CTA Paikka

Päivä oikeustalossa

20.1.2002
pauli
Pauli Vahtera

Kirjoituksen taustaa:
Tämäkin tarina on tosielämästä. Tarinan taustoista olin kirjoittanut jo Taloussanomiin vuonna 1997 ja saanut talousrikostutkijat kimppuuni. He uhittelivat, että minua tultaisiin jatkossa kohtelemaan rikollisten apulaisena. Kyse oli talousrikosepäilystä ja siitä huonosta kohtelusta, jota epäilyn kohteena ollut yrittäjäasiakkaani oli kokenut. Viisi vuotta jutun alkamisen jälkeen jouduin todistajaksi oikeuteen vuonna 2001.

Kolumnin julkaiseminen sai kummallisia seurauksia. Talousrikossyyttäjät tekivät jutusta kantelun Keskuskauppakamarin tilintarkastajalautakunnalle. Väitettiin, että olen esittänyt kolumnissa hyvän tilintarkastustavan vastaisia väitteitä. 15 ihmistä luki kirjoitustani – varmaan pilkun välitkin. Samassa yhteydessä oli kanneltu todistajalausunnostani oikeudessa. Laskin että tämä tutkinta tuli maksamaan yli 10.000 euroa. Puolen vuoden tutkinnan jälkeen todettiin, ettei mitään rangaistavaa ollut löytynyt. Ratkaisu oli kuitenkin kirjoitettu siten moittivasti, ettei taida olla oikein sopivaa, että KHT-tarkastaja kirjoittaa kolumnistina juttuja käyttäen kolumnistin kirjoittajavapauksia.

En tiedä, haluttiinko tutkintapyynnöllä vaikuttaa tilintarkastajien todistajalausuntoihin laajemminkin. Mutta sen tiedän, että hovioikeus hylkäsi kaikki asiakastani vastaan esitetyt syytteet. Seitsemän vuoden prosessi oli tuhonnut yrityksen ja yrittäjäperheen. Yrittäjän äiti kuoli suruun ennenaikaisesti. Avovaimo ei kestänyt tilannetta ja lähti pois. Yrittäjän oma talous oli tuhottu. Oma kiusaamiseni tuntui aika pieneltä sen kaiken rinnalla.

PV

Kuinka moni meistä muistaa, mitä tuli tehdyksi maaliskuun toisena päivänä vuonna 1992? Onko tämä tosite tuttu? Tarkistinko laskun maksaessani, oliko toimittajalla ennakkoverolippu vai kuuluiko se ennakkoperintärekisteriin? Tällaisiin kysymyksiin jokainen tilien parissa työskentelevä joutuu vastaamaan ennemmin tai myöhemmin. Sormet raamatulla, valat vannoten. Jotta oikeus voisi toimia, pitäisikö meidän pitää päiväkirjaa jokaisesta pikku askareesta, jota päivittäin teemme? Ja mitä se todistaisi?

Viime syksynä haastenainen onnistui monen viikon metsästyksen jälkeen tuomaan kotiini haasteen todistamaan veropetosoikeudenkäynnissä, koska olin ollut yhden asianosaisen tilintarkastajana 1990-luvun alkupuolella. En tiedä, mikä on totuus itse asiassa ja epäilen, ettei totuus oikeudenkäynnissäkään selviä. Niin paljon tilanne muistutti Marx-veljesten elokuvaa ”Päivä tavaratalossa”.

Rakennusalalla lamavuosina aliurakoitsijoiden tilanne ajettiin mahdottomaksi. Katteet kuristuivat minimiin ja työntekijöitä ei aina saanut muutoin kuin pimeisiin töihin, koska kiinteistökuplaan perustuvat työttömyyskorvaukset olivat ylisuuret ja karenssiajat estivät työkeikat. Sopimussakot kurjistivat yrittäjiä. Ei siis ihme, että alalla oli yrityksiä, jotka eivät pitäneet kirjanpitoa lainkaan. Vaikkei tällaista pimeyttä voi hyväksyäkään, niin osasyyllisenä voidaan pitää yhteiskunnan luomia säännöksiä ja alan suurten toimijoiden liian rankkoja alihankintasopimuksia. Mahdoton yhtälö poksahtaa jossain vaiheessa taivaalle.

Varsin outo oli syyteharkinnassa otettu kanta, että tällainen laittomasti toiminut yritys on saastuttanut kaikki pienyritykset, jotka ovat käyttäneet ennakkoverolipulla toiminutta ja myöhemmin ennakkoperintärekisterissä ollutta yritystä aliurakoitsijanaan, mutta rakennusalan suurille toimijoille yrityksen lähettämät laskut hyväksyttäisiin. Laki ei siis ole sama kaikille.

Pientä tilintarkastusasiakastani syytettiin kuittikauppaan osallistumisesta. Koska yritys oli tehnyt aliurakoita suurille rakennusalan urakoitsijoille, on selvää, että itse työt on tehty, sillä on mahdotonta ajatella, että suuret rakennusliikkeet maksaisivat urakkahintaa täysin tyhjästä. Jos niin olisi, näitten suurten rakennuttajien urakkasopimuksia tekevien henkilöiden olisi oltava mukana petoksissa. Tämän oli myös syyttäjä oivaltanut, sillä hän esittikin, että itse asiassa ketjun viimeisenä olleen yrityksen henkilökunta onkin ollut aliurakan ostaneen yrityksen palkkalistoilla. Tällainen päättelyketju muistuttaa jo talibanoikeutta. Oikeutta varten oli tehty pitkä lista kuittikauppaa harjoittavan yrityksen yleisistä ominaispiirteistä. Niistä yli puolet sopi omalle kohdalleni. Ehkä siis olen pian itse syytettynä oikeustalolla.

Kirjassa ”Paperiton kirjanpito” olen esittänyt 17 kohdan luettelon hyvän tositteen sisällöstä. Tällaista täydellistä tositetta en kuitenkaan ole koskaan nähnyt. Syyttäjä kuitenkin lähti siitä, ettei yrityksen kaikissa ostotositteissa ollut työntekijäkohtaisia erittelyjä eikä toimituspaikkaa. Alihankintasopimusten ja sisäisen laskennan puuttuminenkin ihmetytti. Mutta, mutta. Vuosien mittaan olen nähnyt vain muutaman tilintarkastustoimiston laskun, jossa tällaiset erittelyt ovat. Toimituspaikkaa en ole nähnyt koskaan tilintarkastuslaskuissa. Suurin virhe kuitenkin on olettaa, että muodollisesti puutteellinen lasku on osoitus rikollisuudesta ja täydellinen lasku kaidalla polulla kulkijasta. Siksi omassa työssäni olen käyttänyt toisenlaista todistusketjua: jos ostolasku on maksettu ja maksu näkyy pankkitilin tiliotteella, on se varmin osoitus siitä, että lasku on todettu aiheelliseksi. Jos laskutettavassa hyödykkeessä tai laskussa on virhe, on se silti vähennyskelpoinen meno tehdyn maksun jälkeen.

Pienyrittäjistä valtaosa ei tiedä hyvistä kirjanpitokäytännöistä mitään. Onneksi, sillä yrittämisessä tositteiden kauneus on kuitenkin aika vähämerkityksellinen asia. Eivät nämä yrittäjät osaa myöskään tehdä urakkalaskentaa hienoilla suunnittelujärjestelmillä, eikä oikeustieteellisesti korkeatasoisia sopimuksia. Pienimmät alihankintalaskut olivat 2000 euron määräisiä – lakimiehen käyttäminen sopimuksen tekoon veisi koko summan. Siksi urakat laskettiin tupakka-askin kanteen ja sopimukset tehtiin kättä päälle.

Oikeuden saamisen puitteet ovat ankeat. Helsingissä on varmistettu, että jokainen Pasilan oikeustalolle joutuva saa pysäköintisakkolapun mukaansa. Todistajat ja muut asianosaiset kutsutaan sakon uhalla paikalle käsittelyn alkaessa. Oma vuoro tulee, jos on tullakseen, tuntikausien odottelun jälkeen. Odotustiloissa ei ole muuta lukemista kuin maksamattomien matkapuhelinlaskujen oikeuskäsittelyilmoitukset seinillä. Niitä lukiessa tuli mieleen käsittelyn järkevyys. Eräistä puhelimenkäyttäjistä ei tiedetty osoitetta, ei syntymäaikaa. Maksamatonta laskua kasvattavat oikeuskulut, korot, perintäkulut, Virallisen Lehden ilmoituskulut jne jne. Kun puhelinlaskut sisältävät suuren osan saksalaisten eläketurvamaksuja, eikä anastuksen kohteena ole eetterin äärettömyyttä kummempaa, tuli mieleen, olisiko yksinkertaisempaa jättää puhelinlaskut oikeustalon ulkopuolelle. Jos operaattorit sopisivat, ettei uutta liittymää saa ennenkuin vanhat laskut on maksettu, saataisiin paljon toimivampi järjestelmä, josta maksuvaikeuksiin joutunut nuori myös helpommin selviäisi.

