CTA Paikka
CTA Paikka

Näkemätön kirjanpito

23.5.2002
pauli
Pauli Vahtera

Näkyvä kirjanpito keskittyy yksittäisistä tositteista huolehtimiseen, jolloin emme näe metsää puilta. Yksittäisen tositteen tiliöintiin käytämme jopa 20 minuuttia aikaa. Sen päälle vielä hyväksymiset, numeroinnit, vientiselitteiden laatimiset, selostukset ja arkistoinnit. Tilinpäätössäännösten tulkinta taas on suurta taidetta pohtiessamme mikä on siirtovelkaa, ostovelkaa tai muuta velkaa. Aidan seipäitä tutkiessamme emme näe itse aitaa. Raportointi on kirjanpidossa tärkeää. Siksi meillä on samat kirjanpitoviennit monessa eri raportissa: päiväkirjassa, pääkirjassa, tarkistuslistassa, kustannuspaikan vientierittelyssä, päiväkirjan yhteenvedossa, arvonlisäverotapahtumien erittelyssä. Kaiken lisäksi piirrämme näistä luvuista vielä pylväitä ja piirakoita. Tilinpäätössäännökset ovat aikaa sitten ylittäneet reaalitodellisuuden. Kun säännöksiä kehitetään, olemme yhä enemmän ymmällämme. Mitä ihmettä ovat optioedun kuluksi kirjaaminen, markkina-arvoon perustuva tulo ja liikearvon poisto.

Tuloslaskelmaan päätettävien kulutilien vuosisaldoista jopa 90 % muodostuu kahdestakymmenestä suurimmasta pääkirjatilistä. Tämä tarkoittaa sitä, että tililuettelon tileistä on jopa kaksi kolmasosaa täysin tarpeettomia eli niille ei kirjata mitään. Käytetyistä tileistä valtaosa sisältää vain pikkurahoja, eurosenteistä muutamiin tuhansiin euroihin. Tuskin tällaisella pikkutiedolla on mitään käytännön merkitystä mihinkään. Ulkomaan postimerkkikulujen tilien saldoa saattaa olla kiva katsoa, koska se vastaa arkista ymmärrystämme – niitä pennosia, joita päivittäin käytämme.

Kirjanpito ja tilinpäätökset pitävät sisällään paljon asioita, joita emme näe. Emme, vaikka tiedot ovat olemassa. Emme osaa lukea, emmekä päätellä. Tämä johtuu siitä, että kaikki tarmomme kohdistuu eilisiin numeroihin, yksittäisten liiketapahtumien arvoihin ja tilinpäätössäännösten tulkintoihin.

Eräässä 20 miljoonan euron liikevaihtoisessa yrityksessä kurssierojen kirjaamiseen käytettiin paljon työtä ja vaivaa. Kurssierojen nettomäärä tuloslaskelmassa oli tuhat euroa. Kirjanpito ei kuitenkaan kertonut sanallakaan siitä, että todelliset kurssitappiot olivat 250.000 euroa, mikä johtui siitä, että yrityksen myymät tuotteet tilattiin puoli vuotta ennen toimitusta kiinteään dollarihintaan.

Pörssikupla oli vuosien 1999-2000 vaihteessa noussut niin suureksi, että Nokian olisi tullut kasvattaa liikevaihtoaan 30 % joka vuosi 20 vuoden ajan säilyttäen hyvä voittotasonsa. Liikevaihdon olisi tullut nousta 6.000 miljardiin euroon. Maailma ei tällaiseen kasvuun riitä, sillä se olisi tarkoittanut jo vuonna 2009 sitä, että kaikkien maailman ihmisten tulisi vaihtaa Nokian matkapuhelin joka vuosi. Vaikka tälläkin hetkellä neljäsosa maailman asukkaista elää nälkärajan alapuolella. Tuskin silloin ostellaan kännyköitä ja niihin Soneran soittoääniä. Kuitenkin miljoonien ihmisten eläkevaroja ja pankkisäästöjä sijoitettiin ammattilaisten toimesta tällaisilla arvoilla. Miksi kehittää tilinpäätössäännöksiä, kun niiden avulla ei kuitenkaan saada parempia päätöksiä.

Kirjanpidot ja sisäisen laskennan raportit kertovat tarkkaan, kuinka paljon yrityksen henkilö on käyttänyt päivärahoihin yrityksen varoja. Mutta kokonaisuuksia tilinpäätöksistä on turha etsiä. Kunnan tilinpäätöksestäkin ilmenee, paljonko urheilukentän kalustokatoksen rakentamisessa on ylitetty talousarvio. Mutta kunnat ja valtio eivät näe, että inkeriläisten nimissä tapahtuva muuttoaalto on maksanut yhteiskunnalle pelkästään asuntojen hintoina yli miljardi euroa. Asunnot ovat poissa kantaväestöltämme. Omat asuntokustannuksemme ovat nousseet, koska maahanmuuttajat haluavat asua pääkaupunkiseudulla tai muissa keskuksissa, joissa asunnoista on pulaa. Näin maksamme maahanmuuton tarvitsemat asunnot kahteen kertaan: toisen kerran omien asumiskustannusten nousuna.

Asuntorakentamisen lisäksi maksamme vuotuiset asumiskustannukset. Nekin ovat vain pisara siinä meressä, josta maksetaan terveydenhoidon menot, kieli- ja kotouttamiskoulutus, peruskoulutus, vanhustenhoito, oikeusmenot, peruskoulutus, huumeongelmien kustannukset rikosten aiheuttamine menetyksineen, toimeentulotuki, asuntojen kalustaminen. Inkeriläisten vuodessa aiheuttamat menot ovat Suomessa ylittäneet varovaisestikin arvioiden jo 400 miljoonan euron rajan. Kuitenkin kirjanpidot kertovat, että vuotuiset menot ovat vain 20 miljoonaa euroa.

Kaikki ymmärrämme varoa ketjukirjeitä ja pidämme niitä albanialaisilmiönä. Kun yhteiskunta rakentaa ketjukirjeen, uskomme numeroihin kirjeen takana. Eläketurvan pohjana on sijoituksia pörssiin ja kasvuodotuksia, jotka ylittävät maapallon rajat. Kahden prosentin bruttokansantuotteen kasvu ei riitä eläkkeidemme maksamiseen. Sekin johtaisi ihmisen elinaikana viisinkertaiseen BKT:eeseen. Emme voi asua viidessä paikassa, emme syödä viittä kertaa nykyistä enempää, emme vaihtaa logoja ja soittoääniä viisi kertaa päivässä. Koko eläketurva perustuu kansantalouden kirjanpidon virheellisiin tulkintoihin.

Valtio antaa yrityksille tukirahaa, joilla sekoitetaan markkinat. Samaan aikaan toiset yritykset yrittävät pärjäillä omillaan. Toiset taas saavat Tekes-rahaa, ESR-rahaa, starttirahaa ja vaikka mitä tukea. Esimerkiksi ravintolabisneksessä on villin lännen (vai lähi-ja kaukoidänkö se nykyään on) meininkiä. Yritykset toimivat muutaman kuukauden, palkkatiedot ovat väärennettyjä, ja palkkalistoilla on mitä ihmeellisimmin perustein Suomeen jalkautuneita työntekijöitä. Osa nauttii sosiaaliturvaa ja saa viiden euron tuntipalkkansa pimeänä. Lomapalkkavelkaa ei ole kun yritys on lomiin ehdittäessä jo lopettanut toimintansa. Pimeän myynnin tulee olla aika suurta, koska yrittäjät eivät nosta palkkoja eivätkä osinkoja. Paremmin nämä uudet yrittäjät ovat suomalaisen harmaan talouden oppineet kuin kantaväestö. Kirjanpitoja kyllä pidetään, vaan eivät ne kovin hyvin todellisuutta kuvaa.

Valtion tukema koulutus tuntuu lähtökohtaisesti arvokkaalta. Sen avulla varmistetaan henkilöstön sopeutuminen tietoyhteiskuntaan ja ammattitaidon muutoksiin. Valtio EU:n tukemana maksaa jopa 75 % koulutuksen menoista. Koulutusohjelmat on pakko venyttää 3-4 päivän mittaisiksi, jotta rahaa liikkuisi. Kun lasketaan koulutuksen vaatima aika, ei koko ohjelmaan kannata mennä, jos yksikin päivä koulutuksesta on turhanaikaista.

Suomessa on paljon julkisia ja keräysvaroja saavia yhdistyksiä. Suuri osa niistä onkin erittäin tarpeellisia – osin myös nöyryyttäviä, koska suuri osa keräysvaroista menee systeemin pyörittämiseen. EU:n ja Suomen omat säännökset mahdollistavat kuitenkin yhdessä sen, että nämä aatteelliset yhdistykset tuottavat suuriakin ylijäämiä, jopa voittoja. Voittoja on piiloteltava, jotta varmistetaan uusien avustusten ja tukien saaminen. Yhdistyksen sijoittavat ylilikvidejä varojaan jopa arvopapereihin. Kukaan ei laske, mihin esimerkiksi sotaveteraanien järjestöjen varat käytetään siinä vaiheessa kuin veteraanit loppuvat. Koska laskemme vain menneisyyttä. Silti voisi ihmetellä, mikä on aatteellisen toiminnan tarkoitus.

Yhteisten rahojemme käyttäjät ovatkin menettäneet tuntuman arkisen elämän tilinpäätöksiin. Niin suuressa kuin pienessä. Ehkä paras esimerkki pienistä asioista oli Slovakiaan puolentoista vuoden pakolaisuuden jälkeen palannut maahanmuuttajaperhe, joka toimeentulorahoista säästyneillä varoilla osti kotiseudultaan omakotitalon!

Julkinen kirjanpito on siis vähintäänkin kummallista, vaikka se koskee meitä kaikkia. Eikä pörssiyritysten kirjanpito sen ymmärrettävämpää ole. Esimerkiksi American Online pohti alkuvuodesta, pitäisikö heidän kirjata 40-60 miljardia dollaria kertaluonteisia kuluja pörssikurssien muutoksen johdosta. Siis mitä? On meillä ollut omat enronimmekin 1980-luvun lopun kuplissa. Sen vuoksi maksamme vielä monta vuosikymmentä pankkituen velkoja ja korkoja.

Entä PK-yritysten kirjanpito? Mikä on siirtovelka tai –saaminen? Miten yrittäjä voi ymmärtää, että tarvittava teollisuusrakennus on maksettava heti, mutta sen poistot verotuksessa ja tilinpäätöksissä jatkuvat lasten lasten lastenkin murheena. Poistoja varten on kehitetty lakeja, käytäntöä ja teorioita. Vaan kukaan ei ole kehittänyt laskentaa, jolla voitaisiin arvioida onko rakennuksen rahoittamisen edellyttämä liikevaihdon kasvu realistista vai tuulentupien rakentamista.

Huomisen kassavirran laskenta on kaikkein tärkeintä kirjanpitoa. Siitä ei synny intohimoja verotukseen, ei teorioita väitöskirjoja varten, ei konsulteille tuloja. Ei tarkastettavaa. Ei jaksotettavaa. Ei tunnuslukujen laskentaa. Ei arkistoitavaa. Ei pörssikuplia. Siksi se ei ole kiinnostanut kirjanpidosta eläviä tahoja. Vaan se tulee kiinnostamaan yrityksiä ja yrittäjiä yhä enemmän, koska se on heidän elinehtonsa. Heidän matkalippunsa hallittavampaan yrityksen talouden hallintaan ja tulevaisuuteen.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki