitoon ja puille paljaille jäävät niin yrittäjä kuin yrittäjää avustaneet tahot. Pesänhoidossa koira ei pure ruokkivaa kättä. Koska pesät saadaan verottajalta, ei pesänhoitajalla ole intressiä ajaa verotusta oikeaksi. Näin yrittäjä on miinoitettu joka puolelta järjestelmän kaluttavaksi.

Yritystoiminta oli tuhoutunut jo aiemmin, koska verojen takia yrittäjä sairastui ja asiakkaat kaikkosivat verotarkastuksessa tehtyjen asiakkaisiin kohdistuneiden selvitysten takia, minkä jälkeen henkilökunta oli irtisanottava. Yrittäjä ei voi saada mistään apua, koska tilitoimistojen ja tilintarkastustoimistojen säännöissä on kielto tehdä töitä tahoille, joista on epävarmaa saada palkkiota.

Yrittäjän oikeusturvan kannalta on kohtuutonta, että järjestelmä on armottoman kova, eikä mitään lievennyssäännöksiä ole esimerkiksi yrittäjän sairauden varalta. Kun yrittäjä ei pysty ajamaan asiaansa, järjestelmä tehokkaasti luo verolappuja, käynnistää ulosottoja ja konkurssimenettelyä. Määräajat tulevat ja menevät. Tämä kaikki on ohi muutamassa kuukaudessa, vaikka tiedämme hyvin, ettei tällaista tehokkuutta löydy silloin kun yrittäjä omasta aloitteestaan hakee oikaisua verotukseensa. Onnetonta on se, että yrittäjää avustavat leimautuvat. Kun itse soitin tulliverotarkastajalle, minua alettiin jo puhelimessa epäilemään rikoksen avustajaksi. Sama jatkui konkurssioikeudenkäynnissä, jossa verottajan asiaa valvonut kyseenalaisti oman moraalini, koska avustan yrittäjää. Murhaajillekin maksetaan valtion varoista oikeusavustaja, mutta yrittäjä jätetään yksin.

Yrittäjästä tulee menettelyssä ruttotautinen. Tilitoimisto lopettaa kirjanpidon pitämisen, koska on epävarmaa saako se enää palkkiotaan. Tilintarkastaja ja veroasiantuntijat eivät tee selvityksiä, jos varmuutta konsulttipalkkioiden maksamisesta ei ole. Viranomaiset sen sijaan voivat käyttää satoja tunteja työaikaa yhteiskunnan ”edun” (ei siis välttämättä oikeuden) toteuttamiseen. Asiakkaat kaikkoavat. Pankki ryhtyy turvaamaan omia saataviaan. Tavarantoimittajat myyvät vain käteisellä. Puhelimet joudutaan ottamaan prepaid systeemillä. Pahimmillaan yrittäjä joutuu vielä kaltereiden taakse. Perheet hajoavat.

Verottaja pilkkoo asian pieniin palasiin varmistaakseen, etteivät vanhimmat kaudet vanhene. Avustavan tahon on yritettävä löytää asiasta kokonaisuus, joka vaatii niin paljon aikaa, että ensimmäiset verot menevät pakkomenettelyyn ennenkuin on päästy edes sisälle siitä mistä on kyse. Vaikka laki mahdollistaisi asian niputtamisen, jolloin vanheneminen laskettaisiin viimeisestä tapahtumasta, sitä ei käytetä. Koko systeemi on tappavan tehokas.

Yhtiö on valittanut EY-tuomioistuimen päätöksen mukaisesta käytettyjen autojen maahantuonnin verotuksesta ja olisi saamassa veroja takaisin, mutta verovelvollinen on sitä ennen jo tuhoutunut. Valtiollahan ei ole mitään kiirettä autoveron oikaisemisessa.

Uskoni oikeusvaltioon on edelleen niin vahva, että uskon myös veropäätösten muuttuvan oikaisumenettelyssä. Se ei kuitenkaan enää auta mitään – päätökset ovat tuhonneet jo niin yrityksen kuin yrittäjäperheenkin. Verotuksen muutoksenhaku toimii kyllä silloin kun virheellisten päätösten aiheuttamat menetykset ovat jotenkin yrittäjän hallittavissa ja omistajilla on varaa niin oikeuden hakemiseen kuin päätösten odottamiseenkin. Tällaisissa ylilyöntitapauksissa muutoksenhaulla voidaan korjata vain yrittäjän ihmisarvoa. Monet häpeävät epäonneaan, masentuvat ja ajautuvat yhteiskunnan ulkopuolelle. Pahimmillaan epäoikeudenmukaisuus johtaa itsemurhaan. Rankkoihin seurauksiin johtavissa verotarkastuksissa tarvitaan suurta herkkyyttä, sillä tilanteen keventäminen leikinlaskulla koetaan loukkaavana ja nöyryyttävänä.

Tapauksen 4,3 mmk:n jälkiverot tilastoidaan verotarkastuksen saavutuksiksi ja niitä käytetään osoituksena talousrikollisuuden määrästä Suomessa. Luvuilla perustellaan lisäresursseja kuten viime vuoden lopun välikysymyskeskustelu talousrikollisuudesta osoitti.

Yhteiskunta ei yrityksestä saa enää koskaan tuloja. Jälkiverot jäävät maksamatta. Yrityksen työntekijät jäävät työttömiksi. Yrittäjä ei voi koskaan ansaita enää mitään (verojen viiden vuoden vanhenemissääntöäkin ollaan ankaroittamassa). Jos yrittäjä aikoo jatkossa elättää itsensä, ei hänelle anneta muuta mahdollisuutta kuin rikollinen toiminta tai muitten almujen varassa eläminen. Sosiaaliturva on olematon. Todelliset virheet korjaamalla selvitään kohtuullisilla jälkiveroilla ja yritys tuottaisi suomalaiselle yhteiskunnalle jatkuvasti tuloja erilaisten verojen muodossa.

Tuntuvaa opetusta ei olisi tarvinnut yritys, vaan verotarkastaja.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki