Luovuutta, taidetta ja uudistusta
Kesällä käymme itse kukin taidenäyttelyissä, joita suomalainen kesä on tulvillaan. Kävin erään ystäväni kanssa ihailemassa muutamassa näyttelyssä ja tuntemuksemme olivat ihailevia ja ihmetteleviä. Putosin maan tasalle kun ystäväni kysyi, missä muuten ovat laskentatoimen luovuus ja taideteokset. Olin juuri lukenut ammattilehtemme pääkirjoituksen ja toistin siitä löytämiäni sanoja: ainakin me tarkastajat olemme luovia, luovuus on välttämätön osa tarkastusta, kaiken nykyaikaisen kirjanpidon tarkastaminen se vasta luovuutta vaatiikin… En kuulostanut oikein uskottavalta ja seuraavat päivät menivätkin pohdiskellessa: missä ovat laskentatoimen taideteokset.
Pohdin kaikkia tarkastustoimessa viettämiäni vuosikymmeniä, tapaamiani satoja ihmisiä, kollegojani … en keksinyt juurikaan tapauksia, joissa olisimme olleet luovia. Päin vastoin kaikki nämä vuodet olemme olleet yhtä ja samaa jarrumiesten joukkoa. Jos jotain olemme keksineet, niin ne ovat selityksiä, siitä miksi tarkastamamme asiakas silti meni puhtaan kertomuksen jälkeen konkurssiin muutama viikko kertomuksen antamisen jälkeen. Mutta, mutta olemmehan keksineet mitä ihmeellisempiä virityksiä tilinpäätökseen. Tuttujahan ovat tilanteet, jossa yritys ei ole saanut toimintaa kannattavaksi, mutta yhdessä talousjohdon kanssa olemme saaneet mustan valkoiseksi. Kyllä siinä on tarvittu luovuutta, kun olemme viritelleet tilinpäätöstä selvitystilarajan yläpuolelle.
Luovuus pysyy piilossa, jos stressi painaa päälle. Stressi ja kiire: ovatko ne synonyymeja. Talvihan menee juostessa paikasta toiseen. Luovuutta ei voi hyödyntää, jos ei ole laajaa perustietoutta. Tässäkö se vika onkin. Osaamme toki kirjanpitolain, EY:n 4. kirjanpitodirektiivin, elinkeinoverolain viimeiset muutokset, osakeyhtiölain ja kaikki vielä pykälineen ulkomuistista. Mutta onko se tarpeeksi? Se kuulostaa loppujen lopuksi hyvin vähältä. Kun niin suuri osa on vielä käännösiskelmiäkin – muitten tekemiä vuosikymmeniä sitten. Kuvaavatko tilinpäätökset oikein ja riittävästi yrityksen tilannetta, vai ovatko ne vain numeroita menneisyyden kalmistoista?
Ja siinä se avain onkin. Laskentatoimeen ja etenkin tarkastustoimeen on pesiytynyt henkilöitä – syystä tai toisesta – joiden näkemykset ja elämänkokemukset ovat hyvin kapeat. Olemme olleet matematiikan mestareita keksimään, miten raaka-aineen rahdit kohdistetaan valmistettaville tuotteille, mutta samaan aikaan kymmenien miljardien kirjanpitovirheet, joista pankkituki on pahin esimerkki, ovat vilistäneet ohi silmiemme. Osaamme toki keskustella liiketoiminnasta tuntikausia, mutta omakohtainen tuntuma siihen on hyvin vähäistä.
Emme tunne elämää, emme ole tehneet kirjanpitoja, emme tehneet tilinpäätöksiä, emme kokeneet tuskaa siitä, mistä rahoitus seuraaviin palkkoihin järjestetään, emme joutuneet pohtimaan tuotteiden vanhenemista, emme uuden investoinnin tekemistä, emme markkinoinnin vaikeutta, emme vientiponnistuksia, emme ole suojautuneet valuuttariskeiltä, emme ole käyttäneet tietokonetta, emme saattohoitaneet yritystä konkurssiin, emme vaihtaneet tuotantosuuntaa vanhan kuollessa pystyyn, emme ole pohtineet sitä mitä 10 metriä korkeampi piippu vaikuttaa lähiympäristön elämään, emme tehneet yhteistyösopimuksia tilanteissa, jossa uskonto, kulttuuri ja maan tapa ovat tärkeämmät kuin maallinen mammona, emme epäilleet sopimuskumppaniamme arvoilla rosvo, huumerahojen pesijä, mafioso, nokkelampi, emme ole kokeneet tappioiden tuskaa emmekä voittojen suloutta … Mutta olemme nähneet kuitteja, laskeneet kassoja, prikanneet tase-erittelyitä, etsineet kadonneita allekirjoituksia, suunnitelleet verotusta ja pohtineet tilinpäätösjaksotuksia.
Katsoin peiliin. Hetken ihmettelin, miksi olla tilintarkastaja. Tilintarkastus on ollut täynnä mustia aukkoja. Jos mennään 10 vuotta, ei vaan 5 vuotta, taaksepäin, ei yksikään tilintarkastaja ollut kiinnostunut vaihto-omaisuudesta, käyttöomaisuudesta, maksuliikenteestä … Ainakin jos selaamme viimeisten vuosien koulutustilaisuuksien aiheita. Tietokoneet ovat monella edelleen pannassa ja pahan lähettiläitä maan päällä.
Kesähaaveeni päättyivät Eino Leinon runoihin. Hän totesi kerran: jos joku kohoo, hänet lyödään, iäksi. Tämä on myös tarkastusammatissa luovuuden kohtalo. Keskustelu on sallittu siitä, mikä ei kuulu tarkastukseen. Mutta uudistuksista emme keskustele: emme edes halua keskustella.
Kunpa saisimme laskentatoimeen edes muutaman taiteilijan – uskalikkoja, jotka maalaisivat meille uuden kuvan numeroiden täyttämästä maailmastamme. Ehkä 10 vuoden kuluttua tämä taiteilija saisi saman hyväksynnän, jonka vuosien kuluminen on antanut niin monelle näkijälle, jotka ovat uudistaneet suomalaista elämänmenoa. Sillä historia on osoittanut niin monta kertaa, että enemmistö onkin väärässä: enemmistöhän muodostuu aivan liian usein mukavuudenhalusta, laiskuudesta, henkisestä velttoudesta, peloista olla eri mieltä, helposta elämästä, turhautuneisuudesta, valtakoneiston näköalattomuudesta.
Tarkastajien tulisi olla kuin Hemingway, joka suunnattoman elämänkokemuksensa avulla osasi tarkkailla elämää pienimpiä yksityiskohtia myöten.
