Minkä kirjoitin, sen kirjoitin
Kirjoittakaamme oma nimemme paperille. Seisten. Istuen. Kiireessä. Kurkottaen. Mustekynällä. Tussilla. Kuivahtaneella kuulakärkikynällä. Kylmässä. Juhlallisesti. Kyllästyneenä byrokratiaan. Iloisena. Vihaisena. Jonossa. Paperille. Luottokortin liimanauhalle. Nyt. Kymmenen vuoden kuluttua. Laittakaamme mukaan yksi väärennös. Ja sen jälkeen antakaamme tili-ihmisten arvuutella, mitkä allekirjoituksista ovat oikeita. Tällaista arvuuttelua tilintarkastajat tekevät harva se päivä, kun he yrittävät selvittää ostolaskuissa olevien puumerkkien aitoutta.
Siirsin Arvopaperikeskuksessa osakkeita Pauli Vahtera Oy:ltä Pauli Vahteralle. Ei riittänyt ajokortti ja siitä otetut valokopiot. Ei kaupparekisteriote. Ei verohallinnon leimaama varainsiirtoveroilmoitus. Ei pöytäkirja. Ei kauppakirja. Ei, koska pöytäkirjassa oli lasteni nimet, piti hakea heidän allekirjoituksensa. Heitä ei tarvittu paikalle, koska riitti, että joku todisti nimikirjoitukset. Siis kuka joku? Hain pöytäkirjaan todistajia todistajille, todistajia todistajien todistajille. Silti APK:n juristin oli luotettava, että viimeinen allekirjoitus on tosi ilman todistuksia. Vai olisiko pitänyt rakentaa looppi. Ensimmäiset todistavat viimeisiä.
Annoin vanhan, rekisteristä poistetun peräkärryni mökkinaapurille puiden kuljettamiseen. Kärryjen arvo oli minulle negatiivinen. Naapuri innostui korjaamaan kärryt ja haki rekisteröintiä. Rekisteriviranomainen ei tee mitään ilman allekirjoitusta, ehkä epäili kärryjä varastetuiksi. Siispä taas allekirjoittamaan. Tein luovutuspaperin, mutta entäpä jos minä olen varastanut kärryt. Entä kuka minä olen, ei minua ole kukaan nähnyt. Eivät juristit siitä ole kiinnostuneita, vaan siitä, että saadaan nimi paperille. Olisipa Venäjän rajalla yhtä kova kontrolli – jäisivät monet Suomessa varastetut tavarat tänne puolelle rajaa.
Olen käyttänyt yli 20 vuotta luottokorttia päämaksuvälineenäni. Joskus jouduin maksamaan parisuhteeni kortillakin. Vain kerran näitten tuhansien maksujen joukossa olen nähnyt, että joku on verrannut kortissa olevaa allekirjoitusta kuittaukseeni. Kuitenkin nämä paperilaput arkistoidaan huolella ja pieteetillä nimikirjoitusten tarkastajien iloksi.
Kun melkein joka paperiin tarvitaan allekirjoituksen todistajat, eikä sellaiseksi kelpaa perheen jäsenet, olen jo parikymmentä vuotta sitten tehnyt (paperittoman) sopimuksen erään Pipsan kanssa, jonka nimen saan kirjoittaa todistajaksi. Tällaisia omatekoisia allekirjoituksia on varmaan monella muullakin. Hätä ei lue lakia.
Oikeuslaitos on ajanut taloushallinnon asiantuntijat allekirjoitusloukkuun. Viime vuonna maksuunpannut valtavat vahingonkorvaukset eivät ole tästä maailmasta. Tilitoimiston laittaminen asiakkaan verojen, myös veroedun, maksajaksi luo kammottavan maailman, josta emme ehkä selviä kuin vaatimalla allekirjoitus kaikkiin asiakkaan meille tuomiin tositteisiin ja asiakirjoihin. Siis tuominen ei riitä, pitää allekirjoittaa tuoneensa!! Onneksi on Internet ja verkottunut maailma, jossa yritys itse tekee ja vastaa tositteistaan ja maksuistaan.
EU:n arvonlisäverodirektiivejä kehittävät byrokraatit olivat vähällä tuhota allekirjoitusvaatimuksillaan Suomen 30 vuoden ajan kehittyneen sähköisen laskutuksen osaamisen ja paperittoman taloushallinnon kehittymisen. Onneksi tällä kertaa Kollaa kesti. Ehkäpä Brysselissäkin joskus ymmärretään, ettei allekirjoitus muuta rikollista rehelliseksi. Meillä Suomessa ei makseta nigerialaislaskuja, vaikka niissä olisi tuhat allekirjoitusta. Jos sähköistä laskua vahtivat Gestapon poliisit ja belgialainen Hercule Poirot koko sen matkan, tehdään sitten paperilasku, jos huijata halutaan.
Suomessa sähköinen veroilmoittaminen ei edisty, koska halutaan allekirjoituksia. Samaan aikaan pankeissa maksetaan joka päivä miljardeja euroja tililtä toiselle ilman, että kynää käytetään missään. Kuitenkaan sähköisiä väärinkäytöksiä ei maailmassa tapahdu. Kaikki suuret huijaukset on aina tehty kynällä ja paperilla. Viimeiset enronit ja allied irish bankitkin on dokumentoitu papereille, joita tosin piti silputa. Silti samaa teknologiaa, joilla maksamme joka päivä laskujamme ei hyväksytä jonkun veropoistolomakkeen allekirjoitukseksi. Veroilmoituksen allekirjoituksista on tullut myös epätasa-arvon saareke. Toiset eivät allekirjoita mitään kun saavat veroehdotuksia. Toiset allekirjoittavat verotuksensa kunnian ja oman tunnon kautta.
Entä, mitä sitten jos veroilmoitus olisi väärä. Vaikka kuinka väittäisin nimikirjoitusta väärennetyksi, verottaja suorittaa verotuksen niin kuin oikeaksi näkee. Entä jos onnistun lähettämään naapurini veroilmoituksen ja verotus tehdään sen mukaan. Verotus korjataan viimeistään siinä vaiheessa kun veroliput tulevat postista. Tällä hirmuisella allekirjoitussimputuksella ei siis ole mitään käytännön merkitystä mihinkään. Mutta se maksaa. Kun itse hain sähköistä allekirjoittamista varten HST-korttia kilometrin päästä kotoa, käytin koko operaatioon neljä työtuntia. Enkä ole voinut käyttää korttia mihinkään. Viisi miljoonaa kertaa neljä työtuntia + virkamiesten tarvitsemat kaksi työtuntia maksavat yhteiskunnalle miljardi euroa.
Olemme ajautuneet allekirjoituksissa PKI-loukkuun. Isolla rahalla kehitettyä kansalaiskorttia (13.000 kappaletta) on yritetty saada allekirjoitusstandardiksi, vaikka meillä puolet asukkaista käyttää verkkopankkien yleistä tunnistusjärjestelmää. Onneksi tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunta ehdottaa, että yksi vaihtoehto sähköiseksi tunnistamiseksi on Internet pankkipalveluissa käytetty menetelmä.
Lukuisten julkishallinnolle annettavien asiakirjojen allekirjoituspakko ei perustukaan lakiin, vaan hallinnon juristien tulkintaan. Laitkin ovat ihmisten tekemiä, ja ihmiset voivat muuttaa ne toimiviksi. Surullista, että käytännön elämää tuntemattomat henkilöt voivat kirjoituspöytätyönä vaikuttaa kaikkien kansalaisten elämään siten, että elämä on vaikeampaa (jopa mahdotonta) ja velvoitteiden toteuttaminen maksaa moninverroin enemmän kuin maksaisivat allekirjoituspakon puuttumisesta aiheutuvat ongelmat.
Suomessa on mukamas sopimusvapaus. Mutta vain sikäli, että sopimus on mustekynällä allekirjoitettava. Näin ainakin liikejuristit ajattelevat. Ja lähettävät ison laskun neuvostaan perään.
Allekirjoituksista on tullut taloushallintomme painajainen. Allekirjoitusrutiini on pääsyyllinen siihen, miksi ostolaskujen käsittelyrutiinit ovat niin raskaat ja kalliit. Koska ”Minun kustannuspaikalleni ei kustannuksia ujuteta”, on ostolasku asiatarkastuksen lisäksi hyväksytettävä jokaisella vastuullisella, jonka kustannuspaikalle ostolaskusta aiheutuu kustannuksia. Tätä byrokratiaa yritetään tehostaa hankkimalla ostolaskujen kierrätysjärjestelmä, jotta voidaan luoda uusia ennätyksiä ennätysten kirjaan. Jossain on ostolasku hyväksytetty kuudellatoista eri henkilöllä kolmessa päivässä.
Olen nähnyt 80 euron ostolaskun, jossa on 28 hyväksymismerkintää ja 60 vientiä. Ensimmäinen ei tarkista mitään kun hänen jälkeensä tulee vielä 27 tarkastajaa. Viimeinen ei tarkasta mitään kun häntä ennen oli 27 tarkastajaa. Tosiasiassa siis kontrolli heikkenee kun laskut tarkastetaan moneen kertaan. Kun vastuullisia on vain yksi, hän tekee aitoa laskun tarkastusta.
Pienipalkkaisenkin kirjanpitäjän yksi sekunti työaikaa maksaa yhden eurosentin – hyväksymismerkintöjä tekevän päällikön vähintään kaksi senttiä. Jokainen voi laskea, kuinka usein kirjanpito allekirjoituksineen maksaa enemmän kuin ostettu hyödyke, jota ollaan kirjaamassa.
Allekirjoitusta tärkeämpää on tunnistaminen. Kun verkko/pankki/kauppa/automaatti/ovilukko pystyy luotettavasti tunnistamaan, että tiliä/korttia/palvelua käyttää juuri oikea käyttöön oikeutettu henkilö, ei allekirjoituksella ole merkitystä. Tunnistamista tukevat nopeat oikeuksien rajoitukset, sulkulistat ja oikeuksien ylitysten estot.
Tekniikka kehittyy, mikä mahdollistaa myös vilpistelijöiden toiminnot. 30 vuotta käytetty magneettijuovatekniikka on tulemassa tiensä päähän ja kortin kopiointi onnistuu jo tarjoilijan hihaan piilotetulla laitteella. Kortin vahtiminen ei siis enää riitä. Siksi vähemmän rehelliseksi tunnetuissa maissa käyneiden kannattaakin matkoillaan seurata nettikahviloissa luottokorttitilille tulleita tapahtumia. Lähivuosina tulemmekin korvaamaan korttimme sirukorteilla. Olemme taas askelen edellä rikollisia. Sen jälkeen kun sormenjälkemme on tallennettu sirulle, alkavat korttien väärinkäytökset olla mahdottomia. Sillä, mitä enemmän automatisoidaan, sitä luotettavampaa taloushallinto ja kaikki muukin on.
