CTA Paikka
CTA Paikka

Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla

20.10.1997
pauli
Pauli Vahtera

Ansio- ja pääomatuloverotuksen suuri ero on torpparilaitoksen jälkeen suurin epätasa-arvon luoja Suomessa. On vaikeaa uskoa, että tasa-arvon nimeen vannovat puolueet ovat voineet säätää eduskunnassa lain, joka johtaa varallisuuden kasautumiseen pahemmin kuin pula-ajan pakkohuutokaupat. Se jolla eniten on, voi käytännössä verotta kasvattaa varallisuuttaan entistä suuremmaksi. Se jolla ei ole mitään, ei ankaran ansiotulojen verotuksen takia tule koskaan saamaan netto- eikä muutakaan varallisuutta.

Hallitus ei ole kyennyt puolittamaan työttömyyttä, mutta se on pystynyt moninkertaistamaan verokonsulttien määrän. Kaikki haluavat päästä pois palkkaveroriistosta pääomatulojen onnelaan. Onko se mahdollista?

Yritykset ja yrittäjät eivät halua enää kirjanpitoa saatikka tilintarkastusta. Kaikki haluavat nettovarallisuutta. Sen kasvattamiseksi kannattaa kaikki tulo jättää yritykseen ja palkka ja yrittäjätulo jättää nostamatta, neuvovat verokonsultit. Nettovarallisuuden lisäämiseksi kuulemma kannattaa siirtyä silakan ja näkkileivän syöntiin, jotta kulutukseen ei enää menisi turhaan rahaa.

Nettovarallisuutta voi olla vain vanhoilla yrityksillä, jotka vuosikymmenten ajan pystyivät kasvattamaan silloinkin verottomassa taloudessa toimiessaan suuret omat pääomat. Nyt tätä vanhaa rahaa varjellaan, eikä uusia riskejä uskalleta ottaa.

Uudet pienyritykset, joita poliitikot juhlapuheissaan pitävät Suomen pelastajina, eivät tule koskaan hyötymään pääomatuloverotuksesta mitään. Saatava verosäästö menee verokonsultin palkkioihin – eikä aina riitäkään.

Yrittäjä, joka ei nosta palkkaa, joutuu järjestämään riittävän yrittäjäeläkkeen ja muun tarvitsemansa sosiaaliturvan omia teitään. Jos hän ei tätä tee, riskit elämästä tulevat liian suuriksi. Olettakaamme, että tämän sosiaaliturvan kustannukset ovat samat kuin pakollisessakin palkanmaksuun liittyvässä järjestelmässä.

Uudella yrityksellä on enemmän velkaa kuin nettovarallisuutta, joka sekin on näennäistä omaa pääomaa, joka aiheutuu käytettävästä poistojärjestelmästä – siis liian aikaisin maksettavista veroista aiheutuvaa. Eli kun yritys maksaa liian aikaisin veronsa, saa yrittäjä nettovarallisuutta taseeseensa!

Yritys menestyy oikein hyvin. Olettakaamme, ettei palkkoja nosteta lainkaan ja jakokelpoinen voitto nousee verojen jälkeen miljoonaan markkaan. Oma pääoma on se eniten käytetty 15.000 markkaa. Yrittäjä nostaa osinkoina 500.000 markkaa ja jättää toiset 500.000 nettovarallisuudeksi. Seuraavana vuotena yrittäjä saa nostettua netto-osinkoja käteen peräti 19.615 markkaa enemmän kuin palkkatulosta jäisi ensimmäisenä vuotena käteen. Siinäpä se koko säästö. Miinus korko-, pörssi-, osinkotuotot sun muut tuotot, jota voi saada kun rahat on omassa kädessä. Ne saadaan pääomatuloverotettuna. Mutta tuleehan verohyöty myös sitä seuraavana vuotena, jos jättää voiton edelleen nostamatta. Paitsi, että tällä systeemillä suuri osa maksetuista veroista jää ikuisesti verohyvittämättä.

Entä jos voitto on pienempi? Harvan pienyrityksen voittohan on edes säädyllistä palkkaa eli 200.000 markkaa. Veroetu on samoin tätä pienempi. Palkanmaksukin on edullisempaa kuin pienimpien yritysten osingonjako. Kun keräämme nettovarallisuutta, unohdammeko elää? Sehän tässä niin lyhyessä elämässämme pitäisi olla kaikkein tärkeintä.

Tilanne on jotenkin absurdi. Yrittäjä, joka tekee yötä myöten töitä ja vain harvoin saa miljoonan markan tuoton panoksestaan, maksaa ensin veroja osakeyhtiönsä kautta 388.888 markkaa veroja tuloksestaan. Jos hän nostaa tämän osinkoina ulos yhtiöstä, hän joutuu maksamaan lisäveroja yli 400.000 markkaa. Sen sijaan sijoittaja, joka usein ei ole edes sijoittanut yhtiöön suuria summia, saa mitään tekemättä ihailla tiliotteellaan miljoonaa markkaa puhtaana käteen. Juuri tämä räikeä ero antaa konsultoinnille mahdollisuuden. Ja tämän rinnalla hallituksen kikkailut yrittäjien nettovarallisuuslaskennan muutoksista ovat näpertelyä. Sillä pienyritys ei voi mitenkään menestyä 15 %:n tuottoasteella, koska ne perustetaan pienellä omalla pääomalla ja usein pääomaa suuremmalla velalla.

On selvää, että kun poliitikot joskus tajuavat pääomatuloverotukseen sisältyvän yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden, on pelisääntöjä pakko muuttaa. Vaikkei palkkatulojen ja pääomatulojen verottamiseen yhdenmukaisella tavalla päästäisikään, on osinkotuloihin liitettävä lähdevero. Samalla yritysverotuksen tasoa voitaisiin alentaa nykyisestä, koska yritysten ei oikeastaan pitäisi maksaa veroja lainkaan: nehän vain luovat työpaikkoja, joista saatavat tulot vasta voidaan verottaa.

Lähdevero on nyt vähintä, koska se edes vähän hyvittäisi vääryyttä, jossa makaamalla osakesalkun päällä ei maksa veroja lainkaan, mutta huhkimalla yrittäjänä ja palkansaajana ympäripyöreitä päiviä, joutuu antamaan suurimman osan tuloistaan muiden käyttöön.

Miten tällainen nettovarallisuuskupla on päässyt syntymään. Yksi selitys on se, etteivät verokonsultit käytä taulukkolaskentaa, jolloin he eivät osaa laskea neuvojensa vaikutuksia pitemmällä tähtäimellä. Nyt neuvot annetaan liialti tunteiden varassa. Ja tunteet sanovat, että veroja on aina vältettävä – maksoi sitten mitä maksoi.

Samalla tunneperäisyydellä verotusta uudistavat myös virkamiehet. Heidän kynänsä on tunnetusti valtiolle päin vetävä. Jo puhuminen pääomatuloksi katsottavasta 15 %:n osuudesta on ollut neronleimaus, koska tosiasiassa kahden vähennyslaskun jälkeen pääomatuloksi katsotaan vain 9,7 % nettovarallisuudesta. Sitäkin osuutta vähennetään ensin oman asunnon arvolla ja nyt myös osakaslainojen määrällä.

Kun nettovarallisuus oli verotuksessa jälkijättöinen, on osakeyhtiöissä jouduttu tilikaudet muuttamaan kalenterivuoteen päättyviksi. Näin helposti korjataan verottajan ahneen kynän jälki, mutta samalla poistetaan vapaan tilikauden päättymisen tuomat edut monille toimialoille. Ne tasasivat myös tilitoimistojen ja tilintarkastajien työtä vuoden eri kuukausille.

Verottajan ja verokonsulttien kilpajuoksu on loputon. Jos et ole tyytyväinen nettovarallisuuden kasvatusneuvoon, kehottaa verokonsulttisi tekemään yrityksestäsi säästöpossun, jonka myyt sopivana hetkenä. Kukaan ei kuitenkaan maksa yrityksen pankkitilillä olevasta 500.000 markasta viittäsataatuhatta, mm. koska verohyvitykset jäävät saamatta ja koska yrityskauppaan liittyy aina omat riskinsä. Hyvin neuvottelemalla voit saada 80 %. Yrityksen myydessäsi saat näin 45.389 markkaa enemmän kuin olisit saanut heti osinkoja nostaessasi. “Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla” on vanhan kansan ilmainen konsultointiohje tähän tilanteeseen. Sillä tähänkin suureen hyötyyn lupasi peitellyn osingonjaon selvitysryhmä puuttua.

OK. Seuraavaksi verokonsultit kehittävät taiteeksi menetelmän, jossa yrityksen rinnalle perustetaan toisia yrityksiä. Pääomatulot kasvavat ja paljon olennaisemman ongelman, peitellyn osingonjaon, riskit kasvavat vielä enemmän.

Luulenpa kuitenkin, että pienyritykset saisivat meiltä tili-ihmisiltä paljon enemmän hyötyä, jos verosuunnittelun sijasta keskityttäisiin yrityksen muuhun taloudelliseen ohjaukseen. Sieltä tosin laskuttaminen ei ole yhtä helppoa, ja työkin on astetta vaativampaa. Työ kun ei perustu kikkailuun eikä kirjaviisauteen.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki