CTA Paikka

Oppia ikä kaikki

18.8.1998
pauli
Pauli Vahtera

Elämme ikuisen oppimisen aikakautta. Peruskoulutuksella ei paljoa tee käytännön elämässä ja joka vuosi on opittava uutta, jotta voisi tarjota omaa työpanostaan kilpailukykyisenä markkinoille. Siinäpä markkinarako koulutuksen järjestäjille.

Aikuiskoulutusta järjestävät monet koulut erilaisten keskustensa kautta, järjestöt, säätiöt, tili- ja tilintarkastustoimistot ja koulutukseen erikoistuneet yritykset – pienessä maassa yrittäjiä on ihan tarpeeksi. Elämänikäinen oppiminen ei kuitenkaan ole tuloslaskelmakaavojen opettelua, vaan asenteiden muokkaamista vastaanottavaiseksi kaikelle uudelle – tarvittaessa myös uudelle ammatille.

Koulutuksen laatu ei kulje käsi kädessä tarjonnan määrän kanssa. Liian usein koulutus on vain lakitekstien ja oikeustapausten selostamista ilman omaa panosta. Saman tiedon saisi nopeammin ja halvemmalla säädöskokoelmia lukemalla. Mutta onhan toki hienompaa päästä pois työpaikalta, ehkä oikein olla yötä täysihoidossa, saada päivärahaa ja muuta hyvää. Monelle vuoden huippuhetki on päästä koulutusristeilylle pois maasta.

Kurssijärjestäjät eivät paljoa mielikuvitusta käytä. Mitä yksi edellä, sitä muut perässä. Kurssijärjestäjien esitteet ovat viime vuosina olleet kirjanpitolakia tulvillaan: Kirjanpitolaki muuttuu; Muuttuva kirjanpitolaki; Uusi kirjanpitolaki; Kirjanpitolain uudet säännökset – siinä kurssiesitteiden satoa. Lain aiheuttamat KP95-muutokset olivat niin vähäisiä, ettei niiden takia olisi kursseja kannattanut käydä.

Koulutus on turvallisen konservatiivista. Suurimmat osallistujamäärät keräävät kirjanpitolain kolmannen uudistuksen neljännen koulutuskierroksen kurssit, joissa selostetaan, että tuloslaskelman rivin paikka onkin vaihdettu tänne. Aivan liian monta kertaa luennoitsija toteaa, että lain viidennen pykälän kolmas momentti sanoo niin ja näin. Tai että KHO päätti päätöksessään numero se ja se jotain. Todella mielenkiintoista, vaikka tiedossa ei olisikaan yhtään tosielämän tilannetta, jossa tiedolla olisi jotain käyttöä.

Koulutuksessa opetetaan liian paljon detaljeja, nyansseja ja nopeasti vanhentuvaa nippelitietoutta. Juuri koskaan Suomessa ei saa tietoja taustoista. Vaikka taustat ymmärtämällä osaisi nippelitkin paremmin ja ainakin osaisi laittaa ne oikeisiin mittasuhteisiin. Etenkin taloushallinnon menetelmäopetus on aivan lapsenkengissä – monet eivät halua edes oppia uutta tietoa menetelmistä, koska se vaarantaisi heidän vanhat atk-järjestelmänsä ja vanhan osaamisen käyttökelpoisuuden. Pahinta on se, että menetelmiä puhumaan valitaan henkilöitä, jotka itsekään eivät halua uudistua.

Kouluttajien saamat palkkiot ovat näennäisiä. Monet eivät maksa yhdestä luentotunnista edes tuhatta markkaa. Se saattaa ensinäkemältä kuulostaa suureltakin tuntipalkalta, mutta ensin tulee olla luentoaiheen asiantuntija. Sen jälkeen valmistelet luentoaineiston, kalvot, powerpointit ja multimediat, matkustat luentopaikalle hyvissä ajoin, luennoit sen tunnin, palaat työpaikallesi ja olet jonkin aikaa poissa päiväjärjestyksestä, sillä myös palautuminen luennoista vie aikansa. Hyvän luentotunnin valmisteluun menee 7-15 tuntia aikaa ja huonoa ei kannata valmistella. Tarvitset lähdeaineistoa, tietokoneen, kalvoja, ohjelmia, kaapeleita.. ja kaikki maksaa. Summa summarum: siivooja, joka illalla siistii luentosalin saa parempaa palkkaa kuin luennon pitänyt guru.

Jotkut luennonjärjestäjät puolustavat huonoa maksupolitiikkaansa sillä, että kyse on kuulemma luennoijan mainostamisesta. Hyvä kun eivät veloita siitä, että saavat luennonpitäjän paikalle. Joskus selitetään, että voihan luennon pitää uudestaan. Mutta missä, pienillä markkinoilla ei voi uusia kuin kirjanpitolain uudistuskursseja – kaikki muu on tehtävä enemmän tai vähemmän kertakäyttöä varten.

Koulutusmarkkinat ovatkin vääristyneet ja hyvin paljolti valtion takia. Valtio maksaa professoreilleen ja muille virkamiehilleen hyvän kuukausipalkan ja järjestää työkalut. Kun työaikana tehdystä valmistelusta ja luennon pitämisestä saa pienemmänkin lisäpalkkion on se paljon enemmän kuin yrittäjälle, jonka tulee elää luennoillaan.

Vielä pahempaa on kuitenkin se, että valtio järjestää subventoituja taloushallinnon kursseja itse erilaisten määrärahojensa puitteissa. Pienessä maassa luennoitsijat ovat samoja kuin yksityisilläkin kursseilla. Tunnetusti valtion maksamat korvaukset luennoista ovat surkeita almuja, joista niistäkin otetaan heti suurin osa veroina takaisin. Valtio myykin kursseja paljon halvemmalla kuin yksityiset koulutusjärjestäjät. Ihme, ettei kilpailuvirasto ole tähän puuttunut.

Luennoitsijoiden tulee olla varsinaisia masokisteja. Vai kuka haluaa saada tietää niistä niin tärkeistä palautelomakkeista, että luento oli muuten hyvä, mutta kalvot olivat väärässä järjestyksessä, mutta aineistossa oli kirjoitusvirhe, mutta luentolounas oli kalaa, vaikka haluan lihaa, mutta luennoitsijalla on liian lyhyt hame, vaikka sääret ovatkin kauniit, mutta… Kukaan ei kirjota sitä tosiasiaa, että annan huonot arvostelut koska tuli tapeltua aamiaispöydässä aviosiipan kanssa, lapsi kiukutteli päivähoitomatkalla ja bussikin oli myöhässä. Vikahan on aina luennoitsijassa: onhan minulla oikeus saada täydellinen hyvitys siitä, että uhraan koko päivän luentotilaisuuteen ja että päivä muutoinkaan ei ole ollut aurinkoinen. Karismaattisinkaan luennoija ei pärjää arkielämän realiteeteille.

Parhaan hyötysuhteen opiskelija saisi koulutuksestaan menemällä iltapäiväksi Kiasmaan tai lukemalla Eino Leinon runoja. Asiapitoiset luennot tulisi täydentää tunteisiin vaikuttavilla ajatuksilla. Mielen avartaminen opettaisi ymmärtämään, ettei se pykälänikkarointi välttämättä olekaan totuus, jonka avulla tilinpäätökset saadaan seuraavana talvena kuntoon.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki