Menot tulojen kohdalle

Kirjoituksen taustaa:
Meno-tulo-teorian kommentointi jatkaa kassavirta-ajattelun esiintuomista vanhoja oppeja kritisoiden. Harvemmin kolumneista on tullut palautetta, mutta tämä kirjoitus kirvoitti Kauppakorkeakoulun laskentatoimen laitoksen kirjoittamaan, että tällä kertaa Reviisori ei ole ymmärtänyt mitään.

Meno-tulo-teorian heikkous on poistot. Sen vahvuus on yksinkertainen ajattelutapa, jonka avulla voidaan ratkaista kirjanpidossa eteen tulevat ongelmat ilman monituhatsivuisia tulkintasääntöjä.

Globalisaation yksi seuraus on ollut meno-tulo-teorian katoaminen historian lehdille. Itse asiassa se on vielä vahvasti esillä elinkeinoverolaissa. EVL tulisikin pikimmiten muuttaa kassavirtatuloksen verotukseen perustuvaksi, sillä se antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet rahoittaa investointinsa tulorahoituksella. Näin myös kansantaloutemme menestyisi paremmin.

PV

—

Meno-tulo-teoria on täyttänyt jo 50 vuotta. Teoriaa kritisoitiin sitä enemmän mitä pitemmälle kansainvälistyminen Suomessa eteni. Meno-tulo-teorian vaikutukset suomalaiseen kirjanpitokäytäntöön ovat olleet suuret, mutta vielä enemmän ne ovat vaikuttaneet verotuksen väärään ajoitukseen ja ylisuuriin hintoihin yrityskaupoissa.

Koska kauppakorkeakouluissamme melkein kaikki opettajat hurahtivat meno-tulo-teoriaan, on maassamme nyt kaksi sukupolvea laskentatoimen peruskoulutuksen saaneita, jotka eivät riittävästi hahmota kassavirtojen merkitystä yritystaloudelle. Kestää vielä kauan, että ymmärrämme, ettei aktivoiduista menoista ole mitään iloa, jos rahat pankkitilillä ovat loppu.

Suurissa yrityksissä kirjanpidosta vastaavat toteuttavat innoissaan suunnitelman mukaisia ja erilaisia menotulonkohdalle-poistoja hahmottamatta, mistä rahat tulevat. Sillä jos kassavirtaa ei ole, rahoituksen hoitavat osakepääoman korotukset ja erilaiset lainat. Pienissä yrityksissä, joissa kassavirran tuntee housujen takataskussa olevassa lompakossa, ei ymmärretä poistoja lainkaan, koska investoinnit on maksettava heti kassasta. Yrittäjät joutuvatkin poistoista aiheutuvien verojen maksamiseksi käymään pankissa ottamaan lainaa verojen maksuun. Mutta ovathan menot tulojen kohdalla – kyllä sen vuoksi kannattaa velkaantuakin.

Meno-tulo-teoria tuli kalliiksi vielä 1990-luvun lakihankkeissakin. Oli aivan turhaa muuttaa kirjanpitolakia kaksi kertaa lyhyessä ajassa. Kummallakin kertaa tarkoituksena oli harmonisoida Suomen lainsäädäntö EU:n säännösten kanssa. Ensimmäisellä kerralla meno-tulo-teoreetikot eivät antaneet tehdä kaikkia muutoksia, joten uudistus maksatettiin meille kaksi kertaa. Ei pelkästään lainvalmistelukustannuksina, vaan myös tuplakoulutuksena, tuplaoppikirjakustannuksina ja mikä pahinta, tuplina tilikartta- ja käytännön kirjanpitomuutoksina.

Vuonna 1968 vaihto-omaisuudessa oli täysi varastovarausmahdollisuus. Esi-isämme olivat siksi paljon nykyisiä viisaampia, että he olivat huomioineet vaihto-omaisuuden sitovan kassavirtoja, eikä se ole veronmaksukykyä, mitä silloin lainmuuttajat luulivat. Varastovarauksen osalta tehtiin ensin puoli virhettä alentamalla varausmahdollisuus 50 %:iin, sen jälkeen muutos oli helppo nakertaa pala palalta nykyiseen nollaan.

Samoin vanha investointivaraus oli nykyistä systeemiä parempi. Investointivaraus oli tosiasiallisesti käyttöomaisuuden poistojen korvaamista kassavirtaan perustuvalla vähennysoikeudella – tosin etupainotteisesti. Kun nyt on opittu nakertamaan tätä yritysten kasvua ja rahoitusta tukevaa verojärjestelmää, se pikku hiljaa nakertuu samalla tavalla kuin vaihto-omaisuuden varauskin. Ensinhän rakennusten poistot alennettiin käsittämättömiin 7 ja 4 %:iin ja nyt kalustoa ollaan alentamassa 25 %:iin. Ensimmäiset puhuvat jo, ettei kaikista rakennuksista tulisi tehdä poistoja lainkaan.

Meno tulon kohdalle-ajatus lähtökohdiltaan on jo kummallinen. Suurinta osaa yrityksen maksamista menoista on mahdotonta kohdistaa jollekin tuloerälle. Vai minkä tulon kohdalle kohdistetaan kirjanpitäjän tai toimitusjohtajan palkka, yrityksen uutta visiota esittävä mainoskampanja, suurin osa tuotekehityskustannuksista, jotka eivät koskaan johda uusiin markkinavalloituksiin jne jne.

Meno tulon kohdalle johtaa myös jatkuviin kiistoihin verottajan kanssa. Verottaja niin arvonlisä- kuin tuloverotuksessakin katsovat tarkkaan, minä kuukautena menot saadaan vähentää ja milloin tulot pitää toteuttaa. Kun lainsäädännölläkin on tuettu verottajan etuoikeutta, on käynyt niin, että yli puolet verottajan ja yhteiskunnan ottamista veroista ja maksuista joudutaan maksamaan ennenkuin yritys itse on saanut penniäkään suorituksia pankkitililleen.

Parhaiten tämä näkyy uuden yrityksen perustamisen yhteydessä. Kun yritys on ilmoitettu kaupparekisteriin, kiinnostuu verottaja heti siitä ja lähettää ennakkoverolaput. Näin verottaja on ottamassa rahaa, jota ei ole edes olemassa, etukäteen. Verottajalla on 15 %:n koronkiskontaoikeus rahoihin, jotka kuuluvat sille vain sen takia, että joku teoreetikko verohallituksessa on sitä mieltä, että meno tulon kohdalle. Ja vaikka tuloja ei olekaan, niin niitä varmaan tulee, sitähän varten yritys perustetaan.

Verottajan pelko onkin ajanut jaksottamaan jopa markan eriä tilinpäätöksessä vielä vuonna 1998. Suurissakin yrityksissä, joissa liikevaihto on miljardeja, kaikenmaailman sadan markan ostolaskuja jaksotetaan ja viimeisiä laskuja odotetaan viikkoja, jotta tilinpäätös ei valmistuisi ajallaan. Ja yrityksen erilaiset tarkastajat prikkaavat näitä jaksotuksia ostolaskumapeista viimeisen päälle. Ettei vaan yksikään tule kirjatuksi väärälle tilikaudelle.

Meno-tulo-teoriaa voi puolustaa sillä, etteivät muut teoriat eivätkä verolakien säätäjät muissakaan maissa juurikaan ole osanneet ottaa huomioon kassavirtojen merkitystä.

Niin monet yrityskaupat ovat epäonnistuneet, koska kauppojen hinnoittelussa on käytetty asiantuntijoita, jotka osaavat taseet ja tuloslaskelmat ulkoa viiteen suuntaan ja kolmella voltilla kerien, mutta jotka eivät osaa arvioida kassavirtojen merkitystä yrityskaupalle. Jos yritys ostaisikin taseen sijasta tulevaisuuden kassavirtoja investointien jälkeen, olisivat kauppahinnat alemmat ja lopputulemat paremmat. Mitä iloa siitä on, että myyjä saa rahaa niin paljon, ettei se pysty sitä kuluttamaan elämänsä aikana edes polttamalla, mutta ostaja kompastuu siihen, ettei yrityksen kassavirroilla saada hoidetuksi kauppahinnan korkoja ja lainojen lyhennyksiä.

Kauppahinnat tosin vääristyvät myös pörssin kautta. Nämä metodologiayrityskauppakonsultit ovat oppineet laskemaan yrityksen arvon saman alan yritysten pörssiarvojen kautta. Ymmärtämättä, että pörssiarvon maksavat markkinat, mutta normaalin yrityskaupan maksaa ostaja eli käytännössä yritys itse tulevilla kassavirroillaan.

Kaikki suuret menestystarinat ovat lähteneet sydämestä. Tunteesta, että idea kannattaa toteuttaa. Kun tätä suurta missiota toteutetaan, joudutaan maksamaan lukuisia kuluja, joita jälkikäteen arvioiden on mahdotonta kohdistaa millekään saatikka jälkikäteen perustella, miksi meno on maksettu. Siinä onkin teoriaherrojen ja käytännön yrittäjien ero.