Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton?

7.12.2016
pauli
Pauli Vahtera

Oli aika, jolloin suomalainen piti sanansa. Suuria kauppoja tehtiin kättä puristamalla. Yhteiskunnalliset muutokset vievät kymmeniä vuosia. Jälkikäteen voidaan nähdä, että Suomessa luottamus alkoi rapautua 1990-luvun laman syövereissä. 

Luottamus on suurinta yhtenäiskulttuurissa elävissä maissa. Mitä suurempi yhtenäisyys maan asukkaiden välillä on, sitä suurempi on luottamus. Globalisaation myötä yhteiskuntamoraali rapautuu länsimaissa. Yhä useammin ihmiset yrittävät pitää huolen siitä, että itse saa haluamansa. Muista viis. Tai vielä pahempaa, muiden kustannuksella. Kun päättäjät ovat anonyymejä ulkomaisia toimijoita, ei tarvitse edes hävetä.

 

Luottamusyhteiskunta on tehokkaampi ja halvempi

Huono luottamus tulee kalliiksi, ja se hidastaa ja haittaa liiketoimintaa monin tavoin. Toisaalta luottamuksen voi menettää vain kerran. Asia on sama ihmissuhteissa kuin yritystoiminnassa. Siksi vain huijarit tuovat myyntiin pilaantunutta makkaraa. Heidän tarkoituksensa on rahastaa kerran ja häipyä. 

Luottamuksen merkityksen huomaa konkreettisesti vertaamalla liiketoimintaa Venäjällä ja Suomessa. Otetaan esimerkiksi rakennuksen sähköjen asennus. Aiemmin se voitiin tehdä tuntityönä, koska ostaja pystyi luottamaan tekijän ammattiylpeyteen ja vilpittömyyteen. Omakotitalon sähköjen asentamiseen menee noin 150 tuntia. Venäjällä et voi luottaa tekijän ahkeruuteen. Siksi siellä tehdään sähköasennukset urakkatyönä. Siihen suuntaan on menty Suomessakin. Kun rakentamisessa voi tulla yllätyksiä, urakkasopimus vedätetään varmuuden vuoksi 300 tuntiin. Rakentaminen tulee siis kalliimmaksi, kun ei eletä luottamusyhteiskunnassa. 

Sama ongelma esiintyy rakennustarvikkeiden toimituksessa. Suomessa on voitu luottaa siihen, että puhelintilaus toimii ja asiakas maksaa saamansa tarvikkeet. Venäjällä toimitukset hidastuvat, koska myyjä haluaa rahat etukäteen. Sen jälkeen ostaja yrittää varmistaa, että tavarat ylipäätään toimitetaan. 

Internetin kansainvälisessä kaupassa tämä on suuri ongelma, koska ostaja joutuu maksamaan oston heti, eikä myyjästä mitenkään voi saada täyttä varmuutta. Tunnetut brändit ovat luotettavia, ja siksi netti on täynnä brändejä jäljitteleviä huijareita.

 

Ahnein pilaa luottamuksen koko toimitusketjussa

Konkreettinen ulkomailta Suomeen tuotu ongelma on pitkä maksuaika. Pitkän maksuajan kanssa voi elää, mutta sovittuun maksuaikaehtoon ei välttämättä voi enää luottaa.

Monikansalliset toimijat, joiden taseet ovat pullollaan käteistä rahaa, saattavat maksaa kolmen kuukauden maksuajan jälkeen viikkoja myöhässä. Ne tietävät, etteivät joudu maksamaan korkoja eivätkä perintäkuluja, eikä kukaan uskalla lähteä niitä perimään. Ehkä juuri siksi niiden kassat pullottavatkin käteistä. 

Tästä aiheutuu ketjureaktio. Suuryritykselle myyvä yritys ei pysty maksamaan omia laskujaan ja näin muutama kansainvälinen toimija pystyy tuhoamaan tuhansien pienten yritysten maksuvalmiuden. Siihen väliin iskevät kansainväliset, veroparatiiseja hyödyntävät perintäyhtiöt, jotka säälimättä kiskovat välistä enemmän rahaa kuin olisi kiskurikorko maksuajalle. Luottamus röyhkeisiin perintäyhtiöihin on niin huono, ettei niiden kanssa voi edes keskustella, saatikka neuvotella asioista. Ahneuden heikentämästä maksuvalmiudesta ovat markkinaraon löytäneet erilaiset lasku rahaksi -rahastajat, jotka nirhaisevat ahdingossa olevan yrityksen lopunkin myyntikatteen.

Ironista on se, että perintäyhtiöt voivat olla itsekkäitä, koska niiden tukena on yhteiskunnan koneisto ulosottoineen ja luottokelpoisuuden menetyksineen.

 

Valvonta tuottavaa liiketoimintaa

Luottamuspula johtaa valvonnan lisääntymiseen. Valvontaa on kaikkialla lisääntyvässä määrin. 20 vuotta sitten tavarataloissa oli asiakkaisiin sulautuneita tarkkailijoita. Silloin Suomen muissa kaupoissa ei ollut vartijoita, eikä valvontakameroita. Nyt valvojat ovat rotevia ihmisiä, joiden rinnassa lukee näkyvästi vartija ja joiden lanteilla roikkuvat pamput ja patukat. Vain K-kaupan Annalla on uskallusta napata varkaat itse teosta ja pyyhkiä heillä lattiaa. Vartiointibisnes on kasvanut parissa vuosikymmenessä moninkertaiseksi.

Internet on tulvillaan erilaisia huijareita ja kiusantekijöitä. Intenettiin ei voi luottaa. Jokaisen klikkauksen tai näppäinpainalluksen takana voi vaania huijari, joka ostaa luottokortilla tilit tyhjiksi. Internetyhteyksien valvonta on maailmanlaajuisesti isoa liiketoimintaa. Paitsi, että jokainen meistä maksaa valvonnasta, aiheutuu netin epäluotettavuudesta valtavasti turhaa työtä. Nettiyhteydet hidastuvat valvonnan takia.

Tavaroissa on hälyttimet, jotka ilmaisevat ääneen, mikäli tavara menee kassan ohi maksamatta. Nyt valvotaan niin omia asiakkaita kuin yrityksiä. On tavaran tarkastajaa, Oiva-tarkastajaa, elintarvikevalvojaa, tilintarkastajaa, torivalvojaa ja työsuojelutarkastajaa. Saksasta on tullut ilmiö ”esimiestä tarvitaan kassalla”. Kassat eivät voi oma-aloitteisesti hoitaa asiakaspalautuksia eivätkä korjata kassalla tapahtuvia virheitä. Henkilökunnalle annetaan tiukat säännöt, joista poikkeaminen johtaa irtisanomiseen.

Kun valvojia ei riitä joka paikkaan, on kehitetty omavalvonta, jolla elintarvikealan yritys varmistaa, että elintarvikkeet ovat turvallisia. Maailman turuilla ja toreilla näkee yli 30-asteen helteessä riippuvia lihoja ilman jäähdytystä ja kärpässuojaa. Näissä paikoissa valvonnan hoitaa asiakkaan vatsan sisäinen valvontajärjestelmä.

Suomalainen valvonta ulottuu kaukomaille asti. Maahantuojat valvovat sitä, ettei tekstiilien ja jalkineiden valmistuksessa ole käytetty lapsityövoimaa eikä epäinhimillisiä työolosuhteita. Mitä halvemman T-paidan marketista ostamme, sitä todennäköisempää on kaukovalvonnan epäonnistuminen.

Ennen työ tekijäänsä opetti. Enää ei pääse töihin, jos ei ole hygieniapassia, anniskelupassia, turvallisuuspassia, tuli- tai vesityökorttia tai kuljettajan lupakirjaa. Yhteiskunta ehkäisee kaikenlaisella valvonnalla tehokkaasti uusien työpaikkojen syntymisen. 

 

Tehokkuus on mennyt liiallisuuksiin

Työtahti yksityisellä sektorilla on yhä rankempi. Ihmiset joutuvat kilpailemaan työpaikoistaan paitsi keskenään myös robottien ja digitalisaation kanssa. Yhtenä kilpailuun osallistujana on liian hyvä sosiaaliturva.

Työpaikoista kilpailevat myös uudet työntekijät, joiden palkasta suuren osan maksaa yhteiskunta. Tällaisille työntekijöille hyväksytään leppoisampi työtahti, koska he aiheuttavat vähemmän kustannuksia työnantajalle kuin vanhat työntekijät. Ongelmaksi on kuitenkin tullut mielenkiinto työntekoon. Aivan liian usein nämä etuoikeutetut sanovat kesken kaiken, ettei heitä työnteko kiinnosta, eivätkä he tule takaisin.

Tästä kaikesta on valtaisat kansantaloudelliset vaikutukset. Yritykset eivät uskalla palkata työntekijöitä, koska heihin ei voi riittävästi luottaa. Toisaalta työtahti ja päivän Facebook-tauot johtavat siihen, ettei työn sisältöä enää opita kunnolla – eikä uusia oivalluksia työn tekemisen ja tulosten osalta synny.

 

Luottamusyhteiskunnasta saneluyhteiskuntaan

Venäjä on monikulttuurinen maa, jossa eri kansanryhmien välillä on pieniä ja suuria jännitteitä. Tämä kaikki heijastuu luottamukseen ja heikentää kansantalouden toimivuutta. Venäjällä tilannetta yritetään korjata ortodoksikirkon avulla. Kirkko on Venäjällä isänmaallinen yhteisö, joka yrittää vaikuttaa kansalaisiin siten, että se mitä luvataan, se myös tehdään.

Entä Suomessa? Täällä luottamuspulaa yritetään korjata sopimuksilla ja yhteiskunnan lisääntyvillä säännöksillä ja niiden valvonnalla. Sopimusehdot ovat usein liian kireitä, eikä niissä huomioida kaikkeen elämään kuuluvia poikkeustilanteita. Jos makkaratehtaan koneet hajoavat, on sen maksettava kaupan tarjouksista riippuen suuria sopimusrikkoja. Jää myynti saamatta ja tilalle tulevat sakkomaksut.

Kansainvälisten yritysten kohdalla kyse ei ole sopimuksista, vaan sanelusta. Sopimusehdoista ei voi neuvotella. Ne säädellään yhä useammin ulkomailla, eikä suomalaisilla toimijoilla ole oikeutta muuttaa sanaakaan.

Aika entinen ei koskaan enää palaa. Luottamuspulan kanssa on vain elettävä.

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki