Verot paratiisissa

Kirjoituksen taustaa:
Laskin kerran mielenkiinnosta, mikä on todellinen veroprosenttini, kun huomioin perheemme elämän 20 vuoden ajalta 25-45 ikävuoden välillä. Yllätyin kun pääsin 75 prosenttiin tuloista.

Vuonna 1994 olin toukokuussa luennoimassa Hollannin Antilleilla Curacaon saarilla Karibialla. Olin tehnyt hienon multimediaesityksen Sibelius musiikkeineen ja tositteiden polttoelokuvineen. Mutta olin unohtanut Macintoshin ja videotykin välisen kaapelin Suomeen. Kiersin taksilla tilintarkastustoimistosta toiseen etsimässä kaapelia, koska vielä silloin Mac oli kova sana tilintarkastajillekin. Kaapelia ei löytynyt – onneksi oli varajärjestelmä diafilmeillä.

Ihmettelin, että saarella ei oikestaan ollut mitään liiketoimintaa. Muutama kalastusalus, hotelli ja pilvenpiirtäjät, joissa kaikissa asustivat tilintarkastustoimistot ja heidän verokonsulttinsa. Veroparatiisien käyttö täytyy olla todella mittavaa, jos pelkästään yhdellä saarella on satoja konsultteja junailemassa veroja piiloon. Tästä matkakokemuksesta kirjoitin tämän tarinan.

Veroparatiiseja ei ole saatu vieläkään kuriin, vaikka niiden pahuudesta aika ajoittain puhutaan. Syy on tietenkin selvä. Näitten pikkusaarten kautta kierrätetään monen arvostetun kansalaisen rahat. Siellä menee veronkiertorahat, lahjukset ja talousrikosrahat. Tuskinpa näitä tosissaan kukaan haluaa lopettaa. Helppoahan se olisi. Antillitkin on Hollannista riippuvainen maa. Hanat kiinni, jos tietoja ei anneta. Se on siinä.

PV

—

Suomesta on tullut maailman verohelvetti. Kun kaikki tulo-, omaisuus-, arvonlisä-, kiinteistö-, leima-, valmiste- ja perintöverot sekä auton tuulilasimerkit laskee yhteen, on todellinen verokanta jo monissa tapauksissa ylittänyt 80 % tulojen määrästä.

Ei siis ihme, että suomalaisiakin yrityksiä näkee ulkomaisissa veroparatiiseissa, joista meillä kai parhaiten tunnetaan Cayman- ja Neitsyt-saaret. Näissä maissa ei veroja ole lainkaan – mitä nyt jotain symbolisia rekisteröintimaksuja ja tulleja, joita ei tarvitse maksaa kun niihin mitään ei viedäkään.

Miten tällainen oikein toimii? Veroparatiisit ovat kooltaan tuskin Hailuodon kokoisia ja asukkaita niissä on vain vähän enemmän kuin Velkualla. Mitä liikeideaa on perustaa usein ainoaksi ulkomaiseksi tytär- tai sisaryhtiöksi yritys niin laajat markkinat omaavalle “maalle”?

Kun tällaista maata kiertää, ihmettelee, että missä ovat ne tuhannet kansainväliset yritykset, joiden vuosikertomuksista näkee toimintaa olevan myös Leeward-saarilla, Neitsyt-saarilla, Hollannin Antilleilla, Jerseyssä ja muissa ihmeellisissä paikoissa. Ainoat näkyvät yritykset ovat hienostohotellit golfkenttineen ja Big 6-tilintarkastustoimistot. Mutta eihän 5 kilometriä leveälle ja 8 km pitkälle hiekkarantasaarelle muuta juuri mahtuisikaan. Paratiisimaan pieni koko pakottaakin yritykset pöytälaatikoihin: kun Suomessa viittä miljoonaa asukasta palvelee runsaat 200.000 yritystä, on esimerkiksi Cayman-saarten 18.000 asukkaan palveluksessa 12.000 yritystä.

Golf-kenttiä tarvitaan, jotta kansainvälisen yrityksen hallitus voisi kokoontua siellä tutuissa ympyröissä kerran vuodessa siinä ainoassa yrityksen toiminnassa, joka tässä maassa näkyy.

Tilintarkastus- ja lakiasiaintoimistoja tarvitaan junailemaan näitä operaatioita. Turun kaupungissa on tuskin kahtakymmentä tilintarkastajaa, jotka hoitavat koko Varsinais-Suomen talousalueen yritysten tilintarkastukset, mutta Turun kokoisella paratiisisaarella hienoimmat liiketalot ovat tilintarkastustoimistojen ilmastoidut palatsit, joissa toimii yhteensä 500 tilintarkastustoimiston kyltin alla olevaa verosuunnittelijaa. Mutta heidän toimialueensa onkin Turun Kupittaan sijasta koko maailma. Siellä nuorinkin 22-vuotias assistentti saa hienon työhuoneen, auton luksusasuntoineen ja taskurahat hyvän palkan päälle. Ja siitä huolimatta nämä yksiköt ovat Big 6-toimistojen parhaiten kannattavia yksiköitä. Ja verottomina tietenkin – veroparatiisissa kun ollaan.

Kaikki on ihanan laillista, mutta missä on moraali? Onko tilintarkastustoimiston tai liikejuristin tehtävä todella suunnitella, miten jossain pöytälaatikon nurkassa toimivan yrityksen avulla voidaan siirtää kaikki varsinaisen toiminnan voitot nimellisesti verotetuksi rahoituspalkkioiden, royaltien, provisioiden, osinkojen, myyntivoittojen ja sisäisen hinnoittelun avulla. Miten Leeward-saarille voi jäädä yrityksen koko myynnistä syntyvä tulos, jos siellä ei ole yhtään myyjääkään? Miten tällaisten saarien emämaat voivat hyväksyä, että heidän elätteinään toimivat saaret toimivat oman maansa yritysten veronkiertopaikkoina.

Jos yritys tunnin vievällä paperin pyörittämisellä säästää 10 miljoonan verot, voi verokonsultoinnista helposti laskuttaa 1 miljoonan, kun työ on niin vaikeaakin.

Pitääkö meidän raskaasti verotettujen härmäläisten todella sietää kaikki tämä. Helppo olisi säätää laki, jolla verotetaan ulkomaiset näennäisoperaatiot – kyse on vain poliittisesta tahdosta. Pitäisikö myös tilintarkastustoimistojen luopua laillisuuden sädekehästään, sillä veroparatiisitoiminta mahdollistaa myös huume- ja muun rikollisen rahan pesun. Rehelliset ihmiset ja yritykset eivät tarvitse numerokoodeihin perustuvia salaisia pankkitilejä – pitäisikö siis Brysselissä kurkun muotodirektiivin sijasta keskittyä pankkitilinumerodirektiivin laatimiseen.

Monista maista rahdataankin säkkikaupalla selvää rahaa pestäväksi veroparatiiseihin. Poliisithan ovat keskittäneet voimavaransa näissä oikeissa maissa maahantuonnin valvontaan, eikä vientiin enää riitä tutkijoita. Siellä rahat siirtyvät kymmenen pankin kautta viimein takaisin Eurooppaan, USA:han ja mistä ovat lähteneetkään. Rahan jäljittäminen on mahdotonta, sillä Suomen tiliotejärjestelmän arkistointitunnuksen mukaista tositteen alkuperäislähdettä ei muualla tunneta. Eikä kukaan perään huuda, kun Suomeen saadaan sijoitus suomalaisen pankin Cayman-saaren konttorin kautta. Vaikka tällaista pankin konttoria ei todellisuudessa olisikaan missään – onhan suurin osa veroparatiisien pankeista samanlaisia pöytälaatikoita kun muidenkin yritysten tyttäret.

Jos nämä moraalittomat, mutta lailliset rahankierto-operaatiot verotettaisiin alkuperämaassaan, olisi todennäköistä, ettei laillisuuden savuverhon takana toimiva huumerahan pesukaan onnistuisi kun kaikki osaisivat epäillä lähettävän pankin rahojen laillisuuden perään.

Tai pitäisikö meidänkin perustaa omat veroparatiisit? Houtskär ja Kotkan Koukkusaari antaisivat mahdollisuuden palvella veroasioissa omalla kielellään – savolaisille paratiisi pitäisi hakea Soisalosta.