Oikeat ja riittävät veroparatiisitiedot
Ruotsi on alentamassa yhteisöverokannan 22 prosenttiin. Suomi on häviämässä verokilpailun. Meidän on alennettava verokanta 24,5 prosentista. Kun kilpajuoksua jatketaan muutama vuosi, Suomi alkaa maksaa yhtiöille veroja saadusta tuloksesta. Ai niin, ei mitään uutta auringon alla, sitähän tapahtuu jo nyt. On yritystukia, bisnesenkeliverohelpotuksia ja t&k-vähennyksiä.Team Finland vie suomalaisia startuppeja maailmalle. Alkuvauhti on niin hyvä, että vientityö voidaan tehdä vasemmalla kädellä. Oikeaa kättä tarvitaan cocktail-lasin pitämiseen. Hyvä Suomi!Onnen maaOsakeyhtiöllä Oma Firma Oy menee hyvin. Liikevaihto vuodessa on 30 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja kymmenen miljoonaa euroa. Kuluvasta vuodesta tulee vielä parempi, ennustetaan 17 miljoonan euron voittoa. Voitto on taattu, koska yhtiö myy kaikille pakollista PakkoTURVA-palvelua. Kansalaisten on ostettava pakkoturvaa joka toinen vuosi eduskunnan päätöksen mukaan. Jos pakkoturva jää ottamatta, laittaa valtio liikkeelle pakkoperintämiehen viiden päivän kuluttua eräpäivästä.Yhtiö oli maksanut viime tilinpäätöksestä 2,6 miljoonaa euroa veroa. Näin ei voi jatkua. Jotain tarttis tehdä. Kutsuttiin paikalle VeryBigFourin CPA-tilintarkastaja, joka otti mukaansa verokonsultin SVA (Suomen Veroasiantuntijat). Konsultti oli juuri palannut kolmen vuoden komennukselta Hollannin Antilleilta, jossa hän oli toiminut satojen muiden verokonsulttien kanssa saarilla, joissa asukkaita on
20 000. Maan päätuote onkin verojen minimointiin tarkoitettu POBox, joita sinne tuodaan joka vuosi kymmenin tuhansin jalostettavaksi veropalveluiksi. Se, jos mikä on palveluvientiä. Ympäri maailmaa Suomea myöten.Ensin konsultin neuvosta perustetaan Ruotsiin yhtiö ”Eget Firma AB”. Sitten perustetaan Norjaan yhtiö ”Eget Firma Norge Ab”. Sitten perustetaan Jerseyn saarille rahastoyhtiö ”My Own Money Fund”. Ja viimeksi perustetaan Suomeen Ruotsin yhtiölle sivuliike. Ei vielä, yksi puuttuu. Suomeen perustetaan ”Oma Firma Holding Oy”.Siirtohinnalla siirretäänEikä tässä vielä kaikki. Yhtiö ostaa tuotantoaan varten Brasiliasta sambakarnevaali-iloruokoa ja maksaa siitä 10 eurosenttiä 100 kilosta. Kun iloruokoa sekoittaa 5 % Suomessa veteen, voi vettä myydä kaksi euroa litra. Solei Solei solei lei. Tästä tulee hirmuiset voitot, jotka Suomi verottaa törkeällä 24,5 %:n verolla. Ja entä brasilialaiset. Mitä heistä, heillähän on jalkapallo ja favela ja Pele. Yhden realin eli 40 sentin arvoinen tuntipalkka iloruo´on leikkaamisesta on ihan tarpeeksi. Tuosta 10 sentistäkin jää Brasiliaan voittoa, mutta ei hätää. Global Help Fund Cayman on vuokrannut ruokotraktorit pelloille ja ottaa niin paljon vuokraa, ettei Brasiliaan jää muuta kuin nuo työntekijöiden rupuset realit. Ja vallanpitäjien korruptoimiseen tarvittavat rahat. Niitä ei tarvitse siirtää mihinkään, koska korruptiotilit ovat jo valmiina Cayman saarilla. It´s a Real world.Konsultti neuvoo perustettavaksi konsernin ulkopuolelle Hollantiin yhtiön ”Nederlandse Particuliere Onderneming NPO B.V.”. Hollannin yhtiö ostaa iloruo´on 10 eurosentillä ja myy sen eteenpäin Suomeen 10 eurolla kilo. Hollantiin syntyvästä voitosta joudutaan maksamaan 1,5 % veroa, mikä on kohtuutonta. Tarkoitushan on päästä verottomaan yritystoimintaan. Yhtiön rahoitusjohtaja saa kuulla kunniansa, koska hyöty on vain 23 prosenttiyksikköä. Nollaanhan tässä piti päästä. No tärkeintä ettei Suomessa makseta veroa, koska olemme globaali toimija ja haluamme syleillä koko maailmaa.Verokonsulttimme kehaisee konsultti-illallisella viidennen konjakin jälkeen, että tämä yhtiön nyt käyttöön ottama menetelmä on niin loistava, että he ovat neuvoneet samaa käytettäväksi Suomen kaivoksissa mineraalivarojen viemiseksi ilmaiseksi pois maasta. Konsultti kehaisi, että on tärkeää perustaa tytäryhtiöitä väliin. Kun kaivos on ehtynyt, laitetaan yhtiö konkurssiin, jonka jälkeen suomalaiset veronmaksajat saavat maksaa luonnon puhdistamisen. Eikä se tule onnistumaan, hän naurahti. Kitkan viisaat kuolevat sukupuuttoon, mutta se on pieni hinta globalisaatiosta.Asiasta vastaava ministeri ja kunnanjohtaja olivat tyytyväisiä, sillä näin saatiin maahan 100 uutta työpaikkaa. Työntekijät tosin tulevat Virosta, Ukrainasta ja kuka mistäkin. Kunnanjohtaja oli hankkinut velkarahalla kuntaan kansainvälisen päiväkodin ja koulun. Kunnan matkailupäällikkö varoitti. Jos Kitkan viisaat kuolevat, loppuu Kuusamon matkailu ja tuhannet alan työntekijät jäävät työttömiksi. Mutta hallituksen tehtävänä on luoda uusia työpaikkoja, hallitusohjelmassa ei puhuta mitään vanhojen menettämisestä.Eikä tässä vielä kaikki. Konsultti oli kehottanut investoimaan Vietnamiin. Sieltä iloruokoa saisi Brasiliaakin halvemmalla. FinnHitsFund rahoittaisi investoinnin, joka tehtäisiin Cayman saarilla olevan rahaston Vietnam Big Equity Fundin kautta. Näin iloruo´sta saatavat voitot voidaan siirtää suoraan rahaston haltuun. Toimitusjohtaja sanoi ettei hän halua mennä Cayman-saarille. Siellä ei ole mitään tekemistä. Entä Mauritius. Siellä olisi African Big Equity Fund. Kannattaa käydä katsomassa, miten ruokohelppiä sieltä saataisiin. Mauritius on paratiisi veroparatiisille. Syvän meren kalastusta. Golfia.Yhtiö päättikin lahjoittaa kehitysapua tukevalle järjestölle 100 euroa, ja näin yhtiön nettisivujen oikeaan alakulmaan laitettiin afrikkalaisen pojan kuva ja lause ”Tuemme Plääniä”. Koko henkilökunta on mukana tässä hyvässä työssä. Yhteisellä kahvihetkellä yhtiö tarjosi kakkukahvit ja kerättiin kolehti lisätueksi. Henkilökunta antoikin 137 euroa maailman hädän vähentämiseksi. Kakkukahvit kirjattiin henkilökuntamenoksi ja arvonlisävero vähennettiin. Näin valtio saatiin maksamaan yhtiön antama lahjoitus, joka myös vähennetään verotuksessa. Jäi vielä varaa uusiin lahjoituksiin kun verovähennysten katto on 800 euroa.Yritystoiminta on globaaliaEnsin perustetaan Jerseylle rahastoyhtiö ”Nice Brothers Fund”. Rahastoon otetaan mukaan Suomen yhtiön neljä johtajaa. Sitoutetaan heidät rahan tekoon. Rahasto ostaa Suomessa toimivan Oma yhtiö Oy:n pikkurahalla, jotta suomalaiset omistajat eivät joudu maksamaan myyntivoittoveroa.Sitten perustettu holding yhtiö ostaa 100 miljoonalla eurolla Oma yhtiö Oy:n Jerseyn rahastoyhtiöltä. Veroparatiisissa osakkeiden myyntivoitto on veroton samalla tavalla kuin Suomessa konsernin myydessä tytäryhtiönsä.Mistä rahat. Jerseyn rahasto lainaa 100 miljoonaa Ruotsin yhtiölle, joka taas lainaa rahat Suomen holdingyhtiölle. Mistä rahat. Ei mistään, sillä yhtiö jää velkaa rahastolle, joka ei tarvitse rahaa koska mitään todellisuudessa ei siirrykään. Tämä on vähän samanlaista kuin Euroopan Keskuspankin rahan painaminen ongelmamaiden lainoittamiseen.Ruotsin yhtiö saa korkotuotot Suomesta, mutta ei maksa veroja, koska tulos katoaa Jerseyn rahastolle maksettavilla koroilla. Suomen toimivan yhtiön voitto taas katoaa holdingyhtiölle konserniavustuksina ja korkoina. Ja Suomen tulos katoaa Ruotsiin maksettaviin korkoihin.KorkokikkailuaOma Firma Oy on aina tuottanut hyvin, ja sen maksuvalmius on hyvä. Nyt maksuvalmiudesta tehdään entistäkin parempi. Veroparasiittirahasto lainaa yhtiölle 50 miljoonaa euroa käyttöpääomaa varten ja yhtiö lainaa takaisin 49,8 miljoonaa rahastolle konserniyhtiöissä pyöritellen. Salchow, 10 pistettä. Yhtiö maksaa 9 % vuotuista korkoa lainasta. Lainasaamisesta ei peritä lainkaan korkoa. Näin saadaan puolet tuloksesta hävitettyä paratiisiin. VeryBigFourin apulaisen hanslankari yrittää selittää, että eräässä pienessä yhtiössä verotarkastuksen perusteella oli määrätty kuusi prosenttia ylittävästä korosta peitellyn osingonjaon sanktiot. Ja korkoa pitäisi periä myös saamisesta. Osakaslainasaamisistahan maksetaan 30 % pääomatulovero.CPA tuli onneksi paikalle ja pyysi hanslankaria pysymään lestissään. Suomalaisissa yhtiöissä toki näin jälkiverotetaan, mutta nyt on kyse globalisaatiosta. Meidän on pakko mennä maailmalle. Valtio päinvastoin tukee tällaisia järjestelyjä, ei pelkästään katso sormien läpi. Varsinaiset röhönaurut saatiin rapuillallisella. Yhtiön toimitusjohtaja nauroi ääneen sitä, kuinka tohelo ministeri meillä onkaan työ- ja elinkeinoministerinä. Antaa nyt 1 048 000 euroa investointitukea uuteen koneeseen, joka tekee 20 ihmistä työttömiksi. Ja rahaahan meillä on. Yhden vuoden tuloksella pystytään maksamaan koko tehdaslinjasto. Pitää nostaa verottomia osinkoja, jotta saadaan tukirahat käytettyä.Oikeat ja riittävät tiedotJa sitten kaikki tulokset nollataan konserniavustuksilla. Sinne, tänne, tuonne. Kaksi miinusta on plus. Avustusten jälkeen Holdingiin ja sivuliikkeeseen jää tulosta, mutta ne hoidetaan veroparatiisiin maksettavilla tosirahakoroilla.Tuloslaskelman liikevoitto oli 10 miljoonaa euroa. Kun Hollantiin oli jäänyt siirtohintoja 7 miljoonaa. Rahoituskulut 4,5 miljoonaa. Rahoitustuotot nolla. Satunnaiset kulut 5,5 miljoonaa. Tilintarkastajan neuvosta liitetiedoissa kerrotaan, että kulut ovat konserniavustusta. Liitetietoja ei kukaan lue. Verot 39,76 euroa vie tuloksen tappiolle. Vahinko kävi, kun verosuunnittelussa ei oltu huomioitu toimitusjohtajan kahta parkkisakkoa, joita ei saa vähentää eikä reskontran täsmäyseroa 2,30 euroa, joka oli kirjattu vähennyskelvottomiin kuluihin. Hallitus on tyytyväinen. Nyt voidaan yhteiskuntavastuuta peräävälle medialle sanoa, että yhtiö maksaa veroja ja noudattaa tiukasti Suomessa voimassa olevaa lainsäädäntöä.Sitten tarvitaan tilintarkastuskertomus. Mistään en vastaa sum liirum sum laarum diiba daaba daa. Tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot siitä kuinka veroparatiisien ja verokonsulttiyksikkömme TaxFree antamien neuvojen avulla voidaan Suomessa kaikki verot välttää. Osaamme konsultoida myös Viro-paratiisin käytön.Tilintarkastajan apulaisen hanslankari menetti elämänuskonsa kansainvälisyyteen ensimmäisen työviikkonsa aikana. Hän irtisanoutui työstään. Ja päätti, että käyttää vain kotimaista. Koska päättäjät eivät saa veroparatiiseja kuriin, voi jokainen tehdä omat valintansa. Ja hän päätti elää täysillä joka päivä. Koska tämä suomalaisen hyvinvointivaltion mahdottomuus paljastuu minä päivänä tahansa.—Tällä kirjoituksella ei ole mitään yhteyttä todellisten tilinpäätösten ja yhtiöjärjestelyjen kanssa. Kaikki nimet ja yhteydet ovat kuvitteellisia. Mahdolliset samankaltaisuudet toimiviin yrityksiin ja Suomen luonnonvaroihin ovat sattumuksia. Lännen lokari, lyrics Hiski SalomaaOn Friskossa käyty on
Orenkoni nähty
mis’ on kesä sekä
lumiset vuoret.
Takotas’ on puitu,
Palmpiitsil’ on uitu
ja hellutettu
vanhat ja nuoret.
Mutta kun punapuun
kantoon torppansa laettaa
niin sinne se ilon
päevä koettaa.
Vaekka maailman
myrskyt meitä tuutittaa,
niin vapaus se
varmasti voettaa. Pauli Vahtera