Muuttuuko mikään?

Kirjanpitolakiin 1980-luvulla kohdistunut kritiikki keskittyi arvosteluun verosidonnaisuudesta, joka oli kaiken pahan alku ja juuri – kuulemma. Mutta nyt näyttää siltä, että olemme joutuneet ojasta allikkoon. Meillä on vielä enemmän verosidonnaisuusongelmia kuin aikaisemmin. Kuinka tämä kaikki pääsi tapahtumaan?

Vero- ja kirjanpitolakien uudistukset lyövät toisiaan korville. Verottaja alentaa poistoprosentteja, jotka muutoinkaan eivät ajan kuluessa riitä suunnitelmapoistoiksi. Nettovarallisuutta on kasvatettava, jotta voidaan jakaa suuremmat pääomatulo-osingot. Kaikkia kirjanpitolain vaatimia kulukirjauksia ei hyväksytä verotuksessa. Käyttöomaisuuden arvonalennusten hyväksymiskäytäntö on entistäkin epäjohdon-mukaisempi verotuksessa. Ja pisteenä iin päälle: pääomatuloverotus on nyt niin edullista, että yrityksiä on pakko tyhjentää niin kauan kuin siellä jotakin on jäljellä. Vaikka tilinpäätösjärjestelyjen avulla. Kauniit verouudistuksen tavoitteet oman pääoman vahvistamisesta edullisella verokannalla ovat osoittautuneet valheeksi. Suomi uskoo myös, että nyt on menossa viimeinen lama, koska nyt niin tarpeellisiksi osoittautuneita varauksia ei enää voi tehdä.

Pahimpaan lama-aikaan ajoittunut uudistus ei olisi voinut tulla huonompaan aikaan. Varaukset on käytetty tappioihin. Mistä nyt löydetään pääomia pakollisten varausten tekemiseen, luottotappioiden kirjaamiseen ja suunnitelman mukaisiin poistoihin? Tuloksen parantamiseen sopivat kiinteiden menojen aktivoinnit ja osatuloutukset eivät yritysten suurta enemmistöä mitenkään lohduta.

Ihmisten kekseliäisyys on myös hädän keskellä lisääntynyt. Monet kirjanpitoihmiset menevät lain kirjaimen taakse ja käsite ”Sisältö yli muodon” saa jäädä juhlapuheita varten. Konsteja eli porsaanreikiä on löytynyt jo ennen kuin ensimmäistäkään uudistetun lain vaatimaa tilinpäätöstä on tarvinnut tehdä. Reiät eivät ole mitään pennien kärpäsiä vaan miljoonien härkäsiä.

Kerrataanpa jo luovittuja ratkaisuja:

– Rahoitustarkastuksen ohjeella pankit voivat viivytellä järjestämättömien luottojen ja kiinteistöjen ja osakkeidenarvonalennuskirjausten tekemisestä.

– Konsernisäännöksiä voidaan kiertää entisen 49 %:n sijasta 19,9 %:n omistuksella – lopputulos on sama, eikä todellinen asiantila siitä miksikään ole muuttunut.

– Konsernirakenteen emona on henkilö tai liiketoimintaa harjoittamaton osakeyhtiö, jolloin konsernisäännöksistä ja eliminoinneista ei tarvitse välittää.

– Käyttöomaisuuden poistoajaksi merkitään rakennuksille 50 vuotta, konserniaktiivoille, fuusiotappioille ja muille yliarvoille 20 vuotta, kaikelle kalustolle 15 vuotta, kaikki mahdollinen aktivoidaan aineettomiksi hyödykkeiksi.

– Rakennukset siirretään kiinteistöyhtiöön, jolloin ei tarvitse tehdä suunnitelmapoistoja.

– Rakennuksille etsitään jäännösarvo, jolloin suunnitelmapoistot ovat olemattomat.

– Kiinteät menot aktivoidaan konsernitilinpäätökseen, mutta jätetään pois yksittäisten yhtiöiden tilinpäätöksistä.

Entä oikeat ja riittävät tiedot. Jätetään tappiokirjaukset tekemättä, jos on olemassa mahdollisuus, että jostain tulee UFO, joka pelastaa tilanteen. Liitetiedoissa kerrotaan, mitkä riskit ovat olemassa. Kaikki on kerrottu, eikä tulevaisuudesta kellään ole varmaa tietoa.

Monet vanhat konstit ovat edelleen käyttökelpoisia. Esimerkiksi valuuttakurssi-tappioiden aktivoinnit, sale-and-leasebackit ja sidosryhmien väliset kaupat ovat edelleen parhaita tilinpäätösinformaation muuttajia. Viime aikoina on yleistynyt myös käytäntö, jossa oikeat tilinpäätöstiedot annetaan rahoittajille ja ehkä muillekin valituille, mutta omistajat ja tavarantoimittajat eivät tätä kaikkea tietoa tarvitse.

Tuntuiko tutulta? Kaikki on myös hyväksyttävää ja ymmärrettävää. Mitä hyödyttää pistää konkurssiin tuhannen yrityksen sijasta tuhatkaksisataa yritystä? Ketä auttaa, että konkurssi tehdään muutamaa kuukautta aikaisemmin? Onko maailma sillä parempi, jos pankkituen sijasta samat rahat maksetaan työttömyyskorvauksina?

Taas mennään takaisin oravannahkatalouteen. Kun kenellekään ei enää uskalla myydä luotolla, on saatava suoritukset käteisellä ja tilanne kiristyy entisestään.

Ja juristeille riittää leveätä leipää. Ei niin vähäistä konkurssipesää olekaan, ettei sieltä riittäisi ainakin pesänhoitajille palkkiot. Jos ei muuten, niin vääristä tilinpäätöksistä nostettujen vahingonkorvauskanteiden kautta. Kaikkihan voidaan osoittaa jälkikäteen vääräksi.

Tilintarkastajille aukeaa leveät pellot, kun kaikki tarkastetaan kahteen kertaan. Ensin tehdään lain tarkoittama tarkastus edulliseen kilpailtuun hintaan. Sen jälkeen tehdään todellinen tarkastus erityistilintarkastuksena, joka osoittaa ensimmäisen tehneen kaikki pieleen. Kun Tuppurainen tarkastaa Tappuraista ja Tappurainen Tuppuraista, riittää kaikille leveämpää leipää. Ei siinä ammatin kunnia, arvostus ja kaikkien sota kaikkia vastaan mitään merkitse.

Sellaista elämä on.