Moraalin romahdus

Muistaako kukaan vielä 1960-luvun maaseutua, jossa oven taakse jätettiin luuta merkiksi siitä, ettei ketään ole kotona. Oi niitä aikoja! Mutta mihin olemme nyt menossa?

On arvioitu, että mustan talouden osuus Suomessa on jo 50 miljardia markkaa. Tästä aiheutuu pelkästään tuloveron menetyksiä saman verran kuin nyt maksetaan tuloveroja puhumattakaan tulevien arvonlisäverojen menetyksistä.

Moraalin rappio Suomessa alkoi 1980-luvun lopun kasinotalouden ylilyönneistä. Kansalaisten on ollut vaikea ymmärtää, miten pankkipiirit ovat voineet toimia niin holtittomasti, että kaikki veronmaksajat joutuvat maksamaan hulvattomuuden laskuja vielä pitkään. On päivänselvää, että kaiken takana on myös rikollisuutta ja oman voiton tavoittelua keinoja kaihtamatta. Kun tehdyistä miljardivirheistä ei kukaan joudu kantamaan mitään vastuuta vaan päinvastoin näyttää siltä, että virheitä tehneet on palkittu hyvillä eläkkeillä ja ulkomaille siirrettyjen rahojen turvaamisella, on ymmärrettävää, että Matti Meikäläinen ajattelee, että minä sitten perässä kun muut edellä.

Verotuksen mieletön taso kiihdyttää moraalin rappiota. Kun tuloverojen lisäksi veroiksi lasketaan varallisuusverot, arvonlisäverot, leimaverot, kiinteistöverot, perintöverot, alkoholi- ja muut verot, on todellinen veroprosentti jo lähempänä kahdeksaakymmentä. Kannattaako tehdä ja yrittää mitään rehellistä, jos sen seurauksena kaiken tuloksen joutuu antamaan muille.

Järjestelmämme on tulvillaan mahdollisuuksia epärehelliselle mielelle: esimerkiksi yritystukien saannin helppous saa aikaan firmoja, joita perustetaan vain tukia varten.

Järjestelmämme tukee enemmän rikollisuutta kuin rehellisyyttä. Työttömyyskorvausjärjestelmä kiihottaa pimeisiin töihin. Useat korkeakouluopiskelijat elävät nyt työttömyyskorvauksilla valmistautuessaan KHT-tilintarkastajiksi, juristeiksi yms. rehellisiksi ihmisiksi. Varkauksista syyllistetään enemmän varkauksien kohteita kuin itse varkaita – miksi ette lukinneet ja vartioineet tavaroitanne. Suomesta varastettua tavaraa kuljetetaan konteittain ja rekoittain itärajan taakse tullimiesten ohjatessa liikennettä sujuvaksi idänkaupan nimissä. Pakolaisuuden varjolla on mahdollisuus helppoon elämään tietäen, ettei koskaan joudu vastaamaan itse elämästään. On toki siivellä eläjiä ihan tarpeeksi omastakin takaa. Jos rikollinen saadaan kiinni itse teosta, hänen turvakseen rientää suomalaisten kouluttamia juristeja leegio veronmaksajien rahoilla puolustamaan rikollisparkaa. Rikoksen uhri saa tulla toimeen yksin.

Talousrikollisen elämä on kaikkein turvatuinta. Vanhenemisajat peittävät rikokset nopeasti arkistojen syövereihin. Suuret taloudelliset hyödyt mahdollistavat viiden juristin palkkaamisen samalla kun syyttäjälaitos on vaikeuksissa saada edes yhtä paikalle. Jos tämän ylivoiman jälkeen jostain kumman syystä saa tuomion, rientää järjestelmä armahtamaan poloisen.

Esimerkkejä on kaikkien tiedossa aivan liikaa, vaikkei huumerahojen pesua, erotiikkabaarien sivubisnestä ja suojelurahojen maksua mukaan laskisikaan. On selvää, että itse kukin miettii rehellisyyden mielekkyyttä, koska epärehellisyys tuntuu olevan paremmin palkittua. Ihmisten nenän nyrpistäminen ei paljoa tunnu, jos epärehellisesti saamillaan miljoonilla elää vaikka Andorrassa syrjässä pahasta maailmasta.

Mustan talouden takana oleva moraalin rappio tulee heijastumaan myös tili-ihmisten elämään ovat he sitten kassanhoitajia, kirjanpitäjiä tai tilintarkastajia. Epärehelliselläkin yrityksellä on oltava tilinpitäjät ja -tarkastajat. Paitsi konkurssiin menneissä yrityksissä, joista neljänneksen kirjanpito on viimeiseltä vuodelta kokonaan pitämättä. Sisäinen tarkkailujärjestelmä joutuu aivan uuteen uskoon niin yrityksen lähetistä toimitusjohtajaan – jos yhteiskuntamoraali on romahtanut, kehenkään ei voi enää luottaa.

Rehelliset yrittäjät vaativat tili-ihmisiltä taikuuksia, joilla palkkatulot muutetaan pääomatuloiksi ja jolla verot voidaan välttää. Jos keinot eivät riitä, alkaa kateus ja harmistus kalvaa mieltä ja se saattaa johtaa tulojen katoamiseen kirjanpidosta ja mitä ihmeellisempien menojen ilmestymistä tositemappiin.

Eduskunta kuurnii pennitkin rehellisten ihmisten taskuista säätäessään lakeja, joiden tavoitteena on yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Sen takia arvonlisäverovelvollisen kirjanpidossa on eroteltava ulkomaan kirjeiden postimerkit kotimaisista. Kun kampaajat kampaavat toistensa hiuksia, maksaa kampaamo joka sukaisusta arvonlisäveroa. Joskus tuntuu siltä, että yrittäjien tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymän arvonlisäverotutkinnon (KHA) suorittaneita, joiden sivubisnes on varsinainen oman ammatin harjoittaminen. Herää pakostakin kysymys, pitääkö rehellisen yrittäjän osata kaikki se lakiviidakko, mitä Bryssel ja eduskunta kansalaisille syytävät.

Emmekä me auktorisoidut rehelliset ole sen kummallisempia kuin muutkaan. Aivan samalla tavalla kun hyväksyimme kasinotalouden suurimmat ylilyönnit katsomme sormien läpi myös verosuunnittelun kukkaset, yritystuen väärinkäytökset ja pimeät palkanmaksut. Jos rakennustyöläistä ei verokortilla saa töihin, on pakko maksaa pimeänä ja sen tilalle taas on pakko pimittää omia tuloja tai keksiä ihmeellisiä menokuitteja tilalle tai maksaa ylimääräiset verot. Kirjanpito on pidettävä ja tilintarkastuskertomus annettava, ja minkäs teet. Onko vilppiin syyllinen yrittäjä vai yhteiskunta?

Ja kun verotarkastaja huomaa, että siivousliikkeen autolla on ajettu kotiinkin, vaikka sitä ei ole kirjanpitoon merkitty, ovat syyllistettäviä myös kirjanpidon tehnyt tilitoimisto ja tilintarkastuskertomuksen antanut tilintarkastaja. Siksi on turvallista pitää meteliä muodoista ja muodollisuuksista, pankkitilien täsmäytyksistä ja poistoeroista, jotta yhteiskunnan pimeä puoli ei pääsisi liikaa omaatuntoa soimaamaan.

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.