Verottaja vie tuhkatkin pesästä

Osinkojen verouudistuksesta on saatu ensi tietoja. Poliitikot ovat lähteneet irtopisteiden keruuseen. Epäonnistuneiden kommenttien määrä on ollut suuri. Alivaltiosihteeri Hetemäen työryhmä on istunut 1,5 vuotta. Yrittäjien järjestöt ovat ryhmittyneet siilipuolustukseen. Uusia avauksia ei ole tehty. Työryhmän virkamiespainotteinen kokoonpano ei suuria odotuksia antanutkaan. Toimikunnan toimeksiannossa on mielenkiintoinen velvoite: ”Työryhmä voi teettää asiantuntijaselvityksiä ja sen tulee kuulla järjestöjen ja akateemisen maailman edustajia.” Yrittämisen verotusta voivat ymmärtää parhaiten yrittäjät itse, mutta heitä ei tarvitse kuulla. Virkamiehet, professorit ja järjestöjen edustajat elävät liian turvatussa kuukausipalkkaisessa maailmassaan, jossa yrittämisen arki jää vieraaksi.

Yritykset maksavat kassan kannalta veronsa etukäteen. Aivan liian usein osinkoja joudutaan maksamaan velkarahalla. Sitä voi moittia, mutta täytyy yrittäjänkin elää. Jos ei voi maksaa osinkoja, on maksettava palkkaa. Liian usein yrittäjä ei saa kumpaakaan. Kokonaan on unohdettu se, että veroja maksetaan vielä yritystoiminnan loppuessakin. Suurin osa yrityksistä hiipuu. Vain vähäinen osa yrityksistä voidaan myydä eteenpäin tai siirtää perillisille. Yrityksessä on toiminnan aikana oltava edes vähän rahaa ja kun se siirtyy yrittäjälle, maksetaan verot vielä kerran. Palkansaaja ei koskaan joudu maksamaan veroja etukäteen eikä jälkikäteenkään.

Suomessa on vain pieni määrä yrityksiä ja yrittäjiä, joilla rahaa on aina riittävästi. Verokeskustelu on käyty kuvitellen, että kaikilla rahaa riittää. Yrityksen verotus tulee toteuttaa siten, että heikoimmatkin voivat pärjätä. Hyväosaiset saattavat tällöin pärjätä entistäkin paremmin, mutta niinhän se yhteiskunnassa on muutoinkin.

Tuloksen verottamisesta kassavirran verottamiseen

Yrityksen ja yrittäjien verotuksessa tärkeintä on sovittaa verot ja maksut yrityksen kassavirtaan, vasta sen jälkeen voi sopia verojen määrästä. Yrityksen veroista ja julkismaksuista kaksi kolmasosaa maksetaan ennen, kuin vastaavaa tuloa on käytössä. Laman kourissa kassavirran hallinta on entistä vaikeampaa, koska asiakkaat maksavat yhä myöhemmin. Etenkin suuryritykset vaativat pitkiä maksuaikoja, joihin ne ottavat omavaltaisesti lisäaikaa. Esimerkiksi arvonlisäverot tulevat yhä useammin maksuun ennen, kuin on yritys itse on saanut rahaa laskuista.

Yhteisövero maksetaan tuloksesta, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä yhtiön maksuvalmiuden kanssa. Etenkin yritykset, jotka joutuvat investoimaan käyttö- ja vaihto-omaisuuteen, ovat vaikeassa asemassa, kun samaan aikaan on maksettava investoinnit, joita ei saa vähentää verotuksessa joko lainkaan tai vain hitaasti. Näin rahaa verojen maksuun yksinkertaisesti ei ole.

Valtion ratkaisu tähän ongelmaan on kiristää maksuaikoja ja rangaistuksia, joilla valtio turvaa omaa kassaansa välittämättä siitä, miten maksajat selviytyvät. Tämä on erityisen moitittavaa, koska julkista rahaa tuhlataan edelleen holtittomasti ja valtio ottaa koko ajan lisää velkaa.

Yrityksessä on muitakin vähennyskelvottomia menoja, esimerkiksi vuokratakuut ja maksetut ennakot. Näitä joutuvat maksamaan etenkin yritykset, joilla on muutoinkin vaikeuksia maksuissaan.

Kassavirtaverotukseen siirtymisessä on huomioitava taseissa olevat verotuksessa vähentämättömät erät. Ne tulee vähentää esimerkiksi kymmenen vuoden siirtymävaiheen aikana.

Kun tuloksen verottamisesta siirrytään kassavirran verottamiseen, perustuvat maksut oikeudenmukaiseen perusteeseen. Myös arvonlisäverotuksessa myyntien vero pitäisi saada maksaa vasta, kun raha on saatu.

Yhteisöverokanta 26 prosentista kymmeneen

Tuloksesta maksettava 26 prosentin vero on paljon. Aivan liian usein vero on maksettava velkarahalla. Vuodesta 2005 yhteisöveron ja pääomatuloveron ero on ollut 2 prosenttiyksikköä, mutta se on aivan liian vähän, koska tavoitteena tulee olla yrityksen riskien pienentäminen omaa pääomaa kasvattamalla. Jos verokanta on alhainen ja osinkovero nykyistä korkeampi, se edesauttaa yrityksen rahoitusaseman parantamista enemmän kuin nykyinen nettovarallisuudesta saatava verovähennys. Se on myös oikeudenmukainen kaikkia kansalaisia kohtaan: kun yrityksestä nostetaan osakkaalle rahaa omaan käyttöön, siitä pitääkin maksaa veroa.

Paradoksaalista on se, että nettovarallisuuteen sidottu osingonjaon verotus vähentää yritysten vakavaraisuutta, vaikka sitä perustellaan päinvastaisilla argumenteilla. Jokainen pyrkii maksamaan ainakin sen paljon puhutun ”verottoman osingon”, vaikka velaksi.

Jos yhteiskunta aidosti haluaa kannustaa yrittämiseen, se tapahtuu aivan muin keinoin kuin veroetuja antamalla. Kunhan yrittäjiä kohdeltaisiin tasavertaisesti muiden kansalaisten kanssa, se riittäisi ja johtaisi nykyistä merkittävästi parempaan tilanteeseen. Ilman kannustustukia, joista tulee mielikuva verohelpotuksista.

Virossa yhteisöverokanta on nolla ja siellä kaikki verot maksetaan vasta, kun tulo nostetaan yrityksestä. Nollaverotus johtaa turhiin järjestelyihin. Koska yritystoiminta saa toimintaansa varten resursseja yhteiskunnalta, se voi maksaa ”jäsenmaksua”.

Kun verokanta on alhainen, voi yritys tehdä investointeja toimintaan ja henkilökuntaan enemmän omalla rahalla. Tämä vähentää investointien riskejä ja mahdollistaa paljon halutut kasvuyritykset omalla rahoituksella. Kun verokanta on korkea, investointikynnys on korkeampi.

Yritystoiminnan riskit ovat huomattavat, ja yksi virhe tai sattuma voi tuhota koko yrityksen. Yrittäjälääkäri voi tehdä leikkausvirheen, tilintarkastaja tai tilitoimisto ei huomaa virhettä tilinpäätöksessä, yrityksen valmistama tuote voi olla viallinen ja aiheuttaa suuret korjauskulut tai jopa myrkyttää asiakkaat. Kuoleman suudelman voi saada myös ison asiakkaan siirtymisestä muualle tai sen konkurssi. Yrittäjän kuolema tai sairastuminen voi tuhota vahvankin yrityksen nopeasti. Jos verotus on etupainotteista ja korkeaa, ei ole puskureita selvitä näistä yllättävistä tilanteista.

Yksi iso yritystoiminnan riski on verotarkastus ja verotuskäytäntö, joka on muuttumassa yhä agressiivisemmaksi. Verotarkastuksissa voidaan rangaista muotovirheistä jopa silloin kun valtio on saanut liian paljon verotuloja tai vaikka veromenetyksiä ei ole lainkaan ollut. Verotustulkinnat ovat joskus niin ankaria, että virheitä tehnyt yritys laitetaan tarpeettomasti konkurssiin.

Pääomatuloverokanta 30-32 prosenttia

Pääomatuloverotuksen korottaminen nykyisestä 28 prosentista on paikallaan. Kohtuullista kuitenkin on degressio pienistä pääomatuloista, sillä pelkästään ansiotuloja saava maksaa 32 prosentin veron vasta ylimmän marginaaliveroluokan 66 400 euroa kohdalla.

Monet pienituloiset, esimerkiksi eläkeläiset, saavat vähäisiä pääomatuloja, kuten vuokria tai osinkoja. Nykyinen kiinteä verokanta johtaa pienissä tuloissa kohtuuttomuuksiin. Siksi myös pääomatulojen verotuksessa tulee olla progressio, joka voisi päättyä 32 prosentin kohdalla. Suuret pääomatulot ovat usein kertaluonteisia, joten niiden korkeampi progressiivinen verotus on kohtuutonta säännöllisiä suuria pääomatuloja saaviin verrattuna.

Noteeraamattoman yhtiön osingot eivät ole verotuksessa pääomatuloja. Ne ovat henkilöverotuksessa ”verottomia osinkoja” ja ansiotuloina verotettavia osinkoja. Jos osingot verotetaan pääomatulona, on tehtävä muitakin muutoksia kohtuullisuuden varmistamiseksi. Yhtiön maksama yhteisövero osingon osuudelta tulee katsoa ennakkoveroksi. Siitä huolimatta merkittävä osa maksetuista veroista menee osingonjaon kannalta hukkaan. Jos jaetaan osinkoa vanhoista korkeammin verotetuista voitoista osinkoa, voidaan kymmenen vuoden siirtymäajan katsoa tästä osasta ennakkoveroksi suurempi määrä, esimerkiksi 15-20 prosenttia. Vanhojen voittojen jakoa olisi yrityksen tuloksen ylittävä osinko.

Jotta yhtiölle verottomia tuloja ei voitaisi näin jakaa osittainkaan verotta, palautetaan vielä 2004 ollut täydennysvero verotukseen. Verohallinnon rekistereissä on kaikki tiedot tuloista ja veroista, joten täydennysveron palauttaminen on teknisesti suhteellisen helposti tehtävissä.

Itse en usko pelotteluun pääomien siirtämisestä ulkomaille. Isot pörssiyhtiöt siirtävät tuotantonsa muualle ja ehkä menevät perässä, mutta mihin suomalainen perheyritys menisi, ei minnekään. Jos omistus menee, menköön, sillä osingoista pidätetään tietenkin pääomatuloa vastaava lähdevero. Jos EU estäisi sen, pitää sellaiset surkeat direktiivit muuttaa.

Pääomatuloja ovat myös myyntivoitot ja yrittäjätoiminnan lopettamisen yhteydessä jaetut varat. Pääomatuloveron korottaminen edellyttää inflaation nykyistä parempaa huomioon ottamista. Hankintameno-olettamassa on huomioitava inflaatio 20 vuoden ajalta. Vaikka se johtaa epäoikeudenmukaisuuksiin, ei nykytilannetta huonommaksi mennä. Pienet myynnit (esimerkiksi alle 5 000-10 000 euroa) tulisi jättää verottamatta, koska vanhojen (osake)omistusten hankintahintaa on vaikeaa selvittää.

Palkkavarausosinko

Osakeomistukseen perustuva osinko ei ole aina oikeudenmukainen. Vähänkin merkittävä yritystoiminta edellyttää, että yhtiössä on useampia osakkeenomistajia, jotka eivät ole saman perheen jäseniä. Jos yhtiössä ei ole rahaa, ei se pysty maksamaan säännöllisesti palkkaa omistajilleen. Silti yritys voi joutua maksamaan veroa, joka heikentää osakkaiden asemaa entisestään.

Yrityksen ja osakkaan välisen verotuksen yhteensovittaminen edellyttää uuden osingonluontoisen palkkavarauksen tekemistä tilinpäätökseen. Palkkavaraus on osakemäärästä riippumaton osakkaalle korvamerkitty voitonjakoluontoinen erä, joka merkitään tilinpäätökseen ja jonka saa vähentää päättyneen tilikauden verotuksessa täysimääräisenä. Varaus annetaan osakkaalle, joka voi jättää palkan yhtiöön pääomalainaan rinnastettavana omana pääomana. Kun palkka maksetaan, se verotetaan ansiotulona kuten palkka. Jos yritys menee konkurssiin, nostamatonta tuloa ei koskaan veroteta. Nyt tällainen työmäärästä riippuva osingonjako katsotaan veronkierroksi, vaikka se on reilua yrittämistä.

Ansiotulon ja pääomatulon yhteensovittaminen

Esittämäni pääomatulojärjestelmä toimii hyvin, jos samat henkilöt eivät samaan aikaan saa ansiotuloja. Jos ei mennä tasaverojärjestelmään, on yhteensovituksessa tehtävä kompromisseja. Pääomatulon muuttaminen kokonaan progressiiviseksi ansiotulojen tapaan johtaisi kohtuuttomuuksiin. Yhteensovituksen ongelmia lieventää perintöverotus, koska pääomatulot periytyvät ansiotuloja todennäköisemmin. Yksi mahdollisuus on palauttaa varallisuusverotus ja luopua perintöverotuksesta. Tällöin varallisuusvero olisi etukäteen maksettua perintöveroa, joka ajoittuisi tasaisemmin. Varallisuusvero tasoittaisi myös todella suurten pääomatulojen verotuksen edullisuutta.

Yhteensovituksessa voidaan estää pääomatulojen erilaisesta progressiivisuudesta saatava etu silloin kun ansiotulo ja pääomatulo tulevat samasta lähteestä. Veronkierron estämiseksi lähteeksi on katsottava konserni ja saman henkilöomistajan hallitsema sisaryhtiöverkosto. Pääomatuloja ei kuitenkaan pidä verottaa 32 prosentin veron saavuttamisen jälkeen progressiivisesti, vaikka ansiotulojen marginaalivero olisikin suurempi.

Henkilöyhtiöiden ja ammatinharjoittajan verotus

Henkilöyhtiöissä ja joskus ammatinharjoittajallakin tulee niin hyvä vuosi, ettei ehdi miettimään muuta kuin asiakaspalvelua. Tilinpäätöksen yhteydessä huomataan tulevan isot progressiiviset verot, mitkä kaikki ovat poissa yritystoiminnan tulevaisuudesta. Kun toteutetaan myös henkilöyhtiöille palkkavaraus, yrittäjät voivat muuttaa toimintansa osakeyhtiöksi ja siirtää varat yhtiölle. Jos yhtiötä ei perusteta, maksaisi yrittäjä veron vasta, kun palkkavaraus otetaan omaan käyttöön. Monelle yrittäjälle kävi niin, että vuodelta 2007 maksettiin isot verot, ja nyt 2010 mennään tappiolla. Palkkavaraus mahdollistaisi progression leikkaamisen, sillä yritystoiminta ei todellakaan ole omaa henkilökohtaista taloutta.

Unelmoin edelleen pienyhtiöstä, jossa yritykset juridisesta asemastaan huolimatta maksavat veroa samoin perustein. Kun palkansaajayhteiskunta vähitellen rapautuu, on tällaisen yksinkertaisen lainsäädännön alla toimiva yritystoiminta välttämättömyys.

Taannehtiva tappiontasaus

Tappiontasauksen saaminen omistajavaihdosten yhteydessä on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Yrityksissä tapahtuva omistuksen vaihtuminen edellyttää tasausehtojen lieventämistä. Jotkut sinnittelevät yli kymmenen vuotta tappioidensa kanssa, joten tappion tasausoikeus voidaan hyvin pidentää 15 vuoteen.

Lisäksi tarvitaan taannehtiva tappiontasaus, jolla helpotetaan kriisiin joutuneen yrityksen vaikeuksia. Valtio on edelleen vaatimassa etuaikaisesti arvonlisäveroja ja ennakonpidätyksiä, vaikka yritys tekee tappiota. On vähintään kohtuullista, että yrityksen maksamia, vanhoja hyvien vuosien veroja voidaan käyttää vaikeuksista selviämiseen. Pahimmillaan yrittäjä on elinikäisessä velkavankeudessa yritystoiminnan tappioiden takia, vaikka yritys on voinut maksaa suuriakin veroja vuosikymmenten ajan. Näin käy kun yritystoiminnan perusteet järkkyvät.

Mitä nettovarallisuus on?

Nettovarallisuus ei ole löysää rahaa, jota pidetään yrityksen pankkitileillä verottomien osinkojen saamiseksi. Nettovarallisuus on käyttöomaisuutta, vaihto-omaisuutta, vuokratakuita, myyntisaamisia ja pankkitilillä olevaa rahaa palkkojen ja ostolaskujen maksamiseksi. Verottaja ja eläkelaitokset ottavat omansa päältä kovalla kädellä, minkä takia nettovarallisuutta tarvitaan, jotta ylipäätään saadaan jatkaa liiketoimintaa. Nettovarallisuutta eli omaa pääomaa tarvitaan, jotta koko toimintaa ei rahoitettaisi velaksi. Jos yritykset menevät konkurssiin, se johtuu rahojen loppumisesta, jolloin velkojatkin jäävät ilman.

Nettovarallisuudessa on myös verottamattomia eriä. Kun Sampo myi pankkinsa, se sai myynnistä 2,8 miljardin euron verottoman tulon. Näin Sammon maksamien osinkojen kokonaisvero jää 19,6 prosenttiin (normaali 40,5 prosenttia). Pörssin ulkopuolella oleviin yrityksiin tulee käyttöomaisuusosakekaupoista verotonta tuloa. Vanhoissa sukuyhtiöissä on ennen vuotta 1993 saatuja pääomia, joiden veroaste on vähäinen. Sukuyhtiön perillinen, joka ei osallistu mitenkään yrityksen toimintaan, saa verottoman osinkonsa turhan helposti ja riskittä.

Nettovarallisuudesta osingonjaon verotuksen perusteena voidaan luopua kokonaan kun yhteisövero on alhainen.

Yrittäjät sopeutuvat ja valtio pettyy

Veronkorotuksilla Suomi ei pelastu. Suomen valtion velka lisääntyy 2010 talousarvion mukaan 13 miljardia euroa. Arvonlisäverokertymä vuonna 2010 valtion talousarviossa on 12,6 miljardia euroa. Valtion ansio- ja pääomatuloverokertymä jää 7 miljardiin euroon. Valtion lisävelkaantumisen ehkäisy edellyttäisi arvonlisäveroprosentin nostoa 44:ään tai palkansaajien veron kolminkertaistamista.

Yhteiskunnan taloutta ei saada tasapainoon millään veronkorotuksilla. Päinvastoin suuret veronkorotukset kääntyvät itseään vastaan, tukehduttavat aktiivisuutta ja kannustavat elämään sosiaaliturvan varassa.

Verojen kiristäminen johtaa ennalta arvaamattomiin järjestelyihin. Talvella 2010 on veronkorotusten pelossa jaettu varmuuden vuoksi osinkoja reippaasti, ankeista taloudellisista ajoista huolimatta. Johtopäätökset verokertymien muutoksista ovat usein harhaisia. Esimerkiksi yhteisöveron tuoton lisääntymisestä hehkuttavat jättävät sanomatta, kuinka paljon palkkatuloveroja on jäänyt saamatta. Yritykset toimivat myös epärationaalisesti, koska konsultitkaan eivät hallitse kokonaisuuksia. Neuvot ovat liian usein vahingollisia.

Oikeudenmukainen yritysverotus

• Yhteisön verotuksen perustaksi kassavirtatulos
• Yhteisövero 10-12 prosenttia
• Osinkojen verotus pääomatulona 30-32 prosenttia, sama pörssiyhtiö- ja muille osingoille, osakeyhtiöiden välillä osingoista ei makseta veroa
• Kaikkiin ulkomaille maksettuihin osinkoihin vastaava lähdevero
• Yhtiön maksama vero ennakonpidätysluonteinen osingonjaossa
• 10 vuoden ajan verovähennys vanhoista kertyneistä verotetuista voitoista jaettuun osinkoon
• Hankintameno-olettaman perustuminen inflaatioon
• Pienet myynnit verovapaiksi
• Taannehtiva tappiontasaus, jossa veronpalautus.

Lyhennetty kirjoitus julkaistu Tilisanomat-lehdessä 2/2010.