Valtio pienyrittäjänä

Kirjoituksen taustaa:
Tässä jutussa tuon esille esimerkkejä siitä, kuinka valtio kilpailee pienyrittäjien kanssa samoilla markkinoilla. Yhteiskunnallisesti tähän ongelmaan on kiinnitetty varsin vähän huomiota, vaikka se tuhoaa pienyritysten mahdollisuudet menestyä omillaan.

Kirjoituksen julkaisemisen jälkeen tilanne ei ole ainakaan parantunut. Päinvastoin. Palkka.fi palvelulla valtio sekoittaa palkkakirjanpitomarkkinat ja vuonna 2006 käyttöönotettava verotili tulee kilpailemaan yritysten rahamarkkinoilla korkojen avulla.

PV

—

Kuluneella kesällä keskusteltiin vilkkaasti valtion omistajapolitiikasta pörssiyhtiöissä. Jokaisella meistä oli mielipide Sonerasta ja sen UMTS katastrofista. Pörssiyhtiöiden varjossa valtio on lisännyt kilpailuaan pienyritysten kanssa, eikä se ole kiinnostanut julkista sanaa lainkaan. Vaikka Suomen työvoimasta 27 % on julkishallinnossa töissä, se ei valtiolle riitä, vaan myös pienyrittämisestä halutaan tehdä viranhoitoa.

Kuorma-autonkuljettaja, tilitoimiston pitäjä, juomaveden pullottaja, autokatsastaja, metsäomaisuusneuvoja, koulutusalan yrittäjä, tavarankuljettaja ja monet muut näkevät valtion omistajapolitiikan joka päivä kilpailun kovenemisena, pienempinä tuloina ja yrittämisen vaikeutena, eikä heillä ole aikaa saatikka mahdollisuutta päästä tiedotusvälineissä esiin omistajapolitiikan uhreina.

Valtion into pienyrittämiseen kumpuaa monista lähteistä. Yrittäminen tuo virastolle ns. omaa rahaa, jota voidaan käyttää valtion budjettiraameista välittämättä. Merenkulkulaitoksen puolustuspuheet oikeudenkäynnissä, jossa Karibian kuumat yöt aviopuolison ja lasten kera ovat ”normaalia yritystoimintaa” saattavat innostaa virkamiehiä yrittämiseen. Virkamiehet saavat EU- ja sen ESR-rahaa helpommin kuin yritykset ja koska EU-raha menee hukkaan, jos sitä käytä, saattaa syntyä isänmaallisuutta – pidämme huolta Suomen maksamista EU-rahoista, etteivät ne mene muitten maitten käyttöön. Talousrikollisuudella pelottelu saa viranomaiset innokkaiksi rehellisten tilitoimistopalvelujen tuottajiksi. Suomen Posti puolestaan on 350 vuoden toiminnan jälkeen sähköisten laskujen pelossaan lopettanut valtaosan postikonttoreista ja siirtynyt paitsi toimistotarvikekaupaksi myös tilitoimistoyrittäjäksi. Huomasin kyllä kesällä, että saa sieltä vielä postimerkkejäkin.

Valtiolla ei kuitenkaan ole yrittämiseen kuuluvaa tehokkuuspakkoa, koska valtioyrittäjän palkka on turvattu kuukausipalkka, joka tulee pankkitilille kuin manulle illallinen riippumatta tehokkuudesta tai asiakasveloituksista, jotka usein maksetaan valtion varoista, jolloin palvelu näyttää niiltä kuuluisilta ilmaispalveluilta. Pientyönantajien palkkatilitoimisto Kymenlaaksossa laskee 300 yksityisen palkan lisäksi noin 80 yrityksen ja yhteisön palkat. Palkkoja lasketaan noin 500 kuukausittain viiden hengen toimesta. Yksityissektorilla yhden henkilön pitää pystyä samaan elantonsa hankkiakseen. Ylä-Pirkanmaan yrittäjyyshankkeessa Orivedellä tilastoitiin vuonna 2001 noin 600 asiakaskäyntiä, joita hoiti neljä kokopäiväistä ja yksi osa-aikainen työntekijä. Karkeasti laskien jokaista asiakaskäyntiä kohti oli työaikaa kaksi työpäivää. Tuskin yksityinen konsultti tuolla vauhdilla tulee hikeen, saatikka ansaitsisi leipänsä.

Valtio on omistajana Silta Oy:n palkkatilitoimistossa. Ehkä tästä innostuneena vuoden 2003 syksyllä valtio aloittaa internetissä toimivan palkkatilitoimiston, joka tavoittelee 60000 pienyrityksen palkanlaskentaa. (Itse)palveluun houkutellaan ilmaisuudella. Palvelu tulee olemaan kuoleman suudelma lukuisille pienyrityksille tehdyille palkkalaskentajärjestelmille. Suomalaiset yrittäjät ovat niin innoissaan ilmaisuudesta, että he tuskin ajattelevat kilpailussa kuolevia pienyrityksiä. Vasta kun valtio uhkaa omaa yritystä, tilanteen kummallisuus alkaa kiinnostaa.

Näin on käynyt esimerkiksi kuorma-autoilijoille. Kun Tieliikelaitos sai oikeuden kilpailla kuljetuksista ja sille annettiin apporttina kuorma-autot ja sorakuopat, alkoi alan yrittäjien loppulaskenta. Kuorma-autoilijat saavat kilpailussa vain rippeitä. He ovat pelossaan vaienneet, koska kilpailutilanteen absurdiuden julkistaminen veisi rippeetkin. Valtioyrittäjä väittää kilpailun olevan reilua ja läpinäkyvää. No, läpinäkyvää on vain lasi ja tämä lasi taitaa muistuttaa enemmän Linnanmäen naurutalon peililasia.

TLL pienyrityksen henkilökunnan ei tarvitse laittaa asuntoaan yrityksen velkojen vakuudeksi. Korkomenoja ei ole siirretyn omaisuuden osalta. Veroja ei tarvitse tuloista maksaa. Jos tappiota kuitenkin tulisi, maksumiehinä ovat veronmaksajat. Yrittäjyyteen kuuluva konkurssiriski ei valtioyrittäjää koske. Käytännössä sama viranomainen tielaitos – 1.1.2001 alkaen Tiehallinto ja Tieliikelaitos – kilpailuttaa ja tekee tarjousvertailut. Hallinnon ja TLL pienyrityksen välillä voidaan tehdä siirtohinnoilla millaista tulosta tahansa – kyse on samasta asiasta, jota verohallinto selvittää toisiinsa riippuvuussuhteissa olevien yritysten väliltä. Läpinäkyvä tilinpäätös ei kerro mitään näistä kilpailuvääristymistä.

Valtio on sekoittanut esimerkiksi koulutusalan markkinat täydellisesti. Verorahoin tuettua yrityskoulutusta tarjoavat niin yliopistot kuin ammattikorkeakoulut. Myös tilitoimistot ovat käyttäneet innoissaan näitä palveluja, koska ne ovat ilmaisia tai eivät maksa edes sen ulkomaan matkan vertaa, mikä koulutukseen on houkutukseksi ujutettu kansainvälisyyden nimissä. Kouluttajat ovat samoja kuin yksityisten kouluttajien tilaisuuksissa, vaikka heille maksetaan vain valtion taksan mukaan alihintaisia palkkioita. Nekin otetaan heti veroina takaisin. Tuettu koulutus ja konsultointi ei onneksi mene aina kaupaksi, koska ohjelmat on suurten avustusten toivossa tehty liian mittaviksi. Pienyritys ei tarvitse ilmaisia neljän päivän konsultointiohjelmia, koska neljän päivän käyttäminen suurelta osin turhaan konsultointiin maksaa menetettynä työaikana liikaa. Kun EU toivottavasti joskus lopettaa tällaiset yritystuet ei maassamme ole jäljellä lainkaan pk yritysten koulutusta hoitavia yrityksiä. Mitenkähän silloin suu pannaan?

EU:n myötä erilaista yritystukirahaa on liiankin kanssa. Monia täysin käsittämättömiä hankkeita on rahoitettu yhteisistä varoista (ehkä ylivertaisin on hevosille tehty sauna Limingalla). Yritystuet ovat poikineet uutta yritystoimintaa, koska jopa puolet saaduista rahoista menee tukikonsulttien palkkioihin. He ovat kuitenkin tärkeitä, koska tukimenettely on niin tiukan byrokraattinen, ettei sitä voi hallitakaan muu kuin asiaan vihkiytynyt yritys. Huuhaa-hankkeiden rahoittaminen ei olekaan niin vaarallista, koska siinä menetetään vain verorahat. Sen sijaan hyvät hankkeet tuhoavat markkinat, koska tukea saamaton yritys ei pysty kilpailemaan tukea saavan yrityksen kanssa. Tilitoimistoalallakin on esimerkkejä erikoistarjouksista, joissa palvelun sisällön sijasta tarjotaan ESR-tuella alennuksia.

Erilaista käynnistys- ja starttirahaa hakevat kaikki, koska sitä jaetaan avokätisesti. Ravintola-alalla tämä on johtanut kierteeseen, jossa samat omistajat (joskus vain passit vaihtuvat) perustavat saman ravintolayrityksen moneen kertaan vuoden aikana.

Valtion tulisi pienyritystoiminnan harjoittamisen sijasta keskittyä omien valmiuksiensa parantamiseen. Valtion antamien velvoitteiden yksinkertaistaminen ja vähentäminen auttaisi kaikkia yrityksiä tasapuolisesti. Yksinkertaistamisen vaikutukset olisivat paljon suuremmat kuin hankalien lakien päälle rakennetut internet palvelut. Kassavirtaverotukseen siirtyminen vähentäisi kasvavan yrityksen riskejä, eikä veroja tarvitsisi enää maksaa velanotolla. Yritystuet voitaisiin suurimmalta osin lopettaa – niitä aidosti tarvitsevat vain erityisryhmät kuten vammaisten yritykset ja vammaispalvelua harjoittavat yritykset.

Koskahan kilpailuvirasto kiinnostuu valtion harjoittaman pienyritystoiminnan tutkinnasta?