Talousrikoksissa ei jää sormenjälkiä, eikä dna-testeistä ole apua. Siksi oikeudessa joudutaan hyväksymään päättelyketjut. Se taas antaa mahdollisuuden oikeusmurhiin. Lautamiehet istuvat kuin kukot/kanat orrella, eivätkä ilmeisesti paljoa kuukausia kestävistä jutuista selvää saa. Lain puitteetkin ovat epäoikeudenmukaiset. Jos ennakkoperintärekisterimerkintäkään ei anna oikeusturvaa laskujen maksamiselle, on koko järjestelmä hävitettävä. Myös tilitoimistojen ja tilintarkastajien vastuu virheistä on kohtuuton. Ei kukaan voi käydä paikan päällä läpi ympäri Suomea olevia työmaita ja niissä olevia työntekijöitä nähdäkseen, mitä tositteiden takana on. Juttujen tutkinta- ja oikeuskäsittelykustannukset ylittävät helposti yritysten liikevaihdot. Sitäpaitsi yhteiskunnan pitäisi verojen lisäksi olla huolissaan siitä, että talot tehdään huonosti, sementin kuivumisajoista ei välitetä jne. Hometalojen korjaamiset maksavat moninverroin enemmän kuin talonrakentamisessa kerätään veroja. Yhteiskuntarakentamisessa jopa suositaan hometaloja, koska huono rakentaminen voittaa hintaan perustuvat tarjouskilpailut.

Pienyrityksen sielua eivät Suomessa ymmärrä lainsäätäjät eivätkä laintoteuttajat. Jouduin siksi vastaamaan kysymyksiin esitelmänomaisesti, koska niihin ei voinut vastata kyllä tai ei. Syyttäjä tuskaantui vastauksiini ja kysyä tiuskaisi, miten minä voin tulla tänne tämän alan asiantuntijana. Onneksi kukaan tileistä elävä ei voi olla kuittikaupan kokenut asiantuntija. Olin paikalla vastahakoisesti sakon uhalla. Toivottavasti tämä juttu oli ensimmäinen ja viimeinen. Vaan eipä sitä tiedä, murhastakin pääsee joskus vapaaksi, mutta tilintarkastustyössä vanhenemispykäliä ei ole. Vaikkei oikeustalo ottaisi 1980-luvun juttuja vastaan, tilintarkastajien valvojat ottavat. Tilintarkastajana toimimisen rikos ei siis vanhene koskaan.

Tilintarkastajat ja kirjanpitäjät pääsevät kuitenkin helpolla. Esimerkkinä käytetty juttu on kestänyt yli kolme vuotta ja lopullinen ratkaisu (totuuden löytymisestä en siis ole varma) voi olla vuosien päässä. Syytetty pienyrittäjä on nämä vuodet elänyt löyhässä hirressä, ollut viikkoja pidätettynä, hänen vanhan äitinsä koti on ratsattu ullakkolautoja myöten useampaan kertaan, hän on kokenut äidin raskaat viimeiset vuodet, hän on menettänyt yrityksensä, kotinsa, tulevaisuutensa, perheensä, luottokelpoisuutensa, yhteistyökumppaniverkostonsa. Tilintarkastajien ja tilitoimistojen eettiset ohjeetkin kehoittavat hylkäämään tällaiset yritykset. Kova rangaistus yhteensä sadantuhannen euron laskuista viiden lamavuoden aikana rakennuspalvelujen toimittajalta, jonka kirjanpito on pitämättä. Yhtiön omat verothan oli tilitetty ja maksettu kirjanpidon mukaan aivan oikein.

PS. Tällä kolumnilla en mitenkään hyväksy talousrikollisuutta. Perään kuitenkin yhteiskunnallista keskustelua siitä, mikä on eri osapuolten vastuu talousrikoksista ja miten rikoksista epäiltyjen sekä kirjanpitoja pitävien henkilöiden oikeusturva taataan. Tällä hetkellä yhteiskunta liioittelee talousrikosten määrää talouselämässämme, mikä johtaa vääriin painotuksiin lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa. Myös kirjanpidosta tulee tämän takia liian muoto- ja pikkutarkkaa sisällön kustannuksella. Tästä kärsivät kaikki osapuolet ja kohtuuttomasti eniten rehellisesti toimiva valtaenemmistö.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki