Kun on vaikeaa, kaikki muuttuu vaikeammaksi
Tuntemani yrittäjä meni sosiaalitoimistoon hakemaan toimeentulotukea, koska perheen selviytymistilanne oli muuttunut mahdottomaksi. Vastaus oli tyly ja tuskin annettujen ohjeiden mukainen. ”Ottakaa ne rahat sieltä verottajalta pimittämistänne tuloista ja pärjäätte hyvin.” Yrittäjän toimialavalinta oli epäonnistunut. Rahaa tulisi kuin rännistä, jos olisi perustanut perintätoimiston tai yritysten vippifirman laskut rahaks.
Kun kassatulot eivät riitä kassamenojen maksamiseen
Yrityksen maksuvalmiusongelmiin on useita syitä, joihin vaikuttaminen on joskus todella vaikeaa. Yksi turhimmista syistä ovat suurten vauraitten monikansallisten yhtiöiden pitkät, jopa kolmen kuukauden maksuajat. Rikkaimmat aiheuttavat maksunsaajaketjuun dominovaikutuksen. Tuloslaskelmassa voitollisen yrityksen pankkitili voi olla tyhjä. Itse asiassa useimmilla yrityksillä on maksuvalmiusongelmia ainakin ajoittain. On paljon pakollisia maksuja, jotka ohittavat toiminnan kannalta välttämättömien menojen maksun.
Sanotaan, että Suomessa on rahaa yritystoiminnan rahoittamiseen. Totta, joku peliala saa rahaa liiankin helposti miljoonittain. Perinteiseen liiketoimintaan sitä vastoin on vaikeaa saada edes sitä 20 000 euroa, joka tarvittaisiin akuutin kassakriisin hoitamiseen.
Tai on sekin helppoa, liiankin helppoa. Media on täynnä mainoksia myy laskusi – saat rahat jo tänään. Helppoa rahaa. Ja kallista. 1–2 kuukauden kuluttua erääntyvän laskun vuotuinen korko nousee yli 20 prosenttiin. Minkään toiminnan kate ei ole niin ruusuista, että tuollaisia palkkioita voitaisiin maksaa.
Tai vielä helpompaa. Ota vain pikaluotto yrityksen nimiin omavelkaisella takauksella. 50 000 euron vuotuiseksi koroksi mainostetaan 20 prosenttia, eikä kukaan tule tarkistaneeksi, että todellinen korko onkin lähemmäs 50 prosenttia. Tein kerran tilintarkastusasiakkaani puolesta reklamaation tällaisesta koronkiskonnasta ja itsellenikin yllätyksenä, tulevat maksuerät alennettiin siten, että koroksi jäi 20 prosenttia. Luottojen antajat toki kärsivät luottotappioita, mutta niitä lieventää kummasti se, että yhden kahden vuoden lainan koroilla rahoittaa yhden lainan tappion. Eikä koko tappiota tule koskaan, kun lainaa myönnettäessä peritään heti 5-10 prosentin järjestelymaksu.
Perintätoimistot lisäävät kurjuutta
Röyhkeimmät ja suurimmat tulevat maksun saajina ensimmäisiksi, eniten joustavat pienet alihankkijat.
Suomen Pankki: ”Kaupallisiin sopimuksiin sovellettavaksi tarkoitettu viivästyskorko on 8,0 prosenttia vuodessa.” Tuskin yksikään perinnän kohteena oleva yhtiö on tehnyt sopimuksia perintäyhtiöiden kanssa. Eikä omien palvelu- ja tavarantoimittajiensa kanssakaan viivästyskorosta. Silti perintäyhtiöt perivät maksamattomille erille 11–12 prosentin korkoja. Kun huomioidaan perintäkulut rahoituskuluksi, korko nousee lähelle 50 prosenttia.
Perintäpalkkiot ovat aivan liian suuria, eikä niillä ole mitään korrelaatiota tehtävän työn määrään. Perintätoimi on pitkälle automatisoitu. Yritykset lähettävät tiedot maksamattomista laskuista sähköisesti ja perintäyhtiöiden robotit lähettävät perintäkirjeet, joihin he lisäävät hirmuiset palkkionsa. Ostolaskun perintäpalkkio voi olla 5–10 prosenttia laskun summasta ja perintäyhtiön kulut postimerkkieuron verran. Edes osoitetarkistuksia ei tehdä ja perintäkirjeet seilaavat vanhojen osoitetietojen takia postissa ajan, jonka jälkeen perintäkirjeen eräpäivä on jo ylittynyt.
Perintätoimistot saavat usein enemmän katetta kuin alkuperäinen laskuttaja on tehdystä palvelusta saanut.
Ikävää tässä on se, että useat perintäyhtiöt ovat monikansallisia ja ne kierrättävät valtaisat voittonsa omassa verkostossaan veroparatiisien kautta maksamatta juurikaan Suomeen veroja. Perintäyhtiöiden tilinpäätöksistä on voinut päätellä verosuunnittelukeinoina esimerkiksi sivuliikkeen käytön, konsernin sisäiset lainat ja palkkioiden tulouttaminen veroparatiisiyhtiön kautta jättämällä luottotappiot Suomeen.
Suomalainen yhteiskunta on tottunut tukemaan kansainvälisiä perintäyhtiöitä eri tavoin. Vuosituhannen vaihteessa 1990-luvun laman jälkeisiä saatavia oli Arsenalissa jäljellä 12,2 miljardia euroa. Suomen hallitus myi saatavat norjalaiselle perintäyhtiölle. Valtio sai koko velkamäärästä 600 miljoonaa euroa. Jos yrittäjä tai yritys sai jostain rahaa, se otettiin Norjaan. Suomen valtio oli osallisena pahamaineisiin korppikotkarahastoihin, jotka ostavat alihintaan velkakirjoja ja sen jälkeen perivät niistä täyden hinnan.
Eikä siinä vielä kaikki. Julkinen hallinto käyttää paljon kansainvälisiä perintäyhtiöitä omien saamistensa perintään. Maksajina ovat muun muassa julkisten terveyspalvelujen käyttäjät, joiden rahat eivät ole riittäneet terveyskäyntien maksamiseen.
On selvää, että länsieurooppalaiset yhteiskunnat tarvitsevat perintätointa, koska ilman perintää maksumoraalin ylläpitäminen olisi vaikeaa. Perinnän tulee kuitenkin olla joustavaa, eikä lypsävää lehmää pidä tappaa.
Verottajan ahneus kurjuuden lähteenä
Omaveron viivekorko on 7 prosenttia. Järjestelmä on sekava. Verohallinto laskuttaa korkoja koko ajan muutaman eurosentin korosta alkaen. Yrityksen tekemät oma-aloitteisten verojen maksut käytetään ensisijaisesti näiden korkojen maksamiseen. Näin tilille jää jatkuvasti saldoa, jonka oikeellisuuteen on vain uskottava. Jos ei jatkuvasti valvo näitä eurosenttien keräytymistä, voi tulla yllätyksiä esimerkiksi tarjousten yhteydessä kun verovelkatodistus ei olekaan puhdas.
Omaveroa selkeyttäisi merkittävästi se, jos korot laskutettaisiin yhtenä eränä ja selkeänä korkolaskuna kerran tai kaksi vuodessa. Valtio vie rahat joka tapauksessa. On irvokasta, että lukuisat muutaman eurosentin määräiset korot pilaavat kirjanpidon kun ne vähennetään ensin verojen suorituksesta. Tämä perinteinen menettely poistaisi myös nykyisen korkoa korolle menettelyn, joka ei ole hyvän kauppiastavan mukaista.
Omavero on kärsimys, mutta siihen tulevat ulosoton kuittaukset ovat teknisesti tolkulliset. Samaa ei voi sanoa muista ulosotoista, joista ei aina ilmene edes alkuperäinen laskuttaja kuluista puhumattakaan.
Verottaja tekee maksusuunnitelmia veroille puhelimessa sen enempää kuulustelematta. Se on helpotus. Maksusuunnitelman seurauksena verottajasta tulee ensisijainen rahojen saaja, joka ohittaa kaikki muut palkkoja myöten. Jos suunnitelmaa ei tilapäisesti pysty noudattamaan tai uusien verojen kanssa tulee maksuvaikeuksia, ei verottaja ole enää armollinen.
Verottaja on kuitenkin vaikeuksissa joustavampi kuin työeläkeyhtiöt. Jotkut eläkeyhtiöt ovat ulkoistaneet perinnän kansainvälisille perintäyhtiöille. Ne ovat täysin sydämettömiä ja joustamattomia.
Valtio on säälimätön. Vantaalainen kommandiittiyhtiö ei päässyt ennakkoperintärekisteriin ja siksi tilaaja pidätti 13 prosentin laskun maksun yhteydessä. Verottajalla oli rahaa jemmassa yli 100 000 euroa eikä millään keinolla rahoja saa pois verottajalta kesken vuoden. Tämän takia rahat kassasta loppuivat ja yrityksellä jäi veroja ja eläkemaksuja maksamatta pitkin vuotta. Tehtiin maksusuunnitelmia, mutta korkoja ja perimismaksuja tuli yrittäjän maksettavaksi paljon. Rahat makaavat korottomana verottajalla, samaan aikaan yrittäjä velkaantuu ja joutuu maksamaan korkojen kera kaiken.
Jonkun ihmisen pitäisi päästä toimeksiantaja–perintätoimisto–tratta–ulosotto-automaation väliin
Harvoin tullaan ajatelleeksi, että pitkäaikaisesta asiakkuudesta tullut luottotappio ei kokonaisuuden kannalta ole maailmanloppu. Joku kohtuullisuus tulisi perinnässäkin olla. Tänä vuonna törmäsin 32 euron perintäkirjeeseen, jossa uhattiin laittaa saaminen ulosottoon, jos sitä ei heti makseta. Palveluntuottaja oli laskuttanut vuosien kuluessa asiakastaan 1,3 miljoonalla eurolla. No ehkä kyse oli perintätoimiston robottien pelisäännöistä, eikä todellisesta pilkanteosta. Perinnän iso ongelma tuleekin automaatiosta. Kun tiedot kulkevat sekunneissa paikasta toiseen, eikä niihin enää kukaan ihmissilmin katso, tulee etenkin osoitemuutosten yhteydessä mahdottomia tilanteita. Perintäkirjeet lähetetään vielä paperipostissa. Tosin yhä useampi perintäkirje on verkkolasku ja kopio alkuperäisestä laskusta. Tuplamaksamisen riski on suuri.
Jotkut, jopa useat selviävät
Jos olisi valtaa niin kuin on mieli, kieltäisin ainakin julkis- ja niihin rinnastettavia yhteisöjä käyttämästä monikansallisia perintäyhtiöitä. Jos EU ei sitä hyväksyisi, kieltäisin julkisyhteisöiltä perintätoimen ulkoistamisen.
Parasta olisi, että julkisella sektorilla olisi oma perintäyksikkö, jossa voitaisiin huomioida myös ihminen. Perintä koskee melkein aina ahtaalla olevia kansalaisia ja heidän yrityksiään. Toki enenevässä määrin myös hällä väliä -kansalaisia. Myös yhteisöjen välisille perintäkuluille tulee saada katto.
Niin kurjaa kuin huono maksuvalmius onkin, olen vuosikymmenten aikana nähnyt useita yrityksiä, jotka tuollaisesta kurjimuksesta ovat selvinneet. Rankkaa, vuosia kestävää selviytymistaistelua se aina edellyttää.