Oon pienenpieni pieni ihminen

Uusi osakeyhtiölaki yksinkertaistaa pienen osakeyhtiön byrokratiamenettelyjä jonkin verran. Tulevaisuudessa yhtiöjärjestyksessä voi olla vain toiminimi, kotipaikka ja toimiala. Tilikauden muutos voidaan ilmoittaa yhtiöjärjestystä muuttamatta. Hallitus ja tilintarkastajat voidaan valita toistaiseksi virkaansa. Lakiin tulee myös lunastusmenettelyt, jotka ovat voimassa, jos yhtiöjärjestys ei muuta kerro. Pitäisikö siis meidän pienten yrittäjien taputtaa hallitukselle, joka esittää tällaisia uudistuksia voimaanastuvaksi syyskuussa vuonna 2006?

Yritysmuodon valinnassa on keskitytty liikaa verotuksen merkitykseen. Totta on, että pienissä tuloissa henkilöyhtiön omistajan verot ovat alhaisemmat kuin osakeyhtiöissä. Siis jos ei ole muita tuloja kuin osakeyhtiöstä saatava osinko ja palkka. Muita, verotusta tärkeämpiä asioita ovat riskien hallinta, liiketoiminnan rahoittaminen, toimintaan osallistuvien vastuullisten henkilöiden määrä, vastuukysymykset ja yrityksen kasvuodotukset.

Verotus on yllätyksiä täynnä. Lainsäädäntö mahdollistaa yritysmuodon muutokset joustavasti tasejatkuvuuden nimissä. Näihin hurahdetaan liian helposti. Jos toiminimen tai henkilöyhtiön oma pääoma ylittää osakepääoman määrän, ei ylittävää määrää kannata siirtää osakeyhtiöön, koska sitä ei saa yhtiöstä ulos veroja maksamatta ja koska tuloista on jo aiemmin maksettu verot. Henkilöyhtiön toimintavarauksen purkaminen osakeyhtiöksi muuttamishetkellä voi tuoda jättiverot osakkaille.

Yrittäjän kannattaakin usein perustaa osakeyhtiö, joka ostaa toiminimeltä vaihto- ja käyttöomaisuuden. Toki kokonaisverotustilanne on huolellisesti selvitettävä, ettei tule progressiivisen verotuksen yllätyksiä. Asiaan voi vaikuttaa myös ajoituksella – alkuvuodesta järjestelyn marginaaliverot ovat pienemmät kuin loppuvuodesta.

Henkilöyhtiön ja toiminimen iso riski on yksityisottojen helppous. Kun firman tilillä on rahaa ja sitä tarvitaan johonkin perheen kannalta mielenkiintoiseen, on helppo joutua negatiivisen tai liian alhaisen oman pääoman kierteeseen. Pelottelut oy:n peitellystä osingonjaosta ei paljoa siinä leikissä paina. Osakeyhtiössä rahakuri on aitoa ja todellista, mikä on monille yrittäjille verotusetua suurempi asia.

Pienen yrityksen suurin riski on se, saadaanko asiakkaita riittävästi. Asiakkaiden myötä tulee monenlaisia riskejä: takuut, aikataulut, sanktiot, vahingonkorvaukset, varkaudet, tuhot, henkilökunnan työllistäminen ja vastuullisuus, pitkät maksuajat… Lista on pitkä. Ja kaiken takana on peikkona julkishallinto, joka valitettavan usein osuu aivan metsään omissa arvioinneissaan. Teet mitä tahansa, lopeta se ja ryhdy palvelemaan verohallintoa.

Suomeenkin on rantautunut amerikkalainen juristeria, jossa yrityksen toiminnasta haetaan täikammalla virheitä, joista nostetaan oikeusjuttuja. Oikeudella ja moraalilla tässä pelissä ei ole merkitystä. Joskus tuntuu siltä, että oikeusjutun voittaa se, jolla on ovelin juristi ja parhaat todistajat. Jos tilanne on mahdoton, osakeyhtiön voi antaa mennä konkurssiin, mutta henkilöyhtiöissä et voi tehdä muuta kuin rukoilla ja toivoa parasta.

Aivan liian usein henkilöyhtiö kasvaa huomaamatta ”liian suureksi”. Kun yrittäjän tehtävä on yrittää joka päivä ja tilinpidon pitäjän tehtävä on hoitaa verotuskirjanpito, ei huomata, että tulojen määrä on noussut niin suureksi, että veroprogressio aiheuttaa turhat ylimääräiset kustannukset yritystoiminnasta. Toisaalta henkilöyhtiön kasvu on mahdotonta, koska voitto koetaan yrittäjän omaksi – onhan se jo verotettu. Ja vielä: yritysmuodon muuttamisen hallinta ja ajoitus ei ole ihan helppoa.

Kaupparekisterin valmiit word-asiakirjamallit hämärtävät helppoudellaan yrityksen perustamista. Luullaan, että kun valmiisiin pohjiin vaihdetaan nimi, kotipaikka ja toimiala, niin kaikki on hyvin. Että kuka tahansa pystyy näin perustamaan yrityksen vähillä vaivoilla.

Vieläkin monissa pörssiyhtiöissä on kahdenlaisia osakkeita: osakkeita ja tapettipaperia. Pienessä yhtiössä osakesarjat ovat tarpeellisempia kuin pörssipelissä. Osakesarjojen avulla voidaan hallita päätösvallan ohella osakkaiden sapattivapaita, palkka- ja osinkokorvauksia yhtiön eteen tehdyistä töistä ja uusien osakkaiden veroriskittömämpää mukaantuloa osakkaiksi. Osakesarjojen lisäksi tarvitaan lunastuslauseke, joka estää omistuksen karkaamista täysin sopimattomille tahoille. Tätä tukemaan tarvitaan osakassopimus. Nämä kaikki ovat asioita, joita aivan liian vähän mietitään, kun väitetään, että yrityksen perustaa puolessa tunnissa.

Avioerot ovat surullisen yleisiä yhteiskunnassamme. Yrittäjäpariskunnan yhteinen taival voikin päätyä siihen, että toisena osakkaana onkin yhtäkkiä joku täysin vieras, vihamielinen ahne auervaara. Tällaisista tyypeistä pääsee eroon vain lunastuslausekkeilla ja sopimuksilla. Vaikka parisuhde olisi maailman paras, suosittelen silti tällaisten asioiden pohdintaa ennen yrityksen perustamista. Uudessa osakeyhtiölaissa on valmiit säännöt lunastustilanteisiin, mutta lauseke on silti sovitettava yhtiöjärjestykseen.

Monen vanhan osakeyhtiön yhtiöjärjestys on tämän päivän mittapuun mukaan huono. Uusi minimiyhtiöjärjestys olisi niitä parempi ja selkeämpi. Uuteen lakiin tulee saada siirtymäsäännös, että vanhat järjestykset voidaan muuttaa uudeksi minimiksi ilman kustannuksia tai pienellä rekisteröintimaksulla.

Yhteiskunta on täynnä pakkoja. Myös vanhojen yhtiöiden osakepääomat halutaan pakkokorottaa. Kukaan ei vaan ole osannut esittää yhtään pätevää syytä, miksi. Talousrikollisuudesta hokeminen ei ole mikään perustelu. Eikä tunneta niitä ongelmia, mitä korotuspakko tuo vähemmistöosakkaiden asemalle. Ei tunnusteta verotusongelmia, ei turhia kustannuksia, ei mitään, mitään. On vain tyhjyys, tyhjyys, tyhjyys (Carola laulaa taustalla).

Henkilöyhtiössä osakkaat vastaavat yrityksen tekemisistä henkilökohtaisesti ja koko tulevaisuudellaan. Vain kommandiittiyhtiön äänetön yhtiömies voi rajata vastuutaan. Yhtiömiehet voivat keskinäisillä sopimuksillaan rajata vastuita, mutta ei kuitenkaan ulkopuolisia vastaan.

Eri yritysmuotojen valvonta on erilaista. Tilintarkastajayhteisöt haluavat auktorisoidun pakkotilintarkastuksen kaikkiin osakeyhtiöihin. Pakon vastineeksi he lupaavat talousrikollisuuden katoamista, verotuksen ja tilinpäätösten oikeellisuutta ja pienyritysten riskien hyvää hallintaa. Voikohan sitä nuolla päättäjien saappaita enempää? Mutta käsi sydämelle – jos tilintarkastajat ovat noin pyyteettömiä yhteiskunnan palvelijoita, niin mikseivät he anna suurta osaamistaan pakolla myös henkilöyhtiöille ja toiminimille? Niissä riskit ovat usein paljon suuremmat ja konkreettisemmat kuin pienissä osakeyhtiöissä.

Pakkotilintarkastusta halajavat eivät kerro, mitä tehdä huonosti menestyvälle osakeyhtiölle, joka ei pysty maksamaan suuria tilintarkastuslaskuja. Eivät sitä, ettei tarkastajia ole kaikkialla, joten matkakustannukset voivat tulla suuriksi. Eivätkä sitä, että tilintarkastusalan suositusten dokumentointi- ja tarkastusvaatimukset ovat niin rankkoja, että ne nostavat pienen yhtiön tarkastuskustannukset pilviin. Eivätkä sitä, että tarkastajat lähettävät pieniin yrityksiin juuri koulusta tulleet apulaisensa, jotka ovat enemmän maallikkoja, kuin paheksutut maallikkotarkastajat ovat.

Kun pienen yrityksen tilintarkastus on vapaaehtoista, nousee tarkastuksen laatu. Totta kai yritykset maksavat hyvin tehdystä työstä. Vapaaehtoisuutta täydentää se, että rahoittajat, tukien antajat, vähemmistöosakkaat, tärkeät asiakkaat ja toimittajat sekä muut sidosryhmät voivat edellyttää yhteistyön ehtona tilintarkastusta. Pieni yhtiö, jonka ainoa velka on viimeisen kuukauden kännykkälasku, ei pakkotarkastusta tarvitse.

Osakeyhtiön minimiosakepääoma 8000 euroa on onneton. Se on liian suuri, kun yritys alkaa, ja jos yrityksellä menee huonosti, se on aivan liian pieni. Tulorahoitus on turvallinen tapa kasvattaa yritystä ja se mahdollisuus pitäisi antaa myös osakeyhtiönä alkavalle. Perheen perustaneelle ja asuntovelkaiselle nuorelle 8000 euron säästäminen kaikkien pakollisten menojen jälkeen voi viedä vuosia. Jos aloittaa yrittämisen sivutoimisena ja joutuu aloittamaan toiminimenä, lasketaan kaikki tulot muiden tulojen päälle. Näin valtio vie yli puolet tulorahoituksesta. Kummassakin tapauksessa tosissaan tehty yrittäminen hidastuu ja siirtyy. Osakepääomaa ei tarvita lainkaan. Jos sellainen pitää olla, määrätään velvoite vararahaston kartuttamisesta osuuskunnan tapaan 2500 euroon asti.

Toisaalta valtio on ottaja ja antaja ja lorun kantaja, sillä valtio tyrkyttää tähän rakoon starttirahaa. Miksei yrittäjä saa olla todellinen yrittäjä, joka ilman yhteiskunnan tukia pärjää omillaan, kunhan ei näillä tuhansilla säännöillä tarpeettomasti vaikeuteta alkutaivalta.

Kommandiittiyhtiöt ja avoimet yhtiöt ovat historian jäänteitä. Ne voitaisiin hävittää ja siirtää kaikki pienimuotoinen yritystoiminta pienyhtiön piiriin. Pienyhtiö olisi kuin osakeyhtiö, mutta sen säännöt kerättäisiin omaan lukuunsa osakeyhtiötä. Myös toiminimi voitaisiin yhdistää pienyhtiöksi. Kaikkia verotettaisiin samalla tavalla. Kuulin jo vastalauseiden myrskyn. Verotus, tasavero, progressio. Siis mitä? Miksi avointa yhtiötä pitää verottaa eri tavalla kuin osakeyhtiötä? Pienet yritystulot saadaan verovapaiksi ottamalla käyttöön yrittäjävähennys.

Suomi tarvitsee jatkossa enemmän pienyrittäjiä, koska palkansaajia on joka tapauksessa vähemmän. Mitä eroa oikeastaan on palkansaajalla ja pienyrittäjällä yhteiskunnallisesti? Jokainen ”Täällä Pohjantähden alla” kirjat lukenut tietää, että näitä pienyrittäjiä (räätäleitä, suutareita, seppiä jne.) on ollut sata vuotta sitten paljon yhteisrintamassa palkansaajien kanssa. Maailma on aina pyörinyt siten, että samat asiat tulevat esille uudestaan ja uudestaan. Mitään ihmeellistä ei kirjanpidossakaan ole keksitty vuosisatoihin – paitsi IFRS-säännöt.