Pientyönantaja mahdottoman edessä

Torikauppiaan kesä alkaa toiveikkaasti. Odotetaan kauniita kesäpäiviä, jolloin kauppa käy hyvin. On tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. On turisteja, kesäasukkaita ja omaakin väkeä asiakkaina. Jotkut pärjäävät perheen voimin, jotkut palkkaavat kesätyöntekijöitä.

Tuleekin kolea kesä. Sateita. Tuloja ei juurikaan tule. Myytävät tuotteet on maksettava. Usein käteisellä. Jos on palkannut kesätyöntekijän määräaikaiseksi, ei häntä voi irtisanoa. Jos on palkannut tuntityöläiseksi, ja jättää myyjän sadepäivänä kotiin sadetta pitämään, on vastassa ammattiyhdistysliike, joka vaatii sadepäiviltä täyden palkan. Vaan mistäs maksat. Tyhjästä on paha nyhjästä. Pientyönantaja ei ole mikään riistokapitalisti, jolta pitää saada kaikki mahdollinen, vaan usein tilapäistä työntekijäänsäkin huonommassa asemassa oleva.

Työntekijä on saattanut bilettää koko yön ja jää ”sairaana” kotiin. Lääkärit kirjoittavat sairauslomaa yllättävän herkästi huonojen elämäntapapoissaolojen vuoksi. Yrittäjän on pärjättävä yksin ja tultava sairaanakin töihin. Yrittäjä joutuu palkkaamaan sijaisen ja maksamaan kahdet palkat. Työnantajan riskit eivät jää palkanmaksuun. Jotkut työntekijät elävät kuin siat vatukossa. Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydillä. Ravintolakeit-tiöissä rikotaan astioita merkittävästi enemmän, jos yrittäjä ei ole paikalla. Sairauspoissaolon voi ilmoittaa helpommin työvuorovastaavalle kuin yrittäjälle. Maanantaisin sairastellaan enemmän kuin työviikon muina päivinä. Jokainen tietää miksi.

Elämä ei ole reilua. Työntekijällä on turvana sosiaalinen verkko työttömyys- ja sairauspäivärahoineen ja sossun luukkuineen. Yrittäjällä ja hänen perheellään ei ole mitään.

Maksut ja työehdot on tehty suurten yritysten ja valtion ehdoilla. Ammattijärjestöt ovat saaneet omat isojen työpaikkojen puumerkkinsä papereihin. Pienyrityksiä ei niissä pöydissä ole kuunneltu eikä kuultu.

Pientyönantajan tulee
– maksaa nettopalkka vähintään kerran kuukaudessa
– pidättää palkasta ennakonpidätys, työttömyys- ja työntekijän eläkevakuutusmaksut ja ay-jäsenmaksu
– maksaa palkka ajalta, jona ei tehdä töitä (kesälomalla jopa 1,5 kertaisena, pekkaspäivät, sairauspäivät, luppoaika, vappu, itsenäisyyspäivä, joulu ja juhannus, uudenvuodenpäivä ja monet muut vapaapäivät)
– maksaa sosiaaliturvamaksu ja ennakonpidätykset valtiolle 10. päivänä
– maksaa eläkemaksut ennakkoon tai 20. päivänä vakuutusyhtiölle
– maksaa tapaturma-, työttömyysvakuutus- ja ryhmähenkivakuutusmaksut ennakkoon
– maksaa työterveydenhuollon kustannukset.

Ja pisteenä iin päälle, kaikista palkkamenoista pitää maksaa arvonlisäveroa 22 prosenttia. Kuvittelemme, että arvonlisäveron maksaa kuluttaja. Näinhän ei ole, vaan sen maksaa yritys. Arvonlisävero maksetaan palkoista ja niiden sosiaalimaksuista, henkilö­auton kuluista, rahoituskuluista ja yrittäjätulosta. Jos näitä ei ole, yritys ei maksa arvonlisäveroa lainkaan. Mutta ei ole sellaista yritystäkään monta päivää.

Oikeudenmukaisuutta ja rationaalisuutta

Kuluttaja ei ole rationaalinen. Hän ei lisännyt parturissa käyntejään, kun parturien arvonlisävero alennettiin. Hän ei maksa arvonlisäverolla lisättyä pientyönantajan myymää palvelua, jos hän kokee sen kalliiksi. Sen sijaan hän lähtee verottomalle lomalennolle Thaimaahan tai ostaa joka vuosi uuden, robottien avulla valmistetun kännykän, jossa työpalkkojen aiheuttamaa arvonlisäveroa on euron verran. Siksi moni pientyönantaja joutuu alentamaan hintojaan saadakseen verolla lisätyn hyödykkeensä myydyksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yrittäjä tinkii omasta tulostaan.

Monet pientyönantajan maksuista ovat käsittämättömiä. Esimerkiksi jos perustat pienen teollisuusyrityksen, ovat laitekustannukset helposti niin suuret, että poistojen takia joudutaan sosiaaliturvamaksu maksamaan kaksinkertaisena. Lain tarkoituksena on varmaan ollut rangaista työntekijän korvaamisesta roboteilla, mutta kyllä siitä kärsii nimenomaan pienet työnantajat. Suuryritykset pystyvät maksunsa keplottelemaan alimpaan maksuluokkaan.

Torikauppias saa tulonsa heti käteisenä. Jos siis ylipäätään saa tuloja. Sen sijaan moni muu pienyritys saa odottaa tuloja viikkoja, jopa kuukausia, pahimmillaan vuosia. Esimerkiksi teimme teamissa virtuaalista tilitoimistoa kaksi vuotta, ennen kuin ensimmäiset maksavat asiakkaat tulivat käyttäjiksi. Suuryritykset ovat globalisaatiosta oppineet pitämään pienyrityksiä luottopankkinaan. Maksuajat ovat isoilla, rikkailla pörssiyhtiöillä kuukausien mittaisia. Kahdesta luvatusta kuukaudesta tulee helposti neljä. Viivästyskorkoja ei makseta. Näin pienyritys joutuu maksamaan monen kuukauden palkat ja jopa myynnin arvonlisäveron, ennen kuin se itse saa tuloja myynneistään. Monikansallinen pörssiyhtiö voi olla maksuissaan törkeä, mutta yhteiskunnan törkeyden sijaan voisi peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta ja moraalia. Maksuehtoja on kiristetty koko ajan, ja verotilin myötä valtio vaatii maksunsa entistäkin aiemmin.

Tumpula ongelmana

Naisten ja miesten tasa-arvo on Suomessa toteutunut liiankin hyvin päätellen siitä, mikä vimma päättäjillämme on heikentää naisten asemaa maahanmuuton kautta. Vuosikymmeniä on keskusteltu samapalkkaisuudesta tietoisesti unohtaen, että se on samasta työstä jo toteutunut. Tänään ongelma ei olekaan miesten ja naisten palkkaerot, vaan hyvien työtekijöiden ja tumpuloiden samapalkkaisuus. Isämme ja isoisämme taistelivat työntekijöiden oikeuksista, mutta he eivät tarkoittaneet sitä, että pienyrittäjän pitää omasta selkänahastaan maksaa vähemmän tunnollisten palkat ja vielä työnantajamaksuin korotettuina ennenaikaisesti.

Pienyritys ottaa monenlaisia riskejä palkatessaan uuden työntekijän. Jokainen osaa näytellä neljä kuukautta, jotta saa vakinaistettua työsuhteen. Sen jälkeen liian usein innostus romahtaa ja alkaa lusmuilu, lorvailu ja löhöäminen. Tuollaisesta onnettomasta työntekijästä ei pääse millään eroon. Jos firmalla menee huonosti, voi sanoa irti jollain tuotannollisella tai taloudellisella syyllä. Mutta yhdeksään kuukauteen ei saa palkata uutta tilalle. Lainsäätäjä ajattelee, että menköön pienyritys nurin, kunhan tumpula saa ansaitsemattoman palkkansa.

Työntekijäongelmasta ei paljoa puhuta julkisuudessa. Isossa yrityksessä se ei olekaan ongelma vaan mittatappio. Tuhannen työntekijän joukossa voi hyvinkin olla muutama kymmen vajaasti töitä tekevä, mutta pienyrityksessä yksikin sellainen voi kaataa koko yrityksen. Näitä mittatappioita ei suuryrityksessä ja julkishallinnossa ole niinkään tehtaan linjoilla vaan keskijohdossa ja asiantuntijatehtävissä. Isot yritykset pääsevät heistä eroon erilaisilla työtehtäväjärjestelyillä, ulkoistamisilla ja työvoiman vuokrauksilla.

Työntekijän kulut 60 000 vuodessa

Stora Enson Amerikan seikkailu maksoi vuosikymmenessä kerätyt voitot. Pienyrityksessä epäonnistunut yhden työntekijän palkkaus voi maksaa yhtä lailla monen vuoden tulokset. Erona on se, että iso pörssiyhtiö ei tappioihin kaadu, mutta pienyritys on tukalassa tilanteessa jo ensimmäisenä vuotena. Pörssiyhtiön johto saa silti optionsa ja bonuksensa, mutta pienyrityksen omistaja jää kokonaan ilman palkkaa ja saa vielä vuosien velat niskansa suuremmasta työmäärästään.

Työntekijälle pitää maksaa minimipalkka, ja jopa nelinkertainen palkka viikonlopputöistä. On maksettava sairasloma-ajan palkkaa ja saunalisää. Kesälomalla ollessa palkka on 1,5-kertainen, vaikka työntekijä ei tee mitään palkkansa eteen. On järjestettävä työterveydenhuolto. On yhteistyöneuvottelupakko. Tarvitaan työtilat, tietokoneet ja systeemit, kännykät ja omien puhelujen maksamiset, ilmaiset työkahvit ja jäätelöt, lounas- ja kulttuurisetelit, koulutukset. Naisille ja miehille omat vessat, vaikka työntekijöitä olisi vain kaksi. Huippuosaajat vaativat työsuhdeautot reilun kaupan bensoineen, kotitietokoneet. Joillekin kelpaa työsuhdepolkupyörät kunhan ovat 24-vaihteiset. Jopa sairaiden lasten päivähoito on tullut työnantajan maksettavaksi.

On organisoitava palkkakirjanpito, kuukausi- ja vuosi-ilmoitukset, sairaus- ja eläkevakuutusjärjestelyt, työaikakirjanpito, ay-jäsenmaksujen perintä ja tilitys, sijaisjärjestelyt, kesä- ja talvilomat, pidettävä työaikakirjanpito, työsuojelu, työtodistukset, perehdyttäminen, koulutus…

Jos työntekijän kuukausipalkka on 2 500 euroa, on työnantajan ansaittava myyntikatetta kaksinkertainen määrä sosiaalikulujen ja työpaikan kulujen maksamiseksi. Työntekijän vuosikulut ovat 60 000 euroa, vaikka kyse ei olisikaan huippuosaajasta. Jos myyntikate on 30 prosenttia, on liikevaihtoa saatava 200 000 euroa lisää, jotta palkkaaminen toisi edes nollatuloksen. Liikevaihdosta on maksettava 44 000 euroa arvonlisäveroa. Jos työntekijän työajasta puolet on tehokasta, tulee jokaisesta tehdystä tunnista ansaita 244 euron myyntitulo. Tämä on epärealistista etenkin ensimmäisten vuoden kahden aikana, minkä vuoksi ensimmäiseksi yrittäjä jää ilman palkkaansa. Sen jälkeen mennä kituutellaan eteenpäin.

Laskut pitää maksaa ja rahojen ollessa niukkoja ensimmäisenä ulosottajana on valtio, joka vaatii osittain turhasta työstä maksetun palkan ennakonpidätyksiä ja sosiaalikuluja isojen korkojen ja rangaistusmaksujen keralla, minkä jälkeen yritys on entistä suuremmissa maksuvaikeuksissa. Yhteiskunta luo pienyrityksille uusia velvoitteita salakavalasti. Byrokratia, verot ja maksut, rangaistusmaksut jo tunnetaan. Mutta myös rikollisten hyysääminen lisää pienyritysten taakkaa. Kun lainsäädännöllä mahdollistetaan täysin vapaat myymälävarkaudet, joutuu pienkauppa palkkaamaan henkilökuntaa rikollisuuden ehkäisemiseksi, vaikka tarvittaisiin asiakaspalvelijoita.

Tee siinä sitten kasvuyrityksiä. Toisille se on helpompaa kuin toisille. Suomessa on tuhansia virkamiehiä, joilla on valtaa päättää siitä, mikä yritys saa tukirahaa ja mikä ei. He toteuttavat raamatun sanaa, jossa toisilta otetaan tuhkatkin pesästä, jotta toisille voidaan antaa yltäkylläisesti. 27 000 yritystä, joukossa suuria kansainvälisiä pörssiyhtiöitä, saa 400 miljoonaa euroa apurahaa, joka otetaan muita 200 000 yritystä rokottamalla. Totta kai näiden tukirahojen avulla palkanmaksukin on helpompaa.

Poliitikkojen ohella ammattiyhdistysliike on ymmällään globalisaation edessä. Kun isoissa firmoissa ei enää voi tehdä mitään, näytetään pienille yrityksille, missä kaappi seisoo. Kun pienessä yrityksessä konkurssin välttämiseksi joudutaan vähentämään henkilökuntaa, tulee paikalle ay-juristi, joka etsii muotovirheitä toimenpiteistä. On liian paljon maailman lopun meininkiä. Menkööt kaikki, mutta me olemme yksittäisen, jopa laiskan ja juopon työntekijän turvana. Näin saamme uusia jäseniä.

Pienissä yrityksissä tämä voi olla kohtalon kysymys, isot yritykset kyllä löytävät porsaanreiän tilanteen kiertämiseksi.

Mitä pitäisi tehdä?

Työmoraali kunniaan. Jokaisen on ansaittava oma palkkansa. Nanokorporaatiot. Kassavirtaverotus. Myynnin arvonlisävero määräytyy maksupäivän mukaan. Pienyrittäjän henkilökohtaista vastuuta veroista ja maksuista vähennettävä samalle tasolle kuin suuryrityksen johdollakin on (eli merkittävästi pienemmäksi). Äitiysloman kustannukset maksetaan kaikkien yritysten maksuina yhteisvastuullisesti. Hätätilanteisiin palkkojen osamaksut. Pienyritykselle yksinkertaisemmat mahdollisuudet lomautuksiin ja irtisanomisiin.

Tehokkaimpia pienyrityksen työllistämisen mahdollistamia uudistuksia olisi palkkojen sosiaalikuluista vähennettävä osa maksettavasta arvolisäverosta. Ennakonpidätyksille, työnantajamaksuille ja eläkemaksuille 30–90 päivää nykyistä pitempi maksuaika. Johtaisiko tämä talousrikollisuuteen ja maksujen saamatta jäämiseen? Ei nykyistä enemmän, sillä ne jotka selviävät, maksavat maksunsa joka tapauksessa. Ne, jotka eivät pärjää, jättävät maksunsa nykyisinkin maksamatta. Jonkin verran tapahtuisi konkurssien myöhentämisiä, mutta saavathan omat ja alihankkijoiden palkansaajat kuitenkin koko lisäajan palkkansa ollen pois yhteiskunnan kassaluukuilta.