Parannettua italialaista kirjanpitoa

Joka kerta kun eduskunta koskee taloushallintoon vaikuttaviin lakeihin, on jälki kuin sodan jäljiltä. Kirjanpitolaissa saimme painajaisena suunnitelman mukaisten poistojen erotuksen, arvonlisäverolaki oli alunperinkin kamala, mutta hirvittäväksi se muodostui viime jouluviikolla ja sitten piti keksiä vielä ennakkoperintärekisteri.

Ennakkoperintärekisterin tunnollisimmat noudattajat ovat tietenkin tilintarkastustoimistot. Jos itse lähettää kaikille tavarantoimittajilleen kopiot ennakkoperintärekisteriotteesta, on kai varmaa, että sellaista haluaa myös asiakkaansa noudattavan. Niinpä tässä tänä vuonna on muutama sata tuhatta kirjettä kulkenut paikasta toiseen. Ajatelkaapa: kopioita, kirjekuoria, postimaksuja, käsityötä, kirjeen vastaanottoa, mapittamista: pisaroista ne meretkin syntyvät. Mutta entäpä, jos joku maksaja vielä tarkistaa nämä otteet jokaisen maksun yhteydessä!

Palkanlaskijat pelkäävät eduskuntaakin enemmän sitä kun työmarkkinaosapuolet neuvottelevat yöllä. Kirjanpitäjät ovat kaukana kun sovitaan 251. palkkalajista. Se on ilmeisesti “Palautuneen seisonnan vähennys” , koska sitä edeltävä oli “Peruutetun seisokin lisä”.

Kuitenkin vieläkin meillä on haaveita, että tehdään vaan lisää lakeja. Viimeisin keksintö on tehdä kirjanpitolakiin tilikartta aivan kuin oli Äiti Venäjällä. Jäljet eivät peloita. Oletteko koskaan ajatelleet, miten lait syntyvät. Uusi poistouudistus on tästä hyvä esimerkki: yksittäinen henkilö saa päähänpiintymän, että tällainen nyt pitää tehdä, kun kerran yritystukia pitää vähentää. Sen jälkeen perustetaan työryhmä, jonka muut jäsenet voivat nalkuttaa ja jättää eriäviä mielipiteitä, mutta puheenjohtaja kirjoittaa pykälänsä valmiiksi muitten ollessa kesälomalla. Sen jälkeen sadat ihmiset tekevät turhaa työtä yrittäessään kumota kehitetyn uudistuksen. Lobbaillaan, syödään lounaita, kirjoitetaan ja asia siirretään pois budjettiriihestä.

Mutta työ jatkuu ja tulee uusi budjettiriihi. Sitten juristi, joka ehkei koskaan ole edes nähnyt tiliristikkoa, kirjoittaa ensi vuoden joulukuun alussa valmiiksi lakiesityksen, joka täytyy hyväksyä jouluviikolla, kun eduskunnan täytyy päästä joulun viettoon. Siinä sitä taas ollaan, uudistus tulee voimaan vuoden vaihteesta ja taas on tehty kaikki entistäkin sekavammaksi. Onhan meillä kirjanpitolautakunta: joo, sen tehtävä on tulkita, miten kehitettyjä uusia säännöksiä voidaan noudattaa, mutta se ei saa näitä juristien papereita käsitellä lakivalmistelussa etukäteen. Valmisteluhan on salaista. Ken elää, hän näkee!

Uusin villitys on vaatia mitä kummallisempia kirjauksia EU:n direktiiveihin vedoten. On vaikea kuvitella, että joku todella vakavissaan Brysselissä ajattelee, että kirpputoreilla ja antikvariaateissa voidaan lähteä seuraamaan hyödykekohtaisesti katetta ja sen mukaan maksamaan käytetyn tavaran myynnin arvonlisäveroa.

Mitä pahaa me olemme tehneet, että olemme ansainneet kaiken tämän?

Meidän ainoa mahdollisuutemme on pyyhkiä pölyt Virtanevan kirjanpidon oppikirjasta ja palata takaisin italialaiseen kirjanpitoon. En nyt tarkoita kirjaimellisesti siirtymistä takaisin sulkakynien aikakauteen, vaan italialaisen mentaliteetin tuomista mukaan kirjanpitotyöhön. Ette kai vaan kuvittele, että signorina Bellissimat välittäisivät tällaisista Brysselin säännöksistä.

Suomalainen on kuuliainen kansalainen, jolle tsaarinaikaiset pykälien noudattamiset ovat jääneet geeniperimään. Siksi kaikkein vaikeinta on luoda uusi kulttuuri kirjanpitäjiemme päähän: kaiken ei tarvitsekaan olla viimeisen päälle oikein, kunhan kirjanpito olennaisuuden periaatteen mukaan johtaa oikeaan lopputulokseen. Jos tarkastajat antavat moitteita muotojen rikkomuksista, olkoon se kunniakirja, joita kymmenen keräämällä saa Keskuskauppakamarin mitalin lehväkkeiden kera.

Parannettu italialainen kirjanpito tarkoittaa pyrkimistä kirjanpidossa oikeaan lopputulokseen oikaisemalla monimutkaisia säännöksiä. Se voi tarkoittaa itse täydennettyjä kuitteja, poistoerojen nollaamista, arvonlisäveron ennakkokirjausten unohtamista yksittäisissä tapauksissa, vähäarvoisten tositteiden jaksottamisen unohtamista jne.

Kun tilintarkastaja tulee ja nalkuttaa kirjanpidostamme, katsomme häntä kauniisti silmiin, hymyilemme ja sanomme, saisiko olla lisää kahvia.

Kun verotarkastaja tulee ja alkaa jälkiverottaa poistoeroissa olevia sekaannuksia, kysytään häneltä, että näytäpä miten ne olisi pitänyt oikein tehdä. Kun tarkastaja on päässyt yhdeksänteen tiliristikkoon, jossa kirjataan myydyn auton tuhannen markan poistoeron oikaisu, hän huutaa apua ja joudut tilaamaan Hesperiasta valkotakkisia miehiä auttamaan tarkastajaparkaa.

Ja sitten annetaan nalkuttaa. Muistakaamme, että hovioikeus juuri antoi tahallaan rikoksen peittämiseksi tehdystä kirjanpidon hävittämisestä ehdollisen muutaman kuukauden tuomion. Arvonlisäveron määrän merkitseminen itse taksikuittiin ei kai kovin iso rikos voi olla tähän verrattuna. Korkeintaan jälkiverottavat ja saa siitä ainakin makeat naurut, jos joku alkaa laskemaan sille markalle ja 94 pennille maksuunpanoa korkoineen. Veronmaksajaa voi asia kyllä itkettää, mutta samaan konkurssiin menevät turhat työt kuin kaikki muukin turhanpäiväinen tässä maassa